Kenttäradan työmaaleiri Sarvikankaalla Suomussalmella

Suomussalmen historiassa sota on vahvasti läsnä. Sotakohteita on satoja, joista suurin yksittäinen kohde on kunnan länsiosaa halkova Hyrynsalmen-Kuusamon kenttärata. Kohde on sen verran laaja, ettei sitä ole vielä tänä kesänä ehditty inventoida Suomussalmen alueella kokonaan, mutta muutamia paikkoja on jo dokumentoitu. Yksi niistä on Sarvikankaan työmaaleiri, jossa toimi kenttäradan saha. Aikalaislähteiden mukaan Sarvikankaan tuntumassa oli myös hakkuutyömaa. Kenttäradan inventoinnissa erittäin suureksi avuksi on ollut Pertti Huttusen vuonna 2010 kirjoittama sotakohteiden inventointiraportti. Tästä raportista ovat peräisin tiedot Sarvikankaan työmaaleiristä.

Kenttärataa ryhdyttiin rakentamaan kesällä 1942 ja sitä rakensivat Suomussalmella sekä venäläiset sotavangit että lyhyen aikaa saksalaiset rangaistusvangit. Sarvikankaan alueella käytettiin Huttusen mukaan työvoimana venäläisiä sotavankeja ja saksalaisia rangaistusvankeja, jotka työskentelivät läheisellä hakkuutyömaalla. Saksalaiset ja venäläiset vangit pidettiin toisistaan erillään eikä siitä, missä he asuivat, ole tietoa. Sahalla työskennelleet venäläiset sotavangit ovat voineet joko asua paikalla teltoissa tai sitten heidät on voitu marssittaa tai kuljettaa paikalle Pesiökylän vankileiristä.

Sotavankeja marssimassa töihin Laatokan tuntumassa Rajakonnussa vuonna 1941. Kuva: SA-Kuva.

Huttusen raportista löytyy paikalla sahurina toimineen Antti Partasen kertomus työskentelystä sahalla. Partanen solmi saksalaisten kanssa sirkkelisahatoiminnasta urakkasopimuksen ja ilman tapaturmavakuutusta hän sai ainoastaan teroittaa sirkkelin terän. Moottorimiehenä hänellä oli nuori venäläinen sotavanki. Vartijoina saha-alueella toimivat saksalaiset sotilaat. Partasen mukaan saha-alue toimi kenttäradan länsipuolella ja sinne johti pistoraide puutavaran kuljetusta varten. Saksalaiset halusivat pitää sahan visusti piilossa eikä sitä ympäröivää metsää saanut kaataa, ettei paikka paljastuisi venäläisille. Pienenä mielenkiintoisena tarinana Partanen kertoo, että paikalla oli sahakoppi, jonne tuli iltaisin naisia tapaamaan miehiä. Hän ei ollut pitänyt tästä ja oli sen takia kääntänyt moottorin pakoputken kopin sisälle ja saanut näin naiset lähtemään.

Sarvikankaan työmaaleirin aluetta. Aluetta halkoo normaali leveäraiteinen rautatie, joka rakennettiin sodan jälkeen.

Sarvikankaan työmaaleirin läntinen puoli on uuden, sodan jälkeen rakennetun radan vuoksi suurelta osin tuhoutunut ja jäljellä on vain pieni metsikkö nykyisen radan länsipuolella. Metsikössä on nähtävissä hieman epämääräisen muotoinen noin 15 x 5 metrin kokoinen ja noin 30-50 cm maanpintaa alemmaksi kaivettu tasoitettu alue sekä pieni pisaranmuotoinen kuoppa ja kivikasa. Lisäksi hieman kauempana on potero, jonka vieressä kasvavassa männyssä on kaksi kirveellä tehtyä pilkkaa. Huttunen arvioi tällä alueella olleen sahan paikan. Tätä on mahdotonta varmistaa,  sillä mitään sahaustoimintaan liittyvää ei paikalta löytynyt. Rakenteet viittaavat kuitenkin paikalla olleen sodanaikaista toimintaa. Aikalaislähteet mainitsevat Sarvikankaalla sijainneen myös hevostallin, jossa olivat tukinkuljetuksissa käytetyt ardennienhevoset.

