Savottakokin matkassa

Tukkisavotoilla työ oli raskasta ja eväät sen mukaiset. Aluksi työmiehet tekivät ruokansa itse tai savotan nuorin lähetettiin etukäteen kämpälle valmistamaan ruokaa. Metsäyhtiöt palkkasivat emäntiä ruoan tekoon aluksi vain työn johdolle, mutta jo 1928 kämppälain myötä ruokahuolto koski koko kämppää. Vuoden 1947 kämppälain mukaan kaikilla savotoilla, jotka kestivät yli 6 viikkoa ja joilla oli yli 20 miestä, tuli olla kämppäemäntä. Suurimmilla savotoilla emäntiä oli kaksikin.

Kokin valtakuntaa oli savottakämpän keittiö, jonka seinässä oli elämänluukku. Luukun kautta ruoka-annokset jaettiin työmiehille. Emännille taattiin työrauha eikä keittiöön saanut mennä ilman lupaa.

Keittiön tavarahyllyt olivat vaatimattomia lautatasoja, jotka oli kiinnitetty seinään puutappien varaan.

Savottakämpillä käytettiin erilaisia liesiä, kamiinoita, tulisijoja ja takkoja sekä ruoan valmistukseen että lämmitykseen. Ennen kämppälakeja työmiehet saattoivat asua pelkässä maakuopassa, jossa oli luonnonkivistä kyhätty takkamainen uuni. Vuoden 1928 kämppälaki velvoitti metsäyhtiöt rakentamaan uloslämpiäviä asuntoja. Vuoden 1947 laissa edellytettiin jo mm. erillisiä kuivatushuoneita vaatteille.

Yksinkertainen puolitynnyrihella on yleisimpiä kämppien sijoilta löytyviä tulisijoja.

Porin Perheliesi oli käytössä myös savottakämpillä. Liedessä on uuni ja useita keittolevyjä kannen päällä.

Porin Mainio oli muuripata, jossa lämmitettiin vettä. Mainioita löytyy useilta kämpiltä ja malli oli käytössä myös toisen maailmansodan saksalaistukikohdassa Rovaniemellä. Muuripata sijaitsi saunan yhteydessä.

Porin Matti oli yleinen keittoliesi.

Kämppien kukoistusaikaan suurimmilta keskuskämpiltä huollettiin sivukämppiä ja niiden yhteydessä voitiin pitää myös kauppaa. Kuvassa Rovaniemen Kuohungin pääkämpän pihapiirissä sijaitseva sivurakennus, jossa on ollut myös kauppa.

Vanhimmilta kämpiltä ei juuri irtotavaraa löydy, koska esineet ovat painuneet turpeen sisään. Esineet olivat kalliita, eikä niitä hukattu tai jätetty savotan loputtua. Kämpilläkin tavaran määrä kasvoi ja monipuolistui 1950- ja -60 -luvuilla.

Alumiinista valmistettuja ruokakuppeja Kolarin suurelta savottakämpän pihamaalta.

Keramiikka-astiastoa hallitsevat Arabian mallit. 

Arabian valmistama käsienpesuvati. 

 

Soppakulhot olivat suuria.

Yhden litran mitta-astia vuodelta 1955.

Läski ja leipä olivat yleistä murkinaa kämpillä. Piristykseksi juotiin kahvia ja pannuvalikoima oli melkoinen.

1960-luvulla kämppien ruokavalio monipuolistui ja säilykkeet yleistyivät.

Sanomalehtiä kämpille oli tullut jo pitkään, mutta transistoriradio oli todellinen linkki korven ja muun maailman välillä. Radiot toimivat paristoilla.

Savottakämpät hiljenivät tieverkon parannuttua 1960-luvulla. Työmiehet kulkivat sen jälkeen savotoilla kotoa ja tukkijätkää alettiin kutsua metsuriksi.

- Taisto

Näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla

Otsikko on Kalevalan ensimmäisestä runosta ja lausetta on usein käytetty kuvaamaan Lapin kaukaisia, äärimmäisiä rajoja. Varhain Lapin rajoja käytiinkin vetämään. Jo vuonna 1374 puhkesi Uppsalan ja Turun välinen kiista hiippakuntien rajasta. Kiistaan yritettiin yhtä ratkaisua vuonna 1596, jolloin Mauri Yrjänänpoika antoi rajatuomion, jonka mukaan raja kulki Pohjanlahden perukasta pohjoiseen: Östgrundetista Rajajokeen ja siitä sisämaahan Mandajärvelle. Raja oli kuitenkin niin epämääräisesti ilmaistu, että tilanne aiheutti rajakiistoja ja rajankäyntejä vielä vuosisatojen ajan. 

Vakiintuessaan raja määritti paitsi hiippakuntien ja valtioiden, myös pitäjien sekä Kemin ja Tornion lappien rajat. Koska raja oli jatkuvien kiistojen aiheena, asetti kuningas Adolf Fredrik vuonna 1762 välimiesoikeuden tutkimaan Kemin ja Tornion välistä rajaa. Lopullinen rajatuomio annettiin vuonna 1777 ja sen mukaan raja kulki Rovaniemen nykyiselle rajalle Kaisavaarasta, siitä Mustivaaraan ja sen jälkeen Typpyrävaarasta Porkkavaaraan. Ennen lopullista rajatuomiota rajaa ehdittiin vetää monestakin kohtaa. Niistä seuraavassa muutama tapaus, joista on vieläkin jäljellä jälkiä maastossa.

Vuoden 1777 rajamerkki Mustivaarassa eli nykyisessä Rajakirakassa Rovaniemen ja Yli-Tornion rajalla. Rajamerkissä on kolme pystykiveä kivilatomuksen päällä ja rajan molemmissa suunnissa on viisarikivet 10 metrin etäisyydellä päämerkistä osoittamassa rajan kulkusuunnan.

Toinen vuoden 1777 rajamerkki sijaitsee Porkkavaarassa, joka on Rovaniemen, Kittilän ja Kolarin yhtymäkohdassa.

Lapin ja Lannan raja

Vuonna 1673 annettiin Lapin asutusplakaatti ja tästä muutaman vuoden päästä maanmittari Jonas Gedda määritteli Kemin pitäjän rajan lapinkyliä vastaan. Asutusplakaatissa määriteltiin, mihin saakka suomalaisasutus sai Kemin pitäjässä edetä. Rajan pohjoispuolelle jäivät vanhat lapinkylät ja siten tätä rajaa alettiin kutsua Lapin ja Lannan rajaksi.

Geddan määrittelemä raja kulkee nykyisen Rovaniemen rajan pohjoispuolella Kittilän ja Sodankylän halki itään. Samaisen rajan olivat kemiläiset määritelleet jo vuonna 1672, joskin tuolloin raja kulki hieman etelämpää. Geddan ja kemiläisten määrittelemät rajat herättivät ärtymystä lapinkylien saamelaisissa ja he esittivät Sompion käräjillä vuonna 1687 oman rajansa.

Lapinkylien saamelaisten määrittelemä Lapin ja Lannan rajamerkki Posion Puntarikerossa.

Rovaniemen Taka-Riikovaaran latomuksen sijainti on mielenkiintoinen, sillä latomuksen ja sen viisarikiven kautta vedetylle linjalle osuu useita vanhoja rajamerkkejä. Eteläisempi rajaviiva kulkee Marrasjärven keskeltä. Tästä rajalinjasta löytyy kirjallista tietoa vuonna 1763 tehdystä rajaselonteosta (torniolaisten todistuksen mukaan raja kulki keskeltä Marrasjärveä). Taka-Riikovaaran pohjoispuolella rajaviiva kulkee puolestaan Rauvastenvuoman ja Rauvastenlammen kautta, jotka mainitaan useissa yhteyksissä, kuten esimerkiksi saamelaisten vuoden 1687 antamassa todistuksessa, Lapin ja Lannan rajapisteinä. Myös vuonna 1754 käyty Ylitornion ja lapinkylien välinen raja etelässä päättyi Rauvastenvuomalle.

Erittäin mielenkiintoista on myös se, että jos Taka-Riikovaaran osoittamaa rajalinjaa vedetään noin 100 kilometriä pohjoiseen, kulkee se Äkäsjärven poikki. Joidenkin tulkintojen mukaan Äkäsjärvi olisi alkuperäisen vuoden 1596 rajan Mandajärvi.

Taka-Riikovaaran latomus Rovaniemellä.

Taka-Riikovaaran latomuksen viisarikivi.

Lapinkylät edustavat Lapin vanhinta hallintomuotoa ja niiden juuret ovat esihistoriallisessa ajassa saakka. Myös lapinkylien väliset rajat merkittiin ja joidenkin lähteiden mukaan ne merkittiin kivilatomuksilla, joiden päällä oli pystykivi. Kuvien latomukset ovat Rovaniemeltä ja Posiolta, niiden merkityksestä ei kuitenkaan ole saatu varmuutta. Ainakaan ne eivät sijaitse millään tunnetulla historiallisella rajalla. Näille pystykivellisille latomuksille on ominaista, että ne sijaitsevat korkeilla vaaroilla, mutta eivät kuitenkaan niiden laella vaan noin kaksi kolmannesta korkeudesta vaaran juuresta mitattuna.

Koonilliset kivirauniot

Liekko-ojan ja Pikku-Saarijärven latomukset Kemijärvellä ja Selkäinojan latomus Rovaniemellä edustavat koonillisia kiviraunioita, jotka rakennettiin usein suuren maakiven yhteyteen. Koonilliset kivirauniot ovat Maanmittaushallituksen ylijohtaja J. Sjölinin 1895 kiertokirjeessä rakennettavaksi määräämiä kivilatomuksia, joita maanmittarit tekivät maantieteellisen kartoituksen sidemittauksia varten. Länsi-Lapissa näitä raunioita rakennettiin 1900–luvun ensimmäisinä vuosina.

Liekko-ojan latomus Kemijärvi.

Selkäinojan koonillinen kiviraunio Rovaniemeltä.

Myöhemmät rajamerkit

Myöhemmissä rajamerkeissä on usein pieni kivilatomus ja sen keskellä pystykivi. Maapalstojen välisissä rajapyykeissä on kiveen hakattuja palstojen numeroita.

Sodankylän ja Rovaniemen välisen nykyisen rajan merkki ja sen keskikivessä on teksti ”N 1849”. N ilmeisesti tarkoittaa Tsaari Nikolaita ja sen alla on merkin pystyttämisvuosi.

Tähän maapalstojen väliseen rajamerkkiin on kaiverrettu "N15".

Myöhemmin rakennetuissa rajamerkeissä on usein yksi kivikerta, jonka keskellä on pystylaaka.

Tämä rajamerkki on hienosti ladottu.

Muut kivikasat

Ihminen on kautta aikojen kaivanut kuoppia ja koonnut kivikasoja ja niiden tulkinta on usein vaikeaa. Jos kivilatomuksiin ei liity arkeologista tai historiallista taustatietoa, jäävät ne ilman selitystä kummittelemaan sekä tutkijoiden, että maallikoiden mieliin.

Jouttivaaran latomus Rovaniemen pohjoisosissa sijaitsee vaaran rinteessä. Latomus on kasattu ympäröivän maaston kivistä, joiden alkuperäisillä sijoilla näkyy vielä kuopat. Latomus on tehty suuren silmäkiven kylkeen ja kivien sekaan on laitettu myös maata.

Ranuan Petäjälammella sijaitsevassa kivirakassa on suuri pystykivi, jonka tarkoitus jää arvoitukseksi.

Ranuan Karipaljakan latomus sijaitsee tunnettujen Lapin ja Lannan rajapisteiden Kultisalmen ja Puntarikeron välimaastossa. Onko kyseessä rajamerkki ja rajan kulkusuuntaa osoittava viisarikivi?

Hienoja kivikummeleita kivirakassa. Tarkempi tarkastelu osoitti latomukset puhelinpylväiden tukiröykkiöiksi.

Kiviukko? Seita? Risti? Nyt jäitä hattuun tutkijoillekin!

- Taisto

Puinen päiväkirja

Puun ja kuoren välissä on säilynyt monta metsän tapahtumaa tai muistiinpanoa, joita metsässä kulkijat ovat kirjanneet. Paperina on ollut puun kylki ja kynän virkaa ovat toimittaneet puukko ja kirves. Tällä kertaa tutustumme muutamiin metsän muistiinpanoihin, jotka on tehty joko totisessa työn teossa, merkiksi, pilkaksi, opasteeksi, muistoksi tai muuten vain ajan kuluksi.

Tämän puun kylkeen on ilmeisesti kaiverrettu jokin 1800-luvun vuosiluku, josta on enää nähtävissä numero 8. Muut numerot ovat jääneet pilkan reunoilta kasvavan puun sisään. Tätä ilmiötä kutsutaan kylettymiseksi.

Rovaniemen pohjoisosissa sijaitseva hienon pilkan tekstissä lukee: Henterikki Matias ja poika Salmijärvi 1878. Pilkka sijaitsee saraheinäsoille johtavan kulkureitin varressa ja ilmeisesti Henterikki oli poikineen heinänteossa alueella. Pilkan suojaksi on myöhemmin tehty katos ja tikka on käyttänyt kantoa ahjona.

Pilkka Rovaniemeltä, saraheinää kasvavan suon reunasta. Suolla on lukuisia niittylatoja ja heinäsuovan pohjia. Valitettavasti teksti on jo haalistunut vaikeaselkoiseksi.

Uittojen vonkamiehillä oli ilmeisesti iltaisin myös luppoaikaa kuten tämä vuosiluvuilla (19??) koristeltu puu osoittaa. Puu sijaitsee Rovaniemellä uitonpirtin pihamaalla. Itse pirtistä on enää jäljellä vain multapenkki.

Vuosiluku ja nimikirjaimet lienevät yleisin puukirjoitus. Tässä Kittilän merkinnässä päiväys on tehty roomalaisilla numeroilla ympäri koko valtavan petäjän.

Vanhemmissa päiväyksissä on ollut tapana sijoittaa päivämäärä vuosiluvun keskelle kuten tässä Eino Nampajärvi on tehnyt 8.9.1945. Usein yksi kirjoitus on innoittanut myöhempiä kulkijoita kirjoittamaan samaan puuhun omat merkkinsä.

Huolellisesti tehty pilkka, joka ei ole vahingoittanut liikaa puun nilakerrosta säilyy kauan. Tässä puumerkki Rovaniemen Naarman kairasta.

Osa merkeistä lienee kirjoitustaitoakin vanhempia. Tässä mystisessä merkissä Posiolla on sarvipäisen eläimen hahmo. Samanlainen merkki löytyi 200 km päästä Rovaniemeltä.

Mielenkiintoista olisi tietää liittyykö tämän petäjän merkintä vuoden 1917 historiallisiin tapahtumiin.

Karsikkopuulla saatettiin myös merkitä hautaa. Tämä puu ja sen vieressä painanteena erottuva hauta löytyivät syrjäiseltä paikalta Taivalkoskelta. Pilkkoja oli puussa useampiakin, mutta niissä ei ollut kirjoitusta, joten hauta ja sen ikä jäivät arvoitukseksi.

Tämä Suomussalmen Hossassa sijaitseva vanha kelo on nimetty Papin petäjäksi, sillä kertoman mukaan perukkalaisilla oli tapana odotella pappia puun juurella. Puussa erottuvat parhaiten vuosiluvut 1750, 1842 ja 1914. Tarina kertoo, että seurakunnan pappi on kastanut lapsia puun juurella. Ensimmäisen kaiverruksen aikaan lähin pappi oli Paltamossa ja Suomussalmelle pappi saatiin vasta seurakunnan perustamisen jälkeen vuonna 1786.

Karhunkaatopuu Pudasjärvellä. Pilkassa lukee "Tässä tapettiin karhu v 1914". Puu kaatui myrskyssä vuonna 2010 ja kaiverrus pelastettiin Syötteen luontokeskukseen.

Toisinaan viesti on selvä kuten tässä metsästäjän vuonna 1940 (kaiverrettu toiseen kohtaan puuta) kirjaamassa metson kaadon kunniaksi tekemässä  merkinnässä.

Sota-aikaisia kaiverruksia on inventoinnissa löytynyt useita. Saksalaisten Sodankylässä sijainneen tukikohdan mäntyyn on kaiverrettu kirjaimet L O. Männyn vieressä oli havaittavissa teltanpaikka.

Puuhun kaiverrettu sydän saksalaisten vankileirillä Inarissa. Kaiverruksen on luultavasti tehnyt saksalainen vanginvartija, sillä puu sijaitsee vankileirin aidan ulkopuolella.

Talvisodan päättymisen merkiksi tehty ristinmuotoinen pilkka, johon on kaiverrettu "H K 1940 13/3 KLO 11A RAUHA". Puu sijaitsee Puraksen lähellä Suomussalmella.

Ennen korjattavat puut merkittiin leimoin, jotka tehtiin leimakirveellä. Leimojen määrä kertoi puun laadun, esimerkiksi tukkipuuhun lyötiin kaksi leimaa. Eri yhtiöillä oli erilaiset leimat.

Tässä tapauksessa leimattu puu onkin päätynyt metsätyökämpän rakennusmateriaaliksi.

Tuoreet pilkat pihkottuvat aluksi pinnaltaan. Tämän pilkan ovat metsämiehet tehneet vuonna 1986 paikalla kuolleen ystävänsä muistoksi.

Ounasjoen rannalla sijaitsevalla leiripaikalla seissyt petäjä on saanut kylkeensä turistien muistoja, kunnes joku kaatoi sen tulipuiksi.

Puun kyljen tekstit muuttuvat maastotietokoneen biteiksi. Kuvassa harjoittelija Antti Turunen kirjaa Rovaniemen Naarman kairan menneisyyttä.