Kun sota saapui Enontekiölle

Lapin sota alkoi syyskuussa 1944. Enontekiölle saksalaisjoukot vetäytyivät Yli-Muonion taistelun jälkeen 3.11.1944. Erillinen pataljoona 21.4. Komppanian sotapäiväkirjassa lukee 3.11.1944 seuraavasti: 

 

                 Eteneminen jatkui Sonkajärvelle missä viholl. viivytysjoukot puolustautuivat.

Inventoidessa maastossa havaittiin yli neljäkymmentä poteroa Sonkajärven ja Muoniontien välisellä kannaksella, missä oletettavasti saksalaisten viivytysjoukot ovat ottaneet suomalaiset vastaan. Pian saksalaiset siirtyivät pohjoisemmaksi, ja kun 6.11. rintamavastuun otti Jalkaväkirykmentti 3 (ent, Jalkaväkirykmentti 8) saksalaiset ovat olleet Palojoensuu-Muotkajärvi linjalla, jossa heillä on ollut viivytysasema. Suomalaiset asettuivat oletettavasti Äijäjoen pohjoispuolelle, noin 4 kilometriä etelään saksalaisten linjoista. 

Kartta saksalaisten alkuperäisestä vetäytymissuunnitelmasta, viivytysasemista ja pääpuolustusasemista. Palojoensuu-Muotkajärvi- viivytysasema on merkitty karttaan punaisella ympyrällä. Alkuperäinen kartta: Kulju, Mika. Lapin sota 1944-1945, s.41

Tämän kesän inventoinnissa kartoitettiin yksi saksalaisten viivytyslinjan asema sen koillispäästä Hetantien varresta. Etelälahdenvaaralla oli yli sata saksalaisten majoitus- ja telttakorsua sekä suuria korsuja ajoneuvoja varten. Lisäksi löytyi tähystyspuita, poteroita ja juoksuhautaa 1,5 kilometriä. 

Hyvin säilynyt saksalaisten rakentama puinen korsu.

Lapin sotaa käytiin talvella, joten kamina oli ehdoton kenttävaruste. Tässä kamina vielä paikallaan korsun nurkassa.

Saksalaisten tähystyspuu.

Sotilaan vai sotavangin? Mitähän tapahtui tämän kengän omistajalle?

Juoksuhautaa Etelälahdenvaaran laidalta.

Suomalaiset olivat altavastaajina saksalaisten hyvin varusteltuja puolustusasemia vastaan. Suomalaisten joukkojen huolto oli myös hankala hoitaa räjäytettyjen siltojen, huonojen tieyhteyksien ja miinojen takia. Lisäksi suomalaisten täytyi marraskuusta alkaen jakuvasti kotiuttaa vanhempia ikäluokkia rauhansopimuksen mukaisesti. Rintamavastuuseen siirtyivät siis 1925 syntyneet. Tästä syystä tätä sotavaihetta on kutsuttu lasten ristiretkeksi.

Saksalaiset pysyivät samalla rintamalinjalla kolme viikkoa, jonka aikana suomalaiset harjoittivat lähinnä partiotoimintaa ja vihollisen toiminnan häirintää omasta asemapaikastaan. Tappioita tuli silti.

7.11.44 Vihollinen edelleen tiukasti asemissa. Tiedustelupartiomme saavat vastaansa kk. tulta tien suunnalta. Klo 14.00 Rykmentistä tuli käsky jatkaa tiedustelua edelleen. 2. Partiota lähetetty toinen Muonion jokivartta ja toinen tien oikealla puolella. Tappiot 6. haavoittunutta.

9.11.44 Vihollinen jatkuvasti asemissaan. Patl. Kom. Kapt. Ivakko ja adj. Luutn. Vauhkonen haavoittuivat. Kapt. Jokinen tuli v.s komentajaksi luutn. Pitkänen 2. K:an päällikoksi ja vänr. Häyrynen adjutantiksi. Tiedustelupartioita lähettiin jatkuvasti tien oikealle puolella. Tappiot 1. kaatunut ja 4 haavoittunutta.

