Kaikki mikä piippaa!

Metallinilmaisimen käyttö maassa olevien esineiden etsimiseen on lisääntynyt viime vuosina. Asian ympärille on muodostunut alan harrastajien joukko, joka on varsin kirjava. Osa etsijöistä pyrkii toimimaan lakien mukaan ja avustamaan arkeologeja työssänsä. Pahimmillaan etsintä on esineiden ryöstöä ja kauppaamista nettisivuilla. Lapissa etsijöiden kohteena ovat erityisesti toisen maailmansodan kohteet, koska ne sijaitsevat usein asumattomilla seuduilla ja niissä on paljon irtoesineitä. 

Muinaismuistolaki kieltää muinaisjäännösten kaivamisen ja peittämisen. Suurta osaa kulttuuriperintöä muinaismuistolaki ei kuitenkaan koske ja metallinetsintää voi harrastaa jokamiehen oikeuksin. Tässä poikkeuksen muodostaa Metsähallitus, joka on maan haltijan ominaisuudessa suojellut kaikki metsätalousmailla olevat kulttuuriperintökohteet niiden iästä riippumatta, joten kohteiden kaivaminen on kielletty. Luonnonsuojelualueilla maan kaivamiseen tarvitaan aina lupa.

Museovirasto on laatinut sivuillensa ohjeita ja oppaan metallinetsijöille. Niihin kannattaa tutustua.

Linkki Museoviraston ohjeisiin:

http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen_kulttuuriperinto/metallinilmaisin

 

Linkki metallinetsijän oppaaseen:
http://www.nba.fi/fi/File/2529/muinaisjaannokset-ja-metallinetsin.pdf

 

Kulttuuriperintöinventoinnissa kaivuujälkiin on törmätty useasti. Rovaniemen Lautavaaran saksalaistukikohtakaan ei ole välttynyt kaivelulta, vaikka alue on puolustusvoimien harjoitusalue. Liikkuminen alueella on luvanvaraista ja kielto on osoitettu kyltein.

Rovaniemen Lautavaaran saksalaistukikohdan rakennuksen viereen on tehty kaivausalue, josta on löytynyt lasia, metalliromua ja säilyketölkkejä. Mitähän tästä lähti kaivajan matkaan?

Lautavaaran tukikohdassa on kaivettu syviä kuoppia ja säilyketölkit on ladottu kaivauskuopan viereen. Tässä tapauksessa kaivelija taisi osua siihen itseensä eli jätekuoppaan.

 Lautavaaran tukikohdan rakennelma, jossa on paksut kivimaavalliseinät. Kohde oli ehjä vuoden 2011 inventoinnin aikaan.

Vuoden 2014 tarkastuksessa rakenteen valliin on kaivettu kuoppa, kohtaan, jossa metallinilmaisin on antanut signaalin.

Rovaniemeltä lähtiessään saksalaiset räjäyttivät ammusvarastonsa. Ammuskotelo on nostettu turpeen päälle kaivelijoiden toimesta. Tällaiset kohteet voivat olla vaarallisia, mutta kaivelua se ei näytä hidastavan.

  Kittilän vankileirillä on kaivettu lasipurkki maasta.

Rovaniemen Hiukanniitun vankileirillä on suuri vesipalju säilynyt ilmeisesti painonsa vuoksi paikallaan.

 Vankileirin maastossa on kuitenkin kuoppia pienesineistön etsinnän jäljiltä.

Arvotonkin romu voi kertoa tietoja kohteesta. Rovaniemen Lautavaaran saksalaistukikohdan jerrykanisterissa on vuosiluku 1943 ja Könkäänvaaran suomalaisten tukikohdan kanisterissa vuosiluku 1945.

