Jäähyväiset kulttuuriperinnölle

On tullut jäähyväisten aika. Valtion monikäyttömetsien kulttuuriperintö on nyt kertaalleen kartoitettu. Olemme etsineet kadonnutta kulttuuriperintöä niin satumaisen kauniista metsistä, ryteiköistä, hakkuuaukeilta kuin soiltakin. Seuranamme ovat olleet sympaattiset ja hurjan tietomäärän omaavat metsurit, taitavat harjoittelijat ja miljoonat hyttyset, paarmat ja hirvikärpäset. On hytisty lumisateessa, poltettu iho auringonpaisteessa ja kastuttu läpimäriksi myrskyissä. On eksytty ja podettu koti-ikävää, mutta ennen kaikkea on löydetty, riemuittu ja nautittu luonnosta, kulttuuriperinnöstä ja arkeologin työstä.

Näkymä Hangasvaaralta Savukoskella.

Tee-se-itse -sadesuojan alla hymyilee harjoittelija Jaana Barsk-Juopperi ja lohkareen valloitti metsuri Matti Välimaa.

Pelkkään makkaranpaistoon tai hyttysten huitomiseen ei hankkeen arkeologien aika ole kuitenkaan mennyt. Kohteita koko maasta dokumentoitiin kuuden vuoden aikana reilut 10 000, joista lähes 4 000 on muinaisjäännöksiä. Uusia muinaisjäännöksiä löydettiin noin 2 700. Yli 1 000 % kasvuun muinaisjäännösten osalta päästiin Länsi-Suomessa (1 477 %) ja Nurmeksessa (1 114 %).

Kulttuuriperintöinventointihankkeessa dokumentoitujen kohteiden määrä alueittain. Vihreällä valtion metsätalousalueet. Kartta: Riku Mönkkönen.

Kohteiden joukossa on useampikin Suomen vanhimpaan asutushistorian aikaan ajoittuva asuinpaikka. Luulöydöt näiltä paikoilta kertovat silloisten ihmisten arkipäivästä. Esimerkiksi Ilomantsissa sijainneen Muinais-Koitereen rannoilla  herkuteltiin hauella 10 000 vuotta sitten, kun taas hankkeessa löydettyjen Pohjois-Pohjanmaan vanhimpien asuinpaikkojen asukkaille maistui myös hirvi ja majava.

Harjoittelija Olli Eranti seisoo asuinpaikalla, joka on ollut käytössä noin 9 600 vuotta sitten. Asuinpaikka on tuolloin sijainnut Muinais-Koitereen rannalla. Nykyään rannalle on matkaa 2 kilometriä.

Pohjois-Pohjanmaan tällä hetkellä toiseksi vanhin asuinpaikka löytyi vuonna 2010 Taivalkosken Paloharjusta. Paikalla on asuttu noin 9 400 vuotta sitten. Pohjois-Pohjanmaan vanhin asuinpaikka löydettiin seuraavana vuonna myös Taivalkoskelta ja paikasta nimeltä Harjunnokka. Asuinpaikkaa oli käytetty noin 150 vuotta Paloharjua aiemmin eli 9 550 vuotta sitten.

Kivikautisten kohteiden lisäksi erittäin keskeiseksi kohderyhmäksi muodostui toisen maailmansodan aikaiset sotakohteet, joita ei ole hyväksytty muinaisjäännöksiksi eikä niillä sen vuoksi ole lain suojaa. Nämä kohteet ovat katoamaisillaan, joten inventointi tehtiin kreivin aikaan. Hankkeessa kartoitettiin noin 2 000 sotakohdetta, jotka Metsähallitus on omalla päätöksellään suojellut.  Metsät kätkevät vielä hetken aikaa sisäänsä historian synkimpiä hetkiä: vankileirejä, partisaanien tukikohtia, puolustusvarustuksia, hautoja, lukemattomia korsuja ja Suomen suurimman kulttuuriperintökohteen - kenttäradan.

Enontekiön inventoinnissa löydettiin tänä kesänä saksalaisten vuonna 1944 käyttämä viivytysasema, josta löytyi muun muassa tämä tähystyspuu.

Kuorma-auton raato saksalaisten huoltotukikohdan alueella Inarissa.

Metsien kätköistä löytyneestä kulttuuriperinnöstä voisi kirjoittaa muutaman kirjan, mutta meillä ei valitettavasti ole siihen mahdollisuutta. Toivommekin hartaasti, että tutkijat ja graduntekijät ottaisivat aineiston omakseen. Aineistoa voi pyytää digitaalisessa muodossa Metsähallituksesta ja siihen pääsee käsiksi myös Kantapuun kautta. Luston kokoelmiin on talletettu kohteiden kuvat kuvailutietoineen. Kuvien nettiversiot ovat vapaasti käytettävissä ei-kaupallisiin tarkoituksiin ja niihin tullaan kevään aikana linkittämään e-raporttien tiedot, jolloin aineiston hyödyntäminen on helpompaa.

Kuten arvannettekin, tämä on ollut mielettömän hieno hanke, joka on ollut mukava jakaa kanssanne. Blogimme jää vielä Metsiin kadonneet -näyttelyn ajaksi nettiin ja sulkeutuu 16.4.2016. Tässä viimeisessä postauksessa haluammekin tuhannesti kiittää kaikkia lukijoita! On ollut ilo kirjoittaa kulttuuriperinnöstä. Ehkäpä joku päivä näette hieman omituisesti käyttäytyvän, mättäitä kaivelevan ja rantahietikkoa tuijottelevan tyypin metsässä tai järven rannalla. Menkää moikkaamaan, se voi olla yksi meistä.

-------

EDIT: Metsiin kadonneet -posterinäyttely jatkaa kiertuettaan ja siten myös blogi olemassaoloaan Suomen juhlavuonna 2017.

Metsiin kadonneet -tulosseminaari katsottavissa netissä

Metsiin kadonneet -tulosseminaari pidettiin Kansallismuseolla 9.10.2015 ja se on katsottavissa kokonaisuudessaan yltä tai osissa tämän linkin kautta. 