10.11.44 Vihollinen edelleen asemissaan. Kello 19.00 lähti kaukopartio Enontekiön kirkolle tehtävänä tutkia liikennettä – tiellä. Tappiot 1. kaatunut ja 2. haavoittunutta. Toinen haavoittunut luutn Paavola 1 K:sta.

                         Lyhenteitä: K: komppania. adj: adjutantti. kapt: kapteeni. kk:konekivääri. Patl: Pataljoona. kom: komentaja.

12.11. teltat määrättiin kaivettaviksi maahan, kun alkoi käydä selväksi, että viholliset ovat tiukasti asemissaan. Inventoinneissa havaittiin Äijäjoen pohjoispuolisella majoitusalueella ainakin 80 rinteeseen kaivettua telttakorsun paikkaa. Monien seinät oli vahvistettu hirsillä. Majoitusalue on ollut noin 700 x 300 metrin laajuinen ulottuen Muoniontien molemmin puolin. 

Harjoittelija tallentaa korsujen tietoja maastolaitteelle. 

16.11.44. 10.00 Tarkasti komentaja etulinjan ja käski varmistuksen lisäämisestä tien itäpuolelle niin, että varmistus ulottuu tiestä noin 400 m. itään olevalle suoaukemalle. Samoin käski kaivaa joka miestä kohti ampumakuopat ja pitämään jouk. johtajan hälytysharjoituksia.

Ampumakuoppia eli poteroita rinteessä.

22.11. 7.50 Sää kirkas, pakkasta 21 C. 10.-12.00 Vihollisen kovaa tykistötulta noin 1-1.5 km., etulinjan taakse.

Tältä paikalta saksalaiset ovat ampuneet suomalaisia kenttähaupitsilla. Kuvassa kenttähaupitsin kranaatin säilytyskehyksiä.

Viimein 26.11. suomalaiset partiot havaitsevat saksalaisten siirtyneen Palojoensuusta pohjoiseen. 

26.11.44 7.30 Sää pilvinen, pakkasta 4 C. myöhemmin päivällä satoi lunta.

7.30 Komentajan käskystä, lähti 1.sta 1 joukkue ja 1 kk ryhmä johtajana Kapt. Jokinen, tehtävänä miehittää Paljukkamaastossa oleva kukkula, jonka 2 pataljoonaa oli aikaisemmin vallannut.

8.00 Lähti 2 komppaniasta 1+6 liikkeelle tehtävänä tiedustella tien – suunnassa onko vielä vihollinen asemissaan entisessä paikassa.

9.30 Partio huomasi vihollisen pääjoukot vetäytyneen pois asemista pohjoiseen, ainoastaan pienet viivytysosastot olivat paikoillaan, jotka vetäytyivät myöskin partiomme edesä

15.00 Partion saavuttua Palojoensuun maastoon, saamatta kosketusta viholliseen.

15.10 Rykm. Kom. Antoi käskyn patalj. Lähtövalmiiksi 27.11.44 klo 9.00

Saksalaisten pääjoukot siirtyivät aikaisemmin rakennettuun Sturmbock-asemaan, joka nykyään tunnetaan paremmin Järämän linnoitusalueena. Tässä vaiheessa linnoitus oli lähes voittamaton. Suomalaisten täytyi vain tyytyä seuraamaan saksalaisten toimintaa omilta tähystys- ja partiointipaikoiltaan. Saksalaiset irrottautuivat asemistaan 11.1.1945. Lapin sota kesti kuitenkin vielä huhtikuun 27. päivään saakka.

