Hiio-hoi! Veneinventointia ja rankkasadetta

Tänään pääsimme vihdoin vesille tarkastamaan muutamaa kartalla kohteettomina erottuvaa saarta. Päästyämme venevalkamaan satoi jo kaatamalla, mutta sitkeinä sisseinä päätimme sateesta huolimatta hypätä veneeseen ja lähteä kohti ensimmäistä saarta.



All aboard.


Ensimmäinen saari oli nimeltään Kirkkosaari. Saaren nimi herätti jo uteliaisuuden, sillä Suomussalmelta tunnetaan useita Kirkkosaari-nimisiä hautasaaria. Tässä tapauksessa nimi ei kuitenkaan ollut enne, vaan saari osoittautui hyvin kiviseksi ja jyrkkärinteiseksi. Reissu ei tästä huolimatta ollut turha, sillä saarelta löytyi tervahauta (yllätys, yllätys) sekä suuri joukko leimapuita. Leimapuissa oli kahdenlaisia Metsähallituksen leimoja puuhun tehdyissä pilkoissa. Pilkkoja oli vähintään kaksi per puu.



Leimapuu Kirkkosaarella.



Sade teki lähtiessä tepposet ja veneen traileri ei yrityksistä huolimatta noussut omin avuin rannasta. Onneksi paikalle saatiin hälytettyä tarpeeksi vetovoimaa.

Hii-op!



Yritys 2 alkamassa.

Jo lähti nousemaan!


Toinen saarikohteemme Vuokkijärvessä oli mahtava! Paikan nimi oli Komminsärkkä ja se koostui suuremmasta saaresta ja muutamasta pienestä saaresta sen vieressä. Aikoinaan koko alue on ollut yhtä isoa niemeä, mutta veden säännöstelyn alettua niemi on muuttunut useammaksi saareksi. Rantauduimme ensin suuremman saaren eteläpuolella olevaan pikkusaareen ja jo rantaan tullessamme vedessä näkyi paljon valkoisia "hippuja". Nämä hiput osoittautuivat palaneeksi luuksi. Lisäksi rannalta löytyi kvartsi-iskoksia ja palaneita kiviä, jotka ovat merkkejä vanhoista tulisijoista. Ranta saarella oli pahoin syöpynyttä eikä jäljellä olevasta maakaistaleesta löytynyt etsinnästä huolimatta merkkejä ihmistoiminnasta.

Kivikaudella paistaa aina aurinko.

Kuvan vasemmassa reunassa näkyvän korkean rantatörmän alta löytyi kvartsikaavin.

Jatkoimme tästä suuremmalle saarelle, jonka korkeiden veden syövyttämien rantatörmien alta veden rajasta löytyi lisää palanutta luuta, palaneita kiviä, kvartsia, raaka-ainekimpaleita sekä todella upea kvartsikaavin. Kaapimen terässä näkyy nyrhinnän eli retusoinnin jäljet aaltoilevina painaumina. Kaapimia on käytetty nahkojen ja pienten puuesineiden muokkaamisessa.

 

Kaavin ja mittatikun virkaa toimittava muistitikku.

Päivä oli mahtava, vaikka välillä satoi kuin saavista kaatamalla. Saarten inventointi on aina harvinaista herkkua ja tälläkin kertaa inventointi tuotti tulosta. Huomenna palataan takaisin arkeen ja toivottavasti jo kuivuneelle maalle.

- Hanna, Ville, Riikka ja Vaula, Suomussalmi

Hylätyt tilat

Eräät vaikuttavimmista metsien kulttuuriperintökohteista ovat vanhoja historiallisen ajan asuinpaikkoja. Nämä kohteet ovat pinta-alaltaan usein suurimpien joukossa ja niissä on myös usein paljon erilaisia rakenteita. Niiden rakenteet kuten päärakennukset, aidat, ladot ja navetat ovat olleet muihin metsien kulttuurikohteisiin verrattuna varsin raskasrakenteisia. Ne on tarkoitettu ympärivuotiseen ja pysyvään käyttöön, ei tilapäiseen tai kausiluontoiseen toimintaan kuten esimerkiksi kämpät tai tervapirtit. Tästä, ja myös asuinpaikkojen suhteellisesta nuoruudesta johtuen, niillä sijaitsevista rakenteista on vielä nähtävillä paljon enemmän erilaisia asioita kuin useista muista kohteista. Hirsi- ja puurakennukset kestävät vuosikymmeniä pystyssä kunhan niissä on vain katto kunnossa. Katon petettyäkin kestää vielä pitkään ennenkuin viimeisetkin puurakenteet alkavat hävitä näkyvistä. Tämänkin jälkeen kivijalat/multapenkit ja uunit, sekä pihamaat rehevine kasveineen erottuvat vielä pitkään maastosta.



