Kurjalan kalliolta Rekimiilunnotkoon

Suomen kansa on ehtinyt joka paikkaan. Osoituksena tästä ovat paikannimet joita riittää  kaukaisimpiin erämaihin asti. Osa nimistä ei avaudu millään, jotkut kutkuttavat mielikuvitusta ja toisinaan ne tuntuvat kertovan hyvinkin selvästi mitä paikassa on puuhattu. Tähän tarinaan olen koonnut nimistöä viime vuosien inventointireissuilla eteeni tulleista paikoista.

Kuuma, Jokioinen

Kuuma oli nimensä veroinen paikka. Helteisen kesäpäivän aikana kolusimme vaihtelevaa maastoa, josta inventointisäkin pohjalle kertyi muun muassa naurishautoja ja lähistöltä myös pyyntikuoppia. Kuvassa Eero Kakkuri.

Kurjalankallio, Jokioinen

Täälläpä ei kuitenkaan ollut erityisen kurjaa. Melko kauniissa kuusikossa ketunleipien katveessa kökötti loivapiirteinen naurishaudan hahmo.

Rekimiilunnotko, Tammela

Tänne piti tulla karttaan piirretyn nimen "Rekimiilunnotko" takia. Ja löytyihän täältä tervahauta kyseisen notkon reunalta. Tässä nimi oli hyvä enne.

Miilukaski, Padasjoki

Miilukaski kutsuu inventoijaa jo pelkällä nimellään. Lisäksi laserkeilausaineistossa näkyi paikalla kaksi hiilimiilukumparetta. Molemmat löytyivät maastostakin, mutta ne olivat osittain vahingoittuneet maanmuokkauksessa. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että ennestään tuntemattomia kulttuuriperintökohteita voi olla todella vaikea havaita metsäkoneesta käsin ilman olemassa olevaa ennakkotietoa. Siksi on tärkeää, että kulttuuriperintö inventoidaan ja sen sijainti tulee tunnetuksi ja ne merkitään maastossa ennen toimenpiteitä. Miilukaskesta ei  kuitenkaan löytynyt kaskiröykkiöitä, joten paikalla on aikanaan kaskettu ilman enempiä raivaustöitä.

Korsulaani, Tammela

Korsulaani on sijainniltaan syrjäinen kangasmaa soiden ympäröimässä maastossa. Paikalta löytyi tulisijallisen rakennuksen jäännös, josta oli jäljellä vain kivirakenteet. Se on aikanaan tehty isojen maakivien ympärille ja siinä lienee ollut puu/sammalkate. Tulisijan savuaukko näkyy kuvassa Eero Kakkurin oikealla puolella. Asumus on ollut pieni, yhden asuttava. Vaan kuka tässä on oleskellut ja koska. Joka tapauksessa se on rakennettu niin, että sitä on ollut erittäin vaikea havaita.

Kuolio, Kuusamo

Jos nimi voi olla enne, niin Kuusamon Kuoliossa se sitä on. Paikalla on venäläisten sotavankien hautakuoppia. Kuolio on nimenä paljon toista maailmansotaa vanhempi, mutta joillekin se oli kohtalo.

Kruununkivi, Hämeenlinna ja Hattula

Hattulan ja Hämeenlinnan rajalla on Kruununkivi. Kiveen on kaiverrettu rajanvahvistusmerkiksi kruunu. Asiakirjoissa kivi mainitaan jo 1400-luvulla ja se ollut silloisten Hattulan, Vanajan ja Hauhon pitäjien kylien välinen rajakivi. Nykyisin Vanaja ja Hauho kuuluvat Hämeenlinnaan ja moni muukin asia on muuttunut 500 vuoden aikana, mutta kivi kantaa yhä kruunuaan ja toimittaa virkaansa rajalla.

Lakukivi, Juupajoki

Lakukivi jököttää Juupajoen ja Ruoveden rajalinjan tuntumassa. Eero Kakkuri tutkailee kiven pintaa.

Siitinjärvi, Orivesi

 Tällä kauniilla paikalla on merkkejä esihistoriallisesta asuinpaikasta. Oriveteläisten alkukotiko?

