Lieksa - löydettyä ja hukattua

Useimmat muista inventointitiimeistä ovat jo kertoneet kuulumisiaan, joten lienee meidän vuoromme. Täällä Lieksassa inventoivat siis arkeologi Riikka ja metsäalan opiskelija Henri. Alueeseemme kuuluvat Etelä-Lieksan talousmetsät, jotka suurin piirtein ulottuvat Ruunaanjärven eteläpuolelta Ilomantsin rajalle. Paikallinen Metsähallituksen toimisto sijaitsee Lieksan keskustan kerrostalossa, kahdessa kerroksessa. Talon kolmannessa kerroksessa työskentelee metsätalouden henkilöstöä ja neljännessä kerroksessa luontopalvelujen väkeä. Alakerrassa on poliiseja. 

Kolmas työviikko on pyörähtänyt käyntiin koleissa merkeissä. Maastossa olemme käyneet katsomassa mm. Salpalinjaan kuuluvia puolustusrakennelmia, hylättyjä vaara-asuinpaikkoja, partisaanien hävitysretkiin liittyviä kohteita ja merkkipuita. Yksi tervahautakin on löytynyt. Kolmena kesänä Kainuussa inventoineena tuntuukin erikoiselta, että tervahautoja on täällä niin vähän. Suon viereisessä rinteessä kävellessään ajattelee, että jos nyt oltaisiin Kainuussa, niin tässäkin olisi tervahauta. Mutta nyt ollaankin Pohjois-Karjalassa, josta vesireitit eivät ole johtaneet suoraan Oulun tai Kokkolan kaltaisiin tervasatamiin. 

Kuvassa Salpalinjan puolustusketjuun kuuluvaa panssarivaunuestettä Kaatiinlammella.

Kuplavaaran vaara-asuinpaikalta avautuva maisema.

Rakennuksen pohja paikassa nimeltä Sininen.

Merkkipuu, jossa vuosiluku 1636!

Toimistossa vinovalovarjosteita ja maaperäkarttoja tuijottamalla olemme etsineet suotuisia paikkoja esihistoriallisille pyyntikuopille ja asuinpaikoille. Pyyntikuopat on ennen muinoin sijoitettu vesistöjen välisille kannaksille tai harjuille, jonne peurat on voitu ajaa. Kivikautiset ihmiset ovat taas tunnetusti asuneet mielellään hiekkaisilla rannoilla. Tällaisia alueita olemme kiertäneet ja etsineet löytöjä pienin lapionpistoin. Helpointa on kierrellä metsäkoneen muokkaamilla alueilla, joilla pintaturvetta on käännetty pikku taimien kasvun edistämiseksi ja samalla maanpinta humuskerroksen alta on paljastunut. Tällaiselta alueelta löysimme eilen kvartsi-iskoksia ja palanutta luuta.

Halkaisijaltaan kolmimetrinen pyyntikuoppa (hieman huonosti erotettavissa).

Mahdollisesti kivikauteen ajoittuva löytöpaikka, joka sisälsi kvartsi-iskoksia ja palanutta luuta.

Kaikenlaista on löydetty, mutta niin on hukattukin. Kaivauskoira Inez kantaa mielellään metsäreissulle vinkuvia leluja, mutta ei aina jaksa pitää niistä huolta. Aikaisemmin olemme hukanneet kumisen lehmän Kuhmon Liminsärkän Siniselle polulle. Nyt katosi porsas Lieksaan Kaatiinniemelle. Älkää siis ihmetelkö, jos ne siellä metsässä tulevat vastaan.  

T: Lieksan tiimi

Ilomantsin Hattujärven kivikautinen talonpohja

Metsähallituksen kulttuuriperintöinventointihankkeen maastotyöt pyörähtivät käyntiin tällä viikolla myös Ilomantsissa. Kevään ja alkukesän aiemmissa blogikirjoituksissa olemme päässeet inventoijien matkassa kurkistamaan Suomussalmen ja Kemijärven menneisyyteen. Ilomantsin osalta päivitämme blogia aina sopivan tilaisuuden tullen ja mielenkiintoisten kulttuuriperintökohteiden sattuessa inventoijien matkan varrelle. Työn alla olevat valtion talousmetsät sijaitsevat pääasiassa Ilomantsin itäisimmissä osissa ja osin rajavyöhykkeellä. Täällä asutusta on harvassa, maasto jylhää ja maisemat hienoja.

