Peräpohjan viimeinen porolappi

Kolarin kunnan eteläosassa keskellä laajaa aapasuota on korpikangas nimeltään Nälännönvainio. Alueella kasvaa synkkä kuusikko paksussa turpeessa eikä kenenkään luulisi haluavan tänne erämaan keskelle asumaan, vaan Ungan Pietipä halusi.

Nälännönvainiossa ensimmäisenä kulkijaa vastassa on hirsikehikko, joka on jäänyt korpikuusten syleilyyn.

Toinen rakennus on ilmeisesti ollut eläinsuoja, jonkinlainen navetta.

Ja kolmantena erottuu kolmihuoneisen asuinrakennuksen jäännös, jonka nurkassa on suuri uunin raunio.

Edellisten lisäksi alueella on seitsemän pientä kivikumpua, jotka ovat olleet viljelysröykkiöitä. Röykkiöihin kerättiin viljelyalueelta kivet.

Historiallisista lähteistä paljastuu, että Nälännönvainion lähes viiden hehtaarin tilan perusti Pieti Unga 1800-luvulla. Pieti oli Ruotsin Karesuandosta muuttanut poroja paimentava saamelainen.

Samuli Paulaharjun eloisa kertomus kuvaa Pietin elämää ja tuolloisia oloja seuraavasti:

"Aitolappalainen oli Kaaresuvannosta tullut Ungan Pietikin,

joka eli viime vuosisadan loppupuoliskolla Kolarissa poromiehenä.

Satoja poroja oli Pietillä itselläänkin ja satoja lantalaisporoja

paimennettavina, ja suuren tuhantisen tokkansa kanssa äijä kierteli

alituisesti Pasma-, Kontta-, Ruuhi- ja Raanujarven välisiä

sydänmaita. Ukko teki jo pikku pirtinkin Näläntöjarvelle, mutta

asusteli silti kuitenkin porojensa matkassa metsäkodassa. Pieti oli

totinen kristitty ja taitava porojenhoitaja. Muutamissa vuosissa

hän sai palkisensa pari-, kolmisataisen poromäärän nousemaan yhtä

moneen tuhanteen. Poromiehenä Pieti kuolikin yli kaksikymmentä

vuotta sitten. 

Ja ukon poika, Antti Unga, vaeltaa vielä

isäinsä jälkiä, hoitelee seitsenkymmenistä poroparttiotansa Kolarin

kiveliöissä ja asustaa sen matkassa joskus metsäkodallakin. Ukko

onkin enää ainoa aitolappalainen, joka täällä alhaalla, vanhojen

lappalaisten perintömailla, vielä elää isien tavalla.

Erämaista olivat Lapin pororaitiot tulleet, erämaissa monet

elivät koko ikänsä ja usean päivät päättyivät kiveliön kotaan.

Omia porojakin oli miltei joka raitiolla,mutta suurin osa paimennettavasta

karjasta oli lannanmiehen omaisuutta, jota lapinukko hoiteli palkkapaimenena.

Se oli sitä vanhaa hyvää aikaa, jolloin porolappi sai vielä vapaasti

vaeltaa metsissään ja jolloin porokarjoilla oli suurilla kairoilla

yltäkyllin maata ja laidunta. Ja voi sitä rikkautta, mikä

silloin oli kiveliöiden kansalla! Silloin oli poroja niin paljon, että

metsät vilisivät, ja lihaa oli kyllä ja rahaakin, millä ostaa. Lihava

lahtiruno maksoi vain 10—20 kruunua ja kolmella tolpalla sai hyvät

lapinkengät.

Mutta kun porottomat lantalaiset lisääntyivät ja tuppausivat

jokaiseen kiveliön kolkkaankin, niin he rupesivat kaikkia hallitsemaan

ja poromiehiä komentelemaan ja ahdistelemaan ja siitä

kävi elämä niin ahtaaksi, että porotkin viimein loppuivat. Mutta

porojen mukana katosi kaikki rikkauskin, ruoka loppui ja loppui

rahakin, kun porot ja lappalaiset hävisivät metsistä.

Oikein haikeana on monen vanhan poromiehen mieli muistellessa

mennyttä aikaa.

Mutta se aika on mennyt palaamatta koskaan takaisin, vaikka

vanhat sitä kuinka hartaasti kaipaisivat. Muinaiset porokaarteet

ovat lahoneet metsiin, sinne ovat entiset kodatkin rysähtäneet,

ja vanhoja kotasijoja löytyy miltei jokaiselta tievalta ja kangasmaalta,

kun vain rupeaa sammalta ja turvetta kuokkimaan pois.

Ja niiden mukana on Peräpohjan viimeinen porolappikin

hävinnyt.