Oletetulla sahan paikalla on maastossa nähtävissä epämääräisen muotoinen n. 15 x 5 m kokoinen hieman maanpintaa syvemmälle kaivettu tasainen alue.

Pisaranmallinen pieni kaivanto, mahdollisesti potero tai sahaustoimintaan liittynyt jäänne. Taka-alalla näkyy tasoitettu alue.

Kenttärata ja työmaaleiriin kuuluvia rakennuksia sijaitsee nykyisen rautatien itäpuolisella kankaalla. Metsä paikalla on tiheää taimikkoa, jossa havaintojen teko on erittäin vaikeaa. Huttunen oli inventoinnissaan kartoittanut alueelta rakennuksen ja teltan pohjan sekä hiilimiilun. Kaikki nämä kohteet paikannettiin ja niiden lisäksi löydettiin kaksi poteroa hiilimiilun tuntumasta harjun reunasta sekä ilmeisesti joko rataa varten tehtyjä tai sitä purettaessa jääneitä pölkkyjä. Nämä pätkät sopivat ainakin Antti Partasen kuvaukseen siitä, että sahalla tehtiin 6-10 metrin pituisia palkkeja siltoihin, ratapölkkyjä sekä lautoja rakennuksiin ja kenttäradan rakenteisiin. Itse kenttäradasta on jäljellä vain noin 4 metriä leveä hiekkakankaan läpi kaivettu linja. Muutoin radan linjaus on hävinnyt.

Kooltaan noin 8 x 4 metrin kokoisen rakennuksen, luultavasti korsun, jäänteet.  Huttusen tekemän inventoinnin aikaan vuonna 2000 rakennuksessa oli vielä ollut nähtävissä puujäänteitä, mutta nyt niitä ei enää havaittu.

Rakennuksen edustalta muurahaispesästä löytynyt metalliesine. Luultavasti kansi.

Pyöreä teltan paikka/pohja. Halkaisija noin 6 metriä.

Teltan paikan vieressä hiekkakankaan laidalla on hiilimiilun jäänteet. Miilu ei liity itse kenttärataan, sillä aikalaislähteen mukaan hiilimiilu sytytettiin talvisodan alkamisen aikoihin vuonna 1939 ja se oli jäänyt palamaan itsekseen.

Poteron jäänteet hiilimiilun tuntumassa.

Kenttäradan pohjaa.

Radan vierestä löytyneitä osin sammaloituneita pölkkyjä.

Saksalaiset aloittivat kenttäradan tuhoamisen 14.9.1944 Hyrynsalmelta. Pertti Huttunen ei ole tutkimuksessaan löytänyt mitään tietoa koskien radan ja rakennusten kohtaloa Sarvikankaalla saksalaisten vetäytyessä. Se tiedetään, että suomalaiset purkivat jäljellä olevan kenttäradan kiskotuksen kesällä 1945.

Jos joku vielä muistaa kenttäradan tai siihen liittyviä tapahtumia, tiedot otettaisiin ilolla vastaan. Jäljellä on vielä monta kohdetta ja pitkä pätkä rataa, jonka viimeiset dokumentointihetket ovat käsillä.

- Hanna

Nojatuolimatka Teijolle perustettavaan kansallispuistoon

Tänään julkistetun tiedon mukaan hallitus aikoo esittää Suomeen kahta uutta kansallispuistoa, joista toinen tulisi Salon Teijoon ja toinen Konnevedelle. Teijo on valtion omistama retkeilyalue, jonka kulttuuriperintöhankkeemme inventoi kesällä 2010. Alueelle on luontoarvojen ja merellisyyden lisäksi vahvasti leimallista rikas ja monipuolinen kulttuuriperintö. Teijolla on liikuttu jo kivikaudella, jolloin alue on ollut saaristoa. Myöhemmin, 1600-luvun lopulta 1900-luvun alkuvuosiin saakka, siellä on sijainnut kolmen ruukkikylän keskittymä, mikä vielä tänäkin päivänä näkyy sekä kylämaisemissa että metsissä. 