Näkymä Naarvan kylältä kohti Koiteretta

Tässä blogikirjoituksessa aloitamme tarinan aivan aikojen alusta, tai ainakin kotimaisen kivikauden jälkipuoliskolta, sillä siinä määrin hienoon löytöön törmäsimme tällä viikolla Ilomantsin Hattujärvellä. Kuten seutua tuntevat tietävät, Hattujärvi sijaitsee Ilomantsin, Suomen ja samalla koko EU:n itäisimmän kylän eli Hattuvaaran luoteispuolella. Pituutta Hattujärvellä on seitsemisen kilometriä ja leveimmillään järvi on pari kilometriä. Muutamalla sanalla Hattujärveä voisi kenties luonnehtia isohkoksi pienjärveksi, jonka rannat ovat hiekkaisia siellä missä soistumia ei ole. 

 

Hattujärven eteläosassa kuljimme suon ja järven reunustamaa hiekkaharjannetta ja törmäsimme matalaan painaumaan, joka olemukseltaan muistuttaa tyypillistä kivikautista asumuspainannetta eli osittain maahan kaivetun asumuksen jäännöstä. Painanteeseen tehty pieni lapionpisto varmisti asian. Kaksi palaa palanutta luuta, kivikautisen aterian jäännökset. Tässä todella oli rakennus kivikaudella! 

Hattujärven asumuspainanne järven puolelta

Kivikautisia asumuspainanteita tunnetaan Suomesta melko runsaasti ja yksittäisiä asumuksia on dokumentoitu ja tutkittu lähes koko maassa. Tunnettujen asumusten määrä kuitenkin vaihtelee suuresti maan eri osissa. Suurimmat keskittymät ovat Pohjanlahden rannikolla ja Sisä-Suomessa Saimaalla. Ilomantsista sen sijaan kivikautisia asumuspainanteita on varsin vähän. 

Museoviraston ylläpitämän Muinaisjäännösrekisterin mukaan Ilomantsissa oli ennen inventointia 145 ainakin osin kivikautista asuin- ja/tai löytöpaikkaa. Muinaisjäännösrekisterin pikaisen tarkastelun perusteella asumuspainanteita esiintyy näistä vain kolmella paikalla eli noin kahdella prosentilla kaikista kivikautisista asuin- ja löytöpaikoista. Tämä antaa käsityksen Hattujärveltä löytyneen asumuksen verrokkiryhmän harvinaisuudesta Ilomantsissa. 

Minkälainen asumus Hattujärven rannalla sitten oli? Asumuksenpohja on muodoltaan suorakaide ja nykymitoiltaan noin 6 x 4 metriä, joten rakennuksen alkuperäinen lattiapinta-ala lienee ollut 20-25 neliömetriä. Muualla Suomessa tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa on havaittu asumuksen lattian olleen usein muodoltaan suorakaide, joten Hattujärven painanteen muoto sopii hyvin tähän kuvaan.

Asumus kuvattu pohjoisesta. Etualalla näkyy pohjoiseen aukeava oviaukko.

Hattujärven asumuksen pitkä sivu on suunnattu järvelle ja lyhyillä sivuilla painannetta ympäröivässä maavallissa on matalat oviaukot ja oviaukkojen edessä on talon molemmin puolin pienet matalat painaumat. Mahdollisesti näiden kohdalla on ollut jonkinlaiset eteisrakennukset. Oviaukko talon kummassakin päättää saattaa viitata siihen, että sisätila oli jaettu kahteen osaan, joihin kumpaankin oli oma sisäänkäynti. Ehkä talossa on asunut kaksi perhettä, tai kenties ryhmän naisille ja miehille oli varattu oma osansa asumuksesta. Ken tietää. Oli asia niin tai näin, niin kaunis ja hienosti säilynyt kivikautinen talonpohja EU:n itäisimmän kylän Hattuvaaran Hattujärven rannalla joka tapauksessa on.

