Kainuulaista karnevaalihullutusta - osa 2 Hyrynsalmi

Emmepä malta jättää vielä edellisessä kirjoituksessa esiinnostettua Ernst Lampénin näkemystä kainuulaisesta karnevaalihullutuksesta, pororaidon rintamaille vetämästä teollisuustuotannosta. Lampén oli säätyläispoika Rantasalmen pappilasta. Toisenlainen tausta oli Suomen eteläisimmän paliskunnan perustajalla, samaan aikaan eläneellä Juho Alfred Heikkisellä (1863 – 1938). Nuorta Juhoa kiinnosti Kainuun elinkeinoelämän kehittäminen. Sittemmin Hallan ukoksi kutsuttu Juho oli varsinainen monitoimimies: teollisuusyrittäjä, poromies, kansanedustaja ja aktivisti. Hullutusta eli ei – ukon yrittelijäisyydelle näytti olevan taivas kattona eivätkä epäilijät häntä hetkauttaneet.

1800-luvulla Kainuussa elettiin tervanpolton varassa. Hautapoltto oli tehotonta, sillä siinä menivät hukkaan kaikki polton sivutuotteet. Kekseliäs ukko hankkiutui yhteistyöhon oululaisen Karl Löfhjelmin kanssa, joka oli kehittänyt käyttökelpoisen tervanpolttouunin. Ukko perusti 1890 ensimmäisen tehtaan uuden talonsa yhteyteen Hyrynsalmelle Hyrynjärven rannalle Pihkalaan. Muutamaa vuotta myöhemmin tehdas paloi ja ukko muutti perheineen Hallaan, jossa kokeilut jatkuivat.

Kirkkoahon tervapetäjän kaiverruksella on osoitettu tervapuualueen rajaa. Kyseessä on vanhin Hyrynsalmen alueelta tunnettu vuosiluvulla varustettu tervamerkkipuu.  Nimikirjaimet voivat olla joko merkitsijän – puu on sijainnut kruunun maalla – tai henkilön, jolle alueen tervapuut merkittiin.

Löytöjoen rantaan nousi seuraavaksi tärpättitehtaan nimellä kulkeva laitos, joka toimi 1920-luvulta talvisotaan saakka. Ukko oli kehitellyt alkuperäisiä patentteja, ja Löytöjoella olikin tervauunin lisäksi pikiöljy- ja tärpättitislaamo. Suunnittelipa hän tislauksessa syntyvän valokaasun käyttämistä Hallan talon valaisemiseen. Matkaa oli kuitenkin liikaa ja kaasuvalaistus jäi toteuttamatta.

Löytöjoki, Hyrynsalmi.

Tervanpolttokattila.

Tärpättikattilat.

Perinteisesti kesäaikaan poltettu hautaterva soudettiin Ouluun. Ympärivuotisen tuotannon kuljetuskysymyksen ukko ratkaisi porojen avulla ja ensimmäiset poronsa hän hankki jo 1880-luvulla Vienasta. Kiinnostus asiaan levisi ja Hallan paliskunta sai alkunsa. Löytöjoen tärpättitehtaan tuotteet ukko ajoi poroilla Ouluun.

Ukko oli lisäksi innokas kalamies. Hän vuokrasi Metsähallitukselta saaren, jonne rakensi 1915 pienen kalamajan. Tempauduttuaan mukaan jääkäriliikkeen toimintaan ukosta tuli myös poliittinen aktivisti. Kalamaja toimi jääkärien piilopirttinä itäisen etappitien varrella. Maja seisoo edelleen paikallaan nykyisin Jääkärisaaren nimellä tunnetussa saaressa, muutaman kilometrin päässä tärpättitehtaalta.

Hallan ukon rakentama kalamaja, Jääkäripirtti, seisoo edelleen Saarijärven saaressa muutaman kilometrin päässä Hallasta.

Loppuvuosina tehtaan tuotanto ei ollut erityisen kannattavaa ja viime vaiheissa tervaa syntyi lähinnä omiin tarpeisiin. Kerrotaan, että venäläiset pommittivat tehdasta talvisodan alkupäivinä luulleen toiminnassa olleita valaistuja uuneja taloiksi.

