Saksalaisten kenttärata - 55,4 kilometriä sodan julmuutta Suomussalmella

Tasan vuosi sitten kirjoitin saksalaisten jatkosodan aikaan rakentamasta kenttäradasta Taivalkoskella. Viime kesän inventointi vei jälleen kenttäradalle ja nyt Suomussalmen puolelle, jonka länsiosaa rata halkoi aikoinaan 55,4 kilometrin verran. Sitä ryhdyttiin Suomussalmen puolella rakentamaan syyskesällä 1942 ja kesään 1944 mennessä rata Hyrynsalmelta Kuusamoon oli valmis.

Kenttärata Suomussalmella. Radan varrelle on merkitty kesän 2014 inventoinnissa dokumentoidut kohteet sinisillä neliöillä. Numerot viittaavat blogin kohteisiin.

Suomussalmen alueella ratatöitä johti Rakentajapataljoonan esikunta 429 K, joka oli sijoitettu Taivalkosken puolelle Korvualle. Työyksikköinä Suomussalmella toimi kaksi komppaniaa: Rakentajapataljoona 429 K:n 1. ja 2. komppania, joista ensimmäinen oli sijoitettuna Vääkiön tavaraliikenneasemalle ja jälkimmäinen Syrjän asemalle. Vääkiön ja Syrjän asemien lisäksi Suomussalmella sijaitsi viisi muutakin asemaa: Laaja, Pesiökylä, Junnojärvi, Lippo ja Leino. Työnjohtajina komppanioissa toimivat saksalaiset ja toisin kuin Taivalkosken puolella, työvoima Suomussalmella koostui lähes pelkästään venäläisistä sotavangeista ja vain Sarvikankaan hakkuutyömaalla tiedetään työskennelleen lyhyen aikaa saksalaisia vankeja.

Radanrakentamisessa työskennelleiden venäläisten sotavankien lukumäärää ei tiedetä. Se tiedetään, että saksalaiset toivat kesäkuun 1942 ja elokuun 1944 välisenä aikana Suomeen noin 20 000 venäläistä sotavankia, jonka lisäksi he vangitsivat Pohjois-Suomen rintamilla vuosien 1941-44 aikana noin 9 000 venäläistä. Hyrynsalmi-Kuusamo -rataa rakensivat Suomussalmella Suomeen tuodut venäläiset sotavangit ja heidän lukumääristään löytyy arkistoista vain yksi tieto vuodelta 1944, jolloin kenttärata oli jo valmis. Tuolloin Pesiökylän asemalle oli sijoitettuna kolme saksalaista aliupseeria, kahdeksan saksalaista sotilasta ja 54 venäläistä sotavankia ja Leinon asemalla oli kahdeksan saksalaista aliupseeria ja 24 sotavankia sekä yksi siviilityöntekijä. Leinon läheisyydessä toimineella työmaaleirillä oli puolestaan kaksi saksalaista aliupseeria, 17 saksalaista sotilasta ja 81 sotavankia. Lisäksi Lipon asemalla oli yksi saksalainen upseeri, kaksi aliupseeria, 18 saksalaista sotilasta ja 90 sotavankia.

Sotavankien huonosta kohtelusta ja saksalaisten julmuuksista kerrotaan useissa lähteissä. Eräässä mainitaan saksalaisten ohjeistaneen, että on parempi käyttää asetta liian aikaisin kuin liian myöhään. Aikalaiskertomuksissa kerrotaan nääntyneiden ja uupuneiden venäläisvankien hautaamisesta radan penkkaan ja niskuroivien ja pakoa yrittävien vankien ampumisista ja hukuttamisista. Mitään arvioita siitä, kuinka moni vanki menetti henkensä kenttärataa rakentaessa, ei ole, mutta hautapaikkoja on radan varrelta inventoitu useita ja aikalaislähteissä kerrotaan lisäksi satojen sotavankien hautausmaista.

Matka Suomussalmen kenttäradalla alkaa Pesiökylästä, johon rautatien kiskotus oli valmis elokuun lopussa 1942. Pesiökylän eteläpuolella Hiidenjoen varrella sijaitsi Pesiökylän vankileiri (kartta numero 1), josta käsin rataa rakensivat Rakentajapataljoona 429 K:n 2. komppanian komennuskunta. Leirialue jakautui siten, että radan länsipuolella oli saksalaisten sotilaiden alue ja radan itäpuolella venäläisten vankileiri.

Radan länsipuoli, jossa saksalaisten leirialue erottuu tasoitettuna alueena. Nykyinen rata on useamman metrin korkeammalla kuin kenttärata.

Vankileirin alue radalta kuvattuna. Vankien leiri oli piikkilangalla ympäröity ja paikallisen informantin tietojen mukaan leirillä oli yksi parakki, jonka jäänteitä on kuvassa keskellä. Kenttäradan ja vankileirien kuvaaminen oli kielletty, mutta informantilla oli kuva, joka oli otettu leirin piikkilanka-aidan edessä.

Vankien majoituskorsun jäänteet leirialueen pohjoislaidalla. Arkistolähteiden mukaan majoitustila oli ennen sotaa suomalaisten ratatyömiesten käytössä ollut kämppä.

Majoituskorsun oviaukon lautarakenteita. Paikallinen informantti oli käynyt pienenä lapsena leirillä isänsä kanssa ja muisteli kuinka vangit olivat tulleet "kuopasta" ja olleet iloisia voidessaan puhua omaa kieltään informantin isän kanssa.

Vankileirin alue oli tasattu ja pengerretty kivillä sen pohjois- ja etelälaidoilta. Tämän etelälaidan pengerryksen alla kulki juoksuhauta.

Peruskarttaan piirretty kumpare osoittautui lähemmin tutkittuna konekivääripesäkkeeksi.

Pesiökylästä ja vankileiristä löytyy arkistosta useita aikalaiskertomuksia. Paikalliset ihmiset ovat antaneet vangeille leipää ja saaneet vastalahjaksi muun muassa puisia lintuja ja korurasioita. Tarinoissa kerrotaan myös saksalaisten sotilaiden julmuuksista ja pahoinpidellyistä vangeista. Eräs paikallinen näki omin silmin kahden vangin ampumisen:

"Asemamieskersantti oli tehnyt jonkin rikkomuksen ja hänet määrättiin ampumaan kaksi sotavankia. Vangit kävelivät Hiidenjoen sillan käytävällä ja kersantti oli piilossa käsissään kaksi pistoolia. Vankien tullessa kohdalle kersantti ampui molemmat vangit, jotka haudattiin kämpän läheisyyteen."

Silminnäkijät kertovat vankeja haudatun vankileirin viereiselle suolle, josta ruumiit on myöhemmin kaivettu ylös ja haudattu suon etelälaidalla olevalle kankaalle.

Paikallinen informantti kertoi myös saksalaisesta sotilaasta "Aleksista", joka hänen mukaansa vastasi Pesiökylän leirin vankien hygieniasta. Hän oli saksalaisten vetäytyessä hypännyt junasta ja pakoillut Suomessa, kunnes oli ollut turvallista tulla esiin. Informantin mukaan "Aleksi" eli loppuelämänsä Suomessa.

Pesiökylän vankileiristä noin 6,5 kilometrin päässä pohjoiseen Kukkarovaaran (kartta numero 2) kohdalla sijaitsi yksi kenttäradan monista työmaa/vankileireistä. Piikkilangalla aidatun vankileirin alue sijaitsee nykyisen radan itäpuolella yksityismaalla. Inventoinnissa tarkastettiin radan länsipuoli, josta löydettiin aikalaiskertomuksissa mainittu "jonkun herran" majoituskorsu sekä teltan pohjia. Saksalaiset itse nimittivät paikkaa Rapuvaaraksi.

"Jonkun herran" majoituskorsun jäännös Kukkarovaarassa erottuu maastossa harjuun kaivettuna kaivantona.

Yksi mahdollisista teltan pohjista, jotka mainitaan aikalaiskertomuksissa.