Tuulisten tunturien ja avarain erämaiden vapaa kiertolainen

on vaipunut turpeen alle tai joutunut lopulta elämään ahtaassa hirsihuoneessa.

Tuhatlukuista villiä metsänkarjaa raitioinut

paimentolainen on häätynyt hoitamaan tyhmiä ja hitaita lannan elukoita.

Huvikseen ja mielihaluikseen juomukaalia kasvattaneen

metsänasukkaan on täytynyt ruveta hikipäissään möyrimään

entistä porokaarrettaan saadakseen siihen pahaisen perunapellon

ja mitättömän ohratilkkareen."

Pieti Ungalle syntyi kahdeksan lasta ja hänen jälkeläisiään asuu yhä seudulla. Nälännönvainion tila on suojeltu kiinteänä muinaisjäännöksenä ja tilalle on tehty hoito- ja käyttösuunnitelma.

Ungan Pietin tarinan myötä hyvää saamelaisten kansallispäivää!

Kaikki mikä piippaa!

Metallinilmaisimen käyttö maassa olevien esineiden etsimiseen on lisääntynyt viime vuosina. Asian ympärille on muodostunut alan harrastajien joukko, joka on varsin kirjava. Osa etsijöistä pyrkii toimimaan lakien mukaan ja avustamaan arkeologeja työssänsä. Pahimmillaan etsintä on esineiden ryöstöä ja kauppaamista nettisivuilla. Lapissa etsijöiden kohteena ovat erityisesti toisen maailmansodan kohteet, koska ne sijaitsevat usein asumattomilla seuduilla ja niissä on paljon irtoesineitä. 

Muinaismuistolaki kieltää muinaisjäännösten kaivamisen ja peittämisen. Suurta osaa kulttuuriperintöä muinaismuistolaki ei kuitenkaan koske ja metallinetsintää voi harrastaa jokamiehen oikeuksin. Tässä poikkeuksen muodostaa Metsähallitus, joka on maan haltijan ominaisuudessa suojellut kaikki metsätalousmailla olevat kulttuuriperintökohteet niiden iästä riippumatta, joten kohteiden kaivaminen on kielletty. Luonnonsuojelualueilla maan kaivamiseen tarvitaan aina lupa.

Museovirasto on laatinut sivuillensa ohjeita ja oppaan metallinetsijöille. Niihin kannattaa tutustua.

Linkki Museoviraston ohjeisiin:

http://www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen_kulttuuriperinto/metallinilmaisin

 

Linkki metallinetsijän oppaaseen:
http://www.nba.fi/fi/File/2529/muinaisjaannokset-ja-metallinetsin.pdf

 

Kulttuuriperintöinventoinnissa kaivuujälkiin on törmätty useasti. Rovaniemen Lautavaaran saksalaistukikohtakaan ei ole välttynyt kaivelulta, vaikka alue on puolustusvoimien harjoitusalue. Liikkuminen alueella on luvanvaraista ja kielto on osoitettu kyltein.

Rovaniemen Lautavaaran saksalaistukikohdan rakennuksen viereen on tehty kaivausalue, josta on löytynyt lasia, metalliromua ja säilyketölkkejä. Mitähän tästä lähti kaivajan matkaan?

Lautavaaran tukikohdassa on kaivettu syviä kuoppia ja säilyketölkit on ladottu kaivauskuopan viereen. Tässä tapauksessa kaivelija taisi osua siihen itseensä eli jätekuoppaan.

 Lautavaaran tukikohdan rakennelma, jossa on paksut kivimaavalliseinät. Kohde oli ehjä vuoden 2011 inventoinnin aikaan.

Vuoden 2014 tarkastuksessa rakenteen valliin on kaivettu kuoppa, kohtaan, jossa metallinilmaisin on antanut signaalin.

Rovaniemeltä lähtiessään saksalaiset räjäyttivät ammusvarastonsa. Ammuskotelo on nostettu turpeen päälle kaivelijoiden toimesta. Tällaiset kohteet voivat olla vaarallisia, mutta kaivelua se ei näytä hidastavan.

  Kittilän vankileirillä on kaivettu lasipurkki maasta.

Rovaniemen Hiukanniitun vankileirillä on suuri vesipalju säilynyt ilmeisesti painonsa vuoksi paikallaan.

 Vankileirin maastossa on kuitenkin kuoppia pienesineistön etsinnän jäljiltä.

Arvotonkin romu voi kertoa tietoja kohteesta. Rovaniemen Lautavaaran saksalaistukikohdan jerrykanisterissa on vuosiluku 1943 ja Könkäänvaaran suomalaisten tukikohdan kanisterissa vuosiluku 1945.

- Taisto