Ilomantsissa inventoitiin viime kesänä Lahnavaaran metsänvartijatilan rauniot. Tilan tiedetään olleen asutun jo vuonna 1859 ja metsänvartijoita Lahnavaarassa on työskennellyt vuodesta 1863 alkaen vuoteen 1924 saakka. Tilan viimeisenä metsänvartijana toimi Juho Koljonen, jonka kuoleman jälkeen uutta metsänvartijaa ei tilalle enää nimitetty, vaan piirin asioita hoidettiin läheiseltä Hullarin metsänvartijatilalta käsin. Lahnavaaran tila ei kuitenkaan autioitunut, vaan Juhon perikunta jäi asuttamaan sitä talvisotaan saakka.
 |
| Yksi Lahnavaaran metsänvartijatilan rakennuksista, jossa on kaksi suurta uunia. Tilan alueelta dokumentoitiin rakennusten jäännösten lisäksi kellareita, kiviaitaa ja erilaisia kivikasoja ja kuoppia. |
 |
| Lahnavaaran metsänvartijatila sijaitsi syrjässä muusta asutuksesta rajan tuntumassa ja sen lähin naapuri oli kuuden kilometrin päässä sijainnut Hullarin metsänvartijatila. Kuvassa vanhaa tien pohjaa Lahnavaarasta Hullariin. |
Mutta miten tämä Ilomantsin takamailla sijainnut metsänvartijatila sitten liittyy Korkeasaareen? Tässä vaiheessa kuvaan astuvat karhut. Metsänvartijatilat sijaitsivat syrjäisillä alueilla, jossa myös karhut viihtyivät. Näin oli Lahnavaarassakin, jossa kierteli 1920-luvun alussa iso karhu, jonka arvioitiin tappaneen parikymmentä kotieläintä ja metsänvartijatilaltakin se oli niitä vienyt kolme. Syksyllä 1924 Juho onnistui paikantamaan ja merkitsemään karhun pesän. Eläin oli tarkoitus ampua talvipesälle, mutta Juhon kuoltua täytyi karhulle löytää toinen kaataja. Tämä löytyikin lehti-ilmoituksen kautta, kun ns. karhun kierroksen osti joensuulainen agronomi Lauri Alhola. Hinnaksi sovittiin 2 500 markkaa aikuisesta karhusta ja 500 markkaa pennusta. Maaliskuun lopussa karhunkaataja saapui Lahnavaaraan ja karhu ammuttiin. Pesästä löytyi neljä kissankokoista karhunpentua, jotka vietiin tilalle. Pennut kuljetettiin reellä Kiukoisten metsänvartijatilan ja Hattuvaaran koulun kautta maailmalle. Kolme niistä päätyi Korkeasaareen ja yhden piti metsästäjä itse.
Sitä, mitä pennuille tämän jälkeen tapahtui, ei tarina kerro, mutta metsänvartijatilan tarina päättyi miinaan. Lahnavaaraa ei talvisodan sytyttyä suomalaisten toimesta poltettu, kuten monia muita raja-alueen tiloja, mutta rajamiehet miinoittivat tilan uunin, joka räjähti myöhemmin sitä lämmitettäessä. Alueella käytiin myös loppukesästä 1944 kiivaita taisteluita, joista muistuttavat metsästä löytyvät poterot, juoksuhaudat ja ampumapesäkkeet.
Lähde: Kainulainen, Kalevi (2006): Ihmisen mittaiset jäljet. Ilomantsin hoitoalueiden metsäkämpät ja metsänvartijatilat. Jyväskylä.