Kiviaita sekä muutamia uuni- ja raivausröykkiöitä on jäljellä 1800-luvun tilasta Soinin Kotaperällä



Myös asuinpaikkojen kertomat tarinat ovat usein vaikuttavampia kuin muiden kohteiden. Asuinpaikka on ollut jonkun koti jossa on asuttu. Paikoilta löytyy paikoitellen käyttöesineitä ja muita pientä irtaimistoa mitä paikoilla asuvat ovat jättäneet jälkeensä. Minkä takia ihmiset ovat poistuneet pihoilta ja jättäneet rakennukset hiljalleen lahoamaan metsiin? Pimeänä syyspäivänä puoleksi romahtanut talo saattaa olla hyvinkin synkkä ja vaikuttava kohde.

Romahtanut hirsinen päärakennus Pihtiputaan Seläntauksen kylällä.

-Ville ja Mitja, Karstula

Rajavartijoiden matkassa

Perjantaina suuntasimme aivan Suomussalmen kaakkoisnurkkaan, Kuivajärven kylään ja siellä rajavyöhykkeelle. Kuivajärven kohdalla vyöhyke on erityistä liikkumisrajoitusaluetta, joten saimme mukaan saattajat.
Saimme rajavartijoilta venekuljetuksen Vuokkijärven Vanhaan Kalmosaareen (kyseessä ei ole se iso Vuokkijärvi, vaan pienempi aivan valtakunnanrajalla sijaitseva järvi). Saareen on haudattu vainajia sekä Suomen puolella sijaitsevista kylistä: Kuivajärveltä ja Hietajärveltä että nykyisen Venäjän puolella sijaitsevasta Vuokinsalmen kylästä. Valtioiden välinen raja sulkeutui 1922, jolloin hautaaminen saareen loppui. Raja kulkee saaren poikki.

Saareen haudattujen vainajien muistoksi pystytetty risti.

Rajamerkki. Takana näkyvät puut ovat Venäjän puolella.

Rajavartijat päästivät meidän myös kiikaroimaan maisemia tänne 30 metriä korkeaan torniin.

Hauskanpidon jälkeen kävimme vielä tarkastamassa läheisen tervahaudan. Tervahaudan vierestä löysimme konttipuun eli puun, johon on kiinnitetty näre kontin tai repun ripustamista varten.

Tämän jälkeen jätimme rajavartijoiden polut taaksemme ja lähdimme viikonlopun viettoon.

Riikka
Suomussalmi

Suomussalmen erikoiset

Kesäloma on takana ja Suomussalmella on palattu sorvin ääreen akut ladattuina. Kohteiden tarkistusvauhti on ollut huima ja vastaan on tullut useita poikkeuksellisen hienoja kohteita.

Alkuviikosta irtolöytökohdetta tarkistettaessa huomio kiinnittyi hieman kauempana erottuvaan hienoon hiekkarantaan. Kävely rannalla paljasti paikan olleen kivikaudenkin ihmisestä oivallinen. Ranta oli täynnä kvartsi-iskoksia ja rannan takaa kaatuneiden puiden juuristosta suorastaan satoi kvartsia. Lisäksi paikalta löytyi palanutta luuta. Poikkeuksellisen runsas kvartsi-iskosten määrä voisi viitata rannan toimineen kvartsiesineiden valmistuspaikkana.

Tämä ranta on ollut suosittu jo kivikaudella.

Kvartsi-iskoksia eli kivikauden jätettä.

Joskus myös alueelle hyvin tyypillinen kohdetyyppi pääsee iloisesti yllättämään. Olemme kartoittaneet tähän mennessä jo yli 100 tervahautaa ja tervahautaähkyn merkkejä on ollut ilmassa. Luulin nähneeni jo kaiken, mitä tervahaudoissa on nähtävää, mutta Kuivassalmen kaksi tervahautaa yllättivät. Tervahaudoissa oli vielä jäljellä tervan juoksutukseen tarkoitettu puinen ränni eli piippu.

Tervahaudan kyljestä esiin pistävä ränni eli piippu.

