Saksalaisten kenttärata - 55,4 kilometriä sodan julmuutta Suomussalmella

Tasan vuosi sitten kirjoitin saksalaisten jatkosodan aikaan rakentamasta kenttäradasta Taivalkoskella. Viime kesän inventointi vei jälleen kenttäradalle ja nyt Suomussalmen puolelle, jonka länsiosaa rata halkoi aikoinaan 55,4 kilometrin verran. Sitä ryhdyttiin Suomussalmen puolella rakentamaan syyskesällä 1942 ja kesään 1944 mennessä rata Hyrynsalmelta Kuusamoon oli valmis.

Kenttärata Suomussalmella. Radan varrelle on merkitty kesän 2014 inventoinnissa dokumentoidut kohteet sinisillä neliöillä. Numerot viittaavat blogin kohteisiin.

Suomussalmen alueella ratatöitä johti Rakentajapataljoonan esikunta 429 K, joka oli sijoitettu Taivalkosken puolelle Korvualle. Työyksikköinä Suomussalmella toimi kaksi komppaniaa: Rakentajapataljoona 429 K:n 1. ja 2. komppania, joista ensimmäinen oli sijoitettuna Vääkiön tavaraliikenneasemalle ja jälkimmäinen Syrjän asemalle. Vääkiön ja Syrjän asemien lisäksi Suomussalmella sijaitsi viisi muutakin asemaa: Laaja, Pesiökylä, Junnojärvi, Lippo ja Leino. Työnjohtajina komppanioissa toimivat saksalaiset ja toisin kuin Taivalkosken puolella, työvoima Suomussalmella koostui lähes pelkästään venäläisistä sotavangeista ja vain Sarvikankaan hakkuutyömaalla tiedetään työskennelleen lyhyen aikaa saksalaisia vankeja.

Radanrakentamisessa työskennelleiden venäläisten sotavankien lukumäärää ei tiedetä. Se tiedetään, että saksalaiset toivat kesäkuun 1942 ja elokuun 1944 välisenä aikana Suomeen noin 20 000 venäläistä sotavankia, jonka lisäksi he vangitsivat Pohjois-Suomen rintamilla vuosien 1941-44 aikana noin 9 000 venäläistä. Hyrynsalmi-Kuusamo -rataa rakensivat Suomussalmella Suomeen tuodut venäläiset sotavangit ja heidän lukumääristään löytyy arkistoista vain yksi tieto vuodelta 1944, jolloin kenttärata oli jo valmis. Tuolloin Pesiökylän asemalle oli sijoitettuna kolme saksalaista aliupseeria, kahdeksan saksalaista sotilasta ja 54 venäläistä sotavankia ja Leinon asemalla oli kahdeksan saksalaista aliupseeria ja 24 sotavankia sekä yksi siviilityöntekijä. Leinon läheisyydessä toimineella työmaaleirillä oli puolestaan kaksi saksalaista aliupseeria, 17 saksalaista sotilasta ja 81 sotavankia. Lisäksi Lipon asemalla oli yksi saksalainen upseeri, kaksi aliupseeria, 18 saksalaista sotilasta ja 90 sotavankia.

Sotavankien huonosta kohtelusta ja saksalaisten julmuuksista kerrotaan useissa lähteissä. Eräässä mainitaan saksalaisten ohjeistaneen, että on parempi käyttää asetta liian aikaisin kuin liian myöhään. Aikalaiskertomuksissa kerrotaan nääntyneiden ja uupuneiden venäläisvankien hautaamisesta radan penkkaan ja niskuroivien ja pakoa yrittävien vankien ampumisista ja hukuttamisista. Mitään arvioita siitä, kuinka moni vanki menetti henkensä kenttärataa rakentaessa, ei ole, mutta hautapaikkoja on radan varrelta inventoitu useita ja aikalaislähteissä kerrotaan lisäksi satojen sotavankien hautausmaista.

Matka Suomussalmen kenttäradalla alkaa Pesiökylästä, johon rautatien kiskotus oli valmis elokuun lopussa 1942. Pesiökylän eteläpuolella Hiidenjoen varrella sijaitsi Pesiökylän vankileiri (kartta numero 1), josta käsin rataa rakensivat Rakentajapataljoona 429 K:n 2. komppanian komennuskunta. Leirialue jakautui siten, että radan länsipuolella oli saksalaisten sotilaiden alue ja radan itäpuolella venäläisten vankileiri.

Radan länsipuoli, jossa saksalaisten leirialue erottuu tasoitettuna alueena. Nykyinen rata on useamman metrin korkeammalla kuin kenttärata.

Vankileirin alue radalta kuvattuna. Vankien leiri oli piikkilangalla ympäröity ja paikallisen informantin tietojen mukaan leirillä oli yksi parakki, jonka jäänteitä on kuvassa keskellä. Kenttäradan ja vankileirien kuvaaminen oli kielletty, mutta informantilla oli kuva, joka oli otettu leirin piikkilanka-aidan edessä.

Vankien majoituskorsun jäänteet leirialueen pohjoislaidalla. Arkistolähteiden mukaan majoitustila oli ennen sotaa suomalaisten ratatyömiesten käytössä ollut kämppä.

Majoituskorsun oviaukon lautarakenteita. Paikallinen informantti oli käynyt pienenä lapsena leirillä isänsä kanssa ja muisteli kuinka vangit olivat tulleet "kuopasta" ja olleet iloisia voidessaan puhua omaa kieltään informantin isän kanssa.

Vankileirin alue oli tasattu ja pengerretty kivillä sen pohjois- ja etelälaidoilta. Tämän etelälaidan pengerryksen alla kulki juoksuhauta.

Peruskarttaan piirretty kumpare osoittautui lähemmin tutkittuna konekivääripesäkkeeksi.

Pesiökylästä ja vankileiristä löytyy arkistosta useita aikalaiskertomuksia. Paikalliset ihmiset ovat antaneet vangeille leipää ja saaneet vastalahjaksi muun muassa puisia lintuja ja korurasioita. Tarinoissa kerrotaan myös saksalaisten sotilaiden julmuuksista ja pahoinpidellyistä vangeista. Eräs paikallinen näki omin silmin kahden vangin ampumisen:

"Asemamieskersantti oli tehnyt jonkin rikkomuksen ja hänet määrättiin ampumaan kaksi sotavankia. Vangit kävelivät Hiidenjoen sillan käytävällä ja kersantti oli piilossa käsissään kaksi pistoolia. Vankien tullessa kohdalle kersantti ampui molemmat vangit, jotka haudattiin kämpän läheisyyteen."

Silminnäkijät kertovat vankeja haudatun vankileirin viereiselle suolle, josta ruumiit on myöhemmin kaivettu ylös ja haudattu suon etelälaidalla olevalle kankaalle.

Paikallinen informantti kertoi myös saksalaisesta sotilaasta "Aleksista", joka hänen mukaansa vastasi Pesiökylän leirin vankien hygieniasta. Hän oli saksalaisten vetäytyessä hypännyt junasta ja pakoillut Suomessa, kunnes oli ollut turvallista tulla esiin. Informantin mukaan "Aleksi" eli loppuelämänsä Suomessa.

Pesiökylän vankileiristä noin 6,5 kilometrin päässä pohjoiseen Kukkarovaaran (kartta numero 2) kohdalla sijaitsi yksi kenttäradan monista työmaa/vankileireistä. Piikkilangalla aidatun vankileirin alue sijaitsee nykyisen radan itäpuolella yksityismaalla. Inventoinnissa tarkastettiin radan länsipuoli, josta löydettiin aikalaiskertomuksissa mainittu "jonkun herran" majoituskorsu sekä teltan pohjia. Saksalaiset itse nimittivät paikkaa Rapuvaaraksi.

"Jonkun herran" majoituskorsun jäännös Kukkarovaarassa erottuu maastossa harjuun kaivettuna kaivantona.

Yksi mahdollisista teltan pohjista, jotka mainitaan aikalaiskertomuksissa.

Arkistolähteistä löytyy useampi kertomus myös Kukkarovaarasta. Yhden mukaan vangit olivat perunalastia purkaessaan varastaneet perunoita ja saksalaisten huomatessa asian, oli vangit pistetty riviin ja ne, jotka olivat varastaneet, saivat raipaniskuja ja ne, jotka eivät varastaneet, saivat puolikkaan leipälimpun. Kukkarovaarasta kerrotaan myös, että leirillä tapettiin tottelemattomuuden vuoksi vankeja, jotka haudattiin ensin läheiselle suolle ja siirrettiin myöhemmin kankaalle ja lopulta Taivalkoskelle. Vaikka saksalaiset olivat julmia vankeja kohtaan, suomalaisia he kohtelivat ystävällisesti. Kukkarovaarassa asunut henkilö kertoo saksalaisten kuljettaneen heitä junalla joulu- ja uudenvuoden juhliin saksalaisten luo Syrjään.

Kukkarovaarasta vajaan kahden kilometrin päässä pohjoiseen sijaitsi Sarvikankaalla (kartta numero 3) kenttäradan saha ja hakkuutyömaa. Saha, jonka ympäristöä ei saanut hakata, jottei se paljastuisi venäläisille, sijaitsi radan länsipuolella ja hakkuutyömaa radan itäpuolella. Tämä työmaa on ilmeisesti Suomussalmella ainoa, jossa hakkuutöissä käytettiin jonkin aikaa saksalaisia vankeja.

Sarvikankaan sahan alue kuvattuna radan itäpuolelta. Nykyinen rata kulkee saha-alueen halki ja alue on tältä osin tuhoutunut.

Tämän kuopan kohdalla on ilmeisesti ollut sahan sirkkelin paikka. Sirkkeli on yhä olemassa ja nököttää nykyään erään pellon laidassa.

Radan pohjaa nykyisen radan itäpuolella.

Rinkulana maastossa erottuva teltan paikka radan itäpuolella.

Sahan ja hakkuutyömaan eteläpuolella on Jakolammen länsipäässä suo, jonka halki kenttärata kulki. Saksalaiset halusivat kuivattaa suota rataa varten ja vangit kaivoivat Jakolammen ja Lapinlammen väliin kanavan (kartta numero 4), jonka avulla vesi virtasi Lapinlampeen. Kanava on merkitty nykykartalle, mutta ilman paikallista informanttia sen historia olisi jäänyt unohduksiin.

Sotavankien kaivaman kanavan pää Jakolammessa. Kenttärata kulki kuvan vasemmassa laidassa olevan metsikön kohdalla.

Kenttäradan rakennus oli työlästä ja kuten edeltä käy jo ilmi, oli maasto ratalinjalla usein soista. Suomussalmen rataosuudelle tehtiin 13 siltaa, joista yksi oli 80,6 metrin pituinen Vääkiön suosilta (kartta numero 5). Sillan rakensivat Rakentajapataljoona 429 K:n 1. komppania.

Vääkiön suosillasta on nykyään jäljellä vain sillan alimpia rakenteita Lipontien ja nykyisen rautatien välissä. Yksi sillan pylväsrakennelma koostuu kymmenestä paksusta pystyssä olevasta tukista. Rakennelmia on tien varressa yhteensä yhdeksän kappaletta noin 7-8 m päässä toisistaan.

Saksalaisilla sotilailla oli kenttäradan rakentamisen aikaan Suomussalmen pohjoisosassa sijaitsevan Saarinen-järven rannalla majoitusalue (numero 6), josta löytyi melkoisen etsimisen jälkeen yhden parakin kiviperustuksen jäänteet.

Saksalaisten majoitusparakin kiviperustusta Saarinen-järven tuntumassa. Parakki on ilmeisesti purettu, ei poltettu.

Parakin ohi kulkee polku rautatiekiskoilta järven rantaan. Parakki kuvassa oikealla kuusikon kohdalla.

