Näillä raukoilla rajoilla, poloisilla Pohjan mailla

Otsikko on Kalevalan ensimmäisestä runosta ja lausetta on usein käytetty kuvaamaan Lapin kaukaisia, äärimmäisiä rajoja. Varhain Lapin rajoja käytiinkin vetämään. Jo vuonna 1374 puhkesi Uppsalan ja Turun välinen kiista hiippakuntien rajasta. Kiistaan yritettiin yhtä ratkaisua vuonna 1596, jolloin Mauri Yrjänänpoika antoi rajatuomion, jonka mukaan raja kulki Pohjanlahden perukasta pohjoiseen: Östgrundetista Rajajokeen ja siitä sisämaahan Mandajärvelle. Raja oli kuitenkin niin epämääräisesti ilmaistu, että tilanne aiheutti rajakiistoja ja rajankäyntejä vielä vuosisatojen ajan. 

Vakiintuessaan raja määritti paitsi hiippakuntien ja valtioiden, myös pitäjien sekä Kemin ja Tornion lappien rajat. Koska raja oli jatkuvien kiistojen aiheena, asetti kuningas Adolf Fredrik vuonna 1762 välimiesoikeuden tutkimaan Kemin ja Tornion välistä rajaa. Lopullinen rajatuomio annettiin vuonna 1777 ja sen mukaan raja kulki Rovaniemen nykyiselle rajalle Kaisavaarasta, siitä Mustivaaraan ja sen jälkeen Typpyrävaarasta Porkkavaaraan. Ennen lopullista rajatuomiota rajaa ehdittiin vetää monestakin kohtaa. Niistä seuraavassa muutama tapaus, joista on vieläkin jäljellä jälkiä maastossa.

Vuoden 1777 rajamerkki Mustivaarassa eli nykyisessä Rajakirakassa Rovaniemen ja Yli-Tornion rajalla. Rajamerkissä on kolme pystykiveä kivilatomuksen päällä ja rajan molemmissa suunnissa on viisarikivet 10 metrin etäisyydellä päämerkistä osoittamassa rajan kulkusuunnan.

Toinen vuoden 1777 rajamerkki sijaitsee Porkkavaarassa, joka on Rovaniemen, Kittilän ja Kolarin yhtymäkohdassa.

Lapin ja Lannan raja

Vuonna 1673 annettiin Lapin asutusplakaatti ja tästä muutaman vuoden päästä maanmittari Jonas Gedda määritteli Kemin pitäjän rajan lapinkyliä vastaan. Asutusplakaatissa määriteltiin, mihin saakka suomalaisasutus sai Kemin pitäjässä edetä. Rajan pohjoispuolelle jäivät vanhat lapinkylät ja siten tätä rajaa alettiin kutsua Lapin ja Lannan rajaksi.

Geddan määrittelemä raja kulkee nykyisen Rovaniemen rajan pohjoispuolella Kittilän ja Sodankylän halki itään. Samaisen rajan olivat kemiläiset määritelleet jo vuonna 1672, joskin tuolloin raja kulki hieman etelämpää. Geddan ja kemiläisten määrittelemät rajat herättivät ärtymystä lapinkylien saamelaisissa ja he esittivät Sompion käräjillä vuonna 1687 oman rajansa.

Lapinkylien saamelaisten määrittelemä Lapin ja Lannan rajamerkki Posion Puntarikerossa.

Rovaniemen Taka-Riikovaaran latomuksen sijainti on mielenkiintoinen, sillä latomuksen ja sen viisarikiven kautta vedetylle linjalle osuu useita vanhoja rajamerkkejä. Eteläisempi rajaviiva kulkee Marrasjärven keskeltä. Tästä rajalinjasta löytyy kirjallista tietoa vuonna 1763 tehdystä rajaselonteosta (torniolaisten todistuksen mukaan raja kulki keskeltä Marrasjärveä). Taka-Riikovaaran pohjoispuolella rajaviiva kulkee puolestaan Rauvastenvuoman ja Rauvastenlammen kautta, jotka mainitaan useissa yhteyksissä, kuten esimerkiksi saamelaisten vuoden 1687 antamassa todistuksessa, Lapin ja Lannan rajapisteinä. Myös vuonna 1754 käyty Ylitornion ja lapinkylien välinen raja etelässä päättyi Rauvastenvuomalle.

Erittäin mielenkiintoista on myös se, että jos Taka-Riikovaaran osoittamaa rajalinjaa vedetään noin 100 kilometriä pohjoiseen, kulkee se Äkäsjärven poikki. Joidenkin tulkintojen mukaan Äkäsjärvi olisi alkuperäisen vuoden 1596 rajan Mandajärvi.

Taka-Riikovaaran latomus Rovaniemellä.

