Saksalaisten kenttärata - 55,4 kilometriä sodan julmuutta Suomussalmella

Tasan vuosi sitten kirjoitin saksalaisten jatkosodan aikaan rakentamasta kenttäradasta Taivalkoskella. Viime kesän inventointi vei jälleen kenttäradalle ja nyt Suomussalmen puolelle, jonka länsiosaa rata halkoi aikoinaan 55,4 kilometrin verran. Sitä ryhdyttiin Suomussalmen puolella rakentamaan syyskesällä 1942 ja kesään 1944 mennessä rata Hyrynsalmelta Kuusamoon oli valmis.

Kenttärata Suomussalmella. Radan varrelle on merkitty kesän 2014 inventoinnissa dokumentoidut kohteet sinisillä neliöillä. Numerot viittaavat blogin kohteisiin.

Suomussalmen alueella ratatöitä johti Rakentajapataljoonan esikunta 429 K, joka oli sijoitettu Taivalkosken puolelle Korvualle. Työyksikköinä Suomussalmella toimi kaksi komppaniaa: Rakentajapataljoona 429 K:n 1. ja 2. komppania, joista ensimmäinen oli sijoitettuna Vääkiön tavaraliikenneasemalle ja jälkimmäinen Syrjän asemalle. Vääkiön ja Syrjän asemien lisäksi Suomussalmella sijaitsi viisi muutakin asemaa: Laaja, Pesiökylä, Junnojärvi, Lippo ja Leino. Työnjohtajina komppanioissa toimivat saksalaiset ja toisin kuin Taivalkosken puolella, työvoima Suomussalmella koostui lähes pelkästään venäläisistä sotavangeista ja vain Sarvikankaan hakkuutyömaalla tiedetään työskennelleen lyhyen aikaa saksalaisia vankeja.

Radanrakentamisessa työskennelleiden venäläisten sotavankien lukumäärää ei tiedetä. Se tiedetään, että saksalaiset toivat kesäkuun 1942 ja elokuun 1944 välisenä aikana Suomeen noin 20 000 venäläistä sotavankia, jonka lisäksi he vangitsivat Pohjois-Suomen rintamilla vuosien 1941-44 aikana noin 9 000 venäläistä. Hyrynsalmi-Kuusamo -rataa rakensivat Suomussalmella Suomeen tuodut venäläiset sotavangit ja heidän lukumääristään löytyy arkistoista vain yksi tieto vuodelta 1944, jolloin kenttärata oli jo valmis. Tuolloin Pesiökylän asemalle oli sijoitettuna kolme saksalaista aliupseeria, kahdeksan saksalaista sotilasta ja 54 venäläistä sotavankia ja Leinon asemalla oli kahdeksan saksalaista aliupseeria ja 24 sotavankia sekä yksi siviilityöntekijä. Leinon läheisyydessä toimineella työmaaleirillä oli puolestaan kaksi saksalaista aliupseeria, 17 saksalaista sotilasta ja 81 sotavankia. Lisäksi Lipon asemalla oli yksi saksalainen upseeri, kaksi aliupseeria, 18 saksalaista sotilasta ja 90 sotavankia.

Sotavankien huonosta kohtelusta ja saksalaisten julmuuksista kerrotaan useissa lähteissä. Eräässä mainitaan saksalaisten ohjeistaneen, että on parempi käyttää asetta liian aikaisin kuin liian myöhään. Aikalaiskertomuksissa kerrotaan nääntyneiden ja uupuneiden venäläisvankien hautaamisesta radan penkkaan ja niskuroivien ja pakoa yrittävien vankien ampumisista ja hukuttamisista. Mitään arvioita siitä, kuinka moni vanki menetti henkensä kenttärataa rakentaessa, ei ole, mutta hautapaikkoja on radan varrelta inventoitu useita ja aikalaislähteissä kerrotaan lisäksi satojen sotavankien hautausmaista.