Yksi Suomussalmella sijainneista kenttäradan asemista oli Leinon asema (kartta numero 7) Taivalkosken rajalla. Arkistolähteiden mukaan radan kiskotus oli valmis Hyrynsalmelta Taivalkosken Isokumpuun kesäkuun loppuun 1943 mennessä, mutta rata oli tuolloin liikennöitävässä kunnossa vasta Hyrynsalmi-Vääkiö välillä. Leinon asema on ollut käytössä ainakin marraskuuhun 1943 mennessä, sillä tuolloin Leinossa on ollut kaksi asemamiestä.

Leinon asema, josta on jäljellä enää noin 45 x 10 metrin kokoinen tasoitettu alue, jonka toisella laidalla on kivipengerrys ja toista laitaa reunustaa kivistä ja maasta tehty metrin korkuinen penger.

Saksalaisten hävitysosasto alkoi tuhota kenttärataa Hyrynsalmella aamulla 14.9.1944. Syyskuun loppuun mennessä hävitysosasto oli edennyt Junnojärven asemalle saakka. Junnojärvestä pohjoiseen sijainneiden Lipon ja Leinon asemien tarkasta tuhoamisajankohdasta ei ole tietoa. Rataa tuhotessaan saksalaiset polttivat kaikki rakentamansa liikenne- ja asemarakennukset sekä myös joitakin suomalaisten rakentamia rakennuksia. Neuvostoliitto katsoi koko Hyrynsalmi-Kuusamo -radan ja kaluston olevan sotasaalista ja vaati sen lähettämistä Neuvostoliittoon kaluston osalta 22.1. ja päällysrakenteen osalta 5.2.1945 mennessä. Aikataulut olivat liian tiukat, sillä radan kiskotuksen purkaminen oli työlästä ja hidasta. Lopulta Suomi neuvotteli sopimuksen, jonka perusteella kiskotusta lähetettiin Neuvostoliittoon radan verran jostakin muualta.

Metsäautotieksi muuttunutta kenttärataa.

Kenttärata päätyi syyskuussa 1945 valtion rautateiden omaisuudeksi ja kiskotus purettiin. Lopullisesti kenttäradan tarina päättyy 1950-luvulla, jolloin uudelle oiotulle ratalinjalle ryhdyttiin rakentamaan normaalilevyistä rautatietä. Tuolloin osa radan pohjasta jäi uuden radan alle, osa tuhoutui rakennustöissä ja osa muuttui metsäautoteiksi.

- Hanna

Lähteet:

• Huttunen, Pertti 2010: Saksalainen kenttärata 1942-1944. Sotahistoriallisten kohteiden inventointiraportti. Suomussalmen kirjasto, kotiseutuarkisto.

• Westerlund, Lars (toim.) 2008: Sotavangit ja internoidut. Kansallisarkiston artikkelikirja.

Miten Ilomantsin Lahnavaaran metsänvartijatila ja Korkeasaari liittyvät toisiinsa?

Ilomantsissa inventoitiin viime kesänä Lahnavaaran metsänvartijatilan rauniot. Tilan tiedetään olleen asutun jo vuonna 1859 ja metsänvartijoita Lahnavaarassa on työskennellyt vuodesta 1863 alkaen vuoteen 1924 saakka. Tilan viimeisenä metsänvartijana toimi Juho Koljonen, jonka kuoleman jälkeen uutta metsänvartijaa ei tilalle enää nimitetty, vaan piirin asioita hoidettiin läheiseltä Hullarin metsänvartijatilalta käsin. Lahnavaaran tila ei kuitenkaan autioitunut, vaan  Juhon perikunta jäi asuttamaan sitä talvisotaan saakka.

Yksi Lahnavaaran metsänvartijatilan rakennuksista, jossa on kaksi suurta uunia. Tilan alueelta dokumentoitiin rakennusten jäännösten lisäksi kellareita, kiviaitaa ja erilaisia kivikasoja ja kuoppia.

Lahnavaaran metsänvartijatila sijaitsi syrjässä muusta asutuksesta rajan tuntumassa ja sen lähin naapuri oli kuuden kilometrin päässä sijainnut Hullarin metsänvartijatila. Kuvassa vanhaa tien pohjaa Lahnavaarasta Hullariin.

Mutta miten tämä Ilomantsin takamailla sijainnut metsänvartijatila sitten liittyy Korkeasaareen? Tässä vaiheessa kuvaan astuvat karhut. Metsänvartijatilat sijaitsivat syrjäisillä alueilla, jossa myös karhut viihtyivät. Näin oli Lahnavaarassakin, jossa kierteli 1920-luvun alussa iso karhu, jonka arvioitiin tappaneen parikymmentä kotieläintä ja metsänvartijatilaltakin se oli niitä vienyt kolme. Syksyllä 1924 Juho onnistui paikantamaan ja merkitsemään karhun pesän. Eläin oli tarkoitus ampua talvipesälle, mutta Juhon kuoltua täytyi karhulle löytää toinen kaataja. Tämä löytyikin lehti-ilmoituksen kautta, kun ns. karhun kierroksen osti joensuulainen agronomi Lauri Alhola. Hinnaksi sovittiin 2 500 markkaa aikuisesta karhusta ja 500 markkaa pennusta. Maaliskuun lopussa karhunkaataja saapui Lahnavaaraan ja karhu ammuttiin. Pesästä löytyi neljä kissankokoista karhunpentua, jotka vietiin tilalle. Pennut kuljetettiin reellä Kiukoisten metsänvartijatilan ja Hattuvaaran koulun kautta maailmalle. Kolme niistä päätyi Korkeasaareen ja yhden piti metsästäjä itse.

Sitä, mitä pennuille tämän jälkeen tapahtui, ei tarina kerro, mutta metsänvartijatilan tarina päättyi miinaan. Lahnavaaraa ei talvisodan sytyttyä suomalaisten toimesta poltettu, kuten monia muita raja-alueen tiloja, mutta rajamiehet miinoittivat tilan uunin, joka räjähti myöhemmin sitä lämmitettäessä. Alueella käytiin myös loppukesästä 1944 kiivaita taisteluita, joista muistuttavat metsästä löytyvät poterot, juoksuhaudat ja ampumapesäkkeet.

Lähde: Kainulainen, Kalevi (2006): Ihmisen mittaiset jäljet. Ilomantsin hoitoalueiden metsäkämpät ja metsänvartijatilat. Jyväskylä.

Kun sotavangit Hallasenahontien rakensivat

Sotien aikaan ei ymmärrettävistä syistä rakennettu itärajan tuntumaan sisämaahan johtavia teitä kuin puolustuksen tarpeisiin. Yksi tällainen tie oli jatkosodan aikana Suomussalmelle rakennettu Hallasenahontie, joka yhdisti Kuusamon tien Hossan maantiehen. Tien rakennus aloitettiin heinäkuussa 1941 ja arkistolähteiden mukaan tietä oli elokuussa 1941 rakentamassa 8 000 miestä. Iso osa heistä oli suomalaisten vangiksi ottamia neuvostosotilaita, joiden komppanian alaleiri sijaitsi alueella.  

Neuvostovangit rakentavat todennäköisesti Hallasenahontietä 1.9.1941 otetussa kuvassa. Kuva tietojen mukaan vangit ovat Lamminahon leiriltä.  Kuva: SA-kuva

Neuvostovangit rakentamassa todennäköisesti Hallasenahontietä 1.9.1941. Kuva: SA-kuva

Sotavankileirejä tai työmaaleirejä toimi jatkosodan aikana Suomussalmella useassa eri paikassa. Vankityövoimaa käyttivät sekä suomalaiset että saksalaiset, joiden vankileirit erosivat suomalaisista siinä, että ne liittyivät kenttäradan rakentamiseen ja työvoima niille tuotiin Manner-Euroopasta. Suomalaiset ottivat sotavankeja heti jatkosodan alettua ja Suomussalmelle perustettiin Sotavankileiri 15. Vuodesta 1943 lähtien sotavangit järjestettiin III Armeijakunnan alaiseksi Sotavankileiri 32:ksi, jonka pääleiri sijaitsi Haukiperässä silloisen lossin eteläpuolella. Sotavankileirin henkilöstövahvuudesta on tietoja vuodelta 1943. Suurimmillaan se oli tammikuussa, jolloin leirillä oli 1 450 henkeä. Luku sisältää todennäköisesti myös suomalaisen vartiohenkilöstön. Sotavankileiri 32 toimi Suomussalmella jatkosodan loppuun saakka, jonka jälkeen se siirrettiin Kajaaniin ja lakkautettiin marraskuussa 1944.

Hallasenahontietä inventoitiin viime kesänä ja sen varrelta dokumentoitiin kohteita kahden työmaaleirin alueelta sekä korsun jäännös Jäkälävaarasta läheltä Hanhikiveä. Työmaaleirejä on aikanaan ollut kaksi muutakin: Lamminahon ja Rapattajan leirit, mutta nämä kohteet sijaitsevat yksityismaalla. Tien varrella on sijainnut myös vuolukivilouhimo sekä vartiopuomi Hallasenahontien länsipäässä. 

Neuvostovankeja Lamminahon leirillä. Kuva: SA-kuva.

Vangit syömässä Lamminahon leirillä syksyllä 1941. Kuva: SA-kuva.

Työmaaleirejä perustettiin ilmeisesti Hallasenahontien varteen sitä mukaa kun rakentaminen eteni ja niitä käytettiin vain lyhyen aikaa, joten kovin pysyviä rakenteita niihin ei rakennettu. Leirit koostuivat erillisistä vankien ja vartio- ja työnjohtohenkilöstön alueista. Vankien alueet olivat vartioituja ja piikkilanka-aidalla aidattuja. Kerrotaan, että vartioinnista ja aidoista huolimatta vankeja karkasi leireiltä useasti ja kiinnijääneet saivat aina rangaistuksen. Aseen käyttö oli suomalaisten ohjeiden mukaan sallittu ja sotavankeja sai surmansa pakoyrityksissä. Siviilien ja vankien kanssakäynti oli kielletty, mutta paikkakuntalaisten kerrotaan sekä antaneen vangeille ruokaa salaa että vaihtaneen vankien tekemiä koriste-esineitä ja leluja esimerkiksi leipään. Kiinnijäädessä kumpaakin osapuolta rangaistiin.

Hallasenahontie on vahvistettu karttaan punaisella viitostieltä Heinäkiveen asti. Violetit pallot kuvassa ovat kesällä inventoituja sotakohteita. Numero 1 on Hallasenahon ja numero 2 Karilan eli Kivijärven tietyömaaleiri. 

Pihlajakorven alueella sijainnut leiri tunnetaan Hallasenahon työmaaleirinä. Tien pohjoispuolella on ollut piikkilanka-aidalla aidattu vankien alue ja eteläpuolella vartio- ja työnjohtohenkilöstön alue. Vankien alueelta dokumentoitiin inventoinnissa erilaisia kuoppia ja kaivantoja sekä muutama mahdollinen teltan paikka. Lisäksi leirin aidatun alueen ulkopuolella on ollut talli, heinävaja ja paja, joista osan saattoi vielä erottaa kasvillisuuden ja maastonmuotojen perusteella, vaikka mitään konkreettista niistä ei enää ollut jäljellä. Metsiköstä löytyi myös muutama kottikärryn jäännös. 

Hallasenahon työmaaleirin vankien aluetta.

Yksi vankileirin alueelta dokumentoiduista kuopista. Arkistotietojen perusteella tällä alueella on sijainnut vankien käymälä.

Metsiköstä löytyi vanhoja kottikärryjä.