- Taisto

 

Kenttäradan työmaaleiri Sarvikankaalla Suomussalmella

Suomussalmen historiassa sota on vahvasti läsnä. Sotakohteita on satoja, joista suurin yksittäinen kohde on kunnan länsiosaa halkova Hyrynsalmen-Kuusamon kenttärata. Kohde on sen verran laaja, ettei sitä ole vielä tänä kesänä ehditty inventoida Suomussalmen alueella kokonaan, mutta muutamia paikkoja on jo dokumentoitu. Yksi niistä on Sarvikankaan työmaaleiri, jossa toimi kenttäradan saha. Aikalaislähteiden mukaan Sarvikankaan tuntumassa oli myös hakkuutyömaa. Kenttäradan inventoinnissa erittäin suureksi avuksi on ollut Pertti Huttusen vuonna 2010 kirjoittama sotakohteiden inventointiraportti. Tästä raportista ovat peräisin tiedot Sarvikankaan työmaaleiristä.

Kenttärataa ryhdyttiin rakentamaan kesällä 1942 ja sitä rakensivat Suomussalmella sekä venäläiset sotavangit että lyhyen aikaa saksalaiset rangaistusvangit. Sarvikankaan alueella käytettiin Huttusen mukaan työvoimana venäläisiä sotavankeja ja saksalaisia rangaistusvankeja, jotka työskentelivät läheisellä hakkuutyömaalla. Saksalaiset ja venäläiset vangit pidettiin toisistaan erillään eikä siitä, missä he asuivat, ole tietoa. Sahalla työskennelleet venäläiset sotavangit ovat voineet joko asua paikalla teltoissa tai sitten heidät on voitu marssittaa tai kuljettaa paikalle Pesiökylän vankileiristä.

Sotavankeja marssimassa töihin Laatokan tuntumassa Rajakonnussa vuonna 1941. Kuva: SA-Kuva.

Huttusen raportista löytyy paikalla sahurina toimineen Antti Partasen kertomus työskentelystä sahalla. Partanen solmi saksalaisten kanssa sirkkelisahatoiminnasta urakkasopimuksen ja ilman tapaturmavakuutusta hän sai ainoastaan teroittaa sirkkelin terän. Moottorimiehenä hänellä oli nuori venäläinen sotavanki. Vartijoina saha-alueella toimivat saksalaiset sotilaat. Partasen mukaan saha-alue toimi kenttäradan länsipuolella ja sinne johti pistoraide puutavaran kuljetusta varten. Saksalaiset halusivat pitää sahan visusti piilossa eikä sitä ympäröivää metsää saanut kaataa, ettei paikka paljastuisi venäläisille. Pienenä mielenkiintoisena tarinana Partanen kertoo, että paikalla oli sahakoppi, jonne tuli iltaisin naisia tapaamaan miehiä. Hän ei ollut pitänyt tästä ja oli sen takia kääntänyt moottorin pakoputken kopin sisälle ja saanut näin naiset lähtemään.

Sarvikankaan työmaaleirin aluetta. Aluetta halkoo normaali leveäraiteinen rautatie, joka rakennettiin sodan jälkeen.

Sarvikankaan työmaaleirin läntinen puoli on uuden, sodan jälkeen rakennetun radan vuoksi suurelta osin tuhoutunut ja jäljellä on vain pieni metsikkö nykyisen radan länsipuolella. Metsikössä on nähtävissä hieman epämääräisen muotoinen noin 15 x 5 metrin kokoinen ja noin 30-50 cm maanpintaa alemmaksi kaivettu tasoitettu alue sekä pieni pisaranmuotoinen kuoppa ja kivikasa. Lisäksi hieman kauempana on potero, jonka vieressä kasvavassa männyssä on kaksi kirveellä tehtyä pilkkaa. Huttunen arvioi tällä alueella olleen sahan paikan. Tätä on mahdotonta varmistaa,  sillä mitään sahaustoimintaan liittyvää ei paikalta löytynyt. Rakenteet viittaavat kuitenkin paikalla olleen sodanaikaista toimintaa. Aikalaislähteet mainitsevat Sarvikankaalla sijainneen myös hevostallin, jossa olivat tukinkuljetuksissa käytetyt ardennienhevoset.