Arkistolähteistä löytyy useampi kertomus myös Kukkarovaarasta. Yhden mukaan vangit olivat perunalastia purkaessaan varastaneet perunoita ja saksalaisten huomatessa asian, oli vangit pistetty riviin ja ne, jotka olivat varastaneet, saivat raipaniskuja ja ne, jotka eivät varastaneet, saivat puolikkaan leipälimpun. Kukkarovaarasta kerrotaan myös, että leirillä tapettiin tottelemattomuuden vuoksi vankeja, jotka haudattiin ensin läheiselle suolle ja siirrettiin myöhemmin kankaalle ja lopulta Taivalkoskelle. Vaikka saksalaiset olivat julmia vankeja kohtaan, suomalaisia he kohtelivat ystävällisesti. Kukkarovaarassa asunut henkilö kertoo saksalaisten kuljettaneen heitä junalla joulu- ja uudenvuoden juhliin saksalaisten luo Syrjään.

Kukkarovaarasta vajaan kahden kilometrin päässä pohjoiseen sijaitsi Sarvikankaalla (kartta numero 3) kenttäradan saha ja hakkuutyömaa. Saha, jonka ympäristöä ei saanut hakata, jottei se paljastuisi venäläisille, sijaitsi radan länsipuolella ja hakkuutyömaa radan itäpuolella. Tämä työmaa on ilmeisesti Suomussalmella ainoa, jossa hakkuutöissä käytettiin jonkin aikaa saksalaisia vankeja.

Sarvikankaan sahan alue kuvattuna radan itäpuolelta. Nykyinen rata kulkee saha-alueen halki ja alue on tältä osin tuhoutunut.

Tämän kuopan kohdalla on ilmeisesti ollut sahan sirkkelin paikka. Sirkkeli on yhä olemassa ja nököttää nykyään erään pellon laidassa.

Radan pohjaa nykyisen radan itäpuolella.

Rinkulana maastossa erottuva teltan paikka radan itäpuolella.

Sahan ja hakkuutyömaan eteläpuolella on Jakolammen länsipäässä suo, jonka halki kenttärata kulki. Saksalaiset halusivat kuivattaa suota rataa varten ja vangit kaivoivat Jakolammen ja Lapinlammen väliin kanavan (kartta numero 4), jonka avulla vesi virtasi Lapinlampeen. Kanava on merkitty nykykartalle, mutta ilman paikallista informanttia sen historia olisi jäänyt unohduksiin.

Sotavankien kaivaman kanavan pää Jakolammessa. Kenttärata kulki kuvan vasemmassa laidassa olevan metsikön kohdalla.

Kenttäradan rakennus oli työlästä ja kuten edeltä käy jo ilmi, oli maasto ratalinjalla usein soista. Suomussalmen rataosuudelle tehtiin 13 siltaa, joista yksi oli 80,6 metrin pituinen Vääkiön suosilta (kartta numero 5). Sillan rakensivat Rakentajapataljoona 429 K:n 1. komppania.

Vääkiön suosillasta on nykyään jäljellä vain sillan alimpia rakenteita Lipontien ja nykyisen rautatien välissä. Yksi sillan pylväsrakennelma koostuu kymmenestä paksusta pystyssä olevasta tukista. Rakennelmia on tien varressa yhteensä yhdeksän kappaletta noin 7-8 m päässä toisistaan.

Saksalaisilla sotilailla oli kenttäradan rakentamisen aikaan Suomussalmen pohjoisosassa sijaitsevan Saarinen-järven rannalla majoitusalue (numero 6), josta löytyi melkoisen etsimisen jälkeen yhden parakin kiviperustuksen jäänteet.

Saksalaisten majoitusparakin kiviperustusta Saarinen-järven tuntumassa. Parakki on ilmeisesti purettu, ei poltettu.

Parakin ohi kulkee polku rautatiekiskoilta järven rantaan. Parakki kuvassa oikealla kuusikon kohdalla.

Yksi Suomussalmella sijainneista kenttäradan asemista oli Leinon asema (kartta numero 7) Taivalkosken rajalla. Arkistolähteiden mukaan radan kiskotus oli valmis Hyrynsalmelta Taivalkosken Isokumpuun kesäkuun loppuun 1943 mennessä, mutta rata oli tuolloin liikennöitävässä kunnossa vasta Hyrynsalmi-Vääkiö välillä. Leinon asema on ollut käytössä ainakin marraskuuhun 1943 mennessä, sillä tuolloin Leinossa on ollut kaksi asemamiestä.