Tien eteläpuolelta vartio- ja työnjohtohenkilöstön alueelta dokumentoitiin muutamia kuoppia ja hyvin säilynyt kaivo. Sivutuotteena löydettiin myös iso kasa ruostuneita tynnyreitä, joissa Google kertoi olleen Solvay Chemicalsin valmistamaa kalsiumkloridia, jota on käytetty teiden suolauksessa.

Hyväkuntoinen kaivo tien eteläpuolella. Kaivon tuntumassa on sijainnut kellari, josta ei ollut enää jäljellä selkeitä rakenteita.

Suorakaiteenmuotoinen, suoraseinäinen ja tasapohjainen kaivanto. Voi olla peräisin joko liiteristä tai käymälästä.

Kasa Solvay Chemicalsin tynnyreitä.

Työmaaleirialueista toinen, Karilan eli Kivijärven leiri, sijaitsi vain pieneltä osin metsätalousmaalla. Leiri oli tehty kuten Hallasenahon leirikin eli vangeilla oli oma piikkilanka-aidalla aidattu alue, jossa sijaitsivat parakit, sauna, käymälät, täikaappi, keittiö ja muonavarasto. Myös tällä leirillä oli vartio- ja työnjohtohenkilöstöllä omat rakennuksensa, joita olivat muun muassa toimisto, autotalli, varasto, hevostalli ja valjashuone sekä paja. Kaikki nämä rakenteet sijaitsevat nykyisin yksityismaalla, mutta eräs aiemmissa tutkimuksissa arvoitukseksi jäänyt asia selvitettiin tänä kesänä. Aikalaislähteissä mainitaan sotavankien hautausmaa, jonka sijaintia ei ole tiedetty. Paikka löytyi Metsähallituksen järjestelmistä.

Hautausmaan alueelta kartoitettiin neljä itä-länsisuuntaista noin 20-40 cm syvää ja 2-3 metriä pitkää kuoppaa, joiden itäpuolella oli noin 1-1,5 metrin päässä  rivi matalia kumpuja. Alueen ympärillä oli vielä siellä täällä laudoista tehdyn aidan jäänteitä sekä kahteen mäntyyn oli tehty pilkka. Hautausmaa näyttäisi sijoittuvan vankileirin aidan ulkopuolelle. Jäänteiden perusteella näytti siltä, että vainajat oli kaivettu ylös ja siirretty. Tätä havaintoa tuki myöhemmin löytynyt aikalaiskertomus, jonka mukaan vainajat siirrettiin Pihlajakorven alueelle eli Hallasenahon leirin tuntumaan. Kerrotaan, että alueella olisi sijainnut kokoamishauta. Tätä hautapaikkaa etsittiin, mutta sitä ei onnistuttu löytämään.

Sotavankien hautausmaa. Taustalla näkyy puuta vasten lauta-aidan jäänteet ja maastossa erottuu heikosti hautapainanteiden rivi.

Maahan kaatunutta ja osin sinne kadonnutta lauta-aitaa.

Mäntyyn tehty pieni pilkka.

Tie edustaa hyvin sitä osaa kulttuuriperinnöstämme, joka on silmiemme edessä, mutta silti piilossa. Tien historiaa on nyt metsätalousmaiden osalta kartoitettu, mutta entä yksityismaat? Toivottavasti nekin vielä tullaan inventoimaan.

- Hanna

Lähde: Huttunen, Pertti 2010: Sodan jälkiä Suomussalmella. Sotahistoriallisten kohteiden inventointiraportti. Suomussalmen kirjaston kotiseutuarkisto.

"Vihollinen motissa!" - taistelu neuvostopartisaaneja vastaan Savukoskella 1944

Neuvostoliiton joukot suorittivat jatkosodan aikaan tiedusteluja Värriön alueella Savukosken kunnan itäosassa. Samalla alueella kulkivat myös neuvostopartisaanit, jotka tekivät iskuja Seitajärvelle, Kuoskuun, Nousun kylään ja Lokkaan. Kaiken kaikkiaan partisaani-iskuissa Suomen alueella kuoli vuosina 1941-1944 lähes 200 siviiliä, pääasiassa naisia, lapsia ja vanhuksia. Partisaani-iskuista vaettiin pitkään, mutta viime vuosikymmeninä niistä on  ryhdytty puhumaan ja selvittämään uhrien kohtaloita. Kulttuuriperintöinventoinnissa on kartoitettu sekä partisaanitukikohtia että taistelu- ja teloituspaikkoja.

Neuvostopartisaaneilla oli Savukosken alueella Petäjä-Raatelmaselässä iso tukikohta, jonka läheisyydessä Tahkomännikön alueella käytiin suomalaisten ja partisaanien välinen taistelu huhtikuussa 1944. Tässä Sotatunturin taistelussa syntyi ns. kaksinkertainen motti, kun ensin suomalaiset motittivat neuvostoliittolaiset ja joutuivat sen jälkeen itse motitetuksi. Taistelu- ja partisaanitukikohdan alueet kartoitettiin inventoinnissa vuonna 2012. Maastokohteiden lisäksi taistelusta on jäänyt jäljelle Erillinen Osasto Sau:n esikunnan sotapäiväkirjoja, joiden merkinnöistä käy ilmi seuraavia taistelun tapahtumia torstaista 13.4. sunnuntaihin 16.4.1944 saakka.

Partion konepistoolimiehet tulittavat toisen rynnätessä kohti neuvostopartisaanien tilapäisasemia Savukoskella 2.4.1944. Kuva: SA-kuva.

Torstai 13.4.1944

Klo 11:40 Sanoma kers. Nylundilta. Ryssiä sissipiste 66:sta 1 km itään, apua heti.

Klo 11:55 Sanoma 5746 lähetetty. Apua tulee, pitäkää kosketus.

Klo 12:05 Käsky luutn. Pitkäselle. Ryssiä sotatunturissa. Valmistukaa lähtöön. Matkaan 6 vrk muona, 2 tukiannosta, puhelin Kakkiseen, lentokone lähtee heti tiedusteluun. Lähtö valmiudesta ilmoitettava. Sama käsky annettu luutn. Niemelle ja luutn. Nyberg:lle.