Alkukesäisin terveisin,

SOMEtsähallituksen kadonneen kulttuuriperinnön metsästäjät Ilomantsista

Mitä ihmettä, kiviä kasoissa!

Toukokuun viimeisellä viikolla päästiin täällä Kemijärvelläkin maastoon. Viikon aikana tulikin nähtyä ne tyypillisimmät kohteet, joihin kulttuuriperintöinventoinnissa täällä pohjoisessa törmää: nimittäin metsätyökämpät, poroaidat ja pyyntikuopat. Viikkoon mahtui myös muutakin, sillä aloitin maastotyöt helpoimman kautta ja kävin aivan alkuun tarkastamassa muutamia tunnettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä. Innokkaimmin näistä odotin näkeväni kalapatsaan, jonka Hannu Kotivuori oli dokumentoinut vuonna 1989. Aikoinaan kalapatsaita on ollut runsaastikin pitkin kalaisten järvien rantoja, mutta nyttemmin ne ovat suurimmaksi osaksi tuhoutuneet. Näin on ilmeisesti käynyt myös tuolle Kotivuoren havaitsemalle patsaalle, sillä en sitä enää löytänyt. Todennäköisesti se on vuosien saatossa kaatunut ja maatunut olemattomiin. Kesän yksi tavoitteistani onkin nähdä edes yksi edelleen pystyssä oleva kalapatsas, Naarmankairassa niitä kuulemma vielä on mahdollista nähdä. Tuolle alueelle suuntaan kuitenkin vasta heinäkuun puolella.

Mielenkiintoisimpia kohteita viime viikolta olivat kuitenkin kolme kivilatomusta, jotka kävin tarkastamassa. Kivilatomukset tuovat mieleen rajamerkit, mutta niiden sijainti oli kummallinen. Mielikuvahan rajamerkkien osalta on se, että ne sijaitsevat korkeilla ja avarilla paikoilla, josta ne näkyvät kauaksikin. Hiipanniemellä latomus oli kuitenkin pystytetty rinteeseen lähelle kivikon laitaa niin, että se oli ennemminkin suojassa kuin näkyvillä. Latomuksen kaakkoispuolella rinne nousi jyrkästi ylöspäin ja sen ympärillä oli isoja kivenlohkareita.

Hiipanniemen kivilatomus erottuu juuri ja juuri puiden takaa.

Lähempää latomus erottuukin jo paremmin. Taustalla siintää Kemijärvi.

Toinen kivilatomus sijaitsi Muljuksen kaakkoisrinteellä. Tämä oli helppo löytää, sillä alueella oli tehty hakkuu, ja maasto oli avaraa. Latomus oli rakennettu ison ja tasaisen kivenlohkareen päälle kauniiksi keoksi. Myös muut viime viikolla havaitut latomukset oli rakennettu lohkareiden päälle ja näin latomukselle oli saatu vähällä vaivalla tukeva pohja ja lisää korkeutta.

Kivilatomus Muljuksen rinteessä.

Paikanselän latomus olikin hieman hankalampi tapaus. Se oli sijoitettu Paikanselän länsipuolelle jontkan pohjalla olevan matalan harjanteen päälle. Vieressä rinteellä olisi komeat avokallioalueet, jossa latomus erottuisi selvästi, mutta jostain syystä paikaksi on valittu huomaamattomampi kohta. Kahdessa edellisessä kohteessa latomukset olivat säilyttäneet hyvin muotonsa, mutta täällä Paikanselässä kiveys oli osin hajonnut.

Paikanselän latomus.

Aluksi pidin näitä latomuksia rajamerkkeinä, mutta ne eivät sijaitse millään tunnetulla rajalla – ei kuntarajoilla tai vanhalla Lapin ja Lannan rajalla. Paikallisoppaanani kulkeva metsuri muisteli lukeneensa jostain, että täälläpäin oli 1900-luvun alussa kulkenut porukoita rakentamassa näitä latomuksia. Kun tarpeeksi asiaa kaivelin, niin löysin tiedon, jonka mukaan tällaisia kivilatomuksia on käytetty maantieteellisen kartoituksen sidemittauksessa ja ne on pystytetty 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. KMO-inventoinneissa näitä ns. koonillisia latomuksia on dokumentoitu aiemminkin mm. Rovaniemeltä. Koonillisista kivilatomuksista, rajamerkeistä ja muista kiviröykkiöistä on Taisto Karjalainen kirjoittanut artikkelin, joka on ilmestynyt Muinaistutkijassa 2/2013. Metsässä jokainen uusi päivä on mahdollisuus oppia jotain uutta!