Matka Suomussalmen kenttäradalla alkaa Pesiökylästä, johon rautatien kiskotus oli valmis elokuun lopussa 1942. Pesiökylän eteläpuolella Hiidenjoen varrella sijaitsi Pesiökylän vankileiri (kartta numero 1), josta käsin rataa rakensivat Rakentajapataljoona 429 K:n 2. komppanian komennuskunta. Leirialue jakautui siten, että radan länsipuolella oli saksalaisten sotilaiden alue ja radan itäpuolella venäläisten vankileiri.

Radan länsipuoli, jossa saksalaisten leirialue erottuu tasoitettuna alueena. Nykyinen rata on useamman metrin korkeammalla kuin kenttärata.

Vankileirin alue radalta kuvattuna. Vankien leiri oli piikkilangalla ympäröity ja paikallisen informantin tietojen mukaan leirillä oli yksi parakki, jonka jäänteitä on kuvassa keskellä. Kenttäradan ja vankileirien kuvaaminen oli kielletty, mutta informantilla oli kuva, joka oli otettu leirin piikkilanka-aidan edessä.

Vankien majoituskorsun jäänteet leirialueen pohjoislaidalla. Arkistolähteiden mukaan majoitustila oli ennen sotaa suomalaisten ratatyömiesten käytössä ollut kämppä.

Majoituskorsun oviaukon lautarakenteita. Paikallinen informantti oli käynyt pienenä lapsena leirillä isänsä kanssa ja muisteli kuinka vangit olivat tulleet "kuopasta" ja olleet iloisia voidessaan puhua omaa kieltään informantin isän kanssa.

Vankileirin alue oli tasattu ja pengerretty kivillä sen pohjois- ja etelälaidoilta. Tämän etelälaidan pengerryksen alla kulki juoksuhauta.

Peruskarttaan piirretty kumpare osoittautui lähemmin tutkittuna konekivääripesäkkeeksi.

Pesiökylästä ja vankileiristä löytyy arkistosta useita aikalaiskertomuksia. Paikalliset ihmiset ovat antaneet vangeille leipää ja saaneet vastalahjaksi muun muassa puisia lintuja ja korurasioita. Tarinoissa kerrotaan myös saksalaisten sotilaiden julmuuksista ja pahoinpidellyistä vangeista. Eräs paikallinen näki omin silmin kahden vangin ampumisen:

"Asemamieskersantti oli tehnyt jonkin rikkomuksen ja hänet määrättiin ampumaan kaksi sotavankia. Vangit kävelivät Hiidenjoen sillan käytävällä ja kersantti oli piilossa käsissään kaksi pistoolia. Vankien tullessa kohdalle kersantti ampui molemmat vangit, jotka haudattiin kämpän läheisyyteen."

Silminnäkijät kertovat vankeja haudatun vankileirin viereiselle suolle, josta ruumiit on myöhemmin kaivettu ylös ja haudattu suon etelälaidalla olevalle kankaalle.

Paikallinen informantti kertoi myös saksalaisesta sotilaasta "Aleksista", joka hänen mukaansa vastasi Pesiökylän leirin vankien hygieniasta. Hän oli saksalaisten vetäytyessä hypännyt junasta ja pakoillut Suomessa, kunnes oli ollut turvallista tulla esiin. Informantin mukaan "Aleksi" eli loppuelämänsä Suomessa.

Pesiökylän vankileiristä noin 6,5 kilometrin päässä pohjoiseen Kukkarovaaran (kartta numero 2) kohdalla sijaitsi yksi kenttäradan monista työmaa/vankileireistä. Piikkilangalla aidatun vankileirin alue sijaitsee nykyisen radan itäpuolella yksityismaalla. Inventoinnissa tarkastettiin radan länsipuoli, josta löydettiin aikalaiskertomuksissa mainittu "jonkun herran" majoituskorsu sekä teltan pohjia. Saksalaiset itse nimittivät paikkaa Rapuvaaraksi.

"Jonkun herran" majoituskorsun jäännös Kukkarovaarassa erottuu maastossa harjuun kaivettuna kaivantona.

Yksi mahdollisista teltan pohjista, jotka mainitaan aikalaiskertomuksissa.

Arkistolähteistä löytyy useampi kertomus myös Kukkarovaarasta. Yhden mukaan vangit olivat perunalastia purkaessaan varastaneet perunoita ja saksalaisten huomatessa asian, oli vangit pistetty riviin ja ne, jotka olivat varastaneet, saivat raipaniskuja ja ne, jotka eivät varastaneet, saivat puolikkaan leipälimpun. Kukkarovaarasta kerrotaan myös, että leirillä tapettiin tottelemattomuuden vuoksi vankeja, jotka haudattiin ensin läheiselle suolle ja siirrettiin myöhemmin kankaalle ja lopulta Taivalkoskelle. Vaikka saksalaiset olivat julmia vankeja kohtaan, suomalaisia he kohtelivat ystävällisesti. Kukkarovaarassa asunut henkilö kertoo saksalaisten kuljettaneen heitä junalla joulu- ja uudenvuoden juhliin saksalaisten luo Syrjään.

Kukkarovaarasta vajaan kahden kilometrin päässä pohjoiseen sijaitsi Sarvikankaalla (kartta numero 3) kenttäradan saha ja hakkuutyömaa. Saha, jonka ympäristöä ei saanut hakata, jottei se paljastuisi venäläisille, sijaitsi radan länsipuolella ja hakkuutyömaa radan itäpuolella. Tämä työmaa on ilmeisesti Suomussalmella ainoa, jossa hakkuutöissä käytettiin jonkin aikaa saksalaisia vankeja.

Sarvikankaan sahan alue kuvattuna radan itäpuolelta. Nykyinen rata kulkee saha-alueen halki ja alue on tältä osin tuhoutunut.

Tämän kuopan kohdalla on ilmeisesti ollut sahan sirkkelin paikka. Sirkkeli on yhä olemassa ja nököttää nykyään erään pellon laidassa.

Radan pohjaa nykyisen radan itäpuolella.

Rinkulana maastossa erottuva teltan paikka radan itäpuolella.

Sahan ja hakkuutyömaan eteläpuolella on Jakolammen länsipäässä suo, jonka halki kenttärata kulki. Saksalaiset halusivat kuivattaa suota rataa varten ja vangit kaivoivat Jakolammen ja Lapinlammen väliin kanavan (kartta numero 4), jonka avulla vesi virtasi Lapinlampeen. Kanava on merkitty nykykartalle, mutta ilman paikallista informanttia sen historia olisi jäänyt unohduksiin.

Sotavankien kaivaman kanavan pää Jakolammessa. Kenttärata kulki kuvan vasemmassa laidassa olevan metsikön kohdalla.

Kenttäradan rakennus oli työlästä ja kuten edeltä käy jo ilmi, oli maasto ratalinjalla usein soista. Suomussalmen rataosuudelle tehtiin 13 siltaa, joista yksi oli 80,6 metrin pituinen Vääkiön suosilta (kartta numero 5). Sillan rakensivat Rakentajapataljoona 429 K:n 1. komppania.

Vääkiön suosillasta on nykyään jäljellä vain sillan alimpia rakenteita Lipontien ja nykyisen rautatien välissä. Yksi sillan pylväsrakennelma koostuu kymmenestä paksusta pystyssä olevasta tukista. Rakennelmia on tien varressa yhteensä yhdeksän kappaletta noin 7-8 m päässä toisistaan.

Saksalaisilla sotilailla oli kenttäradan rakentamisen aikaan Suomussalmen pohjoisosassa sijaitsevan Saarinen-järven rannalla majoitusalue (numero 6), josta löytyi melkoisen etsimisen jälkeen yhden parakin kiviperustuksen jäänteet.

Saksalaisten majoitusparakin kiviperustusta Saarinen-järven tuntumassa. Parakki on ilmeisesti purettu, ei poltettu.

Parakin ohi kulkee polku rautatiekiskoilta järven rantaan. Parakki kuvassa oikealla kuusikon kohdalla.

Yksi Suomussalmella sijainneista kenttäradan asemista oli Leinon asema (kartta numero 7) Taivalkosken rajalla. Arkistolähteiden mukaan radan kiskotus oli valmis Hyrynsalmelta Taivalkosken Isokumpuun kesäkuun loppuun 1943 mennessä, mutta rata oli tuolloin liikennöitävässä kunnossa vasta Hyrynsalmi-Vääkiö välillä. Leinon asema on ollut käytössä ainakin marraskuuhun 1943 mennessä, sillä tuolloin Leinossa on ollut kaksi asemamiestä.