Oletetulla sahan paikalla on maastossa nähtävissä epämääräisen muotoinen n. 15 x 5 m kokoinen hieman maanpintaa syvemmälle kaivettu tasainen alue.

Pisaranmallinen pieni kaivanto, mahdollisesti potero tai sahaustoimintaan liittynyt jäänne. Taka-alalla näkyy tasoitettu alue.

Kenttärata ja työmaaleiriin kuuluvia rakennuksia sijaitsee nykyisen rautatien itäpuolisella kankaalla. Metsä paikalla on tiheää taimikkoa, jossa havaintojen teko on erittäin vaikeaa. Huttunen oli inventoinnissaan kartoittanut alueelta rakennuksen ja teltan pohjan sekä hiilimiilun. Kaikki nämä kohteet paikannettiin ja niiden lisäksi löydettiin kaksi poteroa hiilimiilun tuntumasta harjun reunasta sekä ilmeisesti joko rataa varten tehtyjä tai sitä purettaessa jääneitä pölkkyjä. Nämä pätkät sopivat ainakin Antti Partasen kuvaukseen siitä, että sahalla tehtiin 6-10 metrin pituisia palkkeja siltoihin, ratapölkkyjä sekä lautoja rakennuksiin ja kenttäradan rakenteisiin. Itse kenttäradasta on jäljellä vain noin 4 metriä leveä hiekkakankaan läpi kaivettu linja. Muutoin radan linjaus on hävinnyt.

Kooltaan noin 8 x 4 metrin kokoisen rakennuksen, luultavasti korsun, jäänteet.  Huttusen tekemän inventoinnin aikaan vuonna 2000 rakennuksessa oli vielä ollut nähtävissä puujäänteitä, mutta nyt niitä ei enää havaittu.

Rakennuksen edustalta muurahaispesästä löytynyt metalliesine. Luultavasti kansi.

Pyöreä teltan paikka/pohja. Halkaisija noin 6 metriä.

Teltan paikan vieressä hiekkakankaan laidalla on hiilimiilun jäänteet. Miilu ei liity itse kenttärataan, sillä aikalaislähteen mukaan hiilimiilu sytytettiin talvisodan alkamisen aikoihin vuonna 1939 ja se oli jäänyt palamaan itsekseen.

Poteron jäänteet hiilimiilun tuntumassa.

Kenttäradan pohjaa.

Radan vierestä löytyneitä osin sammaloituneita pölkkyjä.

Saksalaiset aloittivat kenttäradan tuhoamisen 14.9.1944 Hyrynsalmelta. Pertti Huttunen ei ole tutkimuksessaan löytänyt mitään tietoa koskien radan ja rakennusten kohtaloa Sarvikankaalla saksalaisten vetäytyessä. Se tiedetään, että suomalaiset purkivat jäljellä olevan kenttäradan kiskotuksen kesällä 1945.

Jos joku vielä muistaa kenttäradan tai siihen liittyviä tapahtumia, tiedot otettaisiin ilolla vastaan. Jäljellä on vielä monta kohdetta ja pitkä pätkä rataa, jonka viimeiset dokumentointihetket ovat käsillä.

- Hanna

Puinen päiväkirja

Puun ja kuoren välissä on säilynyt monta metsän tapahtumaa tai muistiinpanoa, joita metsässä kulkijat ovat kirjanneet. Paperina on ollut puun kylki ja kynän virkaa ovat toimittaneet puukko ja kirves. Tällä kertaa tutustumme muutamiin metsän muistiinpanoihin, jotka on tehty joko totisessa työn teossa, merkiksi, pilkaksi, opasteeksi, muistoksi tai muuten vain ajan kuluksi.

Tämän puun kylkeen on ilmeisesti kaiverrettu jokin 1800-luvun vuosiluku, josta on enää nähtävissä numero 8. Muut numerot ovat jääneet pilkan reunoilta kasvavan puun sisään. Tätä ilmiötä kutsutaan kylettymiseksi.