- Piritta

Kivikauden jäljillä Suomussalmella

Pohjois-Suomussalmen inventointi käynnistyi viime viikolla kivikausiteemalla, sillä Kiantajärven pinta oli niin matalalla, että havaintomahdollisuudet olivat erinomaiset. Tuntumaa kivikauden etsintään tuli haettua metsätalousalueiden ulkopuolelta, sillä arkeologina en voinut vastustaa Ämmänsaaren edustalla olevan TB:n ranta -nimellä tunnetun kivikautisen asuinpaikan (ja nykyisen uimarannan) eteen  putkahtanutta maakaistaletta. Ensimmäinen kivikautinen esine löytyikin nopeasti. 

Ämmänsaaren uimarannalta löytynyt kvartsikaavin.

Tästä innostuneena päätin aloittaa inventoinnin Salonsaaren rantojen tarkastuksella. Alueelle oli merkitty kolme esihistoriallista asuinpaikkaa, joista kaksi sijaitsi Virtasalmen tuntumassa. 

Salonsaaren kivikkoista rantaa esihistoriallisen asuinpaikan edustalla.

Esihistoriallisen kohteen tarkastus tarkoitti tässä tapauksessa kävelyä kivikkoisella hiekkarannalla hellesäässä. Kvartsi-iskoksia ja -esineitä näkyi rannalla useita ja niiden sijainnit otettiin GPS-laitteella ylös asuinpaikan laajuuden määrittämistä varten. Kivikosta löytyi myös mielenkiintoinen esine, puinen puikkari. Löytöpaikka oli noin 10 metrin päässä rannasta ja se on normaalisti järven pohjaa. Esineen iästä on mahdotonta sanoa mitään ilman tarkempia tutkimuksia. Puiset esineet voivat säilyä vedessä pitkiäkin aikoja ja toivottavasti saamme tehtyä puikkarista ajoituksen.

Puinen puikkari. Aika hieno! Puikkari odottaa tällä hetkellä jatkotutkimuksia jääkaapissa kahvimaidon vieressä.

Tarkastusmatka jatkui hieman pohjoisemmaksi Salonsaaren länsirannalle. Valkoiselta hiekkarannalta löytyi muutama palaneiden kivien rykelmä sekä useita kvartsi-iskoksia ja -ytimiä.

Katson autiota hiekkarantaa... Kivikautinen asuinpaikka Salonsaaren länsirannalla.

Palaneita kiviä.

Kesän ensimmäinen kenttäviikko, niin sään kuin inventoinninkin puolesta, oli menestys. Täytyy hehkuttaa, että tällaisina hetkinä ei ole tämän työn voittanutta! :-)

Kiantajärvi. Ilma + 25.

- Hanna

Rajatietoa ja sukututkimusta

Kevät on arkeologille kiireistä aikaa ja blogin päivityskin on jäänyt vähemmälle kesän töitä valmistellessa. Itse olen pakertanut viime ajat raportin kimpussa ja muut ovat valmistelleet aineistoja ja laitteita ensi viikolla aloittaville arkeologeillemme. Metsähallituksen vierailijahuonekin muuttui päiväksi latausasemaksi, kun kymmenen maastolaitetta heräteltiin talviunesta.

 

Kyllä näiden koneiden lataamiseen ainakin muutama tuulivoimala tarvitaan. ;-D

Laitteiden huollon lisäksi on viime viikkoina hankittu Kansallisarkistosta vanhaa kartta-aineistoa inventointialueista. Kovalevyllä odottavat asemointia 166 metsätalouskarttaa, joista löytyy tietoja niittyladoista, uittoväylistä, kruununmetsätorpista ja rajamerkeistä. Metsätalouskarttojen lisäksi arkistosta löytyi erittäin mielenkiintoinen karttasarja Suomen ja Venäjän rajasta vuodelta 1827. Karttoihin on piirretty rajakivien lisäksi polut ja tiet. Suomussalmen kartoista löytyy kaksi tietä, joihin on kauniilla käsialalla kirjoitettu "Väg från Finland till Kemi och Archangel" ja "Vinter väg". Siellähän se Vienan reitti taas menee.

Wiangijärvi ja sen yläpuolelle on merkitty kaksi tietä, joista toinen on talvitie.

Vielä lopuksi on mainittava omituinen yhteensattuma. Sain nimittäin äskettäin tietää, että projektimme tutkima Isoautio-niminen 1600-luvun asuinpaikka onkin osa mieheni sukusaagaa. Mitähän paikalla asunut Matts Hyry ajattelisi, jos tietäisi, että olemme tonkineet hänen torppansa uunia ja että siitä on kirjoitettu lehdissä asti? Tai että hänen asuinpaikkansa on nykyään muinaisjäännös? Nyt kun olen itsekin päätynyt osaksi tätä tarinaa, niin täytyy kesällä käydä katsomassa paikkaa uusin silmin. Ehkäpä sukunsa nuorinkin, joka tällä hetkellä odottaa malttamattomana pinkkiä Hello Kitty -ilmapalloaan, täytyy ottaa mukaan.

 

- Hanna

Instagram-tili avattu!

Talven aikana olemme tehneet suururakan ja järjestäneet valtavan kuva-arkistomme. Siinä sivussa löytyi monia hienoja kuvia niin kulttuuriperintökohteista kuin luonnostakin. Jotta kuvat eivät jää arkistoon pölyttymään, päätimme perustaa niille ja tulevan kenttäkauden Kodak-hetkille Instagram-tilin. Pääset katselemaan kuviamme tästä.

Tervetuloa seuraamaan meitä Instagramissa!

Hetki ennen myrskyä. Tervahauta, Kainuu.

Ajoitustuloksia: Hirviateria 8 000 vuoden takaa

Viime kesänä Suomussalmen inventoinnissa löytyi Vuokkijärven Komminsärkältä uusi kivikautinen asuinpaikka. Paikalta saatiin talteen muun muassa palanutta luuta, josta pystyttiin teettämään radiohiiliajoitus. Ajoitustulokset saapuivat juuri ja ne ovat mielenkiintoisia! Niiden mukaan Komminsärkällä on asuttu noin 8 000 vuotta sitten. 

Särkkä, josta esikeraaminen asuinpaikka löytyi, on aiemmin ollut Vuokkijärven rantaa, mutta veden säännöstelyn myötä siitä on tullut matala ja ruohottunut saari. Säännöstely on syönyt saarta suuresti, kuten vuoden 1868 kartasta hyvin käy ilmi.

Komminsärkän kivikautinen asuinpaikka (merkitty punaisella) nykyisellä kartalla.

Komminsärkkä ja asuinpaikka vuoden 1868 kartassa. Nykyinen saari on ennen veden säännöstelyä ollut hiekkapohjainen särkkä Vuokkijärven ja Matosuon välissä.

Vaikka asuinpaikka on luultavasti tuhoutunut lähes kokonaan, löytyi särkän kaakkoispään korkean hiekkatörmän alta ja rantavedestä kvartsi-iskoksia, palanutta luuta sekä palaneita kiviä. Lisäksi paikalta löydettiin kvartsikaavin. Särkän itäpuolella sijaitsevan pienen maatöppäreen rannasta löydettiin myös paljon palanutta luuta ja palaneita kiviä.

Komminsärkkä. Kvartsikaavin, palaneita kiviä ja luita sekä kvartsi-iskoksia löytyi kuvan vasemmassa laidassa olevan hiekkatörmän alta.

Pieni maatöppäre Komminsärkän itäpuolella. Rantavedestä löytyi runsaasti palanutta luuta sekä palaneita kiviä.