Inventoinneissamme nimet ovat monesti johdattaneet kulkuamme metsissä. Ne kertovat, että alueilla on ennenkin oltu ja asusteltu. Nimet myös muuttuvat tai voivat hävitäkin aikojen saatossa. Tämän huomaa jo vertailemalla eri ikäisiä karttoja samalta alueelta. Niistä voi myös nähdä, että jotkin nimet ovat vähintään satoja vuosia vanhoja. Vanhimpien nimien ikää voi vain arvailla eikä niiden merkitys enää aukene meille.

Kolmen inventointiryhmän satunnainen kohtaaminen Murhivaaran laella siellä jossain 2014 jKr. Kuvassa Ville Laurila, Antti Heikkinen, Jussi Kivioja ja Hanna Kelola-Mäkeläinen. Kameran takana kirjoittaja.

- Jouni

Kolossa maan sisällä asui hobitti

Hietasen maahan kaivettu tervapirtti Nurmeksen pohjoisosassa. Oven yläpuolelle on kaiverrettu "HIKIPESÄ".

Taru sormusten herrasta –kirjojen isä J. R. R. Tolkien oli tunnetusti suuri suomalaisen kulttuurin ystävä. Kielten tutkijana hän keräsi teoksiinsa paljon yleiseurooppalaista kulttuuriperintöä ja ajatteli itse olevansa enemmän Elias Lönnrotin hengenheimolainen kuin romaanikirjailija. Hieman Kalevalan tyyppisesti Tolkien keräsi palasia tarinoihinsa kaikista vanhoista eurooppalaisista mytologioista mitä käsiinsä sai. Kirjoista löytyy siten runsaasti viittauksia Kalevalaan, Kantelettareen ja  muihin vanhoihin suomalaisiin tarinoihin.

Yhtenä osaltaan suomalaisuuteen viittaavana piirteenä Tolkienin teoksissa on pidetty hobittien asumuksia. Pienikasvuiset hobitit eivät asu kivilinnoissa tai hirsitaloissa, vaan maanalaisissa asumuksissa. Nämä eivät ole mitään likaisia luolia tai kuoppia, vaan hyvin rakennettuja ja kotoisiakin maanalaisia rakennuksia. Tämänkaltaiset rakennukset kuuluvat kieltämättä kiinteästi suomalaiseen kulttuuriperintöön ja niiden rakenteita tavataan kulttuuriperintöinventoinneissa yleisesti.

Rautavaaran Repolan raunioituneen tilan mailla on asuinkuopan jäänteet. Paikallisten mukaan kuopassa asui vanha mummo vielä 1900-luvun puolivälin jälkeen.

Suomessa maanalaisia rakennuksia kutsutaan esimerkiksi korsuiksi tai kellareiksi. Aika on tosin hieman muuttanut näiden sanojen merkityksiä. Kellari ei tarkoittanut alun perin välttämättä lainkaan maanalaista rakennusta, vaan kivirakenteinen kellari saattoi hyvin seistä esimerkiksi linnan pihamaalla. Toisaalta myös korsu-sana muuttui 1900-luvulla tarkoittamaan sotilaskäytössä olevaa linnoitusasumusta. (Huomionarvoista on lisäksi sauna-sanan merkityksen muuttuminen tarkoittamaan pelkästään peseytymishuonetta.)

Saari-Haaposen räjähdysainekorsu Ylöjärven Kurussa.

Salpalinjaan liittyvä jatkosodan aikainen miehistökorsu Lieksassa.

Maanalaisia rakennuksia on Suomessa rakennettu aikojen kuluessa moniin eri tarpeisiin. Erämaihin rakennetut harvalukuiset rakennukset rakennettiin tilanteeseen sopivimmalla tavalla.  Käytännössä usein kuivaan ja kaltevaan rinteeseen rakennettaessa on ollut helpompaa kaivaa rakennus osittain maan sisään, kuin rakentaa korkeat seinät sopivalla tasaisella kohdalla sijaitsevalle rakennukselle. Alueilla, jossa maaperä on hiekkaista ja kumpuilevaa, metsäsaunat (esimerkiksi niitty-, terva- tai eräsaunat) on hyvin usein kaivettu osittain maan sisään. Tämänkaltaiset eräkorsut muistuttavat muodoltaan maanpinnalle rakennettuja eräsaunoja. Seinän pituus on noin 4-5m ja oven suussa on luonnonkivistä tehty kiuas.