Taka-Riikovaaran latomuksen viisarikivi.

Lapinkylät edustavat Lapin vanhinta hallintomuotoa ja niiden juuret ovat esihistoriallisessa ajassa saakka. Myös lapinkylien väliset rajat merkittiin ja joidenkin lähteiden mukaan ne merkittiin kivilatomuksilla, joiden päällä oli pystykivi. Kuvien latomukset ovat Rovaniemeltä ja Posiolta, niiden merkityksestä ei kuitenkaan ole saatu varmuutta. Ainakaan ne eivät sijaitse millään tunnetulla historiallisella rajalla. Näille pystykivellisille latomuksille on ominaista, että ne sijaitsevat korkeilla vaaroilla, mutta eivät kuitenkaan niiden laella vaan noin kaksi kolmannesta korkeudesta vaaran juuresta mitattuna.

Koonilliset kivirauniot

Liekko-ojan ja Pikku-Saarijärven latomukset Kemijärvellä ja Selkäinojan latomus Rovaniemellä edustavat koonillisia kiviraunioita, jotka rakennettiin usein suuren maakiven yhteyteen. Koonilliset kivirauniot ovat Maanmittaushallituksen ylijohtaja J. Sjölinin 1895 kiertokirjeessä rakennettavaksi määräämiä kivilatomuksia, joita maanmittarit tekivät maantieteellisen kartoituksen sidemittauksia varten. Länsi-Lapissa näitä raunioita rakennettiin 1900–luvun ensimmäisinä vuosina.

Liekko-ojan latomus Kemijärvi.

Selkäinojan koonillinen kiviraunio Rovaniemeltä.

Myöhemmät rajamerkit

Myöhemmissä rajamerkeissä on usein pieni kivilatomus ja sen keskellä pystykivi. Maapalstojen välisissä rajapyykeissä on kiveen hakattuja palstojen numeroita.

Sodankylän ja Rovaniemen välisen nykyisen rajan merkki ja sen keskikivessä on teksti ”N 1849”. N ilmeisesti tarkoittaa Tsaari Nikolaita ja sen alla on merkin pystyttämisvuosi.

Tähän maapalstojen väliseen rajamerkkiin on kaiverrettu "N15".

Myöhemmin rakennetuissa rajamerkeissä on usein yksi kivikerta, jonka keskellä on pystylaaka.

Tämä rajamerkki on hienosti ladottu.

Muut kivikasat

Ihminen on kautta aikojen kaivanut kuoppia ja koonnut kivikasoja ja niiden tulkinta on usein vaikeaa. Jos kivilatomuksiin ei liity arkeologista tai historiallista taustatietoa, jäävät ne ilman selitystä kummittelemaan sekä tutkijoiden, että maallikoiden mieliin.

Jouttivaaran latomus Rovaniemen pohjoisosissa sijaitsee vaaran rinteessä. Latomus on kasattu ympäröivän maaston kivistä, joiden alkuperäisillä sijoilla näkyy vielä kuopat. Latomus on tehty suuren silmäkiven kylkeen ja kivien sekaan on laitettu myös maata.

Ranuan Petäjälammella sijaitsevassa kivirakassa on suuri pystykivi, jonka tarkoitus jää arvoitukseksi.

Ranuan Karipaljakan latomus sijaitsee tunnettujen Lapin ja Lannan rajapisteiden Kultisalmen ja Puntarikeron välimaastossa. Onko kyseessä rajamerkki ja rajan kulkusuuntaa osoittava viisarikivi?

Hienoja kivikummeleita kivirakassa. Tarkempi tarkastelu osoitti latomukset puhelinpylväiden tukiröykkiöiksi.

Kiviukko? Seita? Risti? Nyt jäitä hattuun tutkijoillekin!

- Taisto

Tien päältä ja tien vierestä

Viimeiset kolme viikkoa hurahti Etelä-Suomen hajanaisilla metsäalueilla. Auton mittariin tuli kilometreja noin 4500 joten kiesissä tuli istuttua melko paljon, mutta maastossakin toki samoiltiin. Päiville tuli mittaa aamuvarhaisesta iltailtaiseen. Jälleen kerran hiilimiilut tulivat paremmin kuin tutuiksi. Säkylänharjun ampuma- ja harjoitusalueelta haravoitiin kasaan noin 100 miilua. Ne liittyvät Euran Kauttuan ruukin historiaan, joka oli toiminnassa 1689-1907. Säkylän kylien talonpojat valmistivat mäntykankailla hiilet ruukin ahnaisiin masuuneihin. Laserkeilausaineistosta ilmenee, että myös alueen yksityismetsissä on rutkasti miiluja, yhteensä lukemat nousevat varmaan kolmannelle sadalle.

Nokka kohti Säkylää eräänä aamuna.

Alueen ylhäisin hiilimiilu sijaitsee Porsaanharjun laella ( miilu on kuvan keskellä oleleileva kumpare). Harju syntyi noin 11000 vuotta sitten, jolloin mannerjäätikön reuna sijaitsi näillä tienoilla ja Yoldia meri lainehti hyisenhyhmäisenä. Noin 10700-10900 vuotta myöhemmin joukko säkyläläisiä rakensi tähän miilun ja toimitti hiilet Kauttualle. Maisemat ovat edelleen henkeäsalpaavan kauniiit.

Keskiajan huomattavimpiin maanteihin kuuluneen Huovintien kulkua ampuma-alueella. Tarkkaavainen lukija huomaa tien oikeassa reunassa kyhjöttävän hiilimiilukumpareen.

Säkyläviikon jälkeen auton keula suunnattiin aamuisin Pälkäneen-Kangasalan-Lempäälän ja Tampereen maisemiin ja loppuviikolla käytiin haistelemassa merituulia Tenholan Solbölessä. Vielä ehdittiin setviä myös Järvenpään ja Hyvinkäänkin maita. Hajallaan sijaitsevia metsäpalstoja haravoitiin, mutta juuri mitään mainittavaa ei noilta seuduilta löytynyt. Urjalasta tosin yksi hyvin maastoutunut asumuksen sija kera komean kivinavetan perustuksen. Se paljastui arkistotutkimuksissa 1800-luvun lopun venäläisen topografikartan mukaan Mäkelä -nimiseksi tilaksi. Nykyisin metsässä erottaa entiset peltoalueet maatuneiden ojien rajaamina alueina, joissa paikoin on viljelyröykkiöiden jäännöksiä. Varsinaisella asuinpaikalla erottuu lisäksi kiukaita ja kellarikuoppia. Vankan puuston perusteella autioituminen lienee tapahtunut joskus 1900 -luvun alkuvuosikymmeninä.

Vanhan asuinpaikan näkyvimpänä merkkinä erottuu kivinavetan jäännös.

Päärakennuksen jäännös on hyvin maastoutunut puuston alle. Sen mitat ovat noin 6 x 15 metriä ja siinä on ollut ainakin kaksi tulisijaa sekä toisessa päässä lattian alainen kellari.

Kolmannella viikolla inventoitiin Lapinjärven ja Loviisan metsiä. Siellä törmäsimme jälleen hiilimiiluihin ja muutamaan tervahautaan. Hieman erikoisempina kulttuuriperintökohteina tulivat vastaan tilikopin jäännökset sekä jo hävinneeseen rautatiehen liittyvät aitakiveykset.

Eero ja metsuri emeritus Rami tilikopin jäännöksillä Lapinjärven maastossa. Kopista jaettiin tilit metsätyömiesten kouraan joskus 1950-1960 -luvulla. Rahat tuotiin metsään tilipäivänä perjantaina. Kopissa oli myös kaminalämmitys.


Törmäsimme Loviisan Kuggomin metsissä tällaisiin kiveyksiin. Eero pirautti metsuri emeritus Ramille, joka kertoi, että 1980 -luvulla joku vanha pappa oli ulkoillessaan kertonut hänelle, että ollessaan pikkupoika olivat vanhat sanoneet tästä kulkeneen rautatien turvesuolle. Arkistoaineistojen kaivuutyö vahvisti asian. Tästä kulki rautatie 1900 -luvun alkuvuosina. Nykyisin rautatienpohjaa kulkee maantie, joka on kiveyksestä noin 6-7 metriä oikealle.



Loppuviikolla ehdin vielä käväistä Laitilan ja Ypäjän suunnalla. Laitilan pohjoisrajalla kävin katsomassa mielenkiintoiselta vaikuttavaa paikkaa, jossa arvelin voivani törmätä vanhaan pitäjien väliseen rajapyykkiin. Kyseinen paikka ei tuottanutkaan pettymystä. Suon keskellä sijaitsevassa saarekkessa oli yksi komeimpia rajamerkkejä, joita vastaani on tullut. Kiveen oli kaiverrettu vuosiluku 1786 ja sen yläpuolelle kirjaimet RA tai RÅ (RÅ = raja ruotsiksi). Kyseessä voi olla keskiajaltakin polveutuva rajamerkki, se selvinnee kirjallisista lähteistä.

Rajamerkki Laitilan pohjoisrajalla. Kivipaasi kohoaa lähes kahden metrin korkeuteen.

Pystykivessä näkyy kaiverrettuina kirjaimet RA (tai RÅ) ja niiden alla vuosiluku 1786.

Etelän maastokausi jatkuu vielä ainakin muutaman päivän verran.

Jouni ja Eero