Lähdetäänpä seuraavaksi katsomaan Teijon alueella sijaitsevaa kulttuuriperintöä. Ottakaa siis hyvä asento tuolissa, matka Teijon alueen historiaan alkaa!

Alueen korkeimmalla kohdalla on Jeturkastin muinaisrantakivikko. Se sijaitsee noin 80 metrin korkeudella ja paljastui merestä noin 10 800-9 000 vuotta sitten silloisen Ancylusjärven rannalle. Kuvassa näkyy etualalla yksi Jeturkastin lukuisista ns. rakkakuopista. Nämä ovat ihmisen tekemiä ja niitä on saatettu käyttää esimerkiksi lihan varastointiin. Rakkakuoppia tunnetaan laajalti eri puolilta Suomea, mutta niiden ikää voidaan vain arvailla. Vanhimmat voisivat periaatteessa olla jopa kivikautisia, mutta joukossa on kaiken ikäisiä. Jeturkastista on aiemmin löydetty yksi reikäkivi, joka on ollut Teijon kansakoulun kokoelmissa. Reikäkivi saattaa olla kivikautinen.

Kuvassa näkyvän tien vasemmalta puolelta Lakiassuon reunasta löytyi noin 7 000 vuotta vanha kivikautinen asuinpaikka. Aikanaan alue on ollut suuren saaren suojaisassa rannassa. Jeturkasti sijaitsee tätä paikkaa noin 30 metriä ylempänä.

Saman suon toisella reunalla on yksi alueen lukuisista ns. ryssänuuneista. Ryssänuuniksi sanotaan kivistä ladottua uunia, jossa on iso laakakivi päällä. Yhdessä sivukivien kanssa laakakivi on muodostanut pesän, jonka takareunaan on jätetty savuaukko. Useasti uunirakennelman yhteydessä on myös maavallirakenne, joka on U:n muotoinen. Uuni on sijainnut U:n perällä.

Ryssänuunit ajoittuvat historialliselle ajalle ja ainakin Teijon alueella ne näyttävät liittyvän ruukkien hiilentuotantoon käytettyihin hiilimiiluihin, sillä ne sijaitsevat yleensä hiilimiilun vieressä. Kyseessä voisi olla esimerkiksi miilunpolttajan puusta tms. rakentaman tulisijallisen majapaikan jäännös, sillä kestihän miilun poltto parikin viikkoa ja sitä piti koko ajan vuorotta vahtia. Työtä varten tarvittiin siis lepopaikkakin. Ryssänuuneihin liittyy rannikolla myös suullista perinnettä, jonka mukaan ne olisivat venäläisen laivaston kenttäkeittopaikkoja, siis varsinaisia nimensä mukaisia ryssänuuneja. Nämä Teijon metsien ns. ryssänuunit eivät kuitenkaan tunnu sopivan tähän kuvaan.

Huomaatko tässä kuvassa metsään kätkeytyneen ison hiilimiilun jäännöksen? Vinkki: sen päällä seisoo Eero Kakkuri. Tämän miilun halkaisija on noin 16 metriä ja korkeus noin metrin. Kaikkiaan hiilimiilun jäännöksiä eli miilukumpareita on Teijon metsissä noin 200 kappaletta (yksityismaat mukaan luettuina). 

Isoimpiin miiluihin kasattiin tiiviin maa- ja turvekerroksen alle noin 400 kuutiometriä puuta. Puu poltettiin hyvin vähällä ilmalla hiileksi ja valmis tuote kuljetettiin kärryillä tai rekipelillä Teijon, Matildan ja Kirjakkalan ruukkeihin, jotka olivat toiminnassa 1600-luvun lopulta 1900-luvun alkuvuosiin. Eniten miiluja on mäntyä kasvavilla hiekkakankailla. Ne sijaitsevat usein lähellä jotain vesipaikkaa, esim. suon reunaa, sillä vettä tarvittiin miilun sammutuksessa.

Lankkerinnummella hiilimiilu erottuu päällä kasvavan helakan vihreän mustikkavarvuston perusteella. Hiili vaikuttaa maaperää rehevöittävästi tällä kuivalla mäntykankaalla. 

Teijon nummilla risteilee lukuisia kärrypolkuja. Suuri osa hiilimiiluista sijaitsee niiden reunassa ja ainakin osa niistä lienee syntynyt juuri hiilenvalmistuksen ja kuljetuksen tarpeisiin. Kuva on otettu Onnelannummelta.

Alueen metsiä on historiallisten tietojen mukaan käytetty myös kaskeamiseen, kun talonpojat ovat hakeneet metsistä lisäleipää. Kuvassa on mahdollinen kaskiröykkiö Lakiassuon itäpuolelta.

Teijon alueeseen kuuluu myös meri. Tässä inventoijat ovat lähdössä Isoholman saareen.

Isoholmaa inventoijan silmin. Maastolaitteen ruudussa näkyy saari ja eri-ikäiset metsäkuviot sekä punaisena viivana kuljettu reitti. Mikäli eteen sattui dokumentoitava kohde, painettiin paikannusnappulaa, jolloin tiedot tallentuivat koneen muistiin. Kohteesta tehtiin kohdekuvaus ja otettiin valokuvat. Lopuksi nämä tiedot vietiin Metsähallituksen tietojärjestelmiin ja ne ovat käytössä esim. retkeilyreittejä suunniteltaessa.

Teijon metsät ovat monessa mielessä mielenkiintoisia ja niistä riittää ammennettavaa kaikille kulkijoille. Inventointimme alueella kesti parisen viikkoa ja voin takuuvarmasti luvata, että sieltä voi löytyä vielä vaikka mitä. Käykääpä katsomassa!

- Jouni

Joulupukintie

Kaikki tietävät, että Joulupukki asuu Korvatunturilla. Joulupukkitieteen harrastajana olen kuitenkin alkanut aprikoida, että onkohan näin ollut aina? Niinpä viime kesänä jouduinkin tunnekuohun valtaan Kemiönsaaren Skinnarvikissä, jossa törmäsin useisiin Joulupukkiin liittyviin kulttuuriperintökohteisiin. 

Ensinnäkin näyttää siltä, että Joulupukki on asunut kivikaudella Etelä-Suomessa ja nimenomaan Skinnarvikissä. Näin on pakko päätellä, sillä siellä on Joulupukintie, joka kulkee kivikauden asuinpaikan läpi. Kuka muukaan siellä olisi voinut asustella kuin Joulupukki?

Joulupukin varhaisia asuinsijoja Joulupukintien varressa. Paikalta on löydetty mm. kvartsi-iskoksia, joista on kivikaudella valmistettu myös joululahjaesineitä.

Toisekseen hieman tuosta asuinpaikasta etelään on hiilimiilun jäännös, joten näyttää siltä, että Joulupukki on valmistanut hiiltäkin. No se on luonnollista, sillä tarvitsevathan tontut rutkasti hiiltä pajaansa, jossa takovat kaikenlaisia tarvekaluja lahjasäkkeihin.

Hiilenvalmistus on paikalla ollut valtavaa. Vielä nykyäänkin tonttujen muinaisesta hiilenvalmistusmiilusta on nähtävissä laaja kumpare Joulupukintien varressa. Mitä, onko tuo puna-asuinen miilun päällä tonttu vai itse Joulupukki!

Niin ja olihan siinä miilun vieressä kivisen uunin jäännöskin. Ilmiselvästi pajan paikka.

Tonttujen pajasta on jäljellä kivisen uunin jäännös ja sitä ympäröivää pajarakennetta, joka erottuu kumpareena.

Jossain vaiheessa Joulupukki on kuitenkin vaihtanut asemapaikkansa Korvatunturille syystä, jota emme vielä tiedä. Muutto on kuitenkin tapahtunut joskus kivikauden jälkeen. Ikävä kyllä tämän tarkempaa ajankohtaa on vielä mahdotonta sanoa, mutta luulisin, että Joulupukin eriaikaisia asuinsijoja tulee jatkossa löytymään muualtakin Suomesta. Joulupukkitiede on tieteenalana vielä kovin nuori, joten ajan karttuessa myös tietämyksemme tulee lisääntymään. Pitäkää silmät auki, kun liikutte metsissä!