Päivän ohjelma

9:00 * Avaus, kehitys- ja ympäristöpäällikkö Antti Otsamo, Metsähallitus

         * Puheenvuoro, pääjohtaja Esa Härmälä, Metsähallitus

         * Puheenvuoro, pääjohtaja Juhani Kostet, Museovirasto

         * Hankkeen esittely, projektipäällikkö Jouni Taivainen, Metsähallitus

         * Metsiin kadonneet - kohde-esittelyjä valtion metsistä:
            - Kivikaudesta muutama sananen, Esa Hertell
            - Korpien kätköissä - metsien asutushistoriaa, Ville Laurila
            - Metsästyksen ja kalastuksen kulttuuriperintö, Piritta Häkälä 
            - Saamelaiskohteet, Juha-Pekka Joona
            - Terva ja hiili, Jouni Taivainen
            - Kauppateistä papin polkuun - kulkureitit inventoinnissa, Hanna Kelola-Mäkeläinen
            - Savottakämpät valtion metsissä, Taisto Karjalainen
            - Sodan kulttuuriperintö, Taisto Karjalainen
            - Uskonto, uskomukset ja tarinat, Riikka Mustonen

11:30-12:30 Tauko

12:30 * Valtiovallan tervehdys, ministeri Kimmo Tiilikainen

           * Tarinoita puun takaa - hankkeen viestintä, erikoissuunnittelija Hanna Kelola-
              Mäkeläinen, Metsähallitus

           * Ylä-Kainuun Tarinakartasto - matkailullinen näkökulma tarinaperinteen hyödyntämiseen,

               kulttuuriantropologi Satumaarit Myllyniemi 

           * Hankkeen tuottaman aineiston hyödyntämismahdollisuudet tieteessä, dosentti Georg

              Haggrén, Helsingin yliopisto

14:00-14:30 Tauko

14:30 * Jos metsässä on kulttuuriperintöä, jota kukaan ei ole kokemassa, onko metsässä 

              kulttuuriperintöä? FM Johanna Enqvist, Helsingin yliopisto

           * Kulttuuriperintöhankkeen merkitys, professori Mika Lavento, Helsingin yliopisto

 15:30 Loppukeskustelu

           * Kysymyksiä voi lähettää alla olevan kommenttikentän kautta

Tervetuloa hankkeen tulosseminaariin!

Järjestämme päivän mittaisen tulosseminaarin Kansallismuseon auditoriossa perjantaina 9.10.2015. Luvassa on paljon puhetta ja pohdintaa kulttuuriperinnöstä ja sen merkityksestä. Ohjelmaan pääset tutustumaan tarkemmin tästä ja ilmoittautumalla varmistat itsellesi kahvit. :-)

Tervetuloa!

Esihistoriallisista jääkaapeista lentokoneen putoamispaikkaan - retkikohteita Suomen luonnossa

Suomen luontoa juhlitaan viikonloppuna ja olemme sen kunniaksi koonneet tähän postaukseen retkikohteiksi sopivia kulttuuriperintökohteita. Kunkin retkikohteen kohdalta löytyy hieman tietoa itse kohteesta sekä reittiohjeet ja linkki Kansalaisen karttapaikkaan, josta saa tarkat koordinaattitiedot. Retkikohteet on jaettu kolmeen ryhmään sen mukaan, miten kohteelle pääsee - polkua pitkin, metsän halki tai autolla perille.

Mukavaa Suomen luonnon päivää ja antoisaa retkeilyä!

Polkua pitkin

1. Kuttura-Purnumukka postipolku, Inari

Kutturan kylän kaakkoispuolelta on vuoden 2012 inventoinnissa dokumentoitu noin 4,5 kilometriä pilkkapuiden reunustamaa Kutturasta Purnumukkaan johtanutta postipolkua. Polun varrella on reittiä osoittavien pilkkapuiden lisäksi muutamia puisia kylttejä sekä Kalaojan kohdalla sillan jäänteet. 

Ohjeet kohteelle: Postipolulle pääsee autolla kahdestakin kohtaa, sillä se risteää sekä Kivijoelle menevän että Anninlammen länsipuolella olevan metsäautotien kanssa. Kivijoen ja postipolun risteys kartalla. Anninlammen länsipuolella olevan metsäautotien ja polun yhtymäkohta kartalla.

2. Schutzwall, saksalaisten puolustusrakennelmia, Tankavaara

Saksalaiset rakensivat Lapin sodan aikaan Ivaloon pääpuolustusaseman nimeltä Schutzwall. Siihen kuuluvia laajoja kokonaisuuksia on kartoitettu Tankavaarasta Ivaloon johtavan tien varrelta useita. Kaksi niistä sijaitsee Iso Tankavaaran pohjoislaidalla Koijakkokurun ja Ivaloon johtavan tien välissä, Purnumukan risteyksen etelä- ja kaakkoispuolilla. Alueelta on kartoitettu yli 110 erilaista rakennetta: muun muassa taisteluhautoja, teltan pohjia, poteroita, tuliasemia ja korsuja. Kohteet ovat hyvin eritasoisesti säilyneitä ja osa niistä on jo ehtinyt osittain tuhoutua.

Ohjeet kohteelle: Puolustusrakennelmat sijaitsevat kahdessa keskittymässä Purnumukan risteyksen etelä- ja kaakkoispuolilla. Risteyksen kohdalta lähtee polku kohti Loijakkokurua ja ensimmäiset kohteet sijaitsevat polun molemmin puolin noin 100-150 metrin päässä tiestä. Tämän puolustusaseman keskipiste kartalla. Toinen keskittymä sijaitsee tästä noin 700 m päässä itään hiekanottoalueen tuntumassa. Kohteen keskipiste kartalla.