Leinon asema, josta on jäljellä enää noin 45 x 10 metrin kokoinen tasoitettu alue, jonka toisella laidalla on kivipengerrys ja toista laitaa reunustaa kivistä ja maasta tehty metrin korkuinen penger.

Saksalaisten hävitysosasto alkoi tuhota kenttärataa Hyrynsalmella aamulla 14.9.1944. Syyskuun loppuun mennessä hävitysosasto oli edennyt Junnojärven asemalle saakka. Junnojärvestä pohjoiseen sijainneiden Lipon ja Leinon asemien tarkasta tuhoamisajankohdasta ei ole tietoa. Rataa tuhotessaan saksalaiset polttivat kaikki rakentamansa liikenne- ja asemarakennukset sekä myös joitakin suomalaisten rakentamia rakennuksia. Neuvostoliitto katsoi koko Hyrynsalmi-Kuusamo -radan ja kaluston olevan sotasaalista ja vaati sen lähettämistä Neuvostoliittoon kaluston osalta 22.1. ja päällysrakenteen osalta 5.2.1945 mennessä. Aikataulut olivat liian tiukat, sillä radan kiskotuksen purkaminen oli työlästä ja hidasta. Lopulta Suomi neuvotteli sopimuksen, jonka perusteella kiskotusta lähetettiin Neuvostoliittoon radan verran jostakin muualta.

Metsäautotieksi muuttunutta kenttärataa.

Kenttärata päätyi syyskuussa 1945 valtion rautateiden omaisuudeksi ja kiskotus purettiin. Lopullisesti kenttäradan tarina päättyy 1950-luvulla, jolloin uudelle oiotulle ratalinjalle ryhdyttiin rakentamaan normaalilevyistä rautatietä. Tuolloin osa radan pohjasta jäi uuden radan alle, osa tuhoutui rakennustöissä ja osa muuttui metsäautoteiksi.

- Hanna

Lähteet:

• Huttunen, Pertti 2010: Saksalainen kenttärata 1942-1944. Sotahistoriallisten kohteiden inventointiraportti. Suomussalmen kirjasto, kotiseutuarkisto.

• Westerlund, Lars (toim.) 2008: Sotavangit ja internoidut. Kansallisarkiston artikkelikirja.

Kenttäradan työmaaleiri Sarvikankaalla Suomussalmella

Suomussalmen historiassa sota on vahvasti läsnä. Sotakohteita on satoja, joista suurin yksittäinen kohde on kunnan länsiosaa halkova Hyrynsalmen-Kuusamon kenttärata. Kohde on sen verran laaja, ettei sitä ole vielä tänä kesänä ehditty inventoida Suomussalmen alueella kokonaan, mutta muutamia paikkoja on jo dokumentoitu. Yksi niistä on Sarvikankaan työmaaleiri, jossa toimi kenttäradan saha. Aikalaislähteiden mukaan Sarvikankaan tuntumassa oli myös hakkuutyömaa. Kenttäradan inventoinnissa erittäin suureksi avuksi on ollut Pertti Huttusen vuonna 2010 kirjoittama sotakohteiden inventointiraportti. Tästä raportista ovat peräisin tiedot Sarvikankaan työmaaleiristä.

Kenttärataa ryhdyttiin rakentamaan kesällä 1942 ja sitä rakensivat Suomussalmella sekä venäläiset sotavangit että lyhyen aikaa saksalaiset rangaistusvangit. Sarvikankaan alueella käytettiin Huttusen mukaan työvoimana venäläisiä sotavankeja ja saksalaisia rangaistusvankeja, jotka työskentelivät läheisellä hakkuutyömaalla. Saksalaiset ja venäläiset vangit pidettiin toisistaan erillään eikä siitä, missä he asuivat, ole tietoa. Sahalla työskennelleet venäläiset sotavangit ovat voineet joko asua paikalla teltoissa tai sitten heidät on voitu marssittaa tai kuljettaa paikalle Pesiökylän vankileiristä.