Millaista elämä Komminsärkällä sitten oli 8 000 vuotta sitten? Asuinpaikka ajoittuu esikeraamiseen aikaan eli mesoliittiselle kivikaudelle metsästäjä-keräilijöiden aikaan. Viimeisin jääkausi oli päättynyt muutama tuhat vuotta aiemmin ja Itämeren paikalla lainehti Litorinameri. Ilmasto oli lämmin ja suotuisa ja mänty oli syrjäyttänyt koivun valtapuuna. Metsästyksen lisäksi kalastettiin ja kerättiin luonnonantimia. 

Komminsärkältä löydetyt luut kertovat sekä ruokavaliosta että saaliseläimistä. Luuanalyysin perusteella kaikki luufragmentit ovat peräisin nisäkkäistä ja yksi luista pystyttiin tunnistamaan lajilleen. Tämä luu oli hirven kallon kappale, josta ajoitus tehtiin. Luut yhdessä palaneiden kivien kanssa kertovat paikalla nautitusta hirviateriasta. Hirvi on ollut tähän aikaan yleinen saaliseläin. Sen lisäksi on metsästetty metsäpeuroja, karhuja, majavia ja lintuja sekä pienriistaa. Yleisin metsästysase oli liuskekärkinen keihäs ja metsästyskumppanina toimi koira.

Noin 8 000 vuotta vanha hirven kallon kappale.

Kvartsiaineisto kertoo myös tuohon aikaan tyypillisestä toiminnasta eli kiviesineiden valmistuksesta. Esineet tehtiin isommista raaka-ainekappaleista ja valmistusprosessissa syntyi paljon jätettä eli kvartsi-iskoksia. Ehkäpä osa niistä on syntynyt kaavinta valmistettaessa. Kaapimia käytettiin nahkojen muokkaamiseen ja puisten esineiden siloitteluun.

Kvartsikaavin.

Kivikauden jätettä eli kvartsi-iskoksia.

Komminsärkän ympäristössä on useita kivikautisia asuinpaikkoja, joita ei ole ajoitettu. Tämä ajoitus tuokin siten uutta tietoa Vuokkijärven kivikautisesta asutuksesta. Itselleni kivikautisen kohteen löytäminen on aina yhtä hienoa, sillä ajatus siitä, että on omassa mielessään ajatellut samoin kuin ihmiset 8 000 vuotta sitten, on huima. 

- Hanna

Puinen päiväkirja

Puun ja kuoren välissä on säilynyt monta metsän tapahtumaa tai muistiinpanoa, joita metsässä kulkijat ovat kirjanneet. Paperina on ollut puun kylki ja kynän virkaa ovat toimittaneet puukko ja kirves. Tällä kertaa tutustumme muutamiin metsän muistiinpanoihin, jotka on tehty joko totisessa työn teossa, merkiksi, pilkaksi, opasteeksi, muistoksi tai muuten vain ajan kuluksi.

Tämän puun kylkeen on ilmeisesti kaiverrettu jokin 1800-luvun vuosiluku, josta on enää nähtävissä numero 8. Muut numerot ovat jääneet pilkan reunoilta kasvavan puun sisään. Tätä ilmiötä kutsutaan kylettymiseksi.

Rovaniemen pohjoisosissa sijaitseva hienon pilkan tekstissä lukee: Henterikki Matias ja poika Salmijärvi 1878. Pilkka sijaitsee saraheinäsoille johtavan kulkureitin varressa ja ilmeisesti Henterikki oli poikineen heinänteossa alueella. Pilkan suojaksi on myöhemmin tehty katos ja tikka on käyttänyt kantoa ahjona.

Pilkka Rovaniemeltä, saraheinää kasvavan suon reunasta. Suolla on lukuisia niittylatoja ja heinäsuovan pohjia. Valitettavasti teksti on jo haalistunut vaikeaselkoiseksi.

Uittojen vonkamiehillä oli ilmeisesti iltaisin myös luppoaikaa kuten tämä vuosiluvuilla (19??) koristeltu puu osoittaa. Puu sijaitsee Rovaniemellä uitonpirtin pihamaalla. Itse pirtistä on enää jäljellä vain multapenkki.

