Pelloa paketoimassa

Inventointiryhmämme työt ovat siinä vaiheessa, että kesän satoa purkitetaan. Kohteiden tiedot ja valokuvat talletetaan tietojärjestelmiin ja raportteja kirjoitetaan. Minä olen siis Taisto Karjalainen ja sain tehtäväkseni Pellon kunnan pohjoisosien inventoinnin ja avukseni metsäalan opiskelija Pirkka Kärjen. Seuraavassa esittelen muutamia välähdyksiä kauden kohteisiin. Heti alkajaisiksi on sanottava, etten pysynyt Pellon pohjoisosissa, vaan inventointi laajeni myös kunnan eteläosiin, Rovaniemelle, Yli-Tornioon, Kolariin ja Kittilään.

Pellon kenttäkausi aloitettiin toukokuun puolella ja ensimmäinen kohde oli lumiaura, jolla tuskin oli kuitenkaan aurattu menneen talven lumia.

Metsässä on asuttu aina. Nokkela pika-asumus saadaan kaatuneeseen kantoon muutamalla tukipuulla ja kattolaudoilla. Laavun edessä oli pieni tulisija ja ruostunut säilyketölkki.

Ungan Pieti oli raitolappalainen Ruotsin Karesuvannosta, joka perusti Nälännönvainion tilan Pelloon. Kuvassa Pietin asumus.  Paikalta kartoitettiin myös kaksi karjasuojaa ja lukuisia viljelyksiltä kerättyjä kiviröykkiöitä.

Haikaraniemen talvikylä Kapsajoen varrella Kittilässä. Talvikylän viereen rakennettiin Kittilän ensimmäinen kirkko 1605. Inventoinnissa löytyi pitkospuut, jotka kulkevat Haikaraniemestä Kirkkokuusikkoon, jossa kirkon tiedetään sijainneen.

Rovaniemen Hiukanniitun vankileiristä löytyi lukuisia, suuria vesipaljuja. Paikalta kartoitettiin 15 rakennetta, jotka olivat rakennuksen pohjia, piikkilanka-aitoja, kamiinoita ja kellareita.

Metsän yleisimpiä asumusjäänteitä ovat multakämpät. Kämpät on kaivettu hiekkarinteeseen, joko osittain tai kokonaan maan sisään. Kuvassa kämpän uunin hormi, joka nousee maan uumenista.

Yksi syy inventointiin on kohteiden tuhoutumisen estäminen. Kuvan pyyntikuopan yli on ajettu metsäkoneilla, koska sen sijainti oli tuntematon. 

Kittilän Liittovaara sijaitsee kunnan eteläosassa. Liitto – alkuiset paikannimet Lapissa ovat vanhoja rajapaikkoja. Kuvan rajamerkki on ladottu vaaran huipulle ja sen juurella on pääilmansuuntiin osoittavat kolmionmuotoiset kiviladelmat. Liittovaara on saamelaisten 1687 käräjillä antaman todistuksen mukaan yksi Kemin ja lapinkylien rajapaikka. Rajaa alettiin myöhemmin kutsumaan Lapin ja Lannan rajaksi.

  

Kolmionmuotoiset kiviladelmat ovat kannastansa kiinni rajamerkin keskusröykkiössä.

Näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla

Otsikko on Kalevalan ensimmäisestä runosta ja lausetta on usein käytetty kuvaamaan Lapin kaukaisia, äärimmäisiä rajoja. Varhain Lapin rajoja käytiinkin vetämään. Jo vuonna 1374 puhkesi Uppsalan ja Turun välinen kiista hiippakuntien rajasta. Kiistaan yritettiin yhtä ratkaisua vuonna 1596, jolloin Mauri Yrjänänpoika antoi rajatuomion, jonka mukaan raja kulki Pohjanlahden perukasta pohjoiseen: Östgrundetista Rajajokeen ja siitä sisämaahan Mandajärvelle. Raja oli kuitenkin niin epämääräisesti ilmaistu, että tilanne aiheutti rajakiistoja ja rajankäyntejä vielä vuosisatojen ajan. 

