Puinen päiväkirja

Puun ja kuoren välissä on säilynyt monta metsän tapahtumaa tai muistiinpanoa, joita metsässä kulkijat ovat kirjanneet. Paperina on ollut puun kylki ja kynän virkaa ovat toimittaneet puukko ja kirves. Tällä kertaa tutustumme muutamiin metsän muistiinpanoihin, jotka on tehty joko totisessa työn teossa, merkiksi, pilkaksi, opasteeksi, muistoksi tai muuten vain ajan kuluksi.

Tämän puun kylkeen on ilmeisesti kaiverrettu jokin 1800-luvun vuosiluku, josta on enää nähtävissä numero 8. Muut numerot ovat jääneet pilkan reunoilta kasvavan puun sisään. Tätä ilmiötä kutsutaan kylettymiseksi.

Rovaniemen pohjoisosissa sijaitseva hienon pilkan tekstissä lukee: Henterikki Matias ja poika Salmijärvi 1878. Pilkka sijaitsee saraheinäsoille johtavan kulkureitin varressa ja ilmeisesti Henterikki oli poikineen heinänteossa alueella. Pilkan suojaksi on myöhemmin tehty katos ja tikka on käyttänyt kantoa ahjona.

Pilkka Rovaniemeltä, saraheinää kasvavan suon reunasta. Suolla on lukuisia niittylatoja ja heinäsuovan pohjia. Valitettavasti teksti on jo haalistunut vaikeaselkoiseksi.

Uittojen vonkamiehillä oli ilmeisesti iltaisin myös luppoaikaa kuten tämä vuosiluvuilla (19??) koristeltu puu osoittaa. Puu sijaitsee Rovaniemellä uitonpirtin pihamaalla. Itse pirtistä on enää jäljellä vain multapenkki.

Vuosiluku ja nimikirjaimet lienevät yleisin puukirjoitus. Tässä Kittilän merkinnässä päiväys on tehty roomalaisilla numeroilla ympäri koko valtavan petäjän.

Vanhemmissa päiväyksissä on ollut tapana sijoittaa päivämäärä vuosiluvun keskelle kuten tässä Eino Nampajärvi on tehnyt 8.9.1945. Usein yksi kirjoitus on innoittanut myöhempiä kulkijoita kirjoittamaan samaan puuhun omat merkkinsä.

Huolellisesti tehty pilkka, joka ei ole vahingoittanut liikaa puun nilakerrosta säilyy kauan. Tässä puumerkki Rovaniemen Naarman kairasta.

Osa merkeistä lienee kirjoitustaitoakin vanhempia. Tässä mystisessä merkissä Posiolla on sarvipäisen eläimen hahmo. Samanlainen merkki löytyi 200 km päästä Rovaniemeltä.

Mielenkiintoista olisi tietää liittyykö tämän petäjän merkintä vuoden 1917 historiallisiin tapahtumiin.

Karsikkopuulla saatettiin myös merkitä hautaa. Tämä puu ja sen vieressä painanteena erottuva hauta löytyivät syrjäiseltä paikalta Taivalkoskelta. Pilkkoja oli puussa useampiakin, mutta niissä ei ollut kirjoitusta, joten hauta ja sen ikä jäivät arvoitukseksi.

Tämä Suomussalmen Hossassa sijaitseva vanha kelo on nimetty Papin petäjäksi, sillä kertoman mukaan perukkalaisilla oli tapana odotella pappia puun juurella. Puussa erottuvat parhaiten vuosiluvut 1750, 1842 ja 1914. Tarina kertoo, että seurakunnan pappi on kastanut lapsia puun juurella. Ensimmäisen kaiverruksen aikaan lähin pappi oli Paltamossa ja Suomussalmelle pappi saatiin vasta seurakunnan perustamisen jälkeen vuonna 1786.

Karhunkaatopuu Pudasjärvellä. Pilkassa lukee "Tässä tapettiin karhu v 1914". Puu kaatui myrskyssä vuonna 2010 ja kaiverrus pelastettiin Syötteen luontokeskukseen.

Toisinaan viesti on selvä kuten tässä metsästäjän vuonna 1940 (kaiverrettu toiseen kohtaan puuta) kirjaamassa metson kaadon kunniaksi tekemässä  merkinnässä.

Sota-aikaisia kaiverruksia on inventoinnissa löytynyt useita. Saksalaisten Sodankylässä sijainneen tukikohdan mäntyyn on kaiverrettu kirjaimet L O. Männyn vieressä oli havaittavissa teltanpaikka.

Puuhun kaiverrettu sydän saksalaisten vankileirillä Inarissa. Kaiverruksen on luultavasti tehnyt saksalainen vanginvartija, sillä puu sijaitsee vankileirin aidan ulkopuolella.

Talvisodan päättymisen merkiksi tehty ristinmuotoinen pilkka, johon on kaiverrettu "H K 1940 13/3 KLO 11A RAUHA". Puu sijaitsee Puraksen lähellä Suomussalmella.

Ennen korjattavat puut merkittiin leimoin, jotka tehtiin leimakirveellä. Leimojen määrä kertoi puun laadun, esimerkiksi tukkipuuhun lyötiin kaksi leimaa. Eri yhtiöillä oli erilaiset leimat.