Rovaniemen pohjoisosissa sijaitseva hienon pilkan tekstissä lukee: Henterikki Matias ja poika Salmijärvi 1878. Pilkka sijaitsee saraheinäsoille johtavan kulkureitin varressa ja ilmeisesti Henterikki oli poikineen heinänteossa alueella. Pilkan suojaksi on myöhemmin tehty katos ja tikka on käyttänyt kantoa ahjona.

Pilkka Rovaniemeltä, saraheinää kasvavan suon reunasta. Suolla on lukuisia niittylatoja ja heinäsuovan pohjia. Valitettavasti teksti on jo haalistunut vaikeaselkoiseksi.

Uittojen vonkamiehillä oli ilmeisesti iltaisin myös luppoaikaa kuten tämä vuosiluvuilla (19??) koristeltu puu osoittaa. Puu sijaitsee Rovaniemellä uitonpirtin pihamaalla. Itse pirtistä on enää jäljellä vain multapenkki.

Vuosiluku ja nimikirjaimet lienevät yleisin puukirjoitus. Tässä Kittilän merkinnässä päiväys on tehty roomalaisilla numeroilla ympäri koko valtavan petäjän.

Vanhemmissa päiväyksissä on ollut tapana sijoittaa päivämäärä vuosiluvun keskelle kuten tässä Eino Nampajärvi on tehnyt 8.9.1945. Usein yksi kirjoitus on innoittanut myöhempiä kulkijoita kirjoittamaan samaan puuhun omat merkkinsä.

Huolellisesti tehty pilkka, joka ei ole vahingoittanut liikaa puun nilakerrosta säilyy kauan. Tässä puumerkki Rovaniemen Naarman kairasta.

Osa merkeistä lienee kirjoitustaitoakin vanhempia. Tässä mystisessä merkissä Posiolla on sarvipäisen eläimen hahmo. Samanlainen merkki löytyi 200 km päästä Rovaniemeltä.

Mielenkiintoista olisi tietää liittyykö tämän petäjän merkintä vuoden 1917 historiallisiin tapahtumiin.

Karsikkopuulla saatettiin myös merkitä hautaa. Tämä puu ja sen vieressä painanteena erottuva hauta löytyivät syrjäiseltä paikalta Taivalkoskelta. Pilkkoja oli puussa useampiakin, mutta niissä ei ollut kirjoitusta, joten hauta ja sen ikä jäivät arvoitukseksi.

Tämä Suomussalmen Hossassa sijaitseva vanha kelo on nimetty Papin petäjäksi, sillä kertoman mukaan perukkalaisilla oli tapana odotella pappia puun juurella. Puussa erottuvat parhaiten vuosiluvut 1750, 1842 ja 1914. Tarina kertoo, että seurakunnan pappi on kastanut lapsia puun juurella. Ensimmäisen kaiverruksen aikaan lähin pappi oli Paltamossa ja Suomussalmelle pappi saatiin vasta seurakunnan perustamisen jälkeen vuonna 1786.

Karhunkaatopuu Pudasjärvellä. Pilkassa lukee "Tässä tapettiin karhu v 1914". Puu kaatui myrskyssä vuonna 2010 ja kaiverrus pelastettiin Syötteen luontokeskukseen.

Toisinaan viesti on selvä kuten tässä metsästäjän vuonna 1940 (kaiverrettu toiseen kohtaan puuta) kirjaamassa metson kaadon kunniaksi tekemässä  merkinnässä.

Sota-aikaisia kaiverruksia on inventoinnissa löytynyt useita. Saksalaisten Sodankylässä sijainneen tukikohdan mäntyyn on kaiverrettu kirjaimet L O. Männyn vieressä oli havaittavissa teltanpaikka.

Puuhun kaiverrettu sydän saksalaisten vankileirillä Inarissa. Kaiverruksen on luultavasti tehnyt saksalainen vanginvartija, sillä puu sijaitsee vankileirin aidan ulkopuolella.