Kohteita kartoittaessa tulee usein mietittyä tarinoita ja ihmisiä kohteiden takana. Kuka soiden ympäröimällä mäntykangaspläntillä on asunut? Onkohan tälläkin hiekkarannalla rakennettu hiekkakakkuja jo tuhansia vuosia sitten? Lisää pohdittavaa tarjosi Pärjänsuon laidassa oleva mänty, jonka kylkeen oli veistetty pilkka, jossa oli päivämäärä 4.8.1918. Allaolevista kirjaimista ei saanut kunnolla selvää, sillä puu oli niistä osan peittänyt. Kukahan päivämäärän oli puuhun kaivertanut ja miksi? Mitä tuona päivänä on tapahtunut? Jotain iloista vai surullista? Edes Google ei ole osannut asiaa selventää.

Mitähän 4.8.1918 on tapahtunut?

Homma jatkuu ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin kohta päästään tarkistamaan muutamia kiinnostavia saarikohteita. Stay tuned!

- Hanna, Suomussalmi

Piikkilankaa Seipäjärvellä

Sodankylän alueella oli jatkosodan aikana useampia saksalaisia sotavankileirejä. Arkistolähteiden mukaan Etelä-Sodankylässä sijaitsevan Seipäjärventien varrella niitä on ollut kolme. Ainakin yhdessä näistä oli vielä kiinteitä jäännöksiä, jotka pystyimme kartoittamaan.

Kohde on Myllyvaaran sotavankileiri, yksi Sallan Kuolajärvellä sijainneen Stalag 309:n alaisuuteen kuuluneista leireistä. Leirillä vankeina olleita neuvostosotilaita käytettiin enimmäkseen metsätöissä, ja paikallisen informantin mukaan leiri oli käytössä useamman vuoden. Elämä vankina oli kovaa. Leirille on arkistolähteiden mukaan haudattu 154 vankia.

Piikkilankaa

Aluksi paikan päällä katsottuna leiristä oli jäljellä vain ruostuneita tölkkejä, epämääräisiä kuoppia ja irrallista piikkilankaa. Kuitenkin tarkemman tarkastelun myötä alueen rakenne alkoi hahmottua. Kuoppien ja ojamaisten kaivantojen lisäksi alueelta oli hahmotettavissa ainakin yksi suorakaiteenmuotoinen mahdollinen rakennuksen pohja ja tynnyristä tehtyjä kamiinoita, joista yksi vaikutti olevan vielä alkuperäisellä paikallaan. Sammaleen alta törrötti ruostunutta piikkilankaa, jonka havaittiin muodostavan noin 50 x 45 metriä kokoisen neliskulmaisen aidatun alueen.

Tynnyristä tehty kamiina

Vankileiristä on enimmäkseen jäljellä pitkiä kaivantoja, kuoppia

ja säilyketölkkejä, joita on kerätty tämänkin kuopan pohjalle.

Kaikki löydöt eivät kuitenkaan ole yhtä synkkiä:

Korpikiitäjäinen, Carabus glabratus:

- Aki ja Siiri, Sodankylä



Rajakiviä

Tämän kesän maastokausi on edennyt nopeasti puoliväliin. Säät ovat olleet niin hyvät ettei toimistopäiviä ole vietetty pakollisia enempää vaan maastossa on oltu lähes joka päivä.

Edellisviikolla olimme kartoittamassa erästä historiallisen ajan asuinpaikkaa Pihtiputaan itäosassa kun saimme puhelun Perälältä, eräältä paikalliselta tietolähteeltä. Hänelle oli joku laittanut tekstiviestin jossa kerrottiin projektistamme ja että Perälän kannattaisi olla meihin yhteydessä. Sovimme puhelimella tapaamisen torstaiksi, ja kun ajoimme pihaan tajusimme että kyseessä on sama henkilö joka oli auttanut Metsähallituksen arkeologeja jo muutama vuosi aikaisemmin Sydänmaan suojelualueen inventoinnin kanssa. Päätimme pian lähteä porukalla maastoon tarkastamaan tiedossa olevia kohteita, tässä tapauksessa erikoisia rajakiviä. Yleensä rajakiviä löytyy runsaasti lähinnä nykyisten rajojen taitepisteistä. Nämä kivet oli kuitenkin pystytetty etäälle nykyisistä rajoista ja lisäksi niitä oli merkillisen paljon pienellä alueella.

Suurin rajakivi ihmettelijöineen.

