Näetkö puita metsältä?

Kuvakelo, mahdollinen seitapuu

Niesalompolossa suoalueiden keskellä on hiekkapohjainen mäntykangas. Kankaan reunassa on kumollaan kelopuu, jonka molempiin kylkiin on lyöty suuret pilkat. Puun mukana ovat kaatuneet pilkkoihin kaiverretut veikeäilmeiset ihmishahmot, joista toinen vaikuttaa esittävän miestä, toinen naista. Puu on kasvattanut kuortaan osittain kaiverrusten päälle. Lähistöllä on elävä mänty, jonka kylkeen noin 1.5 metrin korkeuteen on lyöty kaksi pientä puutappia. Tällaisiin konttipuihin on nostettu eväät suojaan eläimiltä ja päivänpaisteelta. Myös porojen lypsykaarteiden lähelle vastaavia on tehty maidon säilytystä varten.

Siepin Pekan taikamänty

Kolarin Venejärven itäpuolella tienposkessa on katkennut kelopuu. Seitsenhaarainen katkennut latvaosa makaa tyven takana. Puu tunnetaan Siepin Pekan taikamäntynä. Paikallisen parantajan kerrotaan hakeneen puulta vastauksia ja tehneen taikojaan kookkaan männyn luona. Puun kerrotaan katkenneen kovassa myrskyssä vuonna 1977, päivälleen 50 vuotta Siepin Pekan kuoleman jälkeen.

Rauhoitettu mänty

Joitakin satoja metrejä Siepin Pekan taikamännystä etelään on rauhoitettu mänty, jonka sanotaan olevan Länsi-Lapin hoitoalueen suurin puu kuutiomäärältään mitattuna. Jyhkeää puuta katsoessa ei tule mielenkään epäillä asiaa. Metsäkaartilaiset ovat sota-aikaan käyttäneet puuta ”postilaatikkonaan”, jättäen puun koloihin viestejä toisilleen. Puun kokoa ihmettelemässä informantti Veli Vaattovaara ja arkeologian opiskelija Jussi Kivioja. 

Heinäntekijöiden merkkipuu

Kolarin eteläosassa on soiden reunustama huomattavan jyrkkärinteinen kivikumpare, jonka lakialue on kivikkoisista rinteistä huolimatta varsin tasainen. Kumpareen päältä aukeaa komeat maisemat ympäristöön ja viereiselle suolle, josta voi löytää heinäsuovien pohjia  ja niittylato ajalta, jolloin suota käytettiin heinäniittynä. Heinäntekijät ovat kavunneet myös kumpareen laelle ja kaivertaneet aitiopaikalla sijaitsevaan mäntyyn vuosiluvun 1937 alle nimikirjaimensa.

- Team Kolari 

Lieksa - löydettyä ja hukattua

Useimmat muista inventointitiimeistä ovat jo kertoneet kuulumisiaan, joten lienee meidän vuoromme. Täällä Lieksassa inventoivat siis arkeologi Riikka ja metsäalan opiskelija Henri. Alueeseemme kuuluvat Etelä-Lieksan talousmetsät, jotka suurin piirtein ulottuvat Ruunaanjärven eteläpuolelta Ilomantsin rajalle. Paikallinen Metsähallituksen toimisto sijaitsee Lieksan keskustan kerrostalossa, kahdessa kerroksessa. Talon kolmannessa kerroksessa työskentelee metsätalouden henkilöstöä ja neljännessä kerroksessa luontopalvelujen väkeä. Alakerrassa on poliiseja. 

Kolmas työviikko on pyörähtänyt käyntiin koleissa merkeissä. Maastossa olemme käyneet katsomassa mm. Salpalinjaan kuuluvia puolustusrakennelmia, hylättyjä vaara-asuinpaikkoja, partisaanien hävitysretkiin liittyviä kohteita ja merkkipuita. Yksi tervahautakin on löytynyt. Kolmena kesänä Kainuussa inventoineena tuntuukin erikoiselta, että tervahautoja on täällä niin vähän. Suon viereisessä rinteessä kävellessään ajattelee, että jos nyt oltaisiin Kainuussa, niin tässäkin olisi tervahauta. Mutta nyt ollaankin Pohjois-Karjalassa, josta vesireitit eivät ole johtaneet suoraan Oulun tai Kokkolan kaltaisiin tervasatamiin. 