Sotavankeja marssimassa töihin Laatokan tuntumassa Rajakonnussa vuonna 1941. Kuva: SA-Kuva.

Huttusen raportista löytyy paikalla sahurina toimineen Antti Partasen kertomus työskentelystä sahalla. Partanen solmi saksalaisten kanssa sirkkelisahatoiminnasta urakkasopimuksen ja ilman tapaturmavakuutusta hän sai ainoastaan teroittaa sirkkelin terän. Moottorimiehenä hänellä oli nuori venäläinen sotavanki. Vartijoina saha-alueella toimivat saksalaiset sotilaat. Partasen mukaan saha-alue toimi kenttäradan länsipuolella ja sinne johti pistoraide puutavaran kuljetusta varten. Saksalaiset halusivat pitää sahan visusti piilossa eikä sitä ympäröivää metsää saanut kaataa, ettei paikka paljastuisi venäläisille. Pienenä mielenkiintoisena tarinana Partanen kertoo, että paikalla oli sahakoppi, jonne tuli iltaisin naisia tapaamaan miehiä. Hän ei ollut pitänyt tästä ja oli sen takia kääntänyt moottorin pakoputken kopin sisälle ja saanut näin naiset lähtemään.

Sarvikankaan työmaaleirin aluetta. Aluetta halkoo normaali leveäraiteinen rautatie, joka rakennettiin sodan jälkeen.

Sarvikankaan työmaaleirin läntinen puoli on uuden, sodan jälkeen rakennetun radan vuoksi suurelta osin tuhoutunut ja jäljellä on vain pieni metsikkö nykyisen radan länsipuolella. Metsikössä on nähtävissä hieman epämääräisen muotoinen noin 15 x 5 metrin kokoinen ja noin 30-50 cm maanpintaa alemmaksi kaivettu tasoitettu alue sekä pieni pisaranmuotoinen kuoppa ja kivikasa. Lisäksi hieman kauempana on potero, jonka vieressä kasvavassa männyssä on kaksi kirveellä tehtyä pilkkaa. Huttunen arvioi tällä alueella olleen sahan paikan. Tätä on mahdotonta varmistaa,  sillä mitään sahaustoimintaan liittyvää ei paikalta löytynyt. Rakenteet viittaavat kuitenkin paikalla olleen sodanaikaista toimintaa. Aikalaislähteet mainitsevat Sarvikankaalla sijainneen myös hevostallin, jossa olivat tukinkuljetuksissa käytetyt ardennienhevoset.

Oletetulla sahan paikalla on maastossa nähtävissä epämääräisen muotoinen n. 15 x 5 m kokoinen hieman maanpintaa syvemmälle kaivettu tasainen alue.

Pisaranmallinen pieni kaivanto, mahdollisesti potero tai sahaustoimintaan liittynyt jäänne. Taka-alalla näkyy tasoitettu alue.

Kenttärata ja työmaaleiriin kuuluvia rakennuksia sijaitsee nykyisen rautatien itäpuolisella kankaalla. Metsä paikalla on tiheää taimikkoa, jossa havaintojen teko on erittäin vaikeaa. Huttunen oli inventoinnissaan kartoittanut alueelta rakennuksen ja teltan pohjan sekä hiilimiilun. Kaikki nämä kohteet paikannettiin ja niiden lisäksi löydettiin kaksi poteroa hiilimiilun tuntumasta harjun reunasta sekä ilmeisesti joko rataa varten tehtyjä tai sitä purettaessa jääneitä pölkkyjä. Nämä pätkät sopivat ainakin Antti Partasen kuvaukseen siitä, että sahalla tehtiin 6-10 metrin pituisia palkkeja siltoihin, ratapölkkyjä sekä lautoja rakennuksiin ja kenttäradan rakenteisiin. Itse kenttäradasta on jäljellä vain noin 4 metriä leveä hiekkakankaan läpi kaivettu linja. Muutoin radan linjaus on hävinnyt.

Kooltaan noin 8 x 4 metrin kokoisen rakennuksen, luultavasti korsun, jäänteet.  Huttusen tekemän inventoinnin aikaan vuonna 2000 rakennuksessa oli vielä ollut nähtävissä puujäänteitä, mutta nyt niitä ei enää havaittu.