Kuhmon Pöksylammen tervahaudan vieressä oleva korsu, jossa tervanpolttajat ovat majoittuneet. Etualalla kiukaan jäännös, taaempana itse korsun kaivanto. Puuosat ovat maatuneet jäljettömiin.

Kun Suomen metsissä ryhdyttiin tekemään suuria puusavottoja, tarvittiin niitä varten myös erilaisia rakennuksia. Eränkäyntiin tottuneet työmiehet rakensivat tietysti savotoissa tarvittavat rakennukset samaan tyyliin kuin aiemmat eräsaunat. Tämän takia osa varhaisista savottakämpistä on kaivettu maan sisään samaan tapaan kuin eräsaunat. Joskus myös hevostallikin saatettiin kaivaa osin maan sisään. 

Savottakämppien pihapiireihin rakennettiin paljon erilaisia rakennuksia. Tyypilliseen kämppäkokonaisuuteen kuului asuinrakennuksen lisäksi hevostalli, sauna ja kellari. Joskus kellari saattoi olla vaan kevytrakenteinen kuoppa eväiden säilytykseen., kun taas toisinaan kellarit olivat isompia ja muistuttivat rakenteeltaan rintamamiestalojen maatilojen perunakellareita. Vaikka kellarit tehtiin ainoastaan varastorakennuksiksi, on niiden rakenteissa vastaavuuksia aikaisempiin korsuihin.

Metsätyökämpän kellari Savukoskella. Itse kämppä on sijainnut etualan aukiolla ja on purettu pois. Kellari on jätetty paikalleen.

Ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, sodankäynnin muuttuessa, ryhdyttiin tukeutumaan kiinteästi linnoitettuihin asemiin, joihin rakennettiin runsaasti maanalaisia asumuksia eli korsuja. Näitä sotilaskäyttöön rakennettuja korsuja on useita eri tyyppejä. Yhteistä niille kaikille on kuitenkin se, että koska korsu oli jo vanhastaan tavallinen rakennustyyppi, ei sille tarvinnut keksiä uutta nimeä.

Korsuja rakennettiin esimerkiksi linnoituksiin majoitus- ja ampumakäyttöön. Taaempana rintamasta sijaitsi lisäksi erilaisia maahan kaivettuja varastoja ja hevostalleja. Myös lentokentille rakennettuja maahan kaivettuja lentokonesuojia kutsuttiin korsuiksi. Sota-aikaan liittyvät myös käpykaartilaisten korsut kaukana erämaassa.

 

Siikakankaan sodanaikaisen lentokentän suuri lentokonekorsu Ruovedellä. Tämänkaltaiset laajat ja avoimet suojat olivat tarkoitettu pommikoneita varten. Pienempiä hävittäjiä varten oli omat suojansa, jotka olivat usein katettuja.

  

Käpykaartilaisen korsu Talaskankaan luonnonsuojelualueella. Läheisen kylän seppä asui tässä korsussa jatkosodan kesinä sotaa paossa. Myöhemmin korsu on ollut metsästäjien käytössä.

Suomen metsät ovat täynnä monenlaisia esimerkkejä suomalaisesta kulttuuriperinnöstä. Maahan kaivetut vanhat rakennuksen jäänteet kuuluvat ilman muuta tähän joukkoon. Ei ihmekään, että nämä ovat kiinnostaneet myös ulkomaisia tutkijoita.

- Ville

Kenttäradan työmaaleiri Sarvikankaalla Suomussalmella

Suomussalmen historiassa sota on vahvasti läsnä. Sotakohteita on satoja, joista suurin yksittäinen kohde on kunnan länsiosaa halkova Hyrynsalmen-Kuusamon kenttärata. Kohde on sen verran laaja, ettei sitä ole vielä tänä kesänä ehditty inventoida Suomussalmen alueella kokonaan, mutta muutamia paikkoja on jo dokumentoitu. Yksi niistä on Sarvikankaan työmaaleiri, jossa toimi kenttäradan saha. Aikalaislähteiden mukaan Sarvikankaan tuntumassa oli myös hakkuutyömaa. Kenttäradan inventoinnissa erittäin suureksi avuksi on ollut Pertti Huttusen vuonna 2010 kirjoittama sotakohteiden inventointiraportti. Tästä raportista ovat peräisin tiedot Sarvikankaan työmaaleiristä.

