Kaikki tiet vievät Vienaan

Viime keväänä kirjoitin karttatyöstä, jossa olin tutkinut Vienan reitistöä vanhojen karttojen avulla. Kartoista paljastui uusia mielenkiintoisia asioita, joita kesän kenttätöissä oli tarkoitus tarkastaa. Inventoitavaa metsätalousmaata Suomussalmella oli tänä vuonna noin 90 000 hehtaaria ja kenttätöissä vierähti nelisen kuukautta. Mitä Vienan reitiltä sitten paljastuikaan?

Vienan reitti kulkee Vuokin alueella sekä yksityis- että valtion maalla. Ennen kenttäkautta tehdyssä tutkimuksessa mielenkiintoisimmiksi alueiksi Vuokissa nousivat ne valtion maalla olevat reitin osat, jotka erosivat maakuntakaavaan merkitystä Vienan reitistä tai joita ei oltu aiemmin inventoitu. Tällaisia alueita olivat Aittojärven eteläpuoli ja Korpijärven länsipuolella sijaitseva Härkövaara, jonka kautta on kulkenut polku rajan yli Venäjälle.

Kesällä 2014 maastossa inventoidut osat Vuokin alueen reitistöstä on ympyröity punaisella. Numero 1 on Aittojärven eteläranta ja numero 2 Härkövaara. Violetit viivat ovat 1860-luvun pitäjänkartasta digitoituja polkuja ja musta viiva maakuntakaavaan merkitty Vienan reitti. Punaisilla neliöillä on merkitty alueen talot 1860-luvulla.

Polkuja inventoitaessa kävi melko heti selväksi niiden kartoittamiseen liittyvät ongelmat. Vaikka karttaan olisi merkitty yksi polku, on tilanne maastossa toinen. Polut elävät omaa elämäänsä ja niitä on usein enemmän kuin yksi. Polkuja syntyy ja häviää sitä mukaa kuin niiden käyttötarkoitus ja/tai ympäristö muuttuu. Esimerkiksi, kun polulle kaatuu puu, ryhdytään sitä kiertämään. Koska puu pitää kiertää, kulkija oikaisee pian toista kautta vanhalle polulle ja syntyy uusi polun pätkä. Polut häviävät myös melko nopeasti, jollei niitä käytetä. Kainuun museon ja Kainuun ympäristökeskuksen (nykyisen ELY-keskuksen) vuonna 2007 tekemässä inventoinnissa on reitin säilyneisyyttä tarkasteltu tarkemmin. Vanhaa reittiä, jossa oli havaittavissa rakenteita, oli 25 kilometrin pituisella reitillä yhteensä 700 m ja selkeää polkua ilman rakenteita 8,6 km. Tuhoutuneeksi reitistä katsottiin noin 7,5 km eli lähes 30%.

Aittojärven etelärannan tuntumassa kulkevaa reitin osaa (merkitty karttaan numerolla 1) ei oltu ennen tätä kesää tutkittu. Reitti on merkitty 1860-luvun pitäjänkarttaan ja se näkyy vielä vuoden 1938 metsätalouskartassa. Vanhassa 1970-luvun peruskartassa polkua ei enää ole. Järven rannasta löydettiin kaksi vierekkäin kulkevaa polkua, joiden kummankin varrella oli kirveellä puihin hakattuja pilkkoja.

Aittojärven lähimpänä rantaa olevaa heikosti maastosta erottuvaa polkua dokumentoi GPS:llä harjoittelija Tuuli Taivalantti.

Yksi lähempänä rantaa olevan polun pilkkapuista.

Heikosti erottuva toinen polku ja pilkkapuu hieman kauempana rannasta.

Härkövaaran halki kulkevaa polkua (merkitty karttaan numerolla 2) ei myöskään oltu aiemmin etsitty. Polku on merkitty 1860-luvun karttaan ja sekin näkyy vielä vuoden 1938 kartassa, mutta ei enää 1970-luvun kartassa. Härkövaaraan ajettaessa huomattiin suon laidassa lähellä autotietä vanha kelohonka, jonka kyljessä oli pilkat. Puu on mahdollisesti osa Härkövaaraan johtanutta reittiä. Polusta ei paikalla ollut enää merkkejä.

Yksittäinen pilkkapuu suon laidassa.

Härkövaarasta ei löytynyt selkeää polkua, mutta suon laidasta löytyi yksi puu, jossa saattoi olla umpeenkasvanut pilkka.

Harjoittelija Tuuli Taivalantti dokumentoi mahdollista pilkkapuuta hyvin sateisena päivänä.