Rakennuksen edustalta muurahaispesästä löytynyt metalliesine. Luultavasti kansi.

Pyöreä teltan paikka/pohja. Halkaisija noin 6 metriä.

Teltan paikan vieressä hiekkakankaan laidalla on hiilimiilun jäänteet. Miilu ei liity itse kenttärataan, sillä aikalaislähteen mukaan hiilimiilu sytytettiin talvisodan alkamisen aikoihin vuonna 1939 ja se oli jäänyt palamaan itsekseen.

Poteron jäänteet hiilimiilun tuntumassa.

Kenttäradan pohjaa.

Radan vierestä löytyneitä osin sammaloituneita pölkkyjä.

Saksalaiset aloittivat kenttäradan tuhoamisen 14.9.1944 Hyrynsalmelta. Pertti Huttunen ei ole tutkimuksessaan löytänyt mitään tietoa koskien radan ja rakennusten kohtaloa Sarvikankaalla saksalaisten vetäytyessä. Se tiedetään, että suomalaiset purkivat jäljellä olevan kenttäradan kiskotuksen kesällä 1945.

Jos joku vielä muistaa kenttäradan tai siihen liittyviä tapahtumia, tiedot otettaisiin ilolla vastaan. Jäljellä on vielä monta kohdetta ja pitkä pätkä rataa, jonka viimeiset dokumentointihetket ovat käsillä.

- Hanna

Sotamuistoja Lapin metsistä

Kulttuuriperintöinventointimme yksi merkittävimmistä kohderyhmistä on toiseen maailmansotaan liittyvät kohteet. Seuraavassa esittelen kohteita, jotka sijaitsevat Rovaniemen kunnan alueella. Näillä korkeuksilla itärintaman taistelut käytiin pääasiassa Sallan suunnalla. Rovaniemen kohteet liittyvät lähinnä saksalaisten tukikohtiin ja rakennelmiin, Lapin sotaan ja vankileireihin. Lapin sota käytiin saksalaisten ja suomalaisten joukkojen välillä 1944 – 1945. Tätä sodan vaihetta ei ole nähty niin kunniakkaana kuin itärintaman taisteluja. Sodassa entiset aseveljet kävivät toistensa kimppuun ja samalla Lapin asutuskeskukset ja infrastruktuuri tuhottiin. Saksalaisten tukikohdat ja vankileirit ovat edelleen kipeä aihe ja ne on haluttu myös aktiivisesti unohtaa. Tulisiko tällaisia kohteita sitten tutkia, kartoittaa ja dokumentoida? 

Työni ohella huomasin, että asenteet ovat ainakin muuttumassa. Sota-ajan kohteet herättävät kiinnostusta, koska ne ovat häviämässä ja niistä kertovat aikalaisten kuvaukset ovat harvenemassa. Saksalaiset veivät omat arkistonsa paetessaan Norjaan, jossa ne ilmeisesti tuhottiin. Inventoinnissa kohteet kuvataan, kartoitetaan ja havaittavat rakenteet dokumentoidaan. Tämä tiedonkeruu voi auttaa osaltaan historian tutkimusta. Esimerkiksi Lautavaaran saksalaistukikohdista mitattujen rakennuksien yhteispinta-ala on 10 500 neliömetriä, mikä kertoo tukikohdan merkityksestä itärintaman huollossa. Vankileirien ja niissä sijainneiden rakennusten määrästä voi päätellä vankien lukumäärää ja leirien luonnetta. Leirit sijoitettiin aluksi asutuksen ja kulkureittien läheisyyteen, koska vankeja käytettiin infrastruktuurin rakentamisessa. Myöhemmin leirit siirrettiin kauaksi erämaihin, koska vangeilla teetettiin metsätöitä ja koska Lapin siviiliväestö valitti vankien huonosta kohtelusta. Inventoinnissa tavatut vankileirit sijaitsivat kaikki kaukana erämaissa ja niihin on johtanut vain hevostie.

