Kesätyöläisen kokemuksia

Huhtikuussa sain tietää saavani kesäharjoittelupaikan kulttuuriperintöinventointiin Kajaanissa. Otin työn innolla vastaan, mutta en voinut aavistakaan miten kutkuttavan kiinnostava ja hurjan jännittävä tämä työ olisikaan! Metsäalan opiskelijana minulla ei ollut aavistustakaan Suomen arkeologiasta, mutta onneksi se puute minusta korjattiin tämän kuukauden aikana.

Kainuun kartta on lähes pelkkää poikkiraitaa soiden merkiksi, ja useimmat suot täällä on ojitettu. Mutta sielläpä ne inventointikohteetkin olivat, lukemattomien ojien ja suopursupöheikköjen takana. Kainuu on tosin tervahautojen lisäksi metsäautoteiden luvattu maa, joten suojumpatut muskelit jäivät harmillisesti saavuttamatta.

Mökelikköisten ja kökelikköisten turvekankaiden vastapainoksi saimme kokea vielä koskematonta, tasaista suomaastoa sekä vuosikymmeniä vanhojen pihapiirien kivettömiä peltoja. Moni peltoala oli istutettu kuuselle viivasuoriin riveihin, luultavasti vatupassin avulla.

Ehdottomasti jännittävimmät löydöt olivat mielestäni vanhojen pihapiirien kiviuunit ja metalliromu. Kiviuunit saattoivat pitää sisällään lasipulloja, kumisaappaita, kahvipannuja, sinkkisankoja, pattereita ja muita elon merkkejä kaukaisilta ajoilta. Peltoröykkiöiden läheisyydessä sijaitsi puhkiruostuneita liesiä ja pelloilla käytettyjä työvälineitä. Eräänkin kerran löysimme peltikattoisen ulkohuussin, jossa vielä majaili sunnuntain Helsingin Sanomat vuodelta 1990.

Huussin talosta oli jäljellä vain maatuneet seinälinjat ja matala kivikasa.

Tervahautojen ja pihapiirien lisäksi Kainuun metsistä löytyi jotain muutakin täydellisen mysteeristä. Ehkä tässä teltassa asuu metsien urhea erakko, kaupunkielämän uhmakas vastustaja?

Toivottavasti puut riittävät koko sateiseksi kesäksi.

Eikä tästä työstä vieläkään jännitys loppunut! Inventointikohteiden välillä matkatessa saimme pelätä ainakin suonsilmään uppoamista, ajamista omalla vastuulla, ammutuksi tulemista savikiekkojen sijaan, kalmasaaren kirousta ja karhun syömäksi tulemista. Yhden karhun näimmekin, mutta onneksi se oli muodostunut jäkälästä.

 

Karhulainen tuijotti meitä kivestä jäkäläisillä nappisilmillään, korvat pystyssä.

Päätimme, että emme halua upottaa autoa tähän suohon.

Eräs ystävällinen kyläläinen antoi veneensä lainaksi, jotta pääsisimme Kalmasaareen kummituksia jahtaamaan.

Kaiken jännityksen päätteeksi ja lukijoiden mielenrauhaksi säästin bloggauksen loppuun suloisen kuvan lokinpoikasesta.

 

- Helinä, harjoittelija

Rajatietoa ja sukututkimusta

Kevät on arkeologille kiireistä aikaa ja blogin päivityskin on jäänyt vähemmälle kesän töitä valmistellessa. Itse olen pakertanut viime ajat raportin kimpussa ja muut ovat valmistelleet aineistoja ja laitteita ensi viikolla aloittaville arkeologeillemme. Metsähallituksen vierailijahuonekin muuttui päiväksi latausasemaksi, kun kymmenen maastolaitetta heräteltiin talviunesta.

 

Kyllä näiden koneiden lataamiseen ainakin muutama tuulivoimala tarvitaan. ;-D

Laitteiden huollon lisäksi on viime viikkoina hankittu Kansallisarkistosta vanhaa kartta-aineistoa inventointialueista. Kovalevyllä odottavat asemointia 166 metsätalouskarttaa, joista löytyy tietoja niittyladoista, uittoväylistä, kruununmetsätorpista ja rajamerkeistä. Metsätalouskarttojen lisäksi arkistosta löytyi erittäin mielenkiintoinen karttasarja Suomen ja Venäjän rajasta vuodelta 1827. Karttoihin on piirretty rajakivien lisäksi polut ja tiet. Suomussalmen kartoista löytyy kaksi tietä, joihin on kauniilla käsialalla kirjoitettu "Väg från Finland till Kemi och Archangel" ja "Vinter väg". Siellähän se Vienan reitti taas menee.

Wiangijärvi ja sen yläpuolelle on merkitty kaksi tietä, joista toinen on talvitie.

Vielä lopuksi on mainittava omituinen yhteensattuma. Sain nimittäin äskettäin tietää, että projektimme tutkima Isoautio-niminen 1600-luvun asuinpaikka onkin osa mieheni sukusaagaa. Mitähän paikalla asunut Matts Hyry ajattelisi, jos tietäisi, että olemme tonkineet hänen torppansa uunia ja että siitä on kirjoitettu lehdissä asti? Tai että hänen asuinpaikkansa on nykyään muinaisjäännös? Nyt kun olen itsekin päätynyt osaksi tätä tarinaa, niin täytyy kesällä käydä katsomassa paikkaa uusin silmin. Ehkäpä sukunsa nuorinkin, joka tällä hetkellä odottaa malttamattomana pinkkiä Hello Kitty -ilmapalloaan, täytyy ottaa mukaan.

 

- Hanna

Instagram-tili avattu!

Talven aikana olemme tehneet suururakan ja järjestäneet valtavan kuva-arkistomme. Siinä sivussa löytyi monia hienoja kuvia niin kulttuuriperintökohteista kuin luonnostakin. Jotta kuvat eivät jää arkistoon pölyttymään, päätimme perustaa niille ja tulevan kenttäkauden Kodak-hetkille Instagram-tilin. Pääset katselemaan kuviamme tästä.

Tervetuloa seuraamaan meitä Instagramissa!

Hetki ennen myrskyä. Tervahauta, Kainuu.