Klo 12:15 Käsky kers. Heikkilälle. Lähettäkää 1 j:sen B kuunteluasema Kakkiseen. 

Klo 12:15 Käsky lääk.kapt. Junnolalle. Perustakaa L.as. Kakkiseen.

Klo 12:15 Käsky vänr. K. Salmiselle. Hoidatte toistaiseksi adjutantin tehtävät.

Klo 13:00 Sanoma kers. Nylundilta. Viisi miestä kosketuksissa viholliseen.

klo 14:15 Ilmoitus luutn. Pitkäseltä lähtövalmiudesta, vahvuus 2 + 5 + 28.

Klo 14:15 Luutn. Pitkänen lähti matkaan.

Klo 15:20 Tilanne ilmoitus. Partiomme taistelukosketuksessa ryssän kanssa Sotatunturissa, kevyet joukkueet matkalla.

Klo 15:45 Ilmoitus luutn. Nyberg:ltä lähtövalmiudesta, vahvuus 2 + 4 + 38. 

Klo 15:50 Luutn. Nyberg ja luutn. Niemi lähtivät matkaan.

Klo 15:00 Ilmoitus luutn. Neulamaalle ja luutn. Oinoselle vihollisen läsnäolosta Sotatunturissa.

Klo 18:40 Lentotiedustelu on todennut että sotatunturista itään siis Sotatunturista Härkätunturiin vanha latu ja reenjälkiä.

Tahkomännikön taistelupaikalta löytynyt kivirakenne, joka saattaa olla neuvostopartisaanien ruuansäilytyspaikka. Kuva: Piritta Häkälä/Metsähallitus.

Perjantai 14.4.1944

Klo 7:00 Kalastuskomennuskunta lähti klo 7 vanhimpana stm Halonen Pyhäjärvelle.

Klo 9:55 Sanoma luutn. Niemeltä. 0913/26 Olen taistelussa Sotatunturista koilliseen. Päällikkö! Ilmoitus Pitkäselle palata takaisin. Hyökätä ladun suuntaan. Hevonen Sotatunturiin. Vihollisen vahvuus 40-80.

Klo 10:00 Sanoma 5746sta. Hevonen lähetetään Sotatunturiin.

Klo 10:05 Sanoma luutn. Niemeltä. 2 hevosta vielä Sotatunturiin.

Klo 10:20 Sanoma 5746sta. Luutn. Pitkänen on päällikkö.

Klo 12:20 Sanoma luutn. Niemeltä. 1145/10 Pitkänen on aamupimeässä mennyt ryssistä ohi. Ei ole täällä.

Klo 12:25 Sanoma 5746:sta. Partiolla yhteys Pitkäseen. Pitkänen takaisin Niemen tykö. Motittakaa ryssät.

Klo 12:45 Sanoma luutn. Pitkäseltä. Ajoimme piste (74), suuntaan 50.00. Ryssät 6 t edellä. Noin 200.

Klo 12:45 Sanoma 5746:sta luutn. Pitkäselle. Niemi taistelussa Sotatunturin koillispuolella. Palatkaa Niemen luo toimikaa yhdessä. Partio perään. Ilmoitus jos tämä on kuitattu.

Klo 13:05 Sanoma 5746sta luultn. Liedes. Sissipiste 74. Suuntaan 50. as 200 ryssää. Partiomme perässä.

Klo 13:15 Sanoma 5746sta luutn. Niemelle. Saksalainen lentokone tiedustelee. Suom. kompp. tulossa ja Pitkänen tulossa. (Sanomat ovat menneet)

Klo 13:40 Sanoma Niemeltä. Missä on 3. joukkue?

Klo 13:45 Sanoma 5746:sta. Pisteen 76 pohjoispuolella. Saaneet käskyn radiolla palata.

Klo 15:20 Tilanneilmoitus. Ryssä Sotatunturin koillispuolella, jossa 2 joukkuettamme taistelussa. 200:n ryssän jäljet sissipiste 76 kautta, suunta 50.00. Partiomme jäljessä. Eira II

Klo 16:15 Sanoma Niemeltä. 15.55/4 Olinpaikkana Sotataival. Sanomat menneet perille. 

Klo 16:20 Sanoma Pitkäseltä. Kosketus viholliseen 13.30 sissipiste 74:stä 3 km koilliseen. 

Klo 17:00 Lähetetty 5746sta. Hyökätä saa ainoastaan erittäin edullisissa tilanteissa. Säilyttäen kosketus pyrittävä vetämään vihollinen Martin suuntaan. Vahvistukset viivästyvät. KP.

Klo 21:00 Sanoma 5746 luutn. Niemelle. Sissipiste 74 pohjoispuolella 200 ryssää. Luutn. Pitkänen taistelukosketuksessa klo 13.30.

Kallioseinämä Tahkomänniköllä. Kivien välistä kerrotaan löytyneen partisaanien pääkalloja. Kuva: Piritta Häkälä/Metsähallitus.

Lauantai 15.4.1944

Klo 9:45 Sanoma luutn. Niemeltä. 0930/12 Vihollinen irroittautunut yöllä. Uusi kosketus 4 km itään. Olen taistelussa. 

Klo 9:50 Sanoma 5746:sta. Säilyttäkää kosketus. Onko Pitkänen tullut. Vahvistusten saanti on peruutettu toistaiseksi.

