Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karstula. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karstula. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 - Behind the Scenes

Tämäkin vuosi loppuu vääjäämättä ja tässä kohtaa alkaa menneiden muistelu. Uuden vuoden kunniaksi paljastamme mitä inventointien kulisseissa tapahtui. Seuraavassa Kodak-hetkiä, Indiana Jones -hetkiä, epätoivon hetkiä ja onnenhetkiä. Näitä kaikkia mahtui vuodelle 2013.


Tästä se kaikki alkoi: lähtö. Neljän kuukauden kenttätyö odotti. Kotimatka taittui viikonloppuisin lentäen.
Keski-Suomen inventointitiimin puolikas pellolla. Inventointipäivänä käveltyjä kilometrejä ei lasketa.
Metsään pystytetty raja inventointiryhmien välillä. Haapajärven tiimi pysyi juuri ja juuri omalla puolellaan.
Arkeologi työssään jossakin päin Keski-Suomea.
Ehkä noin sadannen tervahaudan dokumentointia. Alkoi sujua rutiinilla.
Tässä jossakin sen pitäisi olla... Löytyi! Kivikautisella asuinpaikalla. Paikalle johdatti hieno yhdistelmä korkeuskäyriä ja laserkeilausaineistoa. Ajoitustuloksia saadaan keväämmällä.
Ei pelkkää työtä. Yöttömän yön aurinko juhannuksena Saimaalla.
Ei ole totta! Itkisikö sitä vai nauraisi? Liiankin tuttu tilanne.
Kaikki kielletty kiehtoo.
Perusmeininkiä. Aina on autot saatu irti.
Kulttuuriperintöä löytyy myös saarista ja tänä vuonna niille ei tarvinnut uida.
Ei lämpö luita riko, mutta klo 9 liika on liikaa.
Arkeologin survival kit. Kahvi, aurinkorasva ja mustunut banaani sulassa sovussa.
Välillä töissä oli mukana myös saattaja - heille suuri kiitos! Taustalla näkyvien kahden kiven välistä kulkee Suomen ja Venäjän raja. Raja on kulkenut tällä paikalla jo vuonna 1617 solmitusta Stolbovan rauhasta lähtien, mutta nykyiset kivet on laitettu paikalle 1830-luvulla.
Joskus työ vaati myös järeämpää kalustoa. 
Vapaapäivänä Suomussalmen kesäteatterissa.
Arkeologin harrastuspäivä Lustossa.
Aina ei suju kuin Strömsössä...
Matalikko
Metsän taikaa
Kohti auringonlaskua - ja kotia.
Hyvää uutta vuotta 2014!



torstai 5. syyskuuta 2013

Tervahautojen maa

Syksyn lähestyessä kesän maastokauden tulokset alkavat pikkuhiljaa hahmottumaan. Omaa aluetta on nyt kuljettu paikan päällä yli kolme kuukautta ja paikallistuntemus alkaa olla hyvä. Enää ei karttaa tarvitse vilkaista pieniäkään teita ajellessa. Tyypillisten kohteiden muoto on hahmottunut ja harvat enää vastaan tulevat kohteet löytää jo helposti.

Karstulan ryhmän alueella tervahaudat ovat osoittautuneet tänä vuonna erityisen merkittäväksi kohderyhmäksi. Koska Karstulan ryhmän inventointialue käsittää suuren määrän kuntia pohjoisen Keski-Suomen alueella, pystyy aineistosta tekemään myös jonkinlaista alustavaa alueellista analyysiä. Ensimmäisenä silmiin pistää tervahautojen runsas osuus aineistosta. Arviolta noin 40% kaikista kohteista on tervahautoja tai niihin liittyviä tervapirttejä. Erityisen mielenkiintoista tervahauta-aineistossa on jyrkkä ero inventointialueen eri kolkkien välillä. Lähes kaikki tervahaudat (ja siten suurin osa kaikista inventoiduista kohteista) sijaitsevat alueen länsiosissa Soinin, Kyyjärven, Karstulan ja Kivijärven kuntien alueella. Itä- ja keskiosassa Viitasaaren-Pihtiputaan-Keiteleen ympäristössä hautoja on vain muutama.

Tervanpolton kultakaudella 1800-luvun aikana tervaa vietiin ennen kaikkea Pohjanmaan satamakaupungeista. Siksi tervaa poltettiin etenkin alueilta joilta terva pystyttiin uittamaan Pohjanmaan jokia pitkin rannikon satamiin. Suomenselän vedenjakajan itäpuolella vedet virtaavat kohti etelää päätyen pitkän matkan jälkeen Suomenlahteen. Tämä teki näiden alueiden tervanpoltosta vähemmän houkuttelevaa. Karstulan lähialueella tukeuduttiin Pohjanmaan tervakaupassa ennen kaikkea Perhonjokeen jota pitkin terva kuljetettiin Kokkolaan myytäväksi, sekä Ähtävänjokeen jota pitkin päästiin Pietarsaareen.

Suomi oli 1800-luvulla nopean väestönkasvun maa jossa koettiin katovuosia ja nälänhätiä vielä säännöllisesti. Metsäteollisuuden kehitys tarjosi yhden harvoista taloudellisista kasvumahdollisuuksista. Suomen merkittävin puujaloste oli terva jota kyettiin valmistamaan lähes missä tahansa. Tervan ja muun puukaupan ansiosta Suomen maaseudulla alkoi liikkua ensimmäistä kertaa rahaa eikä talouden kierto enää perustunut ainoastaan viljan vaihtamiseen toiselaisiin tuotteisiin.