Polkua ei löytynyt, mutta rajalta löytyi ovi Venäjälle. Emme avanneet sitä. :-)

Näiden kahden aiemmin inventoimattoman alueen lisäksi tarkastettiin Tornionkankaalle ja  Ulkuniemeen 1910-luvun metsätalouskarttaan merkityn reitin osia. Reitti näkyy 1970-luvun peruskartassa ja osin vielä nykyisessäkin peruskartassa. Alueen suunnittelija oli jo ehtinyt ennen meitä käydä merkkaamassa polun osat kartalle. Tarkastuksessa huomattiin, että reitin säilyneisyys vaihteli suuresti. Osa reitistä oli edelleen käytössä retkeilyreittinä, osa oli tuhoutunut jo aiemmin, osa oli muuttunut kaksiuraiseksi ajouraksi, osa oli edelleen polkuna ja osa oli kadonnut.

Tornionkankaan polut on merkitty 1910-luvun metsätalouskarttaan. Kesän inventoinnissa tarkastettiin punaisella ympyröidyt alueet.

Tornionkankaan parhaiten säilynyttä polun osaa Torniojärven rannassa.

Pilkkapuu Torniojärven rannassa.

Kankaan päällä polku on kaksiurainen ajoura.

Tornionkankaan etelälaidalla erottuu hyvin heikko polku, jonka varrella ei ole pilkkapuita. Rinteen alta lähtee retkeilyreitti, joka kulkee samalla paikalla kuin 1910-luvun karttaan merkitty polku.

Ulkuniemestä suon laidasta löydettiin muutama mahdollinen pilkkapuu. Polku oli kuitenkin jo kadonnut.

Muuallakin reitin varrella tuli kesän aikana käveltyä ja suosikkikohtia sillä oli Kevättijärven Hyrynhiekan ympäristö. Lopuksi vielä vähän auringonpaistetta tähän ainakin etelässä hyvin harmaaseen ja pimeään joulukuun päivään.

Polkua ja pilkkapuita Kevättijärven rannassa Hyrynhiekan kohdalla.

Rantaan unohtunut vene.

- Hanna

Ps. Vienan reittiin ja muihin mielenkiintoisimpiin kulttuuriperintöinventoinnissa dokumentoituihin kohteisiin pääsee tutustumaan Kansallisarkistossa 8.1.2015 avautuvassa Metsiin kadonneet -posterinäyttelyssä. Tervetuloa myös nykimään meitä hihasta samaan paikkaan Tieteiden yönä (8.1.2015) klo 18-20!

Puinen päiväkirja

Puun ja kuoren välissä on säilynyt monta metsän tapahtumaa tai muistiinpanoa, joita metsässä kulkijat ovat kirjanneet. Paperina on ollut puun kylki ja kynän virkaa ovat toimittaneet puukko ja kirves. Tällä kertaa tutustumme muutamiin metsän muistiinpanoihin, jotka on tehty joko totisessa työn teossa, merkiksi, pilkaksi, opasteeksi, muistoksi tai muuten vain ajan kuluksi.

Tämän puun kylkeen on ilmeisesti kaiverrettu jokin 1800-luvun vuosiluku, josta on enää nähtävissä numero 8. Muut numerot ovat jääneet pilkan reunoilta kasvavan puun sisään. Tätä ilmiötä kutsutaan kylettymiseksi.

Rovaniemen pohjoisosissa sijaitseva hienon pilkan tekstissä lukee: Henterikki Matias ja poika Salmijärvi 1878. Pilkka sijaitsee saraheinäsoille johtavan kulkureitin varressa ja ilmeisesti Henterikki oli poikineen heinänteossa alueella. Pilkan suojaksi on myöhemmin tehty katos ja tikka on käyttänyt kantoa ahjona.

Pilkka Rovaniemeltä, saraheinää kasvavan suon reunasta. Suolla on lukuisia niittylatoja ja heinäsuovan pohjia. Valitettavasti teksti on jo haalistunut vaikeaselkoiseksi.

Uittojen vonkamiehillä oli ilmeisesti iltaisin myös luppoaikaa kuten tämä vuosiluvuilla (19??) koristeltu puu osoittaa. Puu sijaitsee Rovaniemellä uitonpirtin pihamaalla. Itse pirtistä on enää jäljellä vain multapenkki.

Vuosiluku ja nimikirjaimet lienevät yleisin puukirjoitus. Tässä Kittilän merkinnässä päiväys on tehty roomalaisilla numeroilla ympäri koko valtavan petäjän.

Vanhemmissa päiväyksissä on ollut tapana sijoittaa päivämäärä vuosiluvun keskelle kuten tässä Eino Nampajärvi on tehnyt 8.9.1945. Usein yksi kirjoitus on innoittanut myöhempiä kulkijoita kirjoittamaan samaan puuhun omat merkkinsä.