3. Lentokonejänkä lentokoneen putoamispaikka, Rovaniemi

Lentokonejängälle on Lapin sodan aikaan 15.10.1944 tippunut Junkers JK-263 -kone. Se on kuulunut lentorykmentti  4:n pommituslaivue 44:ään ja sen tehtävänä on ollut tiedustella Rovaniemen lentokenttää ja kauppalaa. Lennolla olivat mukana sähköttäjä, kersantti Onni Luumi, tähystäjä, kornetti Rainer Leheskivi,  lentomestari Osmo Metsola ja vänrikki Untamo Siivonen. Lento lähti Rissalan tukikohdasta tuhoutumispäivän aamuna ja saksalaisten ilmatorjunta osui siihen Rovaniemen lentokentän yllä. Kone joutui tekemään pakkolaskun jängälle ja miehistöstä Luumi ja Leheskivi pelastautuivat laskuvarjolla, kun taas Metsola ja Siivonen onnistuivat tuomaan koneen alas. Laskuvarjolla hypänneet eivät selviytyneet, vaan Leheskiven ruumis löydettiin 1946 Vennivaaran rinteestä ja Luumi katosi ja julistettiin kadonneena kuolleeksi vuonna 1947. Pakkolaskun tehneet Metsola ja Siivonen selvisivät. Koneen pakkolaskupaikalle on vuonna 2003 pystytetty muistomerkki, jolla kunnioitetaan sodassa kaatuneita, haavoittuneita ja luokkaantuneita lentäjäveteraaneja.

Inventoinnissa saadun paikallisen tiedon mukaan lentokoneen osia on viety sodan jälkeen valvontakomission toimesta Neuvostoliittoon. Niitä on kuitenkin edelleen pakkolaskupaikalla osittain suoturpeeseen painuneena. Kerrotaan myös, että paikalliset asukkaat ehtivät tyhjentää lentokoneen tankit ja pyörittää bensalla puimakonetta useiden vuosien ajan.

Ohjeet kohteelle: Metsäautotieltä on kyltti Lentokonejängälle ja kohteelle kulkee polku, joka on loppupäästään vetinen. Kävelyä kohteelle tulee noin 700 m. Lentäkonejängälle johtavan polun pää kartalla.

4. Jättiläissaari jätinkirkko, Muhos 

Pohjanmaan ja Perämeren rannoille rakennettiin kivestä noin 4 000 - 5 000 vuotta sitten suuria, pääosin suorakaiteenmuotoisia, kivivalleja eli jätinkirkkoja, joiden käyttötarkoitusta ei edelleenkään tiedetä varmasti. Yksi näistä sijaitsee Muhoksella Jättiläissaaressa. 

Jättiläissaaren jätinkirkko on noin 17 x 12 m kokoinen ja sen 3 m paksuiset vallit ovat 0,5 - 0,8 m korkeat. Kivirakenne on rakentamisaikaan sijainnut meren rannalla, johon nykyään on matkaa noin 34 kilometriä. 

Ohjeet kohteelle: Jättiläissaarelle johtaa läheisen Pirttijärven itäpuolelta Tuppelan kohdalta pitkospuupolku. Kävelyä kohteelle tulee noin 1,2 kilometriä. Kohde kartalla.

5. Mustaperä kivikautinen talo, Kylmäluoman retkeilyalue, Taivalkoski

Mustaperän etelärannalta Kylmäluoman retkeilyalueelta löydettiin vuoden 2010 inventoinnissa kivikautinen talon jäännös. Se erottuu maastosta suorakaiteenmuotoisena noin 14 x 6,2 m kokoisena lounais-koillissuuntainen painaumana, jonka syvyys on noin 50 - 70 cm. Painauman koillispuolella on kaatunut kelohonka, jonka alta löytyi palaneita kiviä, kvartsi-iskoksia sekä palanutta luuta. Palaneesta luusta tehdyn radiohiiliajoituksen mukaan paikalla on asuttu noin 5 300 vuotta sitten.

Ohjeet kohteelle: Kohde sijaitsee Kylmäluoman retkeilyalueella ja sen ohi kulkee retkeilyalueen polku. Kylmäluoman retkeilykeskukselta matkaa kohteelle tulee noin 3,5 kilometriä. Kohde kartalla.

6. Mustalamminkangas pyyntikuoppajärjestelmä, Suomussalmi

Pirttiperän pohjoispäässä kulkevalla harjulla on 17 pyyntikuopan muodostama pyyntikuoppajärjestelmä. Kuoppien halkaisija vaihtelee 1-3 m välillä ja syvyydeltään ne ovat 0,4 - 1 m. Harjun leveämmässä länsipäässä kuoppia on 2-4 kuopan ryhmissä. Pyyntikuoppia on myös harjun etelärinteen alla olevalla tasanteella. Pirttiperän rannalta löytyy kuoppien lisäksi kivikautinen asuinpaikka, rakennuksen jäännöksiä sekä useita tervahautoja.

Ohjeet kohteelle: Akonkankaan kohdalta lähtee polku/metsäautotie Pirttiperän rantaan, josta harjulle on noin 200 m kävelymatka polkua pitkin. Harjun päällä kulkee polku. Kohde kartalla.

7. Pyhänkankaan karsikko, Saarijärvi

Vainajia on kuljetettu Saarijärven kirkkomaahan Pyhänkankaan halki kulkevaa tietä myöten. Pyhänkankaan kohdalla on perimätiedon mukaan pysähdytty lepuuttamaan hevosia, tehty karsikkopuu ja otettu ryyppy vainajan muistolle. Karsikkopuita kerrotaan olleen tien varressa toista sataa, mutta suurin osa niistä on jo kaatunut myrskyssä. Nykyään puita on jäljellä 28 kappaletta. Näihin vainajien muistoksi tehtyihin puihin on voitu kaivertaa puun kylkeen tehtyyn pilkkaan esimerkiksi vainajan nimi, syntymä- ja/tai kuolinvuosi, risti tai puumerkki. Lisäksi puusta voitiin karsia oksia.