Kenttärataa ryhdyttiin rakentamaan kesällä 1942 ja sitä rakensivat Suomussalmella sekä venäläiset sotavangit että lyhyen aikaa saksalaiset rangaistusvangit. Sarvikankaan alueella käytettiin Huttusen mukaan työvoimana venäläisiä sotavankeja ja saksalaisia rangaistusvankeja, jotka työskentelivät läheisellä hakkuutyömaalla. Saksalaiset ja venäläiset vangit pidettiin toisistaan erillään eikä siitä, missä he asuivat, ole tietoa. Sahalla työskennelleet venäläiset sotavangit ovat voineet joko asua paikalla teltoissa tai sitten heidät on voitu marssittaa tai kuljettaa paikalle Pesiökylän vankileiristä.

Sotavankeja marssimassa töihin Laatokan tuntumassa Rajakonnussa vuonna 1941. Kuva: SA-Kuva.

Huttusen raportista löytyy paikalla sahurina toimineen Antti Partasen kertomus työskentelystä sahalla. Partanen solmi saksalaisten kanssa sirkkelisahatoiminnasta urakkasopimuksen ja ilman tapaturmavakuutusta hän sai ainoastaan teroittaa sirkkelin terän. Moottorimiehenä hänellä oli nuori venäläinen sotavanki. Vartijoina saha-alueella toimivat saksalaiset sotilaat. Partasen mukaan saha-alue toimi kenttäradan länsipuolella ja sinne johti pistoraide puutavaran kuljetusta varten. Saksalaiset halusivat pitää sahan visusti piilossa eikä sitä ympäröivää metsää saanut kaataa, ettei paikka paljastuisi venäläisille. Pienenä mielenkiintoisena tarinana Partanen kertoo, että paikalla oli sahakoppi, jonne tuli iltaisin naisia tapaamaan miehiä. Hän ei ollut pitänyt tästä ja oli sen takia kääntänyt moottorin pakoputken kopin sisälle ja saanut näin naiset lähtemään.

Sarvikankaan työmaaleirin aluetta. Aluetta halkoo normaali leveäraiteinen rautatie, joka rakennettiin sodan jälkeen.

Sarvikankaan työmaaleirin läntinen puoli on uuden, sodan jälkeen rakennetun radan vuoksi suurelta osin tuhoutunut ja jäljellä on vain pieni metsikkö nykyisen radan länsipuolella. Metsikössä on nähtävissä hieman epämääräisen muotoinen noin 15 x 5 metrin kokoinen ja noin 30-50 cm maanpintaa alemmaksi kaivettu tasoitettu alue sekä pieni pisaranmuotoinen kuoppa ja kivikasa. Lisäksi hieman kauempana on potero, jonka vieressä kasvavassa männyssä on kaksi kirveellä tehtyä pilkkaa. Huttunen arvioi tällä alueella olleen sahan paikan. Tätä on mahdotonta varmistaa,  sillä mitään sahaustoimintaan liittyvää ei paikalta löytynyt. Rakenteet viittaavat kuitenkin paikalla olleen sodanaikaista toimintaa. Aikalaislähteet mainitsevat Sarvikankaalla sijainneen myös hevostallin, jossa olivat tukinkuljetuksissa käytetyt ardennienhevoset.

Oletetulla sahan paikalla on maastossa nähtävissä epämääräisen muotoinen n. 15 x 5 m kokoinen hieman maanpintaa syvemmälle kaivettu tasainen alue.

Pisaranmallinen pieni kaivanto, mahdollisesti potero tai sahaustoimintaan liittynyt jäänne. Taka-alalla näkyy tasoitettu alue.

Kenttärata ja työmaaleiriin kuuluvia rakennuksia sijaitsee nykyisen rautatien itäpuolisella kankaalla. Metsä paikalla on tiheää taimikkoa, jossa havaintojen teko on erittäin vaikeaa. Huttunen oli inventoinnissaan kartoittanut alueelta rakennuksen ja teltan pohjan sekä hiilimiilun. Kaikki nämä kohteet paikannettiin ja niiden lisäksi löydettiin kaksi poteroa hiilimiilun tuntumasta harjun reunasta sekä ilmeisesti joko rataa varten tehtyjä tai sitä purettaessa jääneitä pölkkyjä. Nämä pätkät sopivat ainakin Antti Partasen kuvaukseen siitä, että sahalla tehtiin 6-10 metrin pituisia palkkeja siltoihin, ratapölkkyjä sekä lautoja rakennuksiin ja kenttäradan rakenteisiin. Itse kenttäradasta on jäljellä vain noin 4 metriä leveä hiekkakankaan läpi kaivettu linja. Muutoin radan linjaus on hävinnyt.