Talvisodan päättymisen merkiksi tehty ristinmuotoinen pilkka, johon on kaiverrettu "H K 1940 13/3 KLO 11A RAUHA". Puu sijaitsee Puraksen lähellä Suomussalmella.

Ennen korjattavat puut merkittiin leimoin, jotka tehtiin leimakirveellä. Leimojen määrä kertoi puun laadun, esimerkiksi tukkipuuhun lyötiin kaksi leimaa. Eri yhtiöillä oli erilaiset leimat.

Tässä tapauksessa leimattu puu onkin päätynyt metsätyökämpän rakennusmateriaaliksi.

Tuoreet pilkat pihkottuvat aluksi pinnaltaan. Tämän pilkan ovat metsämiehet tehneet vuonna 1986 paikalla kuolleen ystävänsä muistoksi.

Ounasjoen rannalla sijaitsevalla leiripaikalla seissyt petäjä on saanut kylkeensä turistien muistoja, kunnes joku kaatoi sen tulipuiksi.

Puun kyljen tekstit muuttuvat maastotietokoneen biteiksi. Kuvassa harjoittelija Antti Turunen kirjaa Rovaniemen Naarman kairan menneisyyttä.

Sotamuistoja Lapin metsistä

Kulttuuriperintöinventointimme yksi merkittävimmistä kohderyhmistä on toiseen maailmansotaan liittyvät kohteet. Seuraavassa esittelen kohteita, jotka sijaitsevat Rovaniemen kunnan alueella. Näillä korkeuksilla itärintaman taistelut käytiin pääasiassa Sallan suunnalla. Rovaniemen kohteet liittyvät lähinnä saksalaisten tukikohtiin ja rakennelmiin, Lapin sotaan ja vankileireihin. Lapin sota käytiin saksalaisten ja suomalaisten joukkojen välillä 1944 – 1945. Tätä sodan vaihetta ei ole nähty niin kunniakkaana kuin itärintaman taisteluja. Sodassa entiset aseveljet kävivät toistensa kimppuun ja samalla Lapin asutuskeskukset ja infrastruktuuri tuhottiin. Saksalaisten tukikohdat ja vankileirit ovat edelleen kipeä aihe ja ne on haluttu myös aktiivisesti unohtaa. Tulisiko tällaisia kohteita sitten tutkia, kartoittaa ja dokumentoida? 

Työni ohella huomasin, että asenteet ovat ainakin muuttumassa. Sota-ajan kohteet herättävät kiinnostusta, koska ne ovat häviämässä ja niistä kertovat aikalaisten kuvaukset ovat harvenemassa. Saksalaiset veivät omat arkistonsa paetessaan Norjaan, jossa ne ilmeisesti tuhottiin. Inventoinnissa kohteet kuvataan, kartoitetaan ja havaittavat rakenteet dokumentoidaan. Tämä tiedonkeruu voi auttaa osaltaan historian tutkimusta. Esimerkiksi Lautavaaran saksalaistukikohdista mitattujen rakennuksien yhteispinta-ala on 10 500 neliömetriä, mikä kertoo tukikohdan merkityksestä itärintaman huollossa. Vankileirien ja niissä sijainneiden rakennusten määrästä voi päätellä vankien lukumäärää ja leirien luonnetta. Leirit sijoitettiin aluksi asutuksen ja kulkureittien läheisyyteen, koska vankeja käytettiin infrastruktuurin rakentamisessa. Myöhemmin leirit siirrettiin kauaksi erämaihin, koska vangeilla teetettiin metsätöitä ja koska Lapin siviiliväestö valitti vankien huonosta kohtelusta. Inventoinnissa tavatut vankileirit sijaitsivat kaikki kaukana erämaissa ja niihin on johtanut vain hevostie.

Seuraavassa on muutamia kuvia näistä Rovaniemen kunnan alueella sijaitsevista sota-ajan kohteista. On huomattavaa, että kohteiden siivoamisen takia niistä on viety kaikki mahdollinen käyttökelpoinen tavara ja viime vuosina niitä on lisäksi kaiveltu luvattomasti metallinilmaisimien kanssa. 