Tonttuterveisin, Jouni

Jäähyväiset Kainuulle

Kainuun osalta on aika jättää hyvästit kulttuuriperinnölle tältä kesältä. Tilastotieteen näkökulmasta katsoen Suomussalmen läntinen tiimi ehti tarkastaa 202 kohdetta, joissa oli yhteensä n. 600 alakohdetta. Ensi kesänä inventointi siirtyy Pohjois-Suomussalmen alueelle ja järjestelmissä odottaa valmiiksi satoja tarkastettavia kohteita.

Tältä kesältä parhaiten jäivät mieleen sotakohteet sekä Suomussalmella aiemmin tuntemattoman kulttuuriperintötyypin eli hiilimiilujen löytyminen. Nämä miilut keskittyvät erityisesti keskustan eteläpuolisille alueille. Miilujen keskittymiselle tälle alueelle löytyy erittäin hyvä selitys: Ämmän ruukki. Raudanvalmistuksessa tarvittiin hiiltä ja sitä saatiin ruukkia ympäröiviltä kankailta. Hiilimiilut eivät ole olleet täysin kadoksissa, sillä useat niistä oli merkitty peruskarttaan tervahaudoiksi.

Kuvan keskellä hyvin naamioitunut hiilimiilu.

Syksy on luonnossa liikkuessa hienoa aikaa. Tähän lopuksi muutama tunnelmakuva Kainuusta. 

Ehdottomia suosikkejani: Hiljainen kansa.

Kajaanin linna

Kuten eräässä nimeltä mainitsemattomassa elokuvassa todetaan: I´ll be back! 

- Hanna

Tien päältä ja tien vierestä

Viimeiset kolme viikkoa hurahti Etelä-Suomen hajanaisilla metsäalueilla. Auton mittariin tuli kilometreja noin 4500 joten kiesissä tuli istuttua melko paljon, mutta maastossakin toki samoiltiin. Päiville tuli mittaa aamuvarhaisesta iltailtaiseen. Jälleen kerran hiilimiilut tulivat paremmin kuin tutuiksi. Säkylänharjun ampuma- ja harjoitusalueelta haravoitiin kasaan noin 100 miilua. Ne liittyvät Euran Kauttuan ruukin historiaan, joka oli toiminnassa 1689-1907. Säkylän kylien talonpojat valmistivat mäntykankailla hiilet ruukin ahnaisiin masuuneihin. Laserkeilausaineistosta ilmenee, että myös alueen yksityismetsissä on rutkasti miiluja, yhteensä lukemat nousevat varmaan kolmannelle sadalle.

Nokka kohti Säkylää eräänä aamuna.

Alueen ylhäisin hiilimiilu sijaitsee Porsaanharjun laella ( miilu on kuvan keskellä oleleileva kumpare). Harju syntyi noin 11000 vuotta sitten, jolloin mannerjäätikön reuna sijaitsi näillä tienoilla ja Yoldia meri lainehti hyisenhyhmäisenä. Noin 10700-10900 vuotta myöhemmin joukko säkyläläisiä rakensi tähän miilun ja toimitti hiilet Kauttualle. Maisemat ovat edelleen henkeäsalpaavan kauniiit.

Keskiajan huomattavimpiin maanteihin kuuluneen Huovintien kulkua ampuma-alueella. Tarkkaavainen lukija huomaa tien oikeassa reunassa kyhjöttävän hiilimiilukumpareen.