Seuraavassa on muutamia kuvia näistä Rovaniemen kunnan alueella sijaitsevista sota-ajan kohteista. On huomattavaa, että kohteiden siivoamisen takia niistä on viety kaikki mahdollinen käyttökelpoinen tavara ja viime vuosina niitä on lisäksi kaiveltu luvattomasti metallinilmaisimien kanssa. 

Sotilastukikohdat ja sotarakenteet

Lautavaaran saksalaistukikohdan rakennuksen pohja. Alueella on suuria parakin pohjia, asuinrakennuksien sokkeleita sekä saunojen, autovarikkojen ym. huoltorakennusten sijoja.

Lautavaaran tukikohdan leipomon irtaimistoa. Tukikohdan rakensivat suomalaiset ja rakentamisen rahoitti Saksan valtio. Tukikohdasta huollettiin Sallan rintamaa, mutta myös paikalliset asukkaat saivat ostaa leipomon tuotteita. Tukikohdassa työskenteli lähinnä Itävallan alueelta peräisin olevia sotilaita.

Aselippaassa on saksalainen teksti.

Lautavaaran tukikohdan massiivinen kivirakennus, jonka käyttöyhteyttä ei kukaan enää tiedä.

Tukikohdan ampumarata. Maalialue on tiilirakennelmien keskellä.

Räjähtäneen ammusvaraston ammuslaatikoita. Saksalaiset räjäyttivät varaston Lapin sodan loppuvaiheessa ennen pakenemistaan Norjaan. Ammuksien ei haluttu päätyvän venäläisten käsiin.

Airis-Raanselän saksalainen asumuksen sokkeli osoittaa, että alueelle rakennettiin pysyväksi tarkoitettuja omakotitalorakennuksia upseerien perheille.

Kulusniemen junaradan rakensivat saksalaiset Olkkajärven Kulusniemen vesitasolentokoneiden tukikohdan ja Rovaniemi-Kemijärvi junaradan yhteysradaksi. Lentokoneet tankattiin Kulusniemessä.

Könkäänvaaran sotilasleiristä on jäänyt jäljelle muutama esine, joista kuvassa vuoden 1945 Jerry-polttoainekanisteri. Vuosiluvun perusteella paikalla leiriytyivät suomalaiset.

Lentokoneen putoamispaikat

Venäläisen lentokoneen putoamispaikka Naarman kairassa. Paikalle putosi kesällä 1941 Tupolev SB-2 -merkkinen lentokone. Tarinat kertovat, että läheisen järven rannasta on löytynyt laskostettu laskuvarjo, joten ainakin yksi lentäjä selviytyi hengissä. Paikalta tiedetään löytyneen myös nuoren venäläisnaisen henkilöpaperit. Koneen alumiiniosista paikallinen erakko on tehnyt uistimia.

Lentokonejänkä on saanut nimensä paikalle pudonneen suomalaiskoneen mukaan. Koneen ampuivat alas saksalaiset Lapin sodan loppuvaiheessa 15.10.1944 heti sen noustua Rovaniemen kentältä. Paikallinen metsästäjä kertoi, että valvontakomissio vei sodan jälkeen koneen osia Neuvostoliittoon. Sitä ennen paikalliset tyhjensivät koneen polttoainetankit ja käyttivät kerosiinillä puimakonetta usean syksyn ajan.

Vankileirit

Pajakkalammin vankileirin aitaa, jossa on vielä piikkilankaa jäljellä.

Pajakkalammin vankikoppi. Yhdestä vankikopista on tehty myöhemmin porojen räkkäsuoja.

Viitakönkään vankileirin irtaimistossa on patoja, kattiloita, pesuvateja ja öljylamppuja. Esineet ovat osittain sulaneet, mistä päätellen ainakin osa leirin rakennuksista poltettiin.

Viitakönkään leirin kaminoita on tehty tyhjistä öljytynnyreistä. 

Viitakönkään leirissä oli myös suomalainen Kastor-merkkinen kamina. 

Ryssänlammin vankileirin vankikoppi, joka on tehty ohuista pyöröpuista salvamalla. Kopin yhdessä nurkassa on pieni luonnonkivistä tehty tulisija. 

- Taisto