Huolellisesti tehty pilkka, joka ei ole vahingoittanut liikaa puun nilakerrosta säilyy kauan. Tässä puumerkki Rovaniemen Naarman kairasta.

Osa merkeistä lienee kirjoitustaitoakin vanhempia. Tässä mystisessä merkissä Posiolla on sarvipäisen eläimen hahmo. Samanlainen merkki löytyi 200 km päästä Rovaniemeltä.

Mielenkiintoista olisi tietää liittyykö tämän petäjän merkintä vuoden 1917 historiallisiin tapahtumiin.

Karsikkopuulla saatettiin myös merkitä hautaa. Tämä puu ja sen vieressä painanteena erottuva hauta löytyivät syrjäiseltä paikalta Taivalkoskelta. Pilkkoja oli puussa useampiakin, mutta niissä ei ollut kirjoitusta, joten hauta ja sen ikä jäivät arvoitukseksi.

Tämä Suomussalmen Hossassa sijaitseva vanha kelo on nimetty Papin petäjäksi, sillä kertoman mukaan perukkalaisilla oli tapana odotella pappia puun juurella. Puussa erottuvat parhaiten vuosiluvut 1750, 1842 ja 1914. Tarina kertoo, että seurakunnan pappi on kastanut lapsia puun juurella. Ensimmäisen kaiverruksen aikaan lähin pappi oli Paltamossa ja Suomussalmelle pappi saatiin vasta seurakunnan perustamisen jälkeen vuonna 1786.

Karhunkaatopuu Pudasjärvellä. Pilkassa lukee "Tässä tapettiin karhu v 1914". Puu kaatui myrskyssä vuonna 2010 ja kaiverrus pelastettiin Syötteen luontokeskukseen.

Toisinaan viesti on selvä kuten tässä metsästäjän vuonna 1940 (kaiverrettu toiseen kohtaan puuta) kirjaamassa metson kaadon kunniaksi tekemässä  merkinnässä.

Sota-aikaisia kaiverruksia on inventoinnissa löytynyt useita. Saksalaisten Sodankylässä sijainneen tukikohdan mäntyyn on kaiverrettu kirjaimet L O. Männyn vieressä oli havaittavissa teltanpaikka.

Puuhun kaiverrettu sydän saksalaisten vankileirillä Inarissa. Kaiverruksen on luultavasti tehnyt saksalainen vanginvartija, sillä puu sijaitsee vankileirin aidan ulkopuolella.

Talvisodan päättymisen merkiksi tehty ristinmuotoinen pilkka, johon on kaiverrettu "H K 1940 13/3 KLO 11A RAUHA". Puu sijaitsee Puraksen lähellä Suomussalmella.

Ennen korjattavat puut merkittiin leimoin, jotka tehtiin leimakirveellä. Leimojen määrä kertoi puun laadun, esimerkiksi tukkipuuhun lyötiin kaksi leimaa. Eri yhtiöillä oli erilaiset leimat.

Tässä tapauksessa leimattu puu onkin päätynyt metsätyökämpän rakennusmateriaaliksi.

Tuoreet pilkat pihkottuvat aluksi pinnaltaan. Tämän pilkan ovat metsämiehet tehneet vuonna 1986 paikalla kuolleen ystävänsä muistoksi.

Ounasjoen rannalla sijaitsevalla leiripaikalla seissyt petäjä on saanut kylkeensä turistien muistoja, kunnes joku kaatoi sen tulipuiksi.

Puun kyljen tekstit muuttuvat maastotietokoneen biteiksi. Kuvassa harjoittelija Antti Turunen kirjaa Rovaniemen Naarman kairan menneisyyttä.

Itärajalla

Suomussalmen itäinen tiimi sai myös avattua kenttäkautensa kuluneella viikolla. Eräs käydyistä kohteista oli tämä hieno niittylato.

Sen katteeksi oli onneksi rakennettu uusi katto, ja näin sen säilyminen hieman pitempään on varmistettu.

Toisena päivänä kuljimme vanhaa polkua pitkin myllylle. Polun kulku oli merkitty puihin pilkoilla.

Myllyllä oli ihana tunnelma ja vesi solisi kauniisti.

Itärajalla kartoitimme pyyntikuoppia pitkällä harjumuodostelmalla, joka laskeutui välillä järvien tasolle.

Lopuksi kuva inventointiapulaisesta, joka harkitsee tässä selvästikin uranvaihtoa rajakoiraksi.

Riikka

Suomussalmi