Lopuksi sananen Hallan ukon turkkilaisesta saunasta, josta eräs lukijamme on palautteen perusteella kiinnostunut:

Jos ukon elämänkerran kirjoittaneeseen Arvo Kokkoon* on uskominen, oli tällainen sauna ukon ensimmäisellä talonpaikalla Pihkalassa. Ukko rakenteli Pihkalaan mahdollisimman uudenaikaisen talon rakennuksineen eikä saunassa ollut lainkaan kiuasta, vaan löyly johdettiin sinne tervatehtaan höyrykoneesta.

Pihkala on yksityisomistuksessa, joten valtion talousmetsien inventointi ei sinne ulottunut. Toki nämä 1894 palaneet rakennukset saattavat hyvinkin vielä erottua maastossa. Siinäpä tutkimuskohde tulevaisuuden varalle!

- Oili, Hyrynsalmi


*Kokko Arvo 1939/2003. Hallan ukko. Näköispainos 1939 ilmestyneestä teoksesta. Dark oy, Vantaa.

Tervahautojen maa

Syksyn lähestyessä kesän maastokauden tulokset alkavat pikkuhiljaa hahmottumaan. Omaa aluetta on nyt kuljettu paikan päällä yli kolme kuukautta ja paikallistuntemus alkaa olla hyvä. Enää ei karttaa tarvitse vilkaista pieniäkään teita ajellessa. Tyypillisten kohteiden muoto on hahmottunut ja harvat enää vastaan tulevat kohteet löytää jo helposti.

Karstulan ryhmän alueella tervahaudat ovat osoittautuneet tänä vuonna erityisen merkittäväksi kohderyhmäksi. Koska Karstulan ryhmän inventointialue käsittää suuren määrän kuntia pohjoisen Keski-Suomen alueella, pystyy aineistosta tekemään myös jonkinlaista alustavaa alueellista analyysiä. Ensimmäisenä silmiin pistää tervahautojen runsas osuus aineistosta. Arviolta noin 40% kaikista kohteista on tervahautoja tai niihin liittyviä tervapirttejä. Erityisen mielenkiintoista tervahauta-aineistossa on jyrkkä ero inventointialueen eri kolkkien välillä. Lähes kaikki tervahaudat (ja siten suurin osa kaikista inventoiduista kohteista) sijaitsevat alueen länsiosissa Soinin, Kyyjärven, Karstulan ja Kivijärven kuntien alueella. Itä- ja keskiosassa Viitasaaren-Pihtiputaan-Keiteleen ympäristössä hautoja on vain muutama.

Tervanpolton kultakaudella 1800-luvun aikana tervaa vietiin ennen kaikkea Pohjanmaan satamakaupungeista. Siksi tervaa poltettiin etenkin alueilta joilta terva pystyttiin uittamaan Pohjanmaan jokia pitkin rannikon satamiin. Suomenselän vedenjakajan itäpuolella vedet virtaavat kohti etelää päätyen pitkän matkan jälkeen Suomenlahteen. Tämä teki näiden alueiden tervanpoltosta vähemmän houkuttelevaa. Karstulan lähialueella tukeuduttiin Pohjanmaan tervakaupassa ennen kaikkea Perhonjokeen jota pitkin terva kuljetettiin Kokkolaan myytäväksi, sekä Ähtävänjokeen jota pitkin päästiin Pietarsaareen.

Suomi oli 1800-luvulla nopean väestönkasvun maa jossa koettiin katovuosia ja nälänhätiä vielä säännöllisesti. Metsäteollisuuden kehitys tarjosi yhden harvoista taloudellisista kasvumahdollisuuksista. Suomen merkittävin puujaloste oli terva jota kyettiin valmistamaan lähes missä tahansa. Tervan ja muun puukaupan ansiosta Suomen maaseudulla alkoi liikkua ensimmäistä kertaa rahaa eikä talouden kierto enää perustunut ainoastaan viljan vaihtamiseen toiselaisiin tuotteisiin.

Vilkaisu muutamaan kymmeneen tänä kesänä inventoituun tervahautaan.