- Marika

Lähteet: 

Kulju, Mika: Lapin sota 1944-1945

Vuontisjärvi, Elsa: Enontekiöläiset sodassa ja kotirintamalla 1939-1945

Lainaukset: Kansallisarkisto: 4./Er.P 21 Sotapäiväkirja 15.6.1944-28.11.1944

Kansallisarkisto: 1./JR 8 Sotapäiväkirja 6.11.1944-4.12.1944

Kun sotavangit Hallasenahontien rakensivat

Sotien aikaan ei ymmärrettävistä syistä rakennettu itärajan tuntumaan sisämaahan johtavia teitä kuin puolustuksen tarpeisiin. Yksi tällainen tie oli jatkosodan aikana Suomussalmelle rakennettu Hallasenahontie, joka yhdisti Kuusamon tien Hossan maantiehen. Tien rakennus aloitettiin heinäkuussa 1941 ja arkistolähteiden mukaan tietä oli elokuussa 1941 rakentamassa 8 000 miestä. Iso osa heistä oli suomalaisten vangiksi ottamia neuvostosotilaita, joiden komppanian alaleiri sijaitsi alueella.  

Neuvostovangit rakentavat todennäköisesti Hallasenahontietä 1.9.1941 otetussa kuvassa. Kuva tietojen mukaan vangit ovat Lamminahon leiriltä.  Kuva: SA-kuva

Neuvostovangit rakentamassa todennäköisesti Hallasenahontietä 1.9.1941. Kuva: SA-kuva

Sotavankileirejä tai työmaaleirejä toimi jatkosodan aikana Suomussalmella useassa eri paikassa. Vankityövoimaa käyttivät sekä suomalaiset että saksalaiset, joiden vankileirit erosivat suomalaisista siinä, että ne liittyivät kenttäradan rakentamiseen ja työvoima niille tuotiin Manner-Euroopasta. Suomalaiset ottivat sotavankeja heti jatkosodan alettua ja Suomussalmelle perustettiin Sotavankileiri 15. Vuodesta 1943 lähtien sotavangit järjestettiin III Armeijakunnan alaiseksi Sotavankileiri 32:ksi, jonka pääleiri sijaitsi Haukiperässä silloisen lossin eteläpuolella. Sotavankileirin henkilöstövahvuudesta on tietoja vuodelta 1943. Suurimmillaan se oli tammikuussa, jolloin leirillä oli 1 450 henkeä. Luku sisältää todennäköisesti myös suomalaisen vartiohenkilöstön. Sotavankileiri 32 toimi Suomussalmella jatkosodan loppuun saakka, jonka jälkeen se siirrettiin Kajaaniin ja lakkautettiin marraskuussa 1944.

Hallasenahontietä inventoitiin viime kesänä ja sen varrelta dokumentoitiin kohteita kahden työmaaleirin alueelta sekä korsun jäännös Jäkälävaarasta läheltä Hanhikiveä. Työmaaleirejä on aikanaan ollut kaksi muutakin: Lamminahon ja Rapattajan leirit, mutta nämä kohteet sijaitsevat yksityismaalla. Tien varrella on sijainnut myös vuolukivilouhimo sekä vartiopuomi Hallasenahontien länsipäässä. 

Neuvostovankeja Lamminahon leirillä. Kuva: SA-kuva.

Vangit syömässä Lamminahon leirillä syksyllä 1941. Kuva: SA-kuva.

Työmaaleirejä perustettiin ilmeisesti Hallasenahontien varteen sitä mukaa kun rakentaminen eteni ja niitä käytettiin vain lyhyen aikaa, joten kovin pysyviä rakenteita niihin ei rakennettu. Leirit koostuivat erillisistä vankien ja vartio- ja työnjohtohenkilöstön alueista. Vankien alueet olivat vartioituja ja piikkilanka-aidalla aidattuja. Kerrotaan, että vartioinnista ja aidoista huolimatta vankeja karkasi leireiltä useasti ja kiinnijääneet saivat aina rangaistuksen. Aseen käyttö oli suomalaisten ohjeiden mukaan sallittu ja sotavankeja sai surmansa pakoyrityksissä. Siviilien ja vankien kanssakäynti oli kielletty, mutta paikkakuntalaisten kerrotaan sekä antaneen vangeille ruokaa salaa että vaihtaneen vankien tekemiä koriste-esineitä ja leluja esimerkiksi leipään. Kiinnijäädessä kumpaakin osapuolta rangaistiin.