Vuosiluku ja nimikirjaimet lienevät yleisin puukirjoitus. Tässä Kittilän merkinnässä päiväys on tehty roomalaisilla numeroilla ympäri koko valtavan petäjän.

Vanhemmissa päiväyksissä on ollut tapana sijoittaa päivämäärä vuosiluvun keskelle kuten tässä Eino Nampajärvi on tehnyt 8.9.1945. Usein yksi kirjoitus on innoittanut myöhempiä kulkijoita kirjoittamaan samaan puuhun omat merkkinsä.

Huolellisesti tehty pilkka, joka ei ole vahingoittanut liikaa puun nilakerrosta säilyy kauan. Tässä puumerkki Rovaniemen Naarman kairasta.

Osa merkeistä lienee kirjoitustaitoakin vanhempia. Tässä mystisessä merkissä Posiolla on sarvipäisen eläimen hahmo. Samanlainen merkki löytyi 200 km päästä Rovaniemeltä.

Mielenkiintoista olisi tietää liittyykö tämän petäjän merkintä vuoden 1917 historiallisiin tapahtumiin.

Karsikkopuulla saatettiin myös merkitä hautaa. Tämä puu ja sen vieressä painanteena erottuva hauta löytyivät syrjäiseltä paikalta Taivalkoskelta. Pilkkoja oli puussa useampiakin, mutta niissä ei ollut kirjoitusta, joten hauta ja sen ikä jäivät arvoitukseksi.

Tämä Suomussalmen Hossassa sijaitseva vanha kelo on nimetty Papin petäjäksi, sillä kertoman mukaan perukkalaisilla oli tapana odotella pappia puun juurella. Puussa erottuvat parhaiten vuosiluvut 1750, 1842 ja 1914. Tarina kertoo, että seurakunnan pappi on kastanut lapsia puun juurella. Ensimmäisen kaiverruksen aikaan lähin pappi oli Paltamossa ja Suomussalmelle pappi saatiin vasta seurakunnan perustamisen jälkeen vuonna 1786.

Karhunkaatopuu Pudasjärvellä. Pilkassa lukee "Tässä tapettiin karhu v 1914". Puu kaatui myrskyssä vuonna 2010 ja kaiverrus pelastettiin Syötteen luontokeskukseen.

Toisinaan viesti on selvä kuten tässä metsästäjän vuonna 1940 (kaiverrettu toiseen kohtaan puuta) kirjaamassa metson kaadon kunniaksi tekemässä  merkinnässä.

Sota-aikaisia kaiverruksia on inventoinnissa löytynyt useita. Saksalaisten Sodankylässä sijainneen tukikohdan mäntyyn on kaiverrettu kirjaimet L O. Männyn vieressä oli havaittavissa teltanpaikka.

Puuhun kaiverrettu sydän saksalaisten vankileirillä Inarissa. Kaiverruksen on luultavasti tehnyt saksalainen vanginvartija, sillä puu sijaitsee vankileirin aidan ulkopuolella.

Talvisodan päättymisen merkiksi tehty ristinmuotoinen pilkka, johon on kaiverrettu "H K 1940 13/3 KLO 11A RAUHA". Puu sijaitsee Puraksen lähellä Suomussalmella.

Ennen korjattavat puut merkittiin leimoin, jotka tehtiin leimakirveellä. Leimojen määrä kertoi puun laadun, esimerkiksi tukkipuuhun lyötiin kaksi leimaa. Eri yhtiöillä oli erilaiset leimat.

Tässä tapauksessa leimattu puu onkin päätynyt metsätyökämpän rakennusmateriaaliksi.

Tuoreet pilkat pihkottuvat aluksi pinnaltaan. Tämän pilkan ovat metsämiehet tehneet vuonna 1986 paikalla kuolleen ystävänsä muistoksi.

Ounasjoen rannalla sijaitsevalla leiripaikalla seissyt petäjä on saanut kylkeensä turistien muistoja, kunnes joku kaatoi sen tulipuiksi.

Puun kyljen tekstit muuttuvat maastotietokoneen biteiksi. Kuvassa harjoittelija Antti Turunen kirjaa Rovaniemen Naarman kairan menneisyyttä.