Leinon asema, josta on jäljellä enää noin 45 x 10 metrin kokoinen tasoitettu alue, jonka toisella laidalla on kivipengerrys ja toista laitaa reunustaa kivistä ja maasta tehty metrin korkuinen penger.

Saksalaisten hävitysosasto alkoi tuhota kenttärataa Hyrynsalmella aamulla 14.9.1944. Syyskuun loppuun mennessä hävitysosasto oli edennyt Junnojärven asemalle saakka. Junnojärvestä pohjoiseen sijainneiden Lipon ja Leinon asemien tarkasta tuhoamisajankohdasta ei ole tietoa. Rataa tuhotessaan saksalaiset polttivat kaikki rakentamansa liikenne- ja asemarakennukset sekä myös joitakin suomalaisten rakentamia rakennuksia. Neuvostoliitto katsoi koko Hyrynsalmi-Kuusamo -radan ja kaluston olevan sotasaalista ja vaati sen lähettämistä Neuvostoliittoon kaluston osalta 22.1. ja päällysrakenteen osalta 5.2.1945 mennessä. Aikataulut olivat liian tiukat, sillä radan kiskotuksen purkaminen oli työlästä ja hidasta. Lopulta Suomi neuvotteli sopimuksen, jonka perusteella kiskotusta lähetettiin Neuvostoliittoon radan verran jostakin muualta.

Metsäautotieksi muuttunutta kenttärataa.

Kenttärata päätyi syyskuussa 1945 valtion rautateiden omaisuudeksi ja kiskotus purettiin. Lopullisesti kenttäradan tarina päättyy 1950-luvulla, jolloin uudelle oiotulle ratalinjalle ryhdyttiin rakentamaan normaalilevyistä rautatietä. Tuolloin osa radan pohjasta jäi uuden radan alle, osa tuhoutui rakennustöissä ja osa muuttui metsäautoteiksi.

- Hanna

Lähteet:

• Huttunen, Pertti 2010: Saksalainen kenttärata 1942-1944. Sotahistoriallisten kohteiden inventointiraportti. Suomussalmen kirjasto, kotiseutuarkisto.

• Westerlund, Lars (toim.) 2008: Sotavangit ja internoidut. Kansallisarkiston artikkelikirja.

Kun sotavangit Hallasenahontien rakensivat

Sotien aikaan ei ymmärrettävistä syistä rakennettu itärajan tuntumaan sisämaahan johtavia teitä kuin puolustuksen tarpeisiin. Yksi tällainen tie oli jatkosodan aikana Suomussalmelle rakennettu Hallasenahontie, joka yhdisti Kuusamon tien Hossan maantiehen. Tien rakennus aloitettiin heinäkuussa 1941 ja arkistolähteiden mukaan tietä oli elokuussa 1941 rakentamassa 8 000 miestä. Iso osa heistä oli suomalaisten vangiksi ottamia neuvostosotilaita, joiden komppanian alaleiri sijaitsi alueella.  

Neuvostovangit rakentavat todennäköisesti Hallasenahontietä 1.9.1941 otetussa kuvassa. Kuva tietojen mukaan vangit ovat Lamminahon leiriltä.  Kuva: SA-kuva

Neuvostovangit rakentamassa todennäköisesti Hallasenahontietä 1.9.1941. Kuva: SA-kuva