Pyhänkankaan karsikkopuissa vanhin kaiverrus on vuodelta 1833 ja nuorin vuodelta 1897.  Puu, jossa on teksti "1860 HP", on yhdistetty Heikki Niilonpoika Paatelaiseen, joka on kirkonkirjojen mukaan kuollut kyseisenä vuonna halvaukseen 67-vuotiaana. Lisäksi teksti "1846 AK" saattaa liittyä Antti Juhananpoika Kauppiseen. Karsikko on rauhoitettu vuonna 1904 metsänhoitaja Karl Branderin aloitteesta.

Ohjeet kohteelle: Pyhänkankaan karsikko sijaitsee Pyyrinlahdesta Kurelahteen johtavan vanhan tien varrella kohdassa, jossa on jyrkkä nousu. Kohde on merkitty peruskarttaan ja sinne johtaa tieltä polku. Kohteelle on kävelyä noin 200 m. Kohde kartalla.

8. Puosinkallio pronssikautisia hautaröykkiöitä, Salo

Puosinkalliolla Salossa on kolme pronssikautista hautaröykkiötä, joita on arkistolähteiden mukaan kaivanut kapteeni Forsström vuonna 1879. Kaivauksissa olisi löydetty luunsirpaleita, tuhkaa, hiiltä ja pronssisoljen puolikas ja pronssimiekka tai -tikari, jotka ovat joutuneet hukkaan. Lisäksi erään tiedon mukaan Särkisalon kunta olisi ottanut röykkiöistä runsaasti kiviä 1900-luvun alussa kirkkolaiturin tekoa varten. Nykyään hautaröykkiöistä suurimman halkaisija on 15-18 m ja pienimmän noin 5 m.

Ohjeet kohteelle: Kohde sijaitsee meren rannan tuntumassa olevalla kalliolla, josta on komea näkymä merelle. Kohde on merkitty peruskarttaan ja sinne johtaa polku. Kohde kartalla.

9. Savijärven tervatehdas, Evon retkeilyalue, Hämeenlinna

Savijärven tervatehdas kuuluu ensimmäisiin Suomessa rakennettuihin moderneihin tervatehtaisiin. Se on lisäksi varhaisin tunnettu esimerkki kemiallisesta tuotantolaitoksesta, jossa perinteistä teollisuutta uudistettiin tieteellisen tutkimuksen keinoin. Tehdas perustettiin 1864 ja toiminnan lakkaamisajankohtaa ei tiedetä tarkasti, mutta laitetyypit ovat vanhentuneet 1890-luvulla.

Tervatehtaan rakennukset ovat vielä 1900-luvulla olleet ainakin päällisin puolin melko hyvässä kunnossa. Nykyään paikalla on nähtävissä lohkotuista kivistä kylmämuurattu kaksiosainen retorttiuuni, jonka koko on noin 3,1 x 5,5 metriä ja korkeus noin 1,6 metriä. Lisäksi retorttiuunin länsipuolella, vajaa kymmenen metriä ylärinteeseen päin, on tasattu alue, joka vaikuttaa rakennuksen perustukselta. Retorttiuunin pohjoispuolella on tiilistä muuratun pyöreän tervauunin pohja, jonka halkaisija on noin 6 metriä. Puron itärannalla on myös puisen uittorännin maatuneita jäännöksiä ja tervatehtaan pohjoispuolelta löytyy moderni betoninen pato.

Ohjeet kohteelle: Tervatehtaan paikka sijaitsee Savijärvestä Rahtijärveen laskevan puron länsirannalla ja se on merkitty peruskarttaan. Tehtaan paikan ohitse kulkee joen molemmin puolin polku/tie. Kohde kartalla.

Metsän halki:

1. Iso Matkavaara kivilatomuksia, Pudasjärvi

Ison Matkavaaran laella olevassa rakkakivikossa ja välittömästi sen alapuolella olevassa rinteessä on 19 torni- tai kekomaista kivilatomusta, joiden korkeus vaihtelee 40 - 90 cm välillä. Halkaisijaltaan latomukset ovat noin 60 - 100 cm. Latomuksien on erään teorian mukaan oletettu olleen väliaikaisia uuninkivivarastoja, mutta siihen tarkoitukseen kivet ovat väärää lajia ja  kasat sijaitsevat liian kaukana asutuksesta. Todennäköisemmin ne ovatkin jonkinlaisia merkkirakennelmia.

Ohjeet kohteelle: Kohde sijaitsee vaaran päällä ja lähin metsäautotie kulkee noin 200 m päästä. Kohde kartalla.  

2. Latvavaara rakkakuoppia, Yli-Ii

Yli-Iin Latvavaaran laella olevasta rakkakivikosta löydettiin vuonna 2012 yhteensä 14 kuoppaa. Näitä ns. rakkakuoppia on tehty esihistorialliselta ajalta historialliselle ajalle saakka ja niitä on  todennäköisesti käytetty lihansäilytysvarastoina. Kuoppien alla kulkee usein puroja, joiden vesi on pitänyt kivet ja niissä säilytetyn ruuan kylminä, joten kuoppien voisi sanoa olevan ensimmäisiä jääkaappeja. Latvavaaran kuoppien koko vaihtelee 1,1 - 3 m välillä ja syvyydeltään ne ovat 0,4 - 0,7 m. 

Ohjeet kohteelle: Latvavaaran länsipuolelle johtaa metsäautotie. Kohde on tieltä noin 200 m päässä vaaran laella. Kohde kartalla.

3. Kelkkavaara rajakivi, Kuusamo

Kelkkavaaran laen kaakkoispäässä on aukealla paikalla pyöreä kivilatomus, jossa on pystykiven ympärille ladottu kehämäisesti kiviä. Jäkälän peittämän kivirakenteen läpimitta on 1,5 m ja korkeus 1,2 m. Rajakivi saattaa olla yksi Kitkan ja Maanselän lapinkylien välisen rajan merkeistä.

Ohjeet kohteelle: Kohteen lähelle johtaa Heinäjärven itäpuolelta metsäautotie. Kohde sijaitsee noin 75 m päässä tieltä. Kohde kartalla.

4. Palmikkijoki uittoränni ja -laitteita, Valtimo

Valtimossa Palmikkijoen varteen on uittoa varten rakennettu puinen noin 120 m pitkä uittoränni eli uittoruuhi. Ränni on leveimmillään noin 1,5 m leveä ja korkeutta sillä on noin 1 m. Sen länsipäädyssä on lisäksi hirsistä salvottu uittopato ja  joen reunoille on rakennettu noin 35 metrin matkalle hirsisiä suisteita eli ohjeseiniä. Uittoränni on ollut käytössä ainakin 1920-luvun lopulta lähtien.

Ohjeet kohteelle: Kohteelle ei kulje polkua. Autolla pääsee hiekkatietä pitkin noin 200 m päähän kohteesta. Kohteelle täytyy kulkea ojitetun suon halki. Kohde kartalla.

5. Laukansaari Punkaharju, Savonlinna

Punkaharjun Laukansaarelta on tänä kesänä inventoitu monta eri ikäistä kohdetta. Saarelta löytyy useita torppien ja maatilojen jäännöksiä, joista parhaiten säilynyt kokonaisuus on alueen keskivaiheilla oleva Samulilan tila. Tila on ollut suuri ja siinä on ollut iso päärakennus, jonka perustukset näkyvät maastossa edelleen, joskin puskien ja heinän peittämänä. Tilaan on kuulunut myös navetta, sauna, riihi, kaivo sekä erilaisia kellareita.

Saaren itärannalta löytyy puolestaan useita sotakohteita, joista Karjalankalliolla sijaitseva kivirakenne on voinut karttalähteiden perusteella olla osa venäläisten asemia, joita alueella oli Ruotsin ja Venäjän välisessä sodassa 1788-1790. Kalliolla on myös Salpalinjaan kuuluva kallioon louhittu ja nykyisin kaiteilla ympäröity kaapelikaivannon perustus. Kaapeli oli ollut tarkoitus vetää Laukansaaren ja sitä vastapäätä olevan Vasattaren väliin. Muita Salpalinjaan  kuuluvia puolustusvarustuksia on saarella Muuraissalmen kohdalla, Leviäniemen kaakkoiskärjessä sekä Murtoniemessä. Kaikissa näissä on nähtävissä taisteluhautoja ja osassa on myös romahtaneita miehistökorsuja.

Laukansaaren kaakkoisosasta löytyy lisäksi kuppikivi, jonka ”aitoudesta” on tosin esitetty epäilyjä. Alue, jossa kuppikivi on, on nykyisin nuorta koivikkoa, mutta aiemmin se on ollut Laukansaaren yhteislaidunta. Kertomusten mukaan paikalliset lapset ovat tehneet kupit odotellessaan äitejään, jotka ovat olleet laitumella lypsämässä lehmiä.

Ohjeet kohteelle:  Kohteet sijaitsevat ympäri Laukansaarta ja kaikille kohteille ei johda tietä/polkua. 

Autolla perille:

1. Paljakainen kestikievari, Inari

Paljakainen oli kruunun omistama kestikievari ja se perustettiin ilmeisesti vuonna 1920. Kievaria isännöivät Eevert Siivikko (1920-1925), Aukusti Tomperi (1926-1928), Albert Rajala (1929-1934) ja Hannes Tanhua (1935-1940).

Paljakaisessa oli navetta ja kaksi lehmää, ja kuuden hevosen tallissa oli talon puolesta yksi hevonen. Navetan ja tallin lisäksi pihapiirissä oli aitta, heinälato ja sauna Paljakaisojan rannalla. Kaikki rakennukset poltettiin maan tasalle Lapin sodassa.

Ohjeet kohteelle: Kohteelle pääsee autolla, sillä kestikievari sijaitsee vanhan maantien ja uuden E4-tien välissä. Etelässä kohde rajautuu Paljakaisojaan. Kievarin rakennusten jäännösten ympärillä on laaja ja tasainen, avoin kenttä. Kohde kartalla.

2. Kuohungin savottakämppä, Rovaniemi

Kuohunkijoen varrella on sijainnut Kuohungin pääkämppä, joka toimi 1900-luvun savotoiden aikaan muiden savottakämppien keskuskämppänä. Kuohungissa asuivat metsätyöherrat ja osa työmiehistä. Kämpän suuruudesta kertoo se, että siellä sijaitsi myös kauppa. Alueella on vielä nähtävissä pääkämpän ja kaupparakennuksen lisäksi kellari, liitereitä, keskuslämmistyshuone ja halkovaja.

Ohjeet kohteelle: Kohde on merkitty peruskarttaan ja kämpän pihaan pääsee autolla. Kohde kartalla.

3. Karhuaro talvisodan aikainen tukikohta, Suomussalmi 

Karhuaron hyvin säilynyt talvisodan aikainen tukikohta kartoitettiin Suomussalmen vuoden 2014 inventoinnissa. Tukikohta on ollut käytössä sodan viimeisinä kuukausina 5.2.-13.3.1940 ja se on toiminut polkupyöräpataljoona 6:n komentokeskuksena.

Polkupyöräpataljoona 6 eli PPP 6 toimi suoraan päämajan alaisuudessa ja sitä johti Majuri Järvinen. Linnoitustyön Karhuaron alueella tekivät pataljoonan esikuntakomppania ja pioneerijoukot kersantti Olavi Saarion johdolla. Tukikohta sijaitsi ensin noin 1,5 km päässä kaakkoon Akonjärven rannalla Ruottulan talossa, mutta neuvostojoukkojen ryhtyessä harjoittamaan tarkkuusammuntaa Ruottulan taloon, päätettiin se siirtää kauemmas korpeen Karhuahon alueelle. Veteraanit itse ovat käyttäneet tukikohdasta nimeä Nuolikangas.

Tukikohta on Suomussalmen sotakohteiden joukossa poikkeuksellinen useammastakin syystä. Ensinnäkin se on Suomussalmen ainoa talvisodan aikainen autenttisena säilynyt pataljoonan komentopaikkakokonaisuus ja toiseksi tukikohdan linnoitteita on tehty louhimalla ja räjäyttämällä. Tällaista tapaa ei tunneta Suomussalmen alueelta muualta, vaan näin pysyviä linnoitteita on tehty lähinnä Karjalan kannaksen suunnalla.

Ohjeet kohteelle: Tukikohdan halki kulkee metsäautotie ja jäänteitä löytyy tien molemmilta puolilta. Kohde kartalla.

Ps. Jos yllä olevista kohteista ei löytynyt vielä sopivaa, niin lisää retkikohteita löydät Luston metsäkulttuurikartalta! 

Ilomantsin Muinais-Koitereella kalastettiin haukea jo noin 10 000 vuotta sitten

Muutama viikko sitten Kadonneen kulttuuriperinnön metsästäjien päämajan sähköpostilaatikkoon kolahti paketti Amerikasta. Muutaman klikkailun jälkeen paljastui, että pakkaus sisälsi radiohiilinäytteistä tehtyjä ajoitustuloksia, jotka yhdysvaltalainen, Miamissa Floridassa majaansa pitävä, Beta Analytic oli tehnyt kevään aikana. Miamiin lähetettyjen näytteiden joukossa oli useita kivikautisia luita Metsähallituksen vuoden 2014 Ilomantsin inventoinnista.

Ilomme oli suuri, kun huomasimme, että tulokset ovat kotimaisen esihistorian valossa varsin vanhoja ja sopivat hyvin yhteen ennakko-odotustemme kanssa. Erityisen mielenkiintoisia ovat Ilomantsin Koitereelta saadut tulokset. Lähtekäämme nyt yhdessä tutkimukselliselle kiertomatkalla Ilomantsiin, Suomen itäisimmälle suurjärvelle Koitereelle, kerimään auki järven menneisyyttä, ja tarkastelemaan sen historiaa erityisesti kesän 2014 löytöjen avulla. 

Kivinen taltta Koitereen koillispuolelta Lutinjoen seudulta.

Satasaarisen Koitereen synty ja kehitys

Koitereen synty liittyy viimeisimmän jääkauden loppuvaiheisiin Ilomantsissa. Järven kehitystä selvittäneen geologi Heikki Vesajoen (1985a, b) mukaan Koitere oli laajimmillaan heti jääkauden jälkeen ja ulottui tällöin Lieksaan asti. Sittemmin järvi on vähitellen kutistunut nykyiseen kokoonsa. Viimeisten vuosikymmenien kuluessa ihminen on tosin hiukan sekoittanut Koitereen luontaista tyhjentymisprosessia säännöstelyllään ja nostamalla vedenpintaa järvessä.

Koitere laajimmillaan Vesajoen (1985a, b) mukaan peruskartalle sovitettuna.

Miten Koitere sitten sai alkunsa? Jääkauden loppuvaiheessa mannerjäätikön sulaessa ja sen reunan siirtyessä vähitellen kohti luodetta, jäätikön eteen muodostui monin paikoin jääjärviä, jotka rajautuivat jäätikköön ja saivat vetensä jäätiköltä tulevista sulavesistä. Tällainen oli myös Koitereen alku. Valtavaan mannerjäätikköön rajautunut hyytävä järvi, joka sai merkittävän osan vesistään sulavesinä jäätiköltä, ja jonka avoimia puuttomia rantoja tuulet pieksivät.

Suomalaisten järvien erityispiirre on niiden jääkauden jälkeen tapahtunut hidas kallistuminen. Jääkauden aikana mannerjäätikön valtava paino työnsi maankuorta alaspäin ja jäätikön kadottua maankuori on pyrkinyt nousemaan takaisin ylös tasapainoasemaansa. Tämän seurauksena maanpinta kohoaa jatkuvasti Suomessa. Lähellä jäätikön keskusaluetta Pohjanlahden perukoilla nousu on nopeinta ja kauempana, esimerkiksi Ilomantsissa, nousu on hitaampaa.  Kohoamisnopeus siis vaihtelee maan eri osissa. Maan kohotessa eri tahtiin maanpinta on ajan kuluessa kallistunut ja järvien muinaiset rannat siinä mukana. Järven kehitystä voikin verrata vettä täynnä olevaan maljaan. Kun kallistamme maljaa (siis maankuorta), vesi valuu vähitellen astiasta pois. Toisella laidalla astian reuna (eli muinainen ranta), nousee vähitellen vedenpinnan yläpuolelle, ja toisella puolella astian reuna (ranta) pysyy vedenpinnan tasossa ja vesi tulvii reunan yli (rannalle). 

Esihistorian kuluessa Koitere on tyhjentynyt kuin kallistuva vesimalja.

Maankohoamisen aiheuttaman kallistumisen yleinen suunta on Etelä-Suomessa koillisesta kaakkoon, joten Koitereen koillispään ja pohjoisosien varhaiset muinaisrannat ovat nousun seurauksena jääneet kauas sisämaahan järven vähitellen tyhjentyessä sen lounaisnurkan lasku-uoman kautta.  Esihistorian ja erityisesti kivikauden tutkimuksen kannalta muinaisrannat ovat kiinnostavia, sillä rannat ovat olleet suosittuja asuinpaikkoja jo kivikaudella. 