Tässä tapauksessa leimattu puu onkin päätynyt metsätyökämpän rakennusmateriaaliksi.

Tuoreet pilkat pihkottuvat aluksi pinnaltaan. Tämän pilkan ovat metsämiehet tehneet vuonna 1986 paikalla kuolleen ystävänsä muistoksi.

Ounasjoen rannalla sijaitsevalla leiripaikalla seissyt petäjä on saanut kylkeensä turistien muistoja, kunnes joku kaatoi sen tulipuiksi.

Puun kyljen tekstit muuttuvat maastotietokoneen biteiksi. Kuvassa harjoittelija Antti Turunen kirjaa Rovaniemen Naarman kairan menneisyyttä.

Metsästäjien jäljillä

Metsästys on perinteisesti ollut tärkeä osa metsien hyötykäyttöä. Tässä muutamia jälkiä, joita se on jättänyt valtion metsiin.

Käpälälauta

Käpälälauta on ketun ja suden pyyntiin käytetty, litteäksi ja yläosastaan kolmihaaraiseksi veistetty ansa. Käpälälaudan keskimmäiseen piikkiin asetettiin lihanpala, jota tavoitellessaan eläin hyppäsi lautaa vasten, jolloin sen tassut ohjautuivat laudan sivuille veistettyihin kapeneviin uriin, jolloin eläin jäi etukäpälistään lautaan roikkumaan. Käpälälautojen käyttö kiellettiin niiden julmuuden vuoksi 1900-luvun alussa.

Ranua, Vaaranalussuon käpälälauta ketunpyyntiin. Kuva: I. Nieminen.

Lieksa, Saari-Valama. Tämä käpälälauta on uudelleenkäytetty rajavartiokoiran hautamuistomerkiksi. Kuva: I. Nieminen.

Karhuansa

Karhun ansapyyntiä harrastettiin vielä muutaman vuosikymmenen sitten. Alla kuvassa on tunnetun karhuansan jäännökset Kuusamon Iivaaralta. Kuvassa näkyvät puut oli varsinaisen rautahäkin - joka oli jo viety pois - verhoiluna.

Karhuansa Kuusamossa. Kuva: H.-P. Schulz.

Rita

Kuvassa alla oleva rita on kolmiseinäinen loukkupyydys, jota on käytetty ahman pyyntiin. Se on tehty kahden pitkän kannon viereen, päällä näkyvä riuku on osa laukaisulaitetta, joka on ollut kiinni syötissä.

Inari Ruijanjoki, ahmanloukku. Kuva: J.-P. Joona.

Nauruanojan ansa

Iijoen eteläpuolelta löytyi pienpetoansa, joka oli rakennettu ikivanhan mallin mukaisesti. Vain rautanaulat ja -langat kertoivat sitä, että se onkin uudempaa tekoa.

Nauruanojan ansa. Kuva: H.-P. Schulz.

Pyyntikuoppa

Pyyntikuopat ovat peuranmetsästyksessä käytettyjä kuoppia, jotka yleensä muodostavat usean kuopan järjestelmiä. Eläimiä on voitu ohjata kuoppiin aitojen avulla ja ajamalla. Kuopat on sijoitettu eläinten luonnolliselle kulkureitille. Kuoppapyyntiä on harjoitettu kivikaudelta aina 1800-luvulle saakka.

Pyyntikuoppa Sodankylä Ala-Hanhilammella. Kuva: S. Tolonen.

Uuttupuu

Vesilintujen munia on kerätty tekemällä uuttupuita. Puuhun on koverrettu linnulle pesä, josta munat on ollut helppo kerätä.

 Uuttupuu Taivalkoskella. Kattona iso kivi. Kuva: H. Kelola-Mäkeläinen

Saiho

Saiho on riistan tai kalan väliaikaista säilytystä varten tehty pienehkö rakennelma. Se voi olla joko maanpinnalla tai kaivettuna maanpinnan alle. Saihot on yleensä tehty pyöröhirsistä salvomalla, ja hirsien välit on tiivistetty kuntalla. Päällä on ollut tasainen puukansi.

Lihasaiho Savukosken Marjavaarassa. Kuva: N. Latvakoski. 

Kiven päälle rakennettu saiho Sodankylän Luolikkoselässä. Kuva: L. Märsy.

Purnu

Purnu on yleensä kivirakkaan tehty lihansäilytyskuoppa, kuvassa olevaa purnua varten on kuitenkin jouduttu keräämään kiviä ympäristöstä.

Inari Karhuvaara purnu. Kuva: H. Aikio.

Karhunkaatopuu

Vielä 1800-luvulla karhunmetsästykseen liittyivät monet vanhat säännöt. Metsästys tapahtui keihäällä, tapahtuma ikuistettiin usein vanhaan honkaan, ja karhunpeijaisilla olivat tietyt rituaalit. Erääseen pohjoisessa Suomenselässä olevaan karhunkaatopuuhun on veistetty vuosiluku 1851 ja sen yläpuolella pieni kaiverrus, jossa keihäs lävistää eläinhahmon.

Karhunkaatopuu Lestijärvellä. Kuva: H.-P. Schulz.