Säkyläviikon jälkeen auton keula suunnattiin aamuisin Pälkäneen-Kangasalan-Lempäälän ja Tampereen maisemiin ja loppuviikolla käytiin haistelemassa merituulia Tenholan Solbölessä. Vielä ehdittiin setviä myös Järvenpään ja Hyvinkäänkin maita. Hajallaan sijaitsevia metsäpalstoja haravoitiin, mutta juuri mitään mainittavaa ei noilta seuduilta löytynyt. Urjalasta tosin yksi hyvin maastoutunut asumuksen sija kera komean kivinavetan perustuksen. Se paljastui arkistotutkimuksissa 1800-luvun lopun venäläisen topografikartan mukaan Mäkelä -nimiseksi tilaksi. Nykyisin metsässä erottaa entiset peltoalueet maatuneiden ojien rajaamina alueina, joissa paikoin on viljelyröykkiöiden jäännöksiä. Varsinaisella asuinpaikalla erottuu lisäksi kiukaita ja kellarikuoppia. Vankan puuston perusteella autioituminen lienee tapahtunut joskus 1900 -luvun alkuvuosikymmeninä.

Vanhan asuinpaikan näkyvimpänä merkkinä erottuu kivinavetan jäännös.

Päärakennuksen jäännös on hyvin maastoutunut puuston alle. Sen mitat ovat noin 6 x 15 metriä ja siinä on ollut ainakin kaksi tulisijaa sekä toisessa päässä lattian alainen kellari.

Kolmannella viikolla inventoitiin Lapinjärven ja Loviisan metsiä. Siellä törmäsimme jälleen hiilimiiluihin ja muutamaan tervahautaan. Hieman erikoisempina kulttuuriperintökohteina tulivat vastaan tilikopin jäännökset sekä jo hävinneeseen rautatiehen liittyvät aitakiveykset.

Eero ja metsuri emeritus Rami tilikopin jäännöksillä Lapinjärven maastossa. Kopista jaettiin tilit metsätyömiesten kouraan joskus 1950-1960 -luvulla. Rahat tuotiin metsään tilipäivänä perjantaina. Kopissa oli myös kaminalämmitys.


Törmäsimme Loviisan Kuggomin metsissä tällaisiin kiveyksiin. Eero pirautti metsuri emeritus Ramille, joka kertoi, että 1980 -luvulla joku vanha pappa oli ulkoillessaan kertonut hänelle, että ollessaan pikkupoika olivat vanhat sanoneet tästä kulkeneen rautatien turvesuolle. Arkistoaineistojen kaivuutyö vahvisti asian. Tästä kulki rautatie 1900 -luvun alkuvuosina. Nykyisin rautatienpohjaa kulkee maantie, joka on kiveyksestä noin 6-7 metriä oikealle.



Loppuviikolla ehdin vielä käväistä Laitilan ja Ypäjän suunnalla. Laitilan pohjoisrajalla kävin katsomassa mielenkiintoiselta vaikuttavaa paikkaa, jossa arvelin voivani törmätä vanhaan pitäjien väliseen rajapyykkiin. Kyseinen paikka ei tuottanutkaan pettymystä. Suon keskellä sijaitsevassa saarekkessa oli yksi komeimpia rajamerkkejä, joita vastaani on tullut. Kiveen oli kaiverrettu vuosiluku 1786 ja sen yläpuolelle kirjaimet RA tai RÅ (RÅ = raja ruotsiksi). Kyseessä voi olla keskiajaltakin polveutuva rajamerkki, se selvinnee kirjallisista lähteistä.

Rajamerkki Laitilan pohjoisrajalla. Kivipaasi kohoaa lähes kahden metrin korkeuteen.

Pystykivessä näkyy kaiverrettuina kirjaimet RA (tai RÅ) ja niiden alla vuosiluku 1786.

Etelän maastokausi jatkuu vielä ainakin muutaman päivän verran.

Jouni ja Eero

Kaukokartoitusta - pikakurssi laserkeilausaineiston hyödyntämiseen

Olen joutunut viettämään viime aikoina jonkin verran aikaa toimistohommissa, mutta se ei ole merkinnyt sitä, etteikö inventointialueelta olisi näinä päivinä löytynyt jopa kymmeniä uusia kohteita. Apunani on ollut laserkeilausaineisto, jota 3,5 kuukautta tuijotettuani on jo ruvennut minulle aukeamaan. 