Kuvassa Salpalinjan puolustusketjuun kuuluvaa panssarivaunuestettä Kaatiinlammella.

Kuplavaaran vaara-asuinpaikalta avautuva maisema.

Rakennuksen pohja paikassa nimeltä Sininen.

Merkkipuu, jossa vuosiluku 1636!

Toimistossa vinovalovarjosteita ja maaperäkarttoja tuijottamalla olemme etsineet suotuisia paikkoja esihistoriallisille pyyntikuopille ja asuinpaikoille. Pyyntikuopat on ennen muinoin sijoitettu vesistöjen välisille kannaksille tai harjuille, jonne peurat on voitu ajaa. Kivikautiset ihmiset ovat taas tunnetusti asuneet mielellään hiekkaisilla rannoilla. Tällaisia alueita olemme kiertäneet ja etsineet löytöjä pienin lapionpistoin. Helpointa on kierrellä metsäkoneen muokkaamilla alueilla, joilla pintaturvetta on käännetty pikku taimien kasvun edistämiseksi ja samalla maanpinta humuskerroksen alta on paljastunut. Tällaiselta alueelta löysimme eilen kvartsi-iskoksia ja palanutta luuta.

Halkaisijaltaan kolmimetrinen pyyntikuoppa (hieman huonosti erotettavissa).

Mahdollisesti kivikauteen ajoittuva löytöpaikka, joka sisälsi kvartsi-iskoksia ja palanutta luuta.

Kaikenlaista on löydetty, mutta niin on hukattukin. Kaivauskoira Inez kantaa mielellään metsäreissulle vinkuvia leluja, mutta ei aina jaksa pitää niistä huolta. Aikaisemmin olemme hukanneet kumisen lehmän Kuhmon Liminsärkän Siniselle polulle. Nyt katosi porsas Lieksaan Kaatiinniemelle. Älkää siis ihmetelkö, jos ne siellä metsässä tulevat vastaan.  

T: Lieksan tiimi

Vanhalla kirkkotiellä vaarojen maisemissa

Nyt kun kesän maastokausi on jo melko vähissä, on hauska muistella myös aiempia mieleen painuneita retkiä inventointiprojektimme alkuvaiheilta. Yksi sellainen on Lieksan Siikavaarasta Ruunaan reitin varteen kulkeneen vanhan kirkkotien kartoitus. Aivan ensimmäisenä inventointipäivänämme Lieksan suunnalla kesällä 2010 kävimme haastattelemassa Siikavaaran laella asuvia noin 80 -vuotiaita Oinosen veljeksiä. He olivat asuneet paikalla koko ikänsä ja tunsivat metsät kuin omat taskunsa. Saimme kuulla heiltä mm. partisaanien liikkeistä Särkkävaaran suunnalla sota-aikana. Siellä oli kuulemma ollut iso joukko leiriytyneenä. Veljekset muistelivat kuinka tuolloin, pikkupoikina, oli jännää kun ei koskaan tiennyt kuka onkimatkalla saattoi tulla vastaan. He kertoivat myös muinaisesta kirkkotiestä, joka oli kulkenut Siikavaaran kautta Pudasjärven rantaan Pudasluhdan tienoille, josta jatkettiin veneillä Lieksan kirkolle. Samaa reittiä kuljetettiin myös vainajat kirkkomaan multiin ja Kirkkotien varressa tehtiin puihin vainajien muistoksi kaiverruksia. Veljekset osoittivat meille kartasta kaksi paikkaa, joista kaiverruksia vielä voisi löytyä.

Suurin toivein lähdimme maastoon ja koitimme seurata karttaan merkityn kirkkotien linjaa maastossa, jossa se erottui enää paikoin jonkinlaisena umpeenkasvaneena urana. Alueen nykyinen puusto oli pääasiassa muutaman kymmenen vuoden ikäistä metsää, joten alueella ei ollut juuri muita vanhoja puita kuin keloja. Niitä tietysti tarkkailimme erityisesti, sillä niissä saattaisi olla säilyneenä kaiverruksia. Lopulta saavuimme Rekikankaalla niille paikkeille, missä karsikkopuita piti oleman. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme maahan kellahtaneen paksun kelon, jonka kyljessä oli useita kaiverruksia. Osa niistä oli kasvanut aikanaan jo puun sisään ja osaa oli lahoaminenkin alkanut hajottaa. Löysimme paikalta myös toisen kaatuneen puun, jossa oli vastaavia kaiverruksia. Niistä ei pystynyt hahmottamaan mitään selviä vuosilukuja, mutta yksittäisinä numeroina oli mm. nolla ja muutama kahdeksikko sekä numero 19 ja rasti.