Vakiintuessaan raja määritti paitsi hiippakuntien ja valtioiden, myös pitäjien sekä Kemin ja Tornion lappien rajat. Koska raja oli jatkuvien kiistojen aiheena, asetti kuningas Adolf Fredrik vuonna 1762 välimiesoikeuden tutkimaan Kemin ja Tornion välistä rajaa. Lopullinen rajatuomio annettiin vuonna 1777 ja sen mukaan raja kulki Rovaniemen nykyiselle rajalle Kaisavaarasta, siitä Mustivaaraan ja sen jälkeen Typpyrävaarasta Porkkavaaraan. Ennen lopullista rajatuomiota rajaa ehdittiin vetää monestakin kohtaa. Niistä seuraavassa muutama tapaus, joista on vieläkin jäljellä jälkiä maastossa.

Vuoden 1777 rajamerkki Mustivaarassa eli nykyisessä Rajakirakassa Rovaniemen ja Yli-Tornion rajalla. Rajamerkissä on kolme pystykiveä kivilatomuksen päällä ja rajan molemmissa suunnissa on viisarikivet 10 metrin etäisyydellä päämerkistä osoittamassa rajan kulkusuunnan.

Toinen vuoden 1777 rajamerkki sijaitsee Porkkavaarassa, joka on Rovaniemen, Kittilän ja Kolarin yhtymäkohdassa.

Lapin ja Lannan raja

Vuonna 1673 annettiin Lapin asutusplakaatti ja tästä muutaman vuoden päästä maanmittari Jonas Gedda määritteli Kemin pitäjän rajan lapinkyliä vastaan. Asutusplakaatissa määriteltiin, mihin saakka suomalaisasutus sai Kemin pitäjässä edetä. Rajan pohjoispuolelle jäivät vanhat lapinkylät ja siten tätä rajaa alettiin kutsua Lapin ja Lannan rajaksi.

Geddan määrittelemä raja kulkee nykyisen Rovaniemen rajan pohjoispuolella Kittilän ja Sodankylän halki itään. Samaisen rajan olivat kemiläiset määritelleet jo vuonna 1672, joskin tuolloin raja kulki hieman etelämpää. Geddan ja kemiläisten määrittelemät rajat herättivät ärtymystä lapinkylien saamelaisissa ja he esittivät Sompion käräjillä vuonna 1687 oman rajansa.

Lapinkylien saamelaisten määrittelemä Lapin ja Lannan rajamerkki Posion Puntarikerossa.

Rovaniemen Taka-Riikovaaran latomuksen sijainti on mielenkiintoinen, sillä latomuksen ja sen viisarikiven kautta vedetylle linjalle osuu useita vanhoja rajamerkkejä. Eteläisempi rajaviiva kulkee Marrasjärven keskeltä. Tästä rajalinjasta löytyy kirjallista tietoa vuonna 1763 tehdystä rajaselonteosta (torniolaisten todistuksen mukaan raja kulki keskeltä Marrasjärveä). Taka-Riikovaaran pohjoispuolella rajaviiva kulkee puolestaan Rauvastenvuoman ja Rauvastenlammen kautta, jotka mainitaan useissa yhteyksissä, kuten esimerkiksi saamelaisten vuoden 1687 antamassa todistuksessa, Lapin ja Lannan rajapisteinä. Myös vuonna 1754 käyty Ylitornion ja lapinkylien välinen raja etelässä päättyi Rauvastenvuomalle.

Erittäin mielenkiintoista on myös se, että jos Taka-Riikovaaran osoittamaa rajalinjaa vedetään noin 100 kilometriä pohjoiseen, kulkee se Äkäsjärven poikki. Joidenkin tulkintojen mukaan Äkäsjärvi olisi alkuperäisen vuoden 1596 rajan Mandajärvi.

Taka-Riikovaaran latomus Rovaniemellä.

Taka-Riikovaaran latomuksen viisarikivi.

Lapinkylät edustavat Lapin vanhinta hallintomuotoa ja niiden juuret ovat esihistoriallisessa ajassa saakka. Myös lapinkylien väliset rajat merkittiin ja joidenkin lähteiden mukaan ne merkittiin kivilatomuksilla, joiden päällä oli pystykivi. Kuvien latomukset ovat Rovaniemeltä ja Posiolta, niiden merkityksestä ei kuitenkaan ole saatu varmuutta. Ainakaan ne eivät sijaitse millään tunnetulla historiallisella rajalla. Näille pystykivellisille latomuksille on ominaista, että ne sijaitsevat korkeilla vaaroilla, mutta eivät kuitenkaan niiden laella vaan noin kaksi kolmannesta korkeudesta vaaran juuresta mitattuna.