Hallasenahontie on vahvistettu karttaan punaisella viitostieltä Heinäkiveen asti. Violetit pallot kuvassa ovat kesällä inventoituja sotakohteita. Numero 1 on Hallasenahon ja numero 2 Karilan eli Kivijärven tietyömaaleiri. 

Pihlajakorven alueella sijainnut leiri tunnetaan Hallasenahon työmaaleirinä. Tien pohjoispuolella on ollut piikkilanka-aidalla aidattu vankien alue ja eteläpuolella vartio- ja työnjohtohenkilöstön alue. Vankien alueelta dokumentoitiin inventoinnissa erilaisia kuoppia ja kaivantoja sekä muutama mahdollinen teltan paikka. Lisäksi leirin aidatun alueen ulkopuolella on ollut talli, heinävaja ja paja, joista osan saattoi vielä erottaa kasvillisuuden ja maastonmuotojen perusteella, vaikka mitään konkreettista niistä ei enää ollut jäljellä. Metsiköstä löytyi myös muutama kottikärryn jäännös. 

Hallasenahon työmaaleirin vankien aluetta.

Yksi vankileirin alueelta dokumentoiduista kuopista. Arkistotietojen perusteella tällä alueella on sijainnut vankien käymälä.

Metsiköstä löytyi vanhoja kottikärryjä.

Tien eteläpuolelta vartio- ja työnjohtohenkilöstön alueelta dokumentoitiin muutamia kuoppia ja hyvin säilynyt kaivo. Sivutuotteena löydettiin myös iso kasa ruostuneita tynnyreitä, joissa Google kertoi olleen Solvay Chemicalsin valmistamaa kalsiumkloridia, jota on käytetty teiden suolauksessa.

Hyväkuntoinen kaivo tien eteläpuolella. Kaivon tuntumassa on sijainnut kellari, josta ei ollut enää jäljellä selkeitä rakenteita.

Suorakaiteenmuotoinen, suoraseinäinen ja tasapohjainen kaivanto. Voi olla peräisin joko liiteristä tai käymälästä.

Kasa Solvay Chemicalsin tynnyreitä.

Työmaaleirialueista toinen, Karilan eli Kivijärven leiri, sijaitsi vain pieneltä osin metsätalousmaalla. Leiri oli tehty kuten Hallasenahon leirikin eli vangeilla oli oma piikkilanka-aidalla aidattu alue, jossa sijaitsivat parakit, sauna, käymälät, täikaappi, keittiö ja muonavarasto. Myös tällä leirillä oli vartio- ja työnjohtohenkilöstöllä omat rakennuksensa, joita olivat muun muassa toimisto, autotalli, varasto, hevostalli ja valjashuone sekä paja. Kaikki nämä rakenteet sijaitsevat nykyisin yksityismaalla, mutta eräs aiemmissa tutkimuksissa arvoitukseksi jäänyt asia selvitettiin tänä kesänä. Aikalaislähteissä mainitaan sotavankien hautausmaa, jonka sijaintia ei ole tiedetty. Paikka löytyi Metsähallituksen järjestelmistä.

Hautausmaan alueelta kartoitettiin neljä itä-länsisuuntaista noin 20-40 cm syvää ja 2-3 metriä pitkää kuoppaa, joiden itäpuolella oli noin 1-1,5 metrin päässä  rivi matalia kumpuja. Alueen ympärillä oli vielä siellä täällä laudoista tehdyn aidan jäänteitä sekä kahteen mäntyyn oli tehty pilkka. Hautausmaa näyttäisi sijoittuvan vankileirin aidan ulkopuolelle. Jäänteiden perusteella näytti siltä, että vainajat oli kaivettu ylös ja siirretty. Tätä havaintoa tuki myöhemmin löytynyt aikalaiskertomus, jonka mukaan vainajat siirrettiin Pihlajakorven alueelle eli Hallasenahon leirin tuntumaan. Kerrotaan, että alueella olisi sijainnut kokoamishauta. Tätä hautapaikkaa etsittiin, mutta sitä ei onnistuttu löytämään.