Kesän 2014 inventointi Koitereen muinaisrannoilla

Metsähallitus inventoi kesällä 2014 Koitereen pohjoispuolisilla seuduilla vanhoja muinaisrantoja ja niiden kivikautista asutusta. Seutu on hiekkaista ja kivikautisille asutukselle täydellisesti sopivia rantoja on yltäkylläisesti arkeologille koluttavaksi. Alueelta löytyi kymmenkunta uutta kivikautista löytö- ja asuinpaikkaa. Asuinpaikkoja löytyi sekä järven luoteispuolelta nykyisen Hiienjoen seudulta että Koitereen koillispuolelta. Kauimmaiset asuinpaikat sijaitsevat nykyisin useiden kilometrien päässä järvestä. Paikkojen joukossa on kohteita muutaman kvartsi-iskoksen löytöpaikasta laajaan satojen metrien pituiseen asuinpaikkavyöhykkeeseen, jossa on asuttu kauan ja löytöjä on monella eri-ikäisellä rantatasolla. Ennakoimme, että asuinpaikat edustavat kivikauden vanhempaa puolta eli mesoliittista kivikautta. Tarkkaa käsitystä asuinpaikkojen tai Koitereen muinaisrantojen iästä meillä ei kuitenkaan tuolloin vielä ollut.

Täällä asuttiin 9700 vuotta sitten. Laaja mesoliittinen asuinpaikka-alue Hiienjoen alueella.

Koitereen palaneet luut..

Kivikautiset luut ovat säilyneet vain ”nuotion kautta” eli palaneina. Palamisen seurauksena meidän päiviimme säilyneet luut ovat tavallisesti hyvin pieneksi murentuneita kappaleita.  Ne ovat monesti varsin hankalasti tunnistettavia ja usein moni luista jää tunnistamatta. Joskus palat pysytään määrittämään kuuluvaksi esimerkiksi nisäkkäisiin tai kaloihin. Parhaimmillaan voidaan tunnistaa jopa eläinlaji.

7800 vuotta vanhoja kivikautisia luun paloja lojuu metsälaikutuksessa.

Eläinten luihin erikoistunut arkeologi Kristiina Mannermaa tutki Ilomantsista kesällä 2014 löydetyt luut. Kolmelta Muinais-Koitereeseen liittyvältä asuinpaikalta löytyi luuta ja näistä kaksi kohdetta on toistaiseksi ajoitettu. Tutkimuksessa havaittiin, että kaikilla paikoilla oli nisäkkään luita. Tarkempi lajimääritys ei ollut valitettavasti mahdollinen. Voimme arvailla, että ainakin hirvi ja majava, Suomen sisämaan kivikautisen ruokavalion kaksi päänisäkästä, ovat olleet Muinais-Koitereen asukkaiden ruokalistalla. Lisäksi Kristiina tunnisti kahden asuinpaikan aineistosta kalan luita. Näistä ainakin osa on peräisin hauesta. 

..ja Koitereen radiohiilet

Kaikilta edellä mainituilta asuinpaikoilta on tehty tai tekeillä radiohiiliajoitus. Radiohiilinäytteistä on toistaiseksi tehty neljä näytettä kahdelta asuinpaikalta Hiienjoen seudulta. Ajoitukset osoittavat, että Muinais-Koitereella asuttiin viimeistään jo noin 9800 - 9500 vuotta sitten.  Lisäksi yhden näytteen ajoitus on selvästi nuorempi (7800 vuotta). Rantakorkeuksiensa puolesta vanhimmilta asuinpaikoilta ei ole löytynyt luuta, joten näitä ei toistaiseksi ole ollut mahdollista ajoittaa tarkemmin. Kokonaisuutena voitaneen kuitenkin sanoa, että alueella on asuttu jo noin 10 000 vuotta sitten.  

Tallavaara ja kumppanit (2014) ovat julkaisseet hiljattain listan, joka kattaa pääosan Suomen vanhimmista arkeologisista radiohiiliajoituksista. Listasta havaitaan, että koko Suomesta on saatu toistaiseksi vain nelisenkymmentä Koitereen kolmea vanhinta ajoitusta vanhempaa tai iältään vastaavaa radiohiiliajoitusta. Kolme uutta ajoitusta on prosentuaalisesti mukava lisäys maamme vanhimman ajoitusaineiston joukkoon tutkimuksen käyttövoimaksi. Yksittäisiä ajoitettuja asuinpaikkoja on kuitenkin vielä vähemmän, sillä monissa tapauksissa yhdeltä asuinpaikalta on useita ajoituksia. 

Voiko asutus olla Koitereella vieläkin vanhempaa?

Veikkaukseni on, että luultavasti asutus on Koitereella alkanut jo huomattavasti aiemmin kuin nyt saadut ajoitustulokset osoittavat. Varmuutta meillä ei vielä tosin ole asiasta. Inventoinnissa kuitenkin löytyi asuinpaikkoja, jotka ovat rantakorkeuksiensa perusteella nyt ajoitettuja vanhempia. Lisäksi vanhastaan Koitereen kaakkoisrannalla tunnetaan Syväyksen asuinpaikka, josta on löytynyt piikivestä tehtyjä säleitä. Nämä saattavat vastineidensa perusteella ajoittua aivan kotimaisen esihistoriamme alkuvaiheisiin. Vastaavia löytöjä on tehty muualtakin Ilomantsista. Kuvia näistä löytyy artikkelista Manninen & Hertell 2011.

Aivan vanhimpia tunnettuja asuinpaikkoja Suomesta ovat mm. läheiset Joensuun Enon Sarvingissa sijaitsevat asuinpaikat. Näiden ajoitukset ovat alun toistatuhatta vuotta vanhempia kuin nyt Muinais-Koitereelta saadut tulokset. Välimatkaa Koitereelle on vain muutama kymmenen kilometriä, joten on hyvinkin mahdollista, että myös Koitereen rannoille asutus on tullut samoihin aikoihin kuin Enoon. 

Kuinka aikaisin asutus olisi voinut alkaa alueella? Jäätikön vetäytyminen asettaa asutuksen alkuhetkille Ilomantsissa ehdottoman takarajan. Tallavaara ja kumppanit laskivat myös, että asutus Joensuun puolella olisi alkanut viitisensataa vuotta sen jälkeen, kun jäätikkö hävisi alueelta. Muinais-Koitereella asutus olisi siis jäätikön puolesta ollut mahdollista jopa noin 1500 vuotta nyt todennettua aiemmin. Tallusteliko joku jo tämän hyytävän jäätikköön rajautuneen Alku-Koitereen rannalla? Ehkä ei, tai kenties kyllä. Tulevaisuus näyttää.