Koonilliset kivirauniot

Liekko-ojan ja Pikku-Saarijärven latomukset Kemijärvellä ja Selkäinojan latomus Rovaniemellä edustavat koonillisia kiviraunioita, jotka rakennettiin usein suuren maakiven yhteyteen. Koonilliset kivirauniot ovat Maanmittaushallituksen ylijohtaja J. Sjölinin 1895 kiertokirjeessä rakennettavaksi määräämiä kivilatomuksia, joita maanmittarit tekivät maantieteellisen kartoituksen sidemittauksia varten. Länsi-Lapissa näitä raunioita rakennettiin 1900–luvun ensimmäisinä vuosina.

Liekko-ojan latomus Kemijärvi.

Selkäinojan koonillinen kiviraunio Rovaniemeltä.

Myöhemmät rajamerkit

Myöhemmissä rajamerkeissä on usein pieni kivilatomus ja sen keskellä pystykivi. Maapalstojen välisissä rajapyykeissä on kiveen hakattuja palstojen numeroita.

Sodankylän ja Rovaniemen välisen nykyisen rajan merkki ja sen keskikivessä on teksti ”N 1849”. N ilmeisesti tarkoittaa Tsaari Nikolaita ja sen alla on merkin pystyttämisvuosi.

Tähän maapalstojen väliseen rajamerkkiin on kaiverrettu "N15".

Myöhemmin rakennetuissa rajamerkeissä on usein yksi kivikerta, jonka keskellä on pystylaaka.

Tämä rajamerkki on hienosti ladottu.

Muut kivikasat

Ihminen on kautta aikojen kaivanut kuoppia ja koonnut kivikasoja ja niiden tulkinta on usein vaikeaa. Jos kivilatomuksiin ei liity arkeologista tai historiallista taustatietoa, jäävät ne ilman selitystä kummittelemaan sekä tutkijoiden, että maallikoiden mieliin.

Jouttivaaran latomus Rovaniemen pohjoisosissa sijaitsee vaaran rinteessä. Latomus on kasattu ympäröivän maaston kivistä, joiden alkuperäisillä sijoilla näkyy vielä kuopat. Latomus on tehty suuren silmäkiven kylkeen ja kivien sekaan on laitettu myös maata.

Ranuan Petäjälammella sijaitsevassa kivirakassa on suuri pystykivi, jonka tarkoitus jää arvoitukseksi.

Ranuan Karipaljakan latomus sijaitsee tunnettujen Lapin ja Lannan rajapisteiden Kultisalmen ja Puntarikeron välimaastossa. Onko kyseessä rajamerkki ja rajan kulkusuuntaa osoittava viisarikivi?

Hienoja kivikummeleita kivirakassa. Tarkempi tarkastelu osoitti latomukset puhelinpylväiden tukiröykkiöiksi.

Kiviukko? Seita? Risti? Nyt jäitä hattuun tutkijoillekin!

- Taisto

Mitä ihmettä, kiviä kasoissa!

Toukokuun viimeisellä viikolla päästiin täällä Kemijärvelläkin maastoon. Viikon aikana tulikin nähtyä ne tyypillisimmät kohteet, joihin kulttuuriperintöinventoinnissa täällä pohjoisessa törmää: nimittäin metsätyökämpät, poroaidat ja pyyntikuopat. Viikkoon mahtui myös muutakin, sillä aloitin maastotyöt helpoimman kautta ja kävin aivan alkuun tarkastamassa muutamia tunnettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä. Innokkaimmin näistä odotin näkeväni kalapatsaan, jonka Hannu Kotivuori oli dokumentoinut vuonna 1989. Aikoinaan kalapatsaita on ollut runsaastikin pitkin kalaisten järvien rantoja, mutta nyttemmin ne ovat suurimmaksi osaksi tuhoutuneet. Näin on ilmeisesti käynyt myös tuolle Kotivuoren havaitsemalle patsaalle, sillä en sitä enää löytänyt. Todennäköisesti se on vuosien saatossa kaatunut ja maatunut olemattomiin. Kesän yksi tavoitteistani onkin nähdä edes yksi edelleen pystyssä oleva kalapatsas, Naarmankairassa niitä kuulemma vielä on mahdollista nähdä. Tuolle alueelle suuntaan kuitenkin vasta heinäkuun puolella.