Sotilastukikohdat ja sotarakenteet

Lautavaaran saksalaistukikohdan rakennuksen pohja. Alueella on suuria parakin pohjia, asuinrakennuksien sokkeleita sekä saunojen, autovarikkojen ym. huoltorakennusten sijoja.

Lautavaaran tukikohdan leipomon irtaimistoa. Tukikohdan rakensivat suomalaiset ja rakentamisen rahoitti Saksan valtio. Tukikohdasta huollettiin Sallan rintamaa, mutta myös paikalliset asukkaat saivat ostaa leipomon tuotteita. Tukikohdassa työskenteli lähinnä Itävallan alueelta peräisin olevia sotilaita.

Aselippaassa on saksalainen teksti.

Lautavaaran tukikohdan massiivinen kivirakennus, jonka käyttöyhteyttä ei kukaan enää tiedä.

Tukikohdan ampumarata. Maalialue on tiilirakennelmien keskellä.

Räjähtäneen ammusvaraston ammuslaatikoita. Saksalaiset räjäyttivät varaston Lapin sodan loppuvaiheessa ennen pakenemistaan Norjaan. Ammuksien ei haluttu päätyvän venäläisten käsiin.

Airis-Raanselän saksalainen asumuksen sokkeli osoittaa, että alueelle rakennettiin pysyväksi tarkoitettuja omakotitalorakennuksia upseerien perheille.

Kulusniemen junaradan rakensivat saksalaiset Olkkajärven Kulusniemen vesitasolentokoneiden tukikohdan ja Rovaniemi-Kemijärvi junaradan yhteysradaksi. Lentokoneet tankattiin Kulusniemessä.

Könkäänvaaran sotilasleiristä on jäänyt jäljelle muutama esine, joista kuvassa vuoden 1945 Jerry-polttoainekanisteri. Vuosiluvun perusteella paikalla leiriytyivät suomalaiset.

Lentokoneen putoamispaikat

Venäläisen lentokoneen putoamispaikka Naarman kairassa. Paikalle putosi kesällä 1941 Tupolev SB-2 -merkkinen lentokone. Tarinat kertovat, että läheisen järven rannasta on löytynyt laskostettu laskuvarjo, joten ainakin yksi lentäjä selviytyi hengissä. Paikalta tiedetään löytyneen myös nuoren venäläisnaisen henkilöpaperit. Koneen alumiiniosista paikallinen erakko on tehnyt uistimia.

Lentokonejänkä on saanut nimensä paikalle pudonneen suomalaiskoneen mukaan. Koneen ampuivat alas saksalaiset Lapin sodan loppuvaiheessa 15.10.1944 heti sen noustua Rovaniemen kentältä. Paikallinen metsästäjä kertoi, että valvontakomissio vei sodan jälkeen koneen osia Neuvostoliittoon. Sitä ennen paikalliset tyhjensivät koneen polttoainetankit ja käyttivät kerosiinillä puimakonetta usean syksyn ajan.

Vankileirit

Pajakkalammin vankileirin aitaa, jossa on vielä piikkilankaa jäljellä.

Pajakkalammin vankikoppi. Yhdestä vankikopista on tehty myöhemmin porojen räkkäsuoja.

Viitakönkään vankileirin irtaimistossa on patoja, kattiloita, pesuvateja ja öljylamppuja. Esineet ovat osittain sulaneet, mistä päätellen ainakin osa leirin rakennuksista poltettiin.

Viitakönkään leirin kaminoita on tehty tyhjistä öljytynnyreistä. 

Viitakönkään leirissä oli myös suomalainen Kastor-merkkinen kamina. 

Ryssänlammin vankileirin vankikoppi, joka on tehty ohuista pyöröpuista salvamalla. Kopin yhdessä nurkassa on pieni luonnonkivistä tehty tulisija. 

- Taisto