Kaukokartoitusta - pikakurssi laserkeilausaineiston hyödyntämiseen

Olen joutunut viettämään viime aikoina jonkin verran aikaa toimistohommissa, mutta se ei ole merkinnyt sitä, etteikö inventointialueelta olisi näinä päivinä löytynyt jopa kymmeniä uusia kohteita. Apunani on ollut laserkeilausaineisto, jota 3,5 kuukautta tuijotettuani on jo ruvennut minulle aukeamaan. 

Olemme projektissa testanneet tänä kesänä erilaisten kulttuuriperintötyyppien näkyvyyttä laserkeilausaineistossa. Mitään kovin pientä aineistossa ei tietenkään voi nähdä, mutta oman kokemukseni perusteella tervahaudat, hiilimiilut, sotakohteet sekä jotkin pyyntikuoppakohteet, erottuvat helposti. Myös kivikautiset asumuspainanteet ovat näkyneet aineistossa, mutta itselläni näitä kohteita ei ole ollut.

Tervahaudat erottuvat aineistosta hyvin selkeästi renkaina, joista lähtee joko ura tai pistemäinen uloke. Tämä uloke on tervahaudan halssi.

Tervahautoja on kartoitettu jo satoja.

Suomussalmelta ei ennen tätä kesää tunnettu yhtään hiilimiilua, mutta nyt niitä on kymmeniä. Hiilimiilut keskittyvät erityisesti Suomussalmen lounaispuolen vaaroille ja kankaille. Ne erottuvat laserkeilausaineistossa pisteiden ympäröiminä ympyröinä. Usein niitä on myös kolmen miilun keskittyminä.

Kaksi kolmen miilun rypästä.

Sotakohteista on jäljellä erilaisia kuoppia ja kaivantoja, jotka erottuvat melko hyvin. Juoksuhaudat, ampumapesäkkeet sekä rakennusten pohjat on helppo kartoittaa laserkeilausaineiston perusteella.

Juoksuhautoja ja ampumapesäkkeitä Märännönkankaalla.

Eri kokoisia sodanaikaisia kaivantoja Hietakankaalla.

Kulttuuriperintökohteiden näkyvyyteen laserkeilausaineistossa vaikuttavat tietenkin myös paikalla vallitseva kasvillisuus sekä keilauksen ajankohta. Aineisto on osoittautunut itselleni erittäin hyödylliseksi ja kohteita on voinut luotettavasti kartoittaa sen avulla. Maanmittauslaitoksen sivulta voi ladata ilmaisia aineistoja, joten ei muuta kuin kokeilemaan!

- Hanna, Suomussalmi

Suomussalmen erikoiset

Kesäloma on takana ja Suomussalmella on palattu sorvin ääreen akut ladattuina. Kohteiden tarkistusvauhti on ollut huima ja vastaan on tullut useita poikkeuksellisen hienoja kohteita.

Alkuviikosta irtolöytökohdetta tarkistettaessa huomio kiinnittyi hieman kauempana erottuvaan hienoon hiekkarantaan. Kävely rannalla paljasti paikan olleen kivikaudenkin ihmisestä oivallinen. Ranta oli täynnä kvartsi-iskoksia ja rannan takaa kaatuneiden puiden juuristosta suorastaan satoi kvartsia. Lisäksi paikalta löytyi palanutta luuta. Poikkeuksellisen runsas kvartsi-iskosten määrä voisi viitata rannan toimineen kvartsiesineiden valmistuspaikkana.

Tämä ranta on ollut suosittu jo kivikaudella.

Kvartsi-iskoksia eli kivikauden jätettä.

Joskus myös alueelle hyvin tyypillinen kohdetyyppi pääsee iloisesti yllättämään. Olemme kartoittaneet tähän mennessä jo yli 100 tervahautaa ja tervahautaähkyn merkkejä on ollut ilmassa. Luulin nähneeni jo kaiken, mitä tervahaudoissa on nähtävää, mutta Kuivassalmen kaksi tervahautaa yllättivät. Tervahaudoissa oli vielä jäljellä tervan juoksutukseen tarkoitettu puinen ränni eli piippu.

Tervahaudan kyljestä esiin pistävä ränni eli piippu.

Kohteita kartoittaessa tulee usein mietittyä tarinoita ja ihmisiä kohteiden takana. Kuka soiden ympäröimällä mäntykangaspläntillä on asunut? Onkohan tälläkin hiekkarannalla rakennettu hiekkakakkuja jo tuhansia vuosia sitten? Lisää pohdittavaa tarjosi Pärjänsuon laidassa oleva mänty, jonka kylkeen oli veistetty pilkka, jossa oli päivämäärä 4.8.1918. Allaolevista kirjaimista ei saanut kunnolla selvää, sillä puu oli niistä osan peittänyt. Kukahan päivämäärän oli puuhun kaivertanut ja miksi? Mitä tuona päivänä on tapahtunut? Jotain iloista vai surullista? Edes Google ei ole osannut asiaa selventää.

Mitähän 4.8.1918 on tapahtunut?

Homma jatkuu ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin kohta päästään tarkistamaan muutamia kiinnostavia saarikohteita. Stay tuned!

- Hanna, Suomussalmi

Tervahautojen monikäyttö

Tervahaudat kiinnostavat meitä arkeologeja tietenkin kulttuuriperintökohteina. Olihan vielä 150 vuotta sitten tervateollisuuden merkitys sama kuin paperiteollisuudella nykyään (tai ainakin 15 vuotta sitten).

Tervahaudat kiinnostavat myös monia muitakin tahoja. Muodostaahan tervahaudan kova pohja mainion katon pesäluolille: hyvin yleisesti kettu on kaivanut pesäluolan joko haudan reunasta tai tervan valuma-aukosta käsin. Eksoottisiakin käyttäjiä on viime aikoina havaittu: Pienen lammen rannasta johti matala käytävä tervahaudan alle. Jäljet mudassa osoittivat, että viimeinen kävijä oli majava. Tietävästi majavat eivät rakenna pesäluolia maan alle. Mahdollisesti se meni haudan alle murehtimaan pahaa maailmaa, kun sen rakentama pato lammen toisella puolella oli aiemmin purettu metsänhoidollisista syistä.

Tuoreessa tapauksessa löytyy hiekkakuopan reunassa 40 cm:n kokoinen aukko. Alla olevassa hiekkakasassa oli yli puoli kuutiometriä tavaraa. Ympärillä olleet runsaat ihmiskäden kokoiset tassunjäljet viittaavat erääseen keskikokoiseen nisäkkääseen.

Myös kuoppakin kelpaa. Jos tervahaudan päällä kasvaa heinää, voi melkoisella varmuudella tavoittaa hirven makuusijan.

 

 Toki ihminenkin osaa olla kekseliäs.

Hans-Peter  - Haapajärvi

I hate Mondays

Karvinen on oikeassa. Maanantait ovat kamalia päiviä. Tai ainakin tänään oli.

Lähdimme Vaulan kanssa aamulla Vängänniemeen ja minulla oli melko suuret odotukset kohteiden suhteen. Vängänniemen pohjois- ja etelärannalta on löydetty röykkiöitä, jotka on tunnistettu vanhoiksi rakennusten kiukaiksi. Pohjoisrannan hietikolta on poimittu rautakautinen puukonhela ja myös niemen keskelle oli Metsähallituksen järjestelmiin merkitty rakennuksen pohja.

Niemelle piti talsia autolta hieman pidempi matka. Huomasin jättäneeni juhannuksen aikana pestyt villasukat saunaan kuivumaan. Vedin kuitenkin maastokengät jalkaan ja laitoin tavaraa reppuun. Reitti niemelle ei ollut luonnossa yhtä mukava kuin kartalla ja pian olivat kengät hörpänneet vettä. Ne alkoivat myös hangata kantapäistä. Helteen innoittamat paarmat alkoivat surrata ympärillä.

Kun olimme päässeet niemelle, kävely alkoi olla jo melkoista tuskaa ja oli turvauduttava hätäratkaisuun. Toiseen kenkään laitoin Metsähallitus-bandanan ja toiseen hyttysverkon. Ilma oli kuuma ja paarmojen joukkoon liittyi myös mäkäräisiä. Niemellä tuli vastaan tervahautoja ja taas tervahautoja. Asuinpaikat eivät valitettavasti olleet kovin näyttäviä. Saari oli jo lähtökohtaisesti varsin kivinen ja kiukaat piti tunnistaa sammaleisten kumpujen joukosta tunnustelemalla.

Kuvassa on rakennuksen pohja Vängänniemen pohjoisrannalta. Kiuas on keskellä puiden alla.

Mahdollinen rakennuksen pohja saaren keskiosassa. Kiukaan päälle oli kertynyt maata, mutta kyllä sen alta tuntui kiviäkin.

Tämän kuvan keskellä on eteläisen rannan kiuas.

Kun raahauduimme nääntyneinä (ainakin minä) pois niemeltä, alkoi päänsärkykin vaivata. Kun selvisimme Suomussalmen keskustaan, särky oli muuttunut jo julmaksi migreeniksi. Yritin mennä kauppaan ostamaan juotavaa, mutta maksupäätteen mukaan näppäilin maksukortin tunnusluvun kolme kertaa väärin ja kortti lukkiutui. Myönnän, että syy voi olla migreenissä, mutta väitän silti, että näppäilin luvun ihan oikein. Eipä siinä auttanut muu kuin ajella kotiin tyhjin käsin. Ehkä huomenna on parempi päivä.

Riikka

Suomussalmi

SD Card Error

Dokumentointivälineet ovat tärkeä osa kulttuuriperintöinventointeja. Käytännössä maastossa käytämme kameraa ja GPS-paikantimella varustettua maastotietokonetta. Molemmat ovat todella käteviä laitteita ja mahdollistavat nopean ja tarkan työnteon. Haittapuolena ovat sitten digitaalisuuteen liittyvät ongelmat. Esimerkiksi laitteiden akuista täytyy huolehtia ja niitä täytyykin ladata käytännössä päivittäin. Toinen huolehdittava asia on laitteiden yleinen toiminta. Kynä ja paperi toimivat dokumentointivälineenä aina, mutta jos maastokoneen Windows alkaa valittaa jonkun ohjelman ajurista tai virheellisesti määritellystä projektiosta, voi ongelman ratkaisemiseen kulua pahimmillaan koko päivä.

Lisäksi riskinä on yksinkertaisesti laitteen rikkoutuminen. Projektin ollessa nyt käynnissä kolmatta vuotta (+ pilottivuosi) ovat kamerat esimerkiksi nähneet todella paljon käyttöä. Keskiviikkona iltapäivällä viimeisellä kohteella Karstulan ryhmän kamera heitti kesken kuvauksen ruudulle virheilmoituksen eikä enää suostunut toimimaan. Tarkastelun jälkeen selvisi että muistikortti ei toimi enää kamerassa tai muissakaan laitteissa. Paikallisesta valokuvausliikkeestä löytyi kuitenkin uusi muistikortti ja vanha lähti samalla huoltoon.

Kamera ei kuitenkaan ole useissa tapauksissa se tärkein dokumentointiväline. Metsissä sijaitsevista kohteista näkyy valokuvissa yleensä käytännössä...metsää. Sanallinen kuvailu, mitat ja tarkat sijaintitiedot ovatkin yleensä tärkeämpiä kuin epämääräinen kuva puskasta jossa saattaa sijaita joko kiviröykkiö, tervahauta tai rakennuksen sammalpeitteinen kulma.

Tämä puska sisältää Pökön metsätyökämpän kellarinjäänteen Pihtiputaalla.

Hoikanlammen rannalla Kivijärvellä sijaitseva vähintäänkin 1800-luvulta peräisin oleva eräasumuksen pohja. Kuvassa havaittavissa on käytännössä enää sammalen peittämä kiuasröykkiö.

Tervahaudat ovat yleensä kaikkein vaikeimpia mahduttaa kuvaan. Haudan pohjalla arkeologi ottamassa GPS-pistettä.

-Ville ja Mitja, Karstula