Vanhan kirkkotien katoavaa linjausta ja karsikkopuu Lieksan Rekivaarassa kesällä 2010.

Heikosti erottuvia kaiverruksia kaatuneen kelon kyljessä.

Toisen karsikkopuun kaiverruksia.

Karsikkopaikka oli löytynyt. Ehkä viimeisinä hetkinään, sillä se lienee ollut enää vain Siikavaaralla asuvien veljesten tiedossa. Toiselta heidän neuvomaltaan paikalta ei enää löytynyt mitään, vaikka kävin siellä kahdesti kulkemassa ristiin rastiin kaikki vanhat puut katsellen. Seurailimme vielä kirkkopolun reittiä Pudasjärven rantaan eräänä toisena päivänä. Se kulki välillä yksityismaiden halki ja välillä valtion mailla. Silloin oli kuuma ja paarmainen päivä.

Jouni

Lunta maassa

Kenttätyöt loppuivat juuri sopivasti viime viikkoon, sillä tänä aamuna Suomussalmella oli jo satanut lunta. Extreme-arkeologit toki inventoivat lumessakin, mutta minä kietoudun mielummin vilttiin ja kirjoitan raporttia teemuki kädessä.
Viimeisellä viikolla lähdin Juntusrannan suuntaan Ruhtinansalmen kyläyhdistyksen väen kanssa. He olivat paikantaneet toisen maailmansodan aikaisen venäläisten leirin, josta dokumentoimme 54 korsun pohjaa ja neljä pesäkettä.

Korsun pohja ja kattorakenteesta jäljellä olevia tukipuita.

Myös tässä korsunpohjassa on tukipuita pystyssä.

Jos suunnitelmat toteutuvat, paikasta saattaa tulla lähitulevaisuudessa uusi matkailukohde.

Viime viikolla Vuokki oli esillä Kainuun paikallismediassa, sillä siellä tehtiin mielipiteitä jakava operaatio. Jokeen kaatunut merkkipuu nostettiin ylös ja sijoitettiin sitä varten rakennettuun katokseen. Puuhun on kaiverrettu mm. vuosiluku 1682, jonka aitoutta jotkut ovat epäilleet. Pentti Zetterberg Joensuun Dendrokronologian laboratoriosta kävi ottamassa puusta näytteitä, joiden avulla puun ikä saadaan toivottavasti selville.

Minunkin tieni vei Vuokkiin tarkastamaan kohteita ja kävimme oppaani kanssa katsomassa tuota kuuluisaa puuta vaikka se ei sijaitsekaan valtion maalla.

Vuosiluku ja reikä, josta ajoitusnäyte on porattu.

Loput puusta.

Valtion maalta löytyi sodanaikaiselta puolustuslinjalta tämä "ristinmuotoinen kuoppa".

Talvisodan henkeen oikeanpuoleinen puu oli päättänyt, että kaveria ei jätetä. Vasemmanpuoleinen puu oli lahonnut poikki juurestaan ja pysyi pystyssä vain toisen puun avulla.

Tässä vielä hieman syksyn värejä.

Mukava on menneen kesän kuvia katsella, kun ilmat kylmenevät ja päivät pimenevät. Kokonaisuudessaan varsin onnistunut kesä, josta jäi paljon hyviä muistoja.

Riikka
Vantaa

Hillankukkia ja vasotuskota Sodankylästä

Sodankylässä päästiin maastoon toukokuun lopussa. Hilla kukki lämpimien säiden vuoksi epätavallisen aikaisin.

Orajoensuulta löytyi seitsemän pyyntikuopan ketju ja kelo, johon oli kaiverrettu kirjoitus. Puu oli kasvanut vielä kaiverrushetken jälkeen ja kirjoitus oli osaksi peittynyt. Ainakin ILIAA ja sen alla K näyttäisi hahmottuvan: 

Seipäjärven Kotimänniköstä oli tietoja vanhasta porojen hihnavasotuspaikasta, ja sieltä löytyikin vasotuskodan jäännös. Kota on ollut poromiesten majapaikka vasotuksen aikana. Kuvassa myös inventointiavustaja Aki ja 10 000 sääskeä:

- Siiri ja Aki, Sodankylä