Yhteenveto

Kadonneen kulttuuriperinnön metsästäjät raportoivat uusia radiohiiliajoitustuloksia, jotka osoittavat, että Ilomantsissa Muinais-Koitereella asuttiin ja kalastettiin jo noin 10 000 vuotta sitten. Koitere oli laajimmillaan heti jääkauden jälkeen ja vuosituhansien kuluessa alkuperäisestä Lieksaan saakka ulottuneesta Suur-Koitereesta on vähitellen tullut nykyinen täysin ilomantsilainen Koitere, suurjärvi kuitenkin sekin. Kesällä 2014 Metsähallitus inventoi Koitereen varhaisia muinaisrantoja järven pohjoispuolisilla alueilla, jossa ei ole aiemmin suoritettu arkeologisia tutkimuksia. Alueelta löytyi kymmenkunta uutta mesoliittisen kivikauden asuinpaikkaa. Koitereen jääkauden jälkeistä geologista kehityshistoriaa ja arkeologiaa tunnetaan kokonaisuutena huomattavasti heikommin kuin monien muiden kotimaisten suurten järvien, joten Kadonneen kulttuuriperinnön metsästäjillä on ollut jälleen onni saada valottaa omalla panoksellaan yhtä menneisyyden tutkimuskentän heikosti tunnettua osa-aluetta Suomessa. 

Kesäterveisin,

Mikke Lee

Kirjallisuutta

Tallavaara, M., Manninen, M., Pesonen, P. & Hertell, E. 2014: Radiocarbon dates and postglacial colonisation dynamics in eastern Fennoscandia. In Riede, F. & Tallavaara, M. (ed.) Lateglacial and Postglacial Pioneers in Northern Europe. BAR International Series 2599, (161-175).

Vesajoki, H. 1985a: Koitereen karttakuva kymmenentuhatta vuotta sitten. Pohjois-Karjalan luonto, Pohjois-Karjalan Luonnonsuojelupiiri ry:n vuosijulkaisu, XIV vuosikirja, (17-18).

Vesajoki, H. 1985b: Ilomantsin alueen kehitys geotieteellisen tutkimuksen valossa. Teoksessa Aho, J. (toim.) Runon ja tieteen Mekrijärvi. Joensuun yliopisto, Lappeenranta, (106-119).

Manninen, M.A. & Hertell, E. 2011: Few and Far between – an Archive Survey of Finnish Blade Finds. In Rankama, T. (ed.) Mesolithic Interfaces. Variability in Lithic technologies in Eastern Fennoscandia. Monographs of the Archaeological Society of Finland 1 (112-141)

Uunikummut

Ihminen on koko olemassaolonsa ajan kaivanut kuoppia ja kasannut kumpuja. Useimmiten kummut ovat kivistä tehtyjä röykkiöitä, joiden ikä, alkuperä ja tarkoitus arkeologin tulisi selvittää. Metsätalousmaiden inventoinnissa löytämäni kivikasat ovat lähinnä olleet uunin raunioita, joiden rakenteet ovat ajan myötä romahtaneet. Lopputuloksena syntyy kivikumpu. Mistä sitten tietää, onko kyseessä uunin rauniokumpu vai ei? No ei sitä aina tiedäkään. Useimmiten arvoitus ratkeaa kuitenkin päättelemällä. 

 Rovaniemeltä löytyneen pienen kämpän seinät ovat melkein kadonneet uunin raunion ympäriltä. Seinien olemattomat jäänteet kertovat kuitenkin heti, mistä on kyse.

Usein seinät ja uunit ovat jo painuneet turpeeseen. Huomaatko kuvassa suorakaiteen muotoisen turveneliön, joka erottuu ympäröivästä niitystä? Neliö on muodostunut lahoavien hirsiseinien muuttuessa turpeeksi. Männyn kohdalla on kivinen uunin raunio, jonka erotti vain tunnustelemalla maakumpua. Ympäröivä niitty on ollut kämpän piha ja sekin erottuu vielä selkeästi sitä ympäröivästä kuivasta mäntykankaasta. 

Kämppien uunien perustaksi on toisinaan tehty hiekasta maapenkki, jonka reunalla on ollut hirsisalvosrakenne. Tämän kivikasan ympärillä näkyy suorakaiteen muotoinen korotettu maa-alue, jonka reunassa on jäänteitä puurakenteesta. 

Edellisen kuvan uunissa on ollut samanlainen puusalvosrakenne kuin tässä kämpän takassa. 

Tunnistamisessa maaston peitteisyys hankaloittaa havainnointia. Tämä Posiolta löytynyt kivikasa paljastui uuniksi sekä ympäriltä löytyneen luonnonkivistä tehdyn kivijalan että historiallisten lähteiden avulla.

Joskus läheiset rakenteet paljastavat merkityksen. Tämän suorakaiteen muotoisen uunin lähellä on tervahauta. Uuni on peräisin haudanpolttajien tervapirtistä.

Uuniksi rakenne paljastuu usein pitkänomaisesta arinakivestä, jonka alapuolella tulipesä on sijainnut. Arinan päällä olevat kivet voi edelleen havaita kovassa kuumuudessa palaneiksi ja hauraiksi.

Savusaunan uuneissa on matala arina, jonka päällä on pieniä kiviä ja hormia ei ole havaittavissa.  Kuvan maasto laskee läheiseen ojaan, josta saunan vesi on kannettu.

 Kalkinpolttouunissa on holvirakenne.

Toisinaan uunien hormi on säilynyt. Tätä luonnonkivistä tehtyä rakennetta, jossa ei ole käytetty sidosmateriaaleja, kutsutaan kylmämuuraukseksi.

Tätä uunia ei luultavasti ole tehty rakennuksen sisään, koska rakennelma sijaitsee epätasaisessa louhikossa. Uunin ikä ja merkitys jäivät arvoitukseksi.

 -Taisto