Sotavankien hautausmaa. Taustalla näkyy puuta vasten lauta-aidan jäänteet ja maastossa erottuu heikosti hautapainanteiden rivi.

Maahan kaatunutta ja osin sinne kadonnutta lauta-aitaa.

Mäntyyn tehty pieni pilkka.

Tie edustaa hyvin sitä osaa kulttuuriperinnöstämme, joka on silmiemme edessä, mutta silti piilossa. Tien historiaa on nyt metsätalousmaiden osalta kartoitettu, mutta entä yksityismaat? Toivottavasti nekin vielä tullaan inventoimaan.

- Hanna

Lähde: Huttunen, Pertti 2010: Sodan jälkiä Suomussalmella. Sotahistoriallisten kohteiden inventointiraportti. Suomussalmen kirjaston kotiseutuarkisto.

Sotamuistoja Lapin metsistä

Kulttuuriperintöinventointimme yksi merkittävimmistä kohderyhmistä on toiseen maailmansotaan liittyvät kohteet. Seuraavassa esittelen kohteita, jotka sijaitsevat Rovaniemen kunnan alueella. Näillä korkeuksilla itärintaman taistelut käytiin pääasiassa Sallan suunnalla. Rovaniemen kohteet liittyvät lähinnä saksalaisten tukikohtiin ja rakennelmiin, Lapin sotaan ja vankileireihin. Lapin sota käytiin saksalaisten ja suomalaisten joukkojen välillä 1944 – 1945. Tätä sodan vaihetta ei ole nähty niin kunniakkaana kuin itärintaman taisteluja. Sodassa entiset aseveljet kävivät toistensa kimppuun ja samalla Lapin asutuskeskukset ja infrastruktuuri tuhottiin. Saksalaisten tukikohdat ja vankileirit ovat edelleen kipeä aihe ja ne on haluttu myös aktiivisesti unohtaa. Tulisiko tällaisia kohteita sitten tutkia, kartoittaa ja dokumentoida? 

Työni ohella huomasin, että asenteet ovat ainakin muuttumassa. Sota-ajan kohteet herättävät kiinnostusta, koska ne ovat häviämässä ja niistä kertovat aikalaisten kuvaukset ovat harvenemassa. Saksalaiset veivät omat arkistonsa paetessaan Norjaan, jossa ne ilmeisesti tuhottiin. Inventoinnissa kohteet kuvataan, kartoitetaan ja havaittavat rakenteet dokumentoidaan. Tämä tiedonkeruu voi auttaa osaltaan historian tutkimusta. Esimerkiksi Lautavaaran saksalaistukikohdista mitattujen rakennuksien yhteispinta-ala on 10 500 neliömetriä, mikä kertoo tukikohdan merkityksestä itärintaman huollossa. Vankileirien ja niissä sijainneiden rakennusten määrästä voi päätellä vankien lukumäärää ja leirien luonnetta. Leirit sijoitettiin aluksi asutuksen ja kulkureittien läheisyyteen, koska vankeja käytettiin infrastruktuurin rakentamisessa. Myöhemmin leirit siirrettiin kauaksi erämaihin, koska vangeilla teetettiin metsätöitä ja koska Lapin siviiliväestö valitti vankien huonosta kohtelusta. Inventoinnissa tavatut vankileirit sijaitsivat kaikki kaukana erämaissa ja niihin on johtanut vain hevostie.

Seuraavassa on muutamia kuvia näistä Rovaniemen kunnan alueella sijaitsevista sota-ajan kohteista. On huomattavaa, että kohteiden siivoamisen takia niistä on viety kaikki mahdollinen käyttökelpoinen tavara ja viime vuosina niitä on lisäksi kaiveltu luvattomasti metallinilmaisimien kanssa. 