Vilkaisu muutamaan kymmeneen tänä kesänä inventoituun tervahautaan.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Rajakiviä

Tämän kesän maastokausi on edennyt nopeasti puoliväliin. Säät ovat olleet niin hyvät ettei toimistopäiviä ole vietetty pakollisia enempää vaan maastossa on oltu lähes joka päivä.

Edellisviikolla olimme kartoittamassa erästä historiallisen ajan asuinpaikkaa Pihtiputaan itäosassa kun saimme puhelun Perälältä, eräältä paikalliselta tietolähteeltä. Hänelle oli joku laittanut tekstiviestin jossa kerrottiin projektistamme ja että Perälän kannattaisi olla meihin yhteydessä. Sovimme puhelimella tapaamisen torstaiksi, ja kun ajoimme pihaan tajusimme että kyseessä on sama henkilö joka oli auttanut Metsähallituksen arkeologeja jo muutama vuosi aikaisemmin Sydänmaan suojelualueen inventoinnin kanssa. Päätimme pian lähteä porukalla maastoon tarkastamaan tiedossa olevia kohteita, tässä tapauksessa erikoisia rajakiviä. Yleensä rajakiviä löytyy runsaasti lähinnä nykyisten rajojen taitepisteistä. Nämä kivet oli kuitenkin pystytetty etäälle nykyisistä rajoista ja lisäksi niitä oli merkillisen paljon pienellä alueella.


Suurin rajakivi ihmettelijöineen.


Tavallisesti rajan kulku merkataan kivillä taitetpisteestä taitepisteeseen. Tässä tapauksessa kuitenkin kiviä oli parin sadan metrin matkalla yhdeksän ja ne muodostivat kaaren tai epäsäännöllisen ympyrän. Kohteet sisälsivät kivipaaden jossa oli kolminumeroinen kaiverrus, sekä yleensä neljä noin 1,5 x 1,5m nelikulmion muotoon aseteltua nurkkakiveä. Kivien tarkempi funktio ja ajoitus jäi epäselväksi mutta tärkeintä on että ne ovat nyt dokumentoitu ja merkitty Metsätalouden tietojärjestelmiin jotta ne eivät vahingossa vaurioidu esimerkiksi metsänhoitotöissä.


Eräs rajakivistä. Keskellä paasi jossa numerokaiverrus, ympärillä neljä nurkkakiveä.

Kivet mitattiin, kuvattiin ja niiden sijainti merkittiin ylös. Tämän jälkeen kohteet jätettiin rauhaan odottamaan seuraavia tutkijoita ja lähdettiin kulkemaan kohti seuraavia kartoitettavia alueita.

-Ville ja Mitja, Karstula

perjantai 14. kesäkuuta 2013

SD Card Error


Dokumentointivälineet ovat tärkeä osa kulttuuriperintöinventointeja. Käytännössä maastossa käytämme kameraa ja GPS-paikantimella varustettua maastotietokonetta. Molemmat ovat todella käteviä laitteita ja mahdollistavat nopean ja tarkan työnteon. Haittapuolena ovat sitten digitaalisuuteen liittyvät ongelmat. Esimerkiksi laitteiden akuista täytyy huolehtia ja niitä täytyykin ladata käytännössä päivittäin. Toinen huolehdittava asia on laitteiden yleinen toiminta. Kynä ja paperi toimivat dokumentointivälineenä aina, mutta jos maastokoneen Windows alkaa valittaa jonkun ohjelman ajurista tai virheellisesti määritellystä projektiosta, voi ongelman ratkaisemiseen kulua pahimmillaan koko päivä.

Lisäksi riskinä on yksinkertaisesti laitteen rikkoutuminen. Projektin ollessa nyt käynnissä kolmatta vuotta (+ pilottivuosi) ovat kamerat esimerkiksi nähneet todella paljon käyttöä. Keskiviikkona iltapäivällä viimeisellä kohteella Karstulan ryhmän kamera heitti kesken kuvauksen ruudulle virheilmoituksen eikä enää suostunut toimimaan. Tarkastelun jälkeen selvisi että muistikortti ei toimi enää kamerassa tai muissakaan laitteissa. Paikallisesta valokuvausliikkeestä löytyi kuitenkin uusi muistikortti ja vanha lähti samalla huoltoon.

Kamera ei kuitenkaan ole useissa tapauksissa se tärkein dokumentointiväline. Metsissä sijaitsevista kohteista näkyy valokuvissa yleensä käytännössä...metsää. Sanallinen kuvailu, mitat ja tarkat sijaintitiedot ovatkin yleensä tärkeämpiä kuin epämääräinen kuva puskasta jossa saattaa sijaita joko kiviröykkiö, tervahauta tai rakennuksen sammalpeitteinen kulma.


Tämä puska sisältää Pökön metsätyökämpän kellarinjäänteen Pihtiputaalla.


Hoikanlammen rannalla Kivijärvellä sijaitseva vähintäänkin 1800-luvulta peräisin oleva eräasumuksen pohja. Kuvassa havaittavissa on käytännössä enää sammalen peittämä kiuasröykkiö.

Tervahaudat ovat yleensä kaikkein vaikeimpia mahduttaa kuvaan. Haudan pohjalla arkeologi ottamassa GPS-pistettä.

-Ville ja Mitja, Karstula