Sotavankileirejä tai työmaaleirejä toimi jatkosodan aikana Suomussalmella useassa eri paikassa. Vankityövoimaa käyttivät sekä suomalaiset että saksalaiset, joiden vankileirit erosivat suomalaisista siinä, että ne liittyivät kenttäradan rakentamiseen ja työvoima niille tuotiin Manner-Euroopasta. Suomalaiset ottivat sotavankeja heti jatkosodan alettua ja Suomussalmelle perustettiin Sotavankileiri 15. Vuodesta 1943 lähtien sotavangit järjestettiin III Armeijakunnan alaiseksi Sotavankileiri 32:ksi, jonka pääleiri sijaitsi Haukiperässä silloisen lossin eteläpuolella. Sotavankileirin henkilöstövahvuudesta on tietoja vuodelta 1943. Suurimmillaan se oli tammikuussa, jolloin leirillä oli 1 450 henkeä. Luku sisältää todennäköisesti myös suomalaisen vartiohenkilöstön. Sotavankileiri 32 toimi Suomussalmella jatkosodan loppuun saakka, jonka jälkeen se siirrettiin Kajaaniin ja lakkautettiin marraskuussa 1944.

Hallasenahontietä inventoitiin viime kesänä ja sen varrelta dokumentoitiin kohteita kahden työmaaleirin alueelta sekä korsun jäännös Jäkälävaarasta läheltä Hanhikiveä. Työmaaleirejä on aikanaan ollut kaksi muutakin: Lamminahon ja Rapattajan leirit, mutta nämä kohteet sijaitsevat yksityismaalla. Tien varrella on sijainnut myös vuolukivilouhimo sekä vartiopuomi Hallasenahontien länsipäässä. 

Neuvostovankeja Lamminahon leirillä. Kuva: SA-kuva.

Vangit syömässä Lamminahon leirillä syksyllä 1941. Kuva: SA-kuva.

Työmaaleirejä perustettiin ilmeisesti Hallasenahontien varteen sitä mukaa kun rakentaminen eteni ja niitä käytettiin vain lyhyen aikaa, joten kovin pysyviä rakenteita niihin ei rakennettu. Leirit koostuivat erillisistä vankien ja vartio- ja työnjohtohenkilöstön alueista. Vankien alueet olivat vartioituja ja piikkilanka-aidalla aidattuja. Kerrotaan, että vartioinnista ja aidoista huolimatta vankeja karkasi leireiltä useasti ja kiinnijääneet saivat aina rangaistuksen. Aseen käyttö oli suomalaisten ohjeiden mukaan sallittu ja sotavankeja sai surmansa pakoyrityksissä. Siviilien ja vankien kanssakäynti oli kielletty, mutta paikkakuntalaisten kerrotaan sekä antaneen vangeille ruokaa salaa että vaihtaneen vankien tekemiä koriste-esineitä ja leluja esimerkiksi leipään. Kiinnijäädessä kumpaakin osapuolta rangaistiin.

Hallasenahontie on vahvistettu karttaan punaisella viitostieltä Heinäkiveen asti. Violetit pallot kuvassa ovat kesällä inventoituja sotakohteita. Numero 1 on Hallasenahon ja numero 2 Karilan eli Kivijärven tietyömaaleiri. 

Pihlajakorven alueella sijainnut leiri tunnetaan Hallasenahon työmaaleirinä. Tien pohjoispuolella on ollut piikkilanka-aidalla aidattu vankien alue ja eteläpuolella vartio- ja työnjohtohenkilöstön alue. Vankien alueelta dokumentoitiin inventoinnissa erilaisia kuoppia ja kaivantoja sekä muutama mahdollinen teltan paikka. Lisäksi leirin aidatun alueen ulkopuolella on ollut talli, heinävaja ja paja, joista osan saattoi vielä erottaa kasvillisuuden ja maastonmuotojen perusteella, vaikka mitään konkreettista niistä ei enää ollut jäljellä. Metsiköstä löytyi myös muutama kottikärryn jäännös. 

Hallasenahon työmaaleirin vankien aluetta.

Yksi vankileirin alueelta dokumentoiduista kuopista. Arkistotietojen perusteella tällä alueella on sijainnut vankien käymälä.

Metsiköstä löytyi vanhoja kottikärryjä.

Tien eteläpuolelta vartio- ja työnjohtohenkilöstön alueelta dokumentoitiin muutamia kuoppia ja hyvin säilynyt kaivo. Sivutuotteena löydettiin myös iso kasa ruostuneita tynnyreitä, joissa Google kertoi olleen Solvay Chemicalsin valmistamaa kalsiumkloridia, jota on käytetty teiden suolauksessa.

Hyväkuntoinen kaivo tien eteläpuolella. Kaivon tuntumassa on sijainnut kellari, josta ei ollut enää jäljellä selkeitä rakenteita.

Suorakaiteenmuotoinen, suoraseinäinen ja tasapohjainen kaivanto. Voi olla peräisin joko liiteristä tai käymälästä.

Kasa Solvay Chemicalsin tynnyreitä.

Työmaaleirialueista toinen, Karilan eli Kivijärven leiri, sijaitsi vain pieneltä osin metsätalousmaalla. Leiri oli tehty kuten Hallasenahon leirikin eli vangeilla oli oma piikkilanka-aidalla aidattu alue, jossa sijaitsivat parakit, sauna, käymälät, täikaappi, keittiö ja muonavarasto. Myös tällä leirillä oli vartio- ja työnjohtohenkilöstöllä omat rakennuksensa, joita olivat muun muassa toimisto, autotalli, varasto, hevostalli ja valjashuone sekä paja. Kaikki nämä rakenteet sijaitsevat nykyisin yksityismaalla, mutta eräs aiemmissa tutkimuksissa arvoitukseksi jäänyt asia selvitettiin tänä kesänä. Aikalaislähteissä mainitaan sotavankien hautausmaa, jonka sijaintia ei ole tiedetty. Paikka löytyi Metsähallituksen järjestelmistä.

Hautausmaan alueelta kartoitettiin neljä itä-länsisuuntaista noin 20-40 cm syvää ja 2-3 metriä pitkää kuoppaa, joiden itäpuolella oli noin 1-1,5 metrin päässä  rivi matalia kumpuja. Alueen ympärillä oli vielä siellä täällä laudoista tehdyn aidan jäänteitä sekä kahteen mäntyyn oli tehty pilkka. Hautausmaa näyttäisi sijoittuvan vankileirin aidan ulkopuolelle. Jäänteiden perusteella näytti siltä, että vainajat oli kaivettu ylös ja siirretty. Tätä havaintoa tuki myöhemmin löytynyt aikalaiskertomus, jonka mukaan vainajat siirrettiin Pihlajakorven alueelle eli Hallasenahon leirin tuntumaan. Kerrotaan, että alueella olisi sijainnut kokoamishauta. Tätä hautapaikkaa etsittiin, mutta sitä ei onnistuttu löytämään.

Sotavankien hautausmaa. Taustalla näkyy puuta vasten lauta-aidan jäänteet ja maastossa erottuu heikosti hautapainanteiden rivi.

Maahan kaatunutta ja osin sinne kadonnutta lauta-aitaa.

Mäntyyn tehty pieni pilkka.

Tie edustaa hyvin sitä osaa kulttuuriperinnöstämme, joka on silmiemme edessä, mutta silti piilossa. Tien historiaa on nyt metsätalousmaiden osalta kartoitettu, mutta entä yksityismaat? Toivottavasti nekin vielä tullaan inventoimaan.

- Hanna

Lähde: Huttunen, Pertti 2010: Sodan jälkiä Suomussalmella. Sotahistoriallisten kohteiden inventointiraportti. Suomussalmen kirjaston kotiseutuarkisto.

Pelloa paketoimassa

Inventointiryhmämme työt ovat siinä vaiheessa, että kesän satoa purkitetaan. Kohteiden tiedot ja valokuvat talletetaan tietojärjestelmiin ja raportteja kirjoitetaan. Minä olen siis Taisto Karjalainen ja sain tehtäväkseni Pellon kunnan pohjoisosien inventoinnin ja avukseni metsäalan opiskelija Pirkka Kärjen. Seuraavassa esittelen muutamia välähdyksiä kauden kohteisiin. Heti alkajaisiksi on sanottava, etten pysynyt Pellon pohjoisosissa, vaan inventointi laajeni myös kunnan eteläosiin, Rovaniemelle, Yli-Tornioon, Kolariin ja Kittilään.

Pellon kenttäkausi aloitettiin toukokuun puolella ja ensimmäinen kohde oli lumiaura, jolla tuskin oli kuitenkaan aurattu menneen talven lumia.