Sotilastukikohdat ja sotarakenteet

Lautavaaran saksalaistukikohdan rakennuksen pohja. Alueella on suuria parakin pohjia, asuinrakennuksien sokkeleita sekä saunojen, autovarikkojen ym. huoltorakennusten sijoja.

Lautavaaran tukikohdan leipomon irtaimistoa. Tukikohdan rakensivat suomalaiset ja rakentamisen rahoitti Saksan valtio. Tukikohdasta huollettiin Sallan rintamaa, mutta myös paikalliset asukkaat saivat ostaa leipomon tuotteita. Tukikohdassa työskenteli lähinnä Itävallan alueelta peräisin olevia sotilaita.

Aselippaassa on saksalainen teksti.

Lautavaaran tukikohdan massiivinen kivirakennus, jonka käyttöyhteyttä ei kukaan enää tiedä.

Tukikohdan ampumarata. Maalialue on tiilirakennelmien keskellä.

Räjähtäneen ammusvaraston ammuslaatikoita. Saksalaiset räjäyttivät varaston Lapin sodan loppuvaiheessa ennen pakenemistaan Norjaan. Ammuksien ei haluttu päätyvän venäläisten käsiin.

Airis-Raanselän saksalainen asumuksen sokkeli osoittaa, että alueelle rakennettiin pysyväksi tarkoitettuja omakotitalorakennuksia upseerien perheille.

Kulusniemen junaradan rakensivat saksalaiset Olkkajärven Kulusniemen vesitasolentokoneiden tukikohdan ja Rovaniemi-Kemijärvi junaradan yhteysradaksi. Lentokoneet tankattiin Kulusniemessä.

Könkäänvaaran sotilasleiristä on jäänyt jäljelle muutama esine, joista kuvassa vuoden 1945 Jerry-polttoainekanisteri. Vuosiluvun perusteella paikalla leiriytyivät suomalaiset.

Lentokoneen putoamispaikat

Venäläisen lentokoneen putoamispaikka Naarman kairassa. Paikalle putosi kesällä 1941 Tupolev SB-2 -merkkinen lentokone. Tarinat kertovat, että läheisen järven rannasta on löytynyt laskostettu laskuvarjo, joten ainakin yksi lentäjä selviytyi hengissä. Paikalta tiedetään löytyneen myös nuoren venäläisnaisen henkilöpaperit. Koneen alumiiniosista paikallinen erakko on tehnyt uistimia.

Lentokonejänkä on saanut nimensä paikalle pudonneen suomalaiskoneen mukaan. Koneen ampuivat alas saksalaiset Lapin sodan loppuvaiheessa 15.10.1944 heti sen noustua Rovaniemen kentältä. Paikallinen metsästäjä kertoi, että valvontakomissio vei sodan jälkeen koneen osia Neuvostoliittoon. Sitä ennen paikalliset tyhjensivät koneen polttoainetankit ja käyttivät kerosiinillä puimakonetta usean syksyn ajan.

Vankileirit

Pajakkalammin vankileirin aitaa, jossa on vielä piikkilankaa jäljellä.

Pajakkalammin vankikoppi. Yhdestä vankikopista on tehty myöhemmin porojen räkkäsuoja.

Viitakönkään vankileirin irtaimistossa on patoja, kattiloita, pesuvateja ja öljylamppuja. Esineet ovat osittain sulaneet, mistä päätellen ainakin osa leirin rakennuksista poltettiin.

Viitakönkään leirin kaminoita on tehty tyhjistä öljytynnyreistä. 

Viitakönkään leirissä oli myös suomalainen Kastor-merkkinen kamina. 

Ryssänlammin vankileirin vankikoppi, joka on tehty ohuista pyöröpuista salvamalla. Kopin yhdessä nurkassa on pieni luonnonkivistä tehty tulisija. 

- Taisto