Klo 10:55 Sanoma Niemeltä. 1030/14 K. P. Niemen joukkue sissipiste 66sta 6 km koilliseen. Vihollisen tappiot 8, omat 1.
Klo 11:15 Sanoma luutn. Niemeltä. 1100/5 Kolmas erillinen joukkue ei ole tullut.
Klo 11:15 Sanoma 5746:sta. Ryssät pyrkivät pääosastaansa koilliseen. Järjestäkää ryssille väijytyksiä. K.P.
Klo 11:55 Sanoma Pitkäseltä. 10.50/14 3. Er.  Sotatunturiin klo 10.00 mukanaan vaikeasti haavoittunut. 2 kadonnut. Lähdemme taisteluun.
Klo 11:55 Sanoma 5746:sta Pitkäselle. Mihin taisteluun? Missä ryssät. Määrätkää olinpaikkanne.
Klo 13:20 Sanoma Niemeltä. 13.20/4. 3 Er. Kev. joukkue saapunut.
Klo 13:55 Sanoma Pitkäseltä. Sotatunturin Reutuvaarassa.
Klo 14:00 Sanoma Niemeltä. 13.59/4 Vihollinen motissa!
Klo 14.10 Sanoma 5746:sta. Missä Pitkäsen edessä olleet ryssät? Niemi komentaja.
Klo 14.15 Sanoma Niemeltä. Ryssät motissa Sotatunturin koillispuolella. Taistelu jatkuu.
Klo 15.30. Sanoma Pitkäseltä. Vihollinen pakenee Sotatunturista, ajamme takaa. Ottakaa yhteys 4. Er. Kev. joukkue 3. Er. Kev. joukkueen radisti ei mukana. Peruutettiin.
Klo 16.00 Sanoma 5746:sta. Mihin suuntaan vihollinen pakenee?

Klo 18.25 Sanoma Niemeltä. 17.30/20 Vihollinen ryhmittää apuvoimia. 1 Er. Kev. joukkue hajallaan. Olinpaikkani Sotatunturin itäpuolella. Saammeko apu voimia?
Klo 18.30 Sanoma 5746:sta. Vihollisen hyökätessä viivyttäen vetäytykää Martin suuntaan.

Huopatossun ja säilykepurkkien jäänteitä Tahkomännikön alueella. Kuva: Piritta Häkälä/Metsähallitus.

Sunnuntai 16.4.1944

Klo 0.55 Sanoma Vuha 1:stä. KV4:n ilmoitti, että siitä pohjoiseen kuuluu kiivasta laukausten vaihtoa 10 minuutin ajan. Välillä taukoa noin 5 minuuttia. Jälleen kiivasta laukausten vaihtoa 10 min. (Arvelua Vintilä ja Vuoltistunturin välillä?)
Klo 9.05 Sanoma Niemeltä N0820/31 Olinpaikkani on Sotatunturi. Vihollinen vetäytyy itään vih. vah. 200, omat tappiot 8. Omia miehiä palannut taistelusta. Tiedustelua suoritetaan. Pyydämme lentotiedustelua. Omat väsyneet. P. N.
Klo 9.10 Sanoma 5746:sta. Partioilla seurattava ryssien vetäytymistä. Loput levätkää Sotatunturissa. Lentotiedustelu järjestetään. KP.
Klo 9.15 Sanoma 5746:sta.  Luutn. Niemelle. Kakkisessa on I joukk. miehiä 6, III joukk. 4 ja IV joukk. 7 miestä. KP.
Klo 10.18 Sanoma Niemeltä 1018/6 Onko Vuori ja Meriläinen siellä?
Klo 10.30 Sanoma Oinoselle. Partio Vuoltistunturin ja Vintilätunturin välillä.
Klo 12.20 Sanoma Niemeltä 1053/6 Partio lähtenyt klo 7.
Klo 13.00 Tutkikaa Niemen taistelu paikka kaatuneista. Iltapäivällä viisi hevosta Sotatunturiin.
Klo 15.20 Tilannetiedoitus. Vihollinen taisteluiden jälkeen vetäytynyt Sotatunturista itä-koilliseen. Partiomme seuraavat. Vihollisia 200-300.
Klo 15.30 Sanoma Niemeltä. 1451/21 Lentokone tiedustelu Sotataipaleesta itään. Lähtevä vahva ladun suunt. Oma partio 15 hiihtää latua.
Klo 16.00 Lähetetty 5746:sta. Kootkaa osastonne rekitien päähän. Viisi hevosta tulossa vastaan. Eira II
Klo 17.15 Sanoma Niemeltä 1654/8 Partio vihollisen jäljessä. Palaa yöllä. Niemi.

Sotapäiväkirjojen merkinnät taistelusta päättyvät sunnuntaihin. Vihollisen liikkeitä ja vetäytymistä seuraamaan lähetetty tiedustelupartio palasi Kakkiseen yöllä 17.4. ja raportoi vihollisen vetäytyvän kohti Tulppiota. Vaikka suomalaiset ajoivat neuvostopartisaanit Sotatunturista, eivät iskut Savukosken alueella loppuneet, vaan Nousun, Seitajärven ja Lokan kyliin hyökättiin kesän 1944 aikana.

Kaikkien partisaani-iskuissa kadonneiden kohtalo ei vielä 70 vuoden jälkeenkään ole selvä. Uhreja on etsinyt Sallan Sotavainajien etsintäryhmä (nykyinen Lapin Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry), joka vuonna 2006 onnistui löytämään Seitajärven iskussa vangiksi otetun 16-vuotiaan Valtteri Ollilan jäänteet sekä Valtterin 17-vuotiaan siskon Eliisi Ollilan ja sotamies Matias Niirasen teloituspaikan. Mittavista etsinnöistä huolimatta partisaanien uhreista kadoksissa ovat edelleen ainakin Sallan Hautajärvellä ammutut isä ja tytär, Ossian ja Maire Hautajärvi.

Neuvostopartisaanit teloittivat Eliisi Ollilan ja sotamies Matias Niirasen tällä paikalla 10.7.1944. Heidät oli otettu vangiksi Seitajärvellä 7.7.1944. Eliisin veljen Valtterin jäänteet löytyivät noin 100 metrin päästä teloituspaikasta. Kuva: Siiri Tolonen/Metsähallitus.

Kiitoteitä ja konekorsuja - sodanaikaisten lentokenttien kartoitusta

Oman erikoisryhmänsä Metsähallituksen kulttuuriperintöinventoinnissa muodostavat lentokentät. Toisen maailmansodan aikana Suomen ilmavoimilla oli käytössään pitkälti toistasataa lentokenttää ympäri maata. Varsinaisten lentotukikohtien lisäksi lisäksi suurimpien kaupunkien lentokentät valjastettiin sotilaskäyttöön. Myös kymmeniä uusia kenttiä rakennettiin ympäri maata sekä koulutus- että rintamalentotoimintaan.

Sotien jälkeen suurin osa kentistä jäi aluksi Puolustusvoimien haltuun. Monet kentistä jatkoivat toimintaansa joko sotilas-, harraste- tai siviilikenttinä. Osa myytiin tai luovutettiin muuhun toimintaan ja purettiin esimerkiksi peltomaaksi tai hylättiin metsittymään. Osa taas päätyi Puolustusvoimien varikko- tai harjoitusalueiksi tai jäi muuten odottamaan jatkotoimenpiteitä. Tätä kautta Metsähallitukselle on päätynyt useita vanhoja sodanaikaisia lentokenttiä tai niiden lähimetsiä.

Sodanaikaiset lentokentät muodostavat kiinnostavan kulttuuriperintökohderyhmän. Nämä kohteet ovat selkeästi tunnistettavissa ja ne voidaan varmasti liittää tiettyihin aikoihin ja tapahtumiin. Rakenteet ovat muihin kohteisiin verrattuna massiivisia ja yhä selkeästi tunnistettavissa maastossa. Alueet ovat myös tasaisia ja helppokulkuisia ja yleensä niiden keskelle pääsee ajamaan suoraan autolla. Myös niiden määritteleminen kulttuuriperintökohteiksi on kohtuullisen kiistatonta ja monesti kentän perinteistä huolehtii historiayhdistys tai joku muu paikallinen harrastajataho.

Vaalan kenttä vuoden 1943 kartassa.

Vaalan kenttä vuoden 1943 ilmakuvassa.

Vaalan kenttä nykyisessä ilmakuvassa.

Suomen ensimmäiset lentokentät olivat aluksi nimensä mukaisesti kenttäalueita. Paikalla oli suuri ja tasainen, yleensä pyöreä, aukea. Varustus riippui kentän tärkeydestä, mutta usein se koostui tuulipussista, kaivosta sekä mahdollisesti muutamista katoksista, parakeista ja muista keveistä rakennuksista. Sotavuosien lähestyessä koneiden koko ja paino lisääntyivät, ja sitä kautta myös vaatimukset paremmista kiitoteistä. Kenttäalueille alettiin rakentaa varsinaisia kiitoratoja, jotka yleensä pyrittiin rakentamaan kolmion muotoon, jotta koneet saataisiin nousemaan ja laskeutumaan suunnilleen vastatuuleen.

Siikakankaan lentokentän varustukseen kuului sen valmistuttua ainoastaan tuulipussi sekä tämä kaivo.

Lestijärven kiitorata nykyään. Kyseessä oli yksi Kauhavan ilmasotakoulun koulutuskentistä.

Sodanaikaiset kentät tunnistaa (kiitoteiden lisäksi) yleensä lentokoneita varten rakennetuista suojista. Näitä kutsutaan vaihtelevasti sirpalesuojiksi, konekorsuiksi tai vastaaviksi. Suojat ovat vaihtelevan kokoisia ja muotoisia, mutta yleisin on hieman G-kirjainta muistuttava laaja ja korkea maavalli, jonka sisäosa on kaivettu maanpinnan alapuolelle, jotta kone on saatu joka suunnasta suojattua. Suojan perä on muotoiltu kulmikkaasti koneen pyrstöä varten. Usein suojissa on ollut puusta tehdyt seinät ja lattiat, joskus kattokin. Koska suojia rakennettiin erikokoisille ja -muotoisille koneille, voivat niiden mallit vaihdella kenttien mukaan neliönmallisista suojista tilaipäissuojiin, jotka muodostuvat vain matalista ja epäsäännöllisistä maavalleista.

Lentokoneen sirpalesuoja Rautavaaralla.

Yksi Vaalan kentän keveistä konesuojista.

Nähtävyyskohteeksi raivattu sirpalesuoja Vesivehmaalla.

Kartta Vesivehmaan kentästä vuonna 1943. Koneiden sirpalesuojia merkitty eniten kentän länsipuolelle, näistä keskimmäinen on ylemmässä kuvassa oleva nykyään raivattu sirpalesuoja.

Muut rakenteet Metsähallituksen inventoimilla kentillä ovat hyvin harvinaisia, sillä nykyiseksi metsätalousmaaksi ovat yleensä päätyneet pienemmät kentät, joiden varustus on ollut hyvin kevyttä. Isommat ja paremmat kentät ovat jatkaneet toimintaansa nykypäivään saakka ja niiden varustus on uusittu ajanmukaiseksi. Myös maanomistus on siirtynyt pois valtiolta. Lisäksi Puolustusvoimilla viime vuosikymmeniin saakka säilyneet vanhat kenttäalueet ovat olleet usein koulutuskäytössä ja alueilla on järjestetty usein kertausharjoituksia, joiden jäljiltä kentillä on usein poteroita, juoksuhautoja ja muita harjoituksissa kaivettuja suojarakenteita.

Myöhempiä harjoituskaivantoja Vaalan lentokentältä. Mahdollisesti ilmatorjuntatykin asema. Taustalla metsittynyt kiitorata.

Lentokentille rakennettiin sodan aikana ja sen jälkeen parakkeja ja muita huoltorakennuksia. Nämä jäivät usein lyhytikäisiksi ja ne on purettu pois kauan sitten. Autokorjaamon pohja Siikakankaan kentältä.

Siikakankaan kenttää käytettiin mm. pommitusharjoituksiin. Kentän liepeiltä löytyvältä vanhalta maalialueelta löytyi kuoppa…

…jonka vierestä löytyi luultavasti pienen lentopommin kappale.

- Ville