Metsässä on asuttu aina. Nokkela pika-asumus saadaan kaatuneeseen kantoon muutamalla tukipuulla ja kattolaudoilla. Laavun edessä oli pieni tulisija ja ruostunut säilyketölkki.

Ungan Pieti oli raitolappalainen Ruotsin Karesuvannosta, joka perusti Nälännönvainion tilan Pelloon. Kuvassa Pietin asumus.  Paikalta kartoitettiin myös kaksi karjasuojaa ja lukuisia viljelyksiltä kerättyjä kiviröykkiöitä.

Haikaraniemen talvikylä Kapsajoen varrella Kittilässä. Talvikylän viereen rakennettiin Kittilän ensimmäinen kirkko 1605. Inventoinnissa löytyi pitkospuut, jotka kulkevat Haikaraniemestä Kirkkokuusikkoon, jossa kirkon tiedetään sijainneen.

Rovaniemen Hiukanniitun vankileiristä löytyi lukuisia, suuria vesipaljuja. Paikalta kartoitettiin 15 rakennetta, jotka olivat rakennuksen pohjia, piikkilanka-aitoja, kamiinoita ja kellareita.

Metsän yleisimpiä asumusjäänteitä ovat multakämpät. Kämpät on kaivettu hiekkarinteeseen, joko osittain tai kokonaan maan sisään. Kuvassa kämpän uunin hormi, joka nousee maan uumenista.

Yksi syy inventointiin on kohteiden tuhoutumisen estäminen. Kuvan pyyntikuopan yli on ajettu metsäkoneilla, koska sen sijainti oli tuntematon. 

Kittilän Liittovaara sijaitsee kunnan eteläosassa. Liitto – alkuiset paikannimet Lapissa ovat vanhoja rajapaikkoja. Kuvan rajamerkki on ladottu vaaran huipulle ja sen juurella on pääilmansuuntiin osoittavat kolmionmuotoiset kiviladelmat. Liittovaara on saamelaisten 1687 käräjillä antaman todistuksen mukaan yksi Kemin ja lapinkylien rajapaikka. Rajaa alettiin myöhemmin kutsumaan Lapin ja Lannan rajaksi.

  

Kolmionmuotoiset kiviladelmat ovat kannastansa kiinni rajamerkin keskusröykkiössä.

Puinen päiväkirja

Puun ja kuoren välissä on säilynyt monta metsän tapahtumaa tai muistiinpanoa, joita metsässä kulkijat ovat kirjanneet. Paperina on ollut puun kylki ja kynän virkaa ovat toimittaneet puukko ja kirves. Tällä kertaa tutustumme muutamiin metsän muistiinpanoihin, jotka on tehty joko totisessa työn teossa, merkiksi, pilkaksi, opasteeksi, muistoksi tai muuten vain ajan kuluksi.

Tämän puun kylkeen on ilmeisesti kaiverrettu jokin 1800-luvun vuosiluku, josta on enää nähtävissä numero 8. Muut numerot ovat jääneet pilkan reunoilta kasvavan puun sisään. Tätä ilmiötä kutsutaan kylettymiseksi.

Rovaniemen pohjoisosissa sijaitseva hienon pilkan tekstissä lukee: Henterikki Matias ja poika Salmijärvi 1878. Pilkka sijaitsee saraheinäsoille johtavan kulkureitin varressa ja ilmeisesti Henterikki oli poikineen heinänteossa alueella. Pilkan suojaksi on myöhemmin tehty katos ja tikka on käyttänyt kantoa ahjona.

Pilkka Rovaniemeltä, saraheinää kasvavan suon reunasta. Suolla on lukuisia niittylatoja ja heinäsuovan pohjia. Valitettavasti teksti on jo haalistunut vaikeaselkoiseksi.

Uittojen vonkamiehillä oli ilmeisesti iltaisin myös luppoaikaa kuten tämä vuosiluvuilla (19??) koristeltu puu osoittaa. Puu sijaitsee Rovaniemellä uitonpirtin pihamaalla. Itse pirtistä on enää jäljellä vain multapenkki.

