Puinen päiväkirja

Puun ja kuoren välissä on säilynyt monta metsän tapahtumaa tai muistiinpanoa, joita metsässä kulkijat ovat kirjanneet. Paperina on ollut puun kylki ja kynän virkaa ovat toimittaneet puukko ja kirves. Tällä kertaa tutustumme muutamiin metsän muistiinpanoihin, jotka on tehty joko totisessa työn teossa, merkiksi, pilkaksi, opasteeksi, muistoksi tai muuten vain ajan kuluksi.

Tämän puun kylkeen on ilmeisesti kaiverrettu jokin 1800-luvun vuosiluku, josta on enää nähtävissä numero 8. Muut numerot ovat jääneet pilkan reunoilta kasvavan puun sisään. Tätä ilmiötä kutsutaan kylettymiseksi.

Rovaniemen pohjoisosissa sijaitseva hienon pilkan tekstissä lukee: Henterikki Matias ja poika Salmijärvi 1878. Pilkka sijaitsee saraheinäsoille johtavan kulkureitin varressa ja ilmeisesti Henterikki oli poikineen heinänteossa alueella. Pilkan suojaksi on myöhemmin tehty katos ja tikka on käyttänyt kantoa ahjona.

Pilkka Rovaniemeltä, saraheinää kasvavan suon reunasta. Suolla on lukuisia niittylatoja ja heinäsuovan pohjia. Valitettavasti teksti on jo haalistunut vaikeaselkoiseksi.

Uittojen vonkamiehillä oli ilmeisesti iltaisin myös luppoaikaa kuten tämä vuosiluvuilla (19??) koristeltu puu osoittaa. Puu sijaitsee Rovaniemellä uitonpirtin pihamaalla. Itse pirtistä on enää jäljellä vain multapenkki.

Vuosiluku ja nimikirjaimet lienevät yleisin puukirjoitus. Tässä Kittilän merkinnässä päiväys on tehty roomalaisilla numeroilla ympäri koko valtavan petäjän.

Vanhemmissa päiväyksissä on ollut tapana sijoittaa päivämäärä vuosiluvun keskelle kuten tässä Eino Nampajärvi on tehnyt 8.9.1945. Usein yksi kirjoitus on innoittanut myöhempiä kulkijoita kirjoittamaan samaan puuhun omat merkkinsä.

Huolellisesti tehty pilkka, joka ei ole vahingoittanut liikaa puun nilakerrosta säilyy kauan. Tässä puumerkki Rovaniemen Naarman kairasta.

Osa merkeistä lienee kirjoitustaitoakin vanhempia. Tässä mystisessä merkissä Posiolla on sarvipäisen eläimen hahmo. Samanlainen merkki löytyi 200 km päästä Rovaniemeltä.

Mielenkiintoista olisi tietää liittyykö tämän petäjän merkintä vuoden 1917 historiallisiin tapahtumiin.

Karsikkopuulla saatettiin myös merkitä hautaa. Tämä puu ja sen vieressä painanteena erottuva hauta löytyivät syrjäiseltä paikalta Taivalkoskelta. Pilkkoja oli puussa useampiakin, mutta niissä ei ollut kirjoitusta, joten hauta ja sen ikä jäivät arvoitukseksi.

Tämä Suomussalmen Hossassa sijaitseva vanha kelo on nimetty Papin petäjäksi, sillä kertoman mukaan perukkalaisilla oli tapana odotella pappia puun juurella. Puussa erottuvat parhaiten vuosiluvut 1750, 1842 ja 1914. Tarina kertoo, että seurakunnan pappi on kastanut lapsia puun juurella. Ensimmäisen kaiverruksen aikaan lähin pappi oli Paltamossa ja Suomussalmelle pappi saatiin vasta seurakunnan perustamisen jälkeen vuonna 1786.

Karhunkaatopuu Pudasjärvellä. Pilkassa lukee "Tässä tapettiin karhu v 1914". Puu kaatui myrskyssä vuonna 2010 ja kaiverrus pelastettiin Syötteen luontokeskukseen.

Toisinaan viesti on selvä kuten tässä metsästäjän vuonna 1940 (kaiverrettu toiseen kohtaan puuta) kirjaamassa metson kaadon kunniaksi tekemässä  merkinnässä.

Sota-aikaisia kaiverruksia on inventoinnissa löytynyt useita. Saksalaisten Sodankylässä sijainneen tukikohdan mäntyyn on kaiverrettu kirjaimet L O. Männyn vieressä oli havaittavissa teltanpaikka.

Puuhun kaiverrettu sydän saksalaisten vankileirillä Inarissa. Kaiverruksen on luultavasti tehnyt saksalainen vanginvartija, sillä puu sijaitsee vankileirin aidan ulkopuolella.

Talvisodan päättymisen merkiksi tehty ristinmuotoinen pilkka, johon on kaiverrettu "H K 1940 13/3 KLO 11A RAUHA". Puu sijaitsee Puraksen lähellä Suomussalmella.

Ennen korjattavat puut merkittiin leimoin, jotka tehtiin leimakirveellä. Leimojen määrä kertoi puun laadun, esimerkiksi tukkipuuhun lyötiin kaksi leimaa. Eri yhtiöillä oli erilaiset leimat.

Tässä tapauksessa leimattu puu onkin päätynyt metsätyökämpän rakennusmateriaaliksi.

Tuoreet pilkat pihkottuvat aluksi pinnaltaan. Tämän pilkan ovat metsämiehet tehneet vuonna 1986 paikalla kuolleen ystävänsä muistoksi.

Ounasjoen rannalla sijaitsevalla leiripaikalla seissyt petäjä on saanut kylkeensä turistien muistoja, kunnes joku kaatoi sen tulipuiksi.

Puun kyljen tekstit muuttuvat maastotietokoneen biteiksi. Kuvassa harjoittelija Antti Turunen kirjaa Rovaniemen Naarman kairan menneisyyttä.

Hyytäviä tarinoita talousmetsistä

Kuoleman laki

Kittilän Kuolemanlaen kämpälle tuli töihin uusi työmies. Työ oli fyysisesti raskasta ja miehet söivät joka päivä eväitään kämpällä. Tämä uusi työmies oli hyvin köyhä eikä hänellä ollut varaa eväisiin. Hän ei kehdannut kertoa tilanteestaan muille, joten muiden syödessä hän vain oli syövinään ja rapisteli eväspapereitaan. Tilanne jatkui niin kauan, että eräänä päivänä hän kuoli nälkään kämpässä. Kämpän raunioilla voi vielä tuulen huminan keskellä kuulla hiljaista rapinaa...

Kuoleman laki. Kämpän jäännös. Hei, mikä tuolla rapisi?!

Ristikuusi

Metsätyömies oli talvella v. 1927 Sallassa hiihtämässä savotan kämpille. Matkalla alkoi kovasti pyryttää ja pimeässä mies eksyi reitiltään. Myöhemmin metsästäjät, jotka luulivat ensin jäljittävänsä karhua, löysivät miehen kuoliaaksi paleltuneena puron varrelta, ilman suksia ja eväslaukkua, korpikuusen juureen tuupertuneena.

Tähän päättyi metsätyömiehen matka vuonna 1927.

Lapinkaivo

Kauhanevan maastossa lähellä Nummijärveä on pyöreä lampi, jota kutsutaan Lapinkaivoksi. Siihen liittyy ikivanhoja jo 1600-luvulta alkaen muistiin merkittyjä tarinoita. Kerrotaan, että lampeen olisi ammoin hukutettu lappalainen ja että siinä asuu kaivonhaltija, joka kysyttäessä kertoo kaivon syvyydeksi 30 kilometriä. Kerrotaan myös, että siihen on Suomen sodan aikaan upotettu venäläisen kenraalin kultaiset vaunut.

Lapinkaivo. Mikäs tuolla kimaltaa? Onko se kultaa?

Risti ja kruunu

Joskus sotien jälkeen kulki ryhmä metsätyömiehiä Ruunaalla joen rantaa noudattelevaa polkua. Oli kaunis kesäpäivä, mutta äkkiä nousi myrsky. Ryhmä kulki kohti Vastuuniemeä, jonka kärjessä odotti suojaisa kämppä. Yksi joukosta ei kuitenkaan koskaan päässyt perille, sillä salama iski jokivarren mäntyyn, jolloin sen alla kulkeneesta joukosta kuoli yksi tukkijätkä. Mäntyyn iskettiin tapahtuman muistoksi kirveellä risti ja sen alle leimakirveellä kruunu.

Risti ja kruunu. Tämän puun alle ei pidä mennä pitämään sadetta.

Kultahampaat

Sallan Karhutunturilla on ollut välirauhan ja jatkosodan aikana kenttävartioasema, jonka rakentamiseen käytettiin venäläisiä sotavankeja. Sodan jälkeen paikallinen mies oli Naruskajoella soutamassa. Mies haistoi kenttävartion kohdalla mätänevän lihan hajun ja meni rantaan. Hän löysi paikalta sotavankien ruumiita. Vainajilla oli kultahampaita, jotka mies irrotti ja pisti taskuunsa. Kotona hän laittoi ne tuvan pöydälle. Seuraavana yönä mies kuuli tuvasta kovaäänistä puhetta ja möykkää. Kun ovi avattiin, huone osoittautui tyhjäksi. Sama toistui useampana yönä. Viimein mies palautti kultahampaat vainajille ja yöllinen metelöinti loppui.

Korsu Karhutunturin kenttävartiolla Sallassa

Lopuksi kauhistuttava tarina söpöinä karvapalleroina pidetyistä liito-oravista. Ne ovat kuin Gremlinsejä! 

Vapauslehti vuodelta 1924 uutisoi seuraavaa:

"Siipioravat metsätyömiesten kauhuna

Kun Pielaveden Koivujärvellä t.k. 9 pnä propsien hakkaajat menivät metsään n.s. Ristolan maalle, niin tuli nuolen nopeudella suuri joukko siipioravia työskentelevien miesten kohdalle puihin. Miehet alkoivat oravajahdin kaataen useita kymmeniä kuusia alas, mutta oravat eivät sodassa antautuneetkaan aluksi, piileskelivät kunnes vihdoin alkoivat kiivaan taistelun vainoojiaan vastaan. Yhtäkovaa hyökkäsi koko suuri siipioravien parvi miehiä kohden, joten miesten oli tuossa tuokiossa hämmästyksestä neuvottomina peräännyttävä. Kun oravat huomasivat vahvempansa voitetuiksi, niin ajoivat pakenevia miehiä takaa noin puoli kilometriä. Äkäisimmät siipioravat tarraantuivat miesten niskohin, partoihin y.m. Miehillä oli taysi työ taistellessaan noiden pikkusoturien kanssa. Muutamia miehiä purivat siipioravat tässä kuumassa ottelussa niin että lienee ollut asiaa lääkäriin."