Tavallisesti rajan kulku merkataan kivillä taitetpisteestä taitepisteeseen. Tässä tapauksessa kuitenkin kiviä oli parin sadan metrin matkalla yhdeksän ja ne muodostivat kaaren tai epäsäännöllisen ympyrän. Kohteet sisälsivät kivipaaden jossa oli kolminumeroinen kaiverrus, sekä yleensä neljä noin 1,5 x 1,5m nelikulmion muotoon aseteltua nurkkakiveä. Kivien tarkempi funktio ja ajoitus jäi epäselväksi mutta tärkeintä on että ne ovat nyt dokumentoitu ja merkitty Metsätalouden tietojärjestelmiin jotta ne eivät vahingossa vaurioidu esimerkiksi metsänhoitotöissä.

Eräs rajakivistä. Keskellä paasi jossa numerokaiverrus, ympärillä neljä nurkkakiveä.

Kivet mitattiin, kuvattiin ja niiden sijainti merkittiin ylös. Tämän jälkeen kohteet jätettiin rauhaan odottamaan seuraavia tutkijoita ja lähdettiin kulkemaan kohti seuraavia kartoitettavia alueita.

-Ville ja Mitja, Karstula

Arvoituksellinen asumuksen jäännös Monikkasalossa

Loma loppui ja suuntasin auton keulan kohti Heinäveden Monikkasaloa. Seutu on kaunista ja vesistöjen halkomaa. Muinaisjäännöksiä alueelta tunnetaan harvakseltaan ja se on melko tutkimatonta. Haaveilin kuitenkin löytäväni alueelta jotain mielenkiintoista, enkä siinä pettynytkään. Erään selkäveden rannalla kiinnitti huomiotani matalahko kuoppa, jonka toisessa reunassa oli pieni kumpare. Ne olivat selkeästi ihmiskäden tekemiä, tosin luonto oli antanut muotoiluun oman osuutensa aikain kuluessa. Kuopan jäännös on nykyisellään noin 2 x 3 metriä ja puolisen metriä syvä. Sen kyljessä kyhjöttävä kumpare puolestaan noin 2 metriä kanttiinsa ja vajaan metrin korkea.

Kumpare erottuu kuvan keskellä. Kuoppa on sen edustalla. Taustalla väikkyy selkävesi.

Kuoppaan tehdystä koepistosta löytyi palanutta savea, lasitettu astian palanen ja kupari- tai pronssilevyn kappale. Toisen koepiston tein kumpareeseen, mikä näytti sisältävän maata ja palaneita kiviä sekä palanutta savea. Lisäksi siitä löytyi noin 23 cm pitkä sydänlehtinen sepän takoma sarana.

Kupari- tai pronssilevyn koko on noin 2,5 cm x 3 cm, paksuus noin 1 mm. Sen pitkillä sivuilla on hammastusta. Mikähän tuo lienee?

Perinnemallinen sepän takoma sarana lienee kannatellut asumuksen ammoista uksea.

Tällä hetkellä pohdin mikä tuo asumuksen jäännös oikeastaan mahtaa olla. Löydöt viittaavat historialliseen aikaan, mutta tarkempi ajoitus jää tällä hetkellä arveluksi, että se olisi jostain viime vuosisadoilta. Varmaankin kyseessä on kalastukseen/eränkäyntiin liittyvä tukikohta. Maanviljelykseen ei alueella ole ollut edellytyksiä, kaskeamista lukuunottamatta.

Monikkasalon rantoja

Niinpä, kiva oli tulla töihin. Tästä se taas alkaa.

Vuokkia vaeltamassa

Vuokki sijaitsee Suomussalmen itäosassa. Sen poikki, Vuokkijärven vesistöä pitkin, on kulkenut tärkeä vesireitti Venäjälle. Vienan reitin maalla kulkevaa osaa Vuokissa (ns. Lönnrotin polkua) on viime vuosina pyritty entisöimään. Vuokki on pääosin erämaata, jonka pienet järvet ja kosket ovat kalastajien suosiossa. Vuokissa on vanhaa metsää ja luontoarvoiltaan merkittäviä alueita, joita suojelemaan on perustettu Murhisalon ja Malahvian Natura-alueet ja niitä yhdistävä Yli-Vuokin virkistysmetsä. Vuokkijärven rannalla on Ala-Vuokin kylä ja kylän sydän on tietysti kyläkauppa.

 Perinteikäs kyläkauppa on perustettu vuonna 1931.

Luonnon ihmeitä Vuokista.


Vuonna 1909 Vuokissa kulki kaksi matkamiestä tekemässä kotiseutututkimusta. Toinen heistä oli korpikirjailija Ilmari Kianto. Hän kirjoitti matkastaan tutkielman: "Vuokkia vaeltamassa". Aina niin hienotunteiseen tyyliinsä Kianto kirjoittaa: "Vuokki on jonkunlainen loiselukka Suomussalmen romuluisessa ruumiissa." Tätä Kianto selittää kirjoittamalla, että Vuokki on muusta pitäjästä erillinen alue, jonka väestön luonne ja ulkonäkö poikkeavat muusta väestöstä. "Vuokkilaiset ovat ... pitäjän ylpeintä kansaa" "Oikea vuokkilainen on mustaverinen ja kiiluvanruskeasilmäinen..." Kianto jopa epäilee, että vuokkilaiset olisivat eri sukujuurta kuin muu Suomussalmi yleensä.

Kiannon pohdinnat lienee syytä jättää omaan arvoonsa. Tutkielmasta saa kuitenkin eloisan kuvan vuokkilaisten elämästä reilut sata vuotta sitten. Kianto kiertää vanhoja polkuja pitkin talosta taloon. Talojen väki on köyhää, mutta vieraanvaraista. Tervahautoja palaa joka suunnalla. Kianto pääsee matkustamaan tervaveneessä pitkin Vuokkijärven vesistöä. Kianto panee myös merkille vuokkilaiset naiset ja heidän ahkeruutensa. Reeta osallistuu tervankuljetukseen ja Vängässä nainen kyntää peltoa karjahdellen, niin että pelto vain pölisee. Kianto käy Tornionrannassa, jossa on syksyisin mahtavat venemarkkinat. Tällöin Vienan Karjalan väki saapuu "satamiehisin laumoin" veneitä ostamaan.

Kulttuuriperintöinventoijalle Vuokki on aarrearkku. Jo pari vuotta takaperin Vuokista löytyi mahdollisesti jopa 1600-luvulle ajoittuvan Isoaution asuinpaikan jäänteet. Tänäkin vuonna on löydetty vanhoja autioituneiden asuinpaikkojen jäänteitä, mutta muitakin kohteita on löytynyt laidasta laitaan. Vuokki-raporttini päätteeksi muutamia kohdekuvia:

Sotahistoriallisia rakenteita Kotakankaalla. Puujäänteitäkin on säilynyt.

Inventoijan unelma: infotaulu

Vasemmalla Viiangin vartion kellarin jäänteet ja oikealla katkennut lipputanko.

Juurikan autioituneelta tilalta oli SutiGis:iin merkitty yksi rakennuksen pohja. Niitä löytyi kolme lisää. Tässä "komea" rantasauna.

Riikka
Suomussalmi

Kämppä ei petä

Meni minkä tahansa puron/suon/lammen rantaan, aina löytyy vähintään yksi kämppä. Luoston koillispuolella Vyötämöselän lähistöltä niitä löytyi kerralla vähän enemmän. Tiettävästi siellä pitäisi olla savotan pääpirtti ja ainakin yhdeksän miehistölle tarkoitettua sivukämppää. Ehdimme torstaina kartoittaa niistä vasta viisi, ennen kuin maastotietokoneen ja kameran akut loppuivat, ja homma jatkuu ensi viikolla. Kämpät ovat jäännöksiä alueella 1930- tai 40-luvulla olleista hakkuista. Ne olivat ilahduttavan hyväkuntoisia, eivät ehkä enää ihmisasumuksiksi kelpaavia, mutta yksinäinen poro tuntui viihtyvän hyvin pääpirtin vanhassa varastorakennuksessa. Se kävi useaan otteeseen paikalla tarkistamassa, josko ihmiset olisivat jo älynneet häipyä.

Porojen suosima pääpirtin varastorakennus

Pääpirtin entinen sauna

Tallin varastopuoli sivukämpällä

- Siiri ja Aki, Sodankylä

Tule pois sieltä kuopasta arkeologi

Varmasti jokainen tämän ammattikunnan harjoittaja on joutunut juurta jaksaen selittämään mitä tekee työkseen. Mummoilta on tullut lahjaksi dinosauruksia käsitteleviä kirjoja ja puolitutut kyselevät, että milloin kaivaukset Italiassa alkavat. Facebookista löytyi tätä tilannetta hyvin avaava kuva.

Seuraavan kerran kun luette meistä lehdestä tai kohtaatte meidät ihan ihkaelävänä, niin muistelkaa tätä kuvaa. Hauskaa heinäkuuta kaikille!

- Hanna