Vuosiluku ja nimikirjaimet lienevät yleisin puukirjoitus. Tässä Kittilän merkinnässä päiväys on tehty roomalaisilla numeroilla ympäri koko valtavan petäjän.

Vanhemmissa päiväyksissä on ollut tapana sijoittaa päivämäärä vuosiluvun keskelle kuten tässä Eino Nampajärvi on tehnyt 8.9.1945. Usein yksi kirjoitus on innoittanut myöhempiä kulkijoita kirjoittamaan samaan puuhun omat merkkinsä.

Huolellisesti tehty pilkka, joka ei ole vahingoittanut liikaa puun nilakerrosta säilyy kauan. Tässä puumerkki Rovaniemen Naarman kairasta.

Osa merkeistä lienee kirjoitustaitoakin vanhempia. Tässä mystisessä merkissä Posiolla on sarvipäisen eläimen hahmo. Samanlainen merkki löytyi 200 km päästä Rovaniemeltä.

Mielenkiintoista olisi tietää liittyykö tämän petäjän merkintä vuoden 1917 historiallisiin tapahtumiin.

Karsikkopuulla saatettiin myös merkitä hautaa. Tämä puu ja sen vieressä painanteena erottuva hauta löytyivät syrjäiseltä paikalta Taivalkoskelta. Pilkkoja oli puussa useampiakin, mutta niissä ei ollut kirjoitusta, joten hauta ja sen ikä jäivät arvoitukseksi.

Tämä Suomussalmen Hossassa sijaitseva vanha kelo on nimetty Papin petäjäksi, sillä kertoman mukaan perukkalaisilla oli tapana odotella pappia puun juurella. Puussa erottuvat parhaiten vuosiluvut 1750, 1842 ja 1914. Tarina kertoo, että seurakunnan pappi on kastanut lapsia puun juurella. Ensimmäisen kaiverruksen aikaan lähin pappi oli Paltamossa ja Suomussalmelle pappi saatiin vasta seurakunnan perustamisen jälkeen vuonna 1786.

Karhunkaatopuu Pudasjärvellä. Pilkassa lukee "Tässä tapettiin karhu v 1914". Puu kaatui myrskyssä vuonna 2010 ja kaiverrus pelastettiin Syötteen luontokeskukseen.

Toisinaan viesti on selvä kuten tässä metsästäjän vuonna 1940 (kaiverrettu toiseen kohtaan puuta) kirjaamassa metson kaadon kunniaksi tekemässä  merkinnässä.

Sota-aikaisia kaiverruksia on inventoinnissa löytynyt useita. Saksalaisten Sodankylässä sijainneen tukikohdan mäntyyn on kaiverrettu kirjaimet L O. Männyn vieressä oli havaittavissa teltanpaikka.

Puuhun kaiverrettu sydän saksalaisten vankileirillä Inarissa. Kaiverruksen on luultavasti tehnyt saksalainen vanginvartija, sillä puu sijaitsee vankileirin aidan ulkopuolella.

Talvisodan päättymisen merkiksi tehty ristinmuotoinen pilkka, johon on kaiverrettu "H K 1940 13/3 KLO 11A RAUHA". Puu sijaitsee Puraksen lähellä Suomussalmella.

Ennen korjattavat puut merkittiin leimoin, jotka tehtiin leimakirveellä. Leimojen määrä kertoi puun laadun, esimerkiksi tukkipuuhun lyötiin kaksi leimaa. Eri yhtiöillä oli erilaiset leimat.

Tässä tapauksessa leimattu puu onkin päätynyt metsätyökämpän rakennusmateriaaliksi.

Tuoreet pilkat pihkottuvat aluksi pinnaltaan. Tämän pilkan ovat metsämiehet tehneet vuonna 1986 paikalla kuolleen ystävänsä muistoksi.

Ounasjoen rannalla sijaitsevalla leiripaikalla seissyt petäjä on saanut kylkeensä turistien muistoja, kunnes joku kaatoi sen tulipuiksi.

Puun kyljen tekstit muuttuvat maastotietokoneen biteiksi. Kuvassa harjoittelija Antti Turunen kirjaa Rovaniemen Naarman kairan menneisyyttä.