Kooltaan noin 8 x 4 metrin kokoisen rakennuksen, luultavasti korsun, jäänteet.  Huttusen tekemän inventoinnin aikaan vuonna 2000 rakennuksessa oli vielä ollut nähtävissä puujäänteitä, mutta nyt niitä ei enää havaittu.

Rakennuksen edustalta muurahaispesästä löytynyt metalliesine. Luultavasti kansi.

Pyöreä teltan paikka/pohja. Halkaisija noin 6 metriä.

Teltan paikan vieressä hiekkakankaan laidalla on hiilimiilun jäänteet. Miilu ei liity itse kenttärataan, sillä aikalaislähteen mukaan hiilimiilu sytytettiin talvisodan alkamisen aikoihin vuonna 1939 ja se oli jäänyt palamaan itsekseen.

Poteron jäänteet hiilimiilun tuntumassa.

Kenttäradan pohjaa.

Radan vierestä löytyneitä osin sammaloituneita pölkkyjä.

Saksalaiset aloittivat kenttäradan tuhoamisen 14.9.1944 Hyrynsalmelta. Pertti Huttunen ei ole tutkimuksessaan löytänyt mitään tietoa koskien radan ja rakennusten kohtaloa Sarvikankaalla saksalaisten vetäytyessä. Se tiedetään, että suomalaiset purkivat jäljellä olevan kenttäradan kiskotuksen kesällä 1945.

Jos joku vielä muistaa kenttäradan tai siihen liittyviä tapahtumia, tiedot otettaisiin ilolla vastaan. Jäljellä on vielä monta kohdetta ja pitkä pätkä rataa, jonka viimeiset dokumentointihetket ovat käsillä.

- Hanna

Lunta maassa

Kenttätyöt loppuivat juuri sopivasti viime viikkoon, sillä tänä aamuna Suomussalmella oli jo satanut lunta. Extreme-arkeologit toki inventoivat lumessakin, mutta minä kietoudun mielummin vilttiin ja kirjoitan raporttia teemuki kädessä.
Viimeisellä viikolla lähdin Juntusrannan suuntaan Ruhtinansalmen kyläyhdistyksen väen kanssa. He olivat paikantaneet toisen maailmansodan aikaisen venäläisten leirin, josta dokumentoimme 54 korsun pohjaa ja neljä pesäkettä.

Korsun pohja ja kattorakenteesta jäljellä olevia tukipuita.

Myös tässä korsunpohjassa on tukipuita pystyssä.

Jos suunnitelmat toteutuvat, paikasta saattaa tulla lähitulevaisuudessa uusi matkailukohde.

Viime viikolla Vuokki oli esillä Kainuun paikallismediassa, sillä siellä tehtiin mielipiteitä jakava operaatio. Jokeen kaatunut merkkipuu nostettiin ylös ja sijoitettiin sitä varten rakennettuun katokseen. Puuhun on kaiverrettu mm. vuosiluku 1682, jonka aitoutta jotkut ovat epäilleet. Pentti Zetterberg Joensuun Dendrokronologian laboratoriosta kävi ottamassa puusta näytteitä, joiden avulla puun ikä saadaan toivottavasti selville.

Minunkin tieni vei Vuokkiin tarkastamaan kohteita ja kävimme oppaani kanssa katsomassa tuota kuuluisaa puuta vaikka se ei sijaitsekaan valtion maalla.

Vuosiluku ja reikä, josta ajoitusnäyte on porattu.

Loput puusta.

Valtion maalta löytyi sodanaikaiselta puolustuslinjalta tämä "ristinmuotoinen kuoppa".

Talvisodan henkeen oikeanpuoleinen puu oli päättänyt, että kaveria ei jätetä. Vasemmanpuoleinen puu oli lahonnut poikki juurestaan ja pysyi pystyssä vain toisen puun avulla.

Tässä vielä hieman syksyn värejä.

Mukava on menneen kesän kuvia katsella, kun ilmat kylmenevät ja päivät pimenevät. Kokonaisuudessaan varsin onnistunut kesä, josta jäi paljon hyviä muistoja.

Riikka
Vantaa