Olemme projektissa testanneet tänä kesänä erilaisten kulttuuriperintötyyppien näkyvyyttä laserkeilausaineistossa. Mitään kovin pientä aineistossa ei tietenkään voi nähdä, mutta oman kokemukseni perusteella tervahaudat, hiilimiilut, sotakohteet sekä jotkin pyyntikuoppakohteet, erottuvat helposti. Myös kivikautiset asumuspainanteet ovat näkyneet aineistossa, mutta itselläni näitä kohteita ei ole ollut.

Tervahaudat erottuvat aineistosta hyvin selkeästi renkaina, joista lähtee joko ura tai pistemäinen uloke. Tämä uloke on tervahaudan halssi.

Tervahautoja on kartoitettu jo satoja.

Suomussalmelta ei ennen tätä kesää tunnettu yhtään hiilimiilua, mutta nyt niitä on kymmeniä. Hiilimiilut keskittyvät erityisesti Suomussalmen lounaispuolen vaaroille ja kankaille. Ne erottuvat laserkeilausaineistossa pisteiden ympäröiminä ympyröinä. Usein niitä on myös kolmen miilun keskittyminä.

Kaksi kolmen miilun rypästä.

Sotakohteista on jäljellä erilaisia kuoppia ja kaivantoja, jotka erottuvat melko hyvin. Juoksuhaudat, ampumapesäkkeet sekä rakennusten pohjat on helppo kartoittaa laserkeilausaineiston perusteella.

Juoksuhautoja ja ampumapesäkkeitä Märännönkankaalla.

Eri kokoisia sodanaikaisia kaivantoja Hietakankaalla.

Kulttuuriperintökohteiden näkyvyyteen laserkeilausaineistossa vaikuttavat tietenkin myös paikalla vallitseva kasvillisuus sekä keilauksen ajankohta. Aineisto on osoittautunut itselleni erittäin hyödylliseksi ja kohteita on voinut luotettavasti kartoittaa sen avulla. Maanmittauslaitoksen sivulta voi ladata ilmaisia aineistoja, joten ei muuta kuin kokeilemaan!

- Hanna, Suomussalmi

Maiseman laserointia

Ylen teemalta näyttää nyt kesällä tulevan ohjelmia 70-luvun Suomesta. Joskus silloin omassa lapsuudessani kuumina ja aurinkoisina kesinä (avain kuten nytkin) pyöräilimme Lehijärven hiekkatietä uimarannalle ja lauloimme kilpaa Armin ja Dannyn hittejä. Iso D kehitti aina uusia teemoja kiertueilleen, yksi niistä taisi olla Armi ja Danny laserajassa. Tämä tuli mieleeni kun olemme vihdoin arkeologiassakin päässeet laseraikaan. Mm. Metsähallituksen omista ja Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistoista saadaan muokattua kuun pintaa muistuttava kuva, jossa saattavat näkyä monenlaiset ihmisen muinoin maastoon tekemät muodot. Tällaisia ovat esim. kivikautiset asuinpainanteet, tervahaudat ja hiilimiilun pohjat. Menetelmä mahdollistaa laajojen alueiden kaukokartoituksen, joskaan (läheskään) kaikki kohteet eivät tässä aineistossa näy, monista eri seikoista johtuen.

Teijon retkeilyalueella Salossa on toistasataa vanhaa hiilimiilun jäännöstä. Ne erottuvat kuvassa pyöreinä kohoumina, joita useasti ympäröivät pienet kuopat. Miilujen läpimitta vaihtelee noin 10-20 metrin välillä ja korkeus noin puolesta metristä metriin. Miiluja ympäröiviä kuoppia on käytetty aikoinaan miilujen polton ilmansäädössä. Teijon alueella on kolme ruukkikylää (Kirjakkala, Teijo ja Matilda), jotka olivat toiminnassa 1680 -luvulta 1900 -luvun alkuvuosiin. Löydätkö kuvasta toistakymmentä miilua. Osa niistä näkyy hieman heikommin. Syynä tähän voi olla esim. päällä kasvava vanha puusto, joka on estänyt lentokoneesta lähetettyjen lasersäteiden osumisen maanpintaan saakka. Laserkeilauskuvassa näkyvät hyvin myös ojitetut alueet, tiet, hiekkakuopat ja muinaiset rantamuodostumat aaltomaisine kuvioineen.

Jouni