Mielenkiintoisimpia kohteita viime viikolta olivat kuitenkin kolme kivilatomusta, jotka kävin tarkastamassa. Kivilatomukset tuovat mieleen rajamerkit, mutta niiden sijainti oli kummallinen. Mielikuvahan rajamerkkien osalta on se, että ne sijaitsevat korkeilla ja avarilla paikoilla, josta ne näkyvät kauaksikin. Hiipanniemellä latomus oli kuitenkin pystytetty rinteeseen lähelle kivikon laitaa niin, että se oli ennemminkin suojassa kuin näkyvillä. Latomuksen kaakkoispuolella rinne nousi jyrkästi ylöspäin ja sen ympärillä oli isoja kivenlohkareita.

Hiipanniemen kivilatomus erottuu juuri ja juuri puiden takaa.

Lähempää latomus erottuukin jo paremmin. Taustalla siintää Kemijärvi.

Toinen kivilatomus sijaitsi Muljuksen kaakkoisrinteellä. Tämä oli helppo löytää, sillä alueella oli tehty hakkuu, ja maasto oli avaraa. Latomus oli rakennettu ison ja tasaisen kivenlohkareen päälle kauniiksi keoksi. Myös muut viime viikolla havaitut latomukset oli rakennettu lohkareiden päälle ja näin latomukselle oli saatu vähällä vaivalla tukeva pohja ja lisää korkeutta.

Kivilatomus Muljuksen rinteessä.

Paikanselän latomus olikin hieman hankalampi tapaus. Se oli sijoitettu Paikanselän länsipuolelle jontkan pohjalla olevan matalan harjanteen päälle. Vieressä rinteellä olisi komeat avokallioalueet, jossa latomus erottuisi selvästi, mutta jostain syystä paikaksi on valittu huomaamattomampi kohta. Kahdessa edellisessä kohteessa latomukset olivat säilyttäneet hyvin muotonsa, mutta täällä Paikanselässä kiveys oli osin hajonnut.

Paikanselän latomus.

Aluksi pidin näitä latomuksia rajamerkkeinä, mutta ne eivät sijaitse millään tunnetulla rajalla – ei kuntarajoilla tai vanhalla Lapin ja Lannan rajalla. Paikallisoppaanani kulkeva metsuri muisteli lukeneensa jostain, että täälläpäin oli 1900-luvun alussa kulkenut porukoita rakentamassa näitä latomuksia. Kun tarpeeksi asiaa kaivelin, niin löysin tiedon, jonka mukaan tällaisia kivilatomuksia on käytetty maantieteellisen kartoituksen sidemittauksessa ja ne on pystytetty 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. KMO-inventoinneissa näitä ns. koonillisia latomuksia on dokumentoitu aiemminkin mm. Rovaniemeltä. Koonillisista kivilatomuksista, rajamerkeistä ja muista kiviröykkiöistä on Taisto Karjalainen kirjoittanut artikkelin, joka on ilmestynyt Muinaistutkijassa 2/2013. Metsässä jokainen uusi päivä on mahdollisuus oppia jotain uutta!

- Piritta

Rajavartijoiden matkassa

Perjantaina suuntasimme aivan Suomussalmen kaakkoisnurkkaan, Kuivajärven kylään ja siellä rajavyöhykkeelle. Kuivajärven kohdalla vyöhyke on erityistä liikkumisrajoitusaluetta, joten saimme mukaan saattajat.
Saimme rajavartijoilta venekuljetuksen Vuokkijärven Vanhaan Kalmosaareen (kyseessä ei ole se iso Vuokkijärvi, vaan pienempi aivan valtakunnanrajalla sijaitseva järvi). Saareen on haudattu vainajia sekä Suomen puolella sijaitsevista kylistä: Kuivajärveltä ja Hietajärveltä että nykyisen Venäjän puolella sijaitsevasta Vuokinsalmen kylästä. Valtioiden välinen raja sulkeutui 1922, jolloin hautaaminen saareen loppui. Raja kulkee saaren poikki.

Saareen haudattujen vainajien muistoksi pystytetty risti.

Rajamerkki. Takana näkyvät puut ovat Venäjän puolella.

Rajavartijat päästivät meidän myös kiikaroimaan maisemia tänne 30 metriä korkeaan torniin.

Hauskanpidon jälkeen kävimme vielä tarkastamassa läheisen tervahaudan. Tervahaudan vierestä löysimme konttipuun eli puun, johon on kiinnitetty näre kontin tai repun ripustamista varten.

Tämän jälkeen jätimme rajavartijoiden polut taaksemme ja lähdimme viikonlopun viettoon.

Riikka
Suomussalmi