Niityt ja niittyladot

Inventointimme kohdistuu pääasiallisesti metsätalouskäytössä oleviin metsiin, mutta myös osaan niin kutsutuista kitu- ja joutomaista. Nämä metsätaloudellisesti huonosti tuottavat maat ovat pääasiassa soita, kivirakkoja ja kallioita. Vaikka nykyään nämä maat ovat metsätalousmielessä huonosti tuottavia, olivat ne aikanaan aivan jotain muuta. 

Nykyisiä kitu- ja joutomaiksi laskettuja suomaita käytettiin aiemmin niittyinä, joista korjattiin karjalle talvirehu. Kaskiviljely oli hiipunut 1800–luvulle tultaessa ja sen loppumista edistivät etenkin isojako ja Metsähallituksen perustaminen vuonna 1859. Metsähallitus näet perustettiin hoitamaan ja suojelemaan kruunun metsiä, joiden tila oli huolestuttava osittain juuri kaskeamisen johdosta. Kaskeamisen jälkeen siirryttiin peltoviljelyyn, mutta pelloilla viljeltiin pääasiassa viljaa. Karjan talviruokinta oli järjestettävä muilla keinoin ja siihen kelpuutettiin peltoja huonommin tuottavia alueita, kuten suomaita. 

Vaikka isojako ja Metsähallituksen perustaminen selkeyttivät maiden omistussuhteita, jäivät niittymaat ja niiden nautintaoikeudet joissakin tapauksissa epäselviksi. Pääasiallisesti niityt kuuluivat talollisille, jotka jopa myivät tai vuokrasivat omistus- ja nautintaoikeuksiaan torppareille, mutta niittyjä saatettiin myös käyttää vuorovuosin ja joskus omistusta ei kyetty ollenkaan määrittämään. Tuohon aikaan niityt olivat halutumpia kuin metsämaat, mikä näkyy edelleen nykyisessä maanomistuksessa, sillä usein valtion omistaman metsämaan sisällä on kitu- ja joutomaata, joka on yksityisomistuksessa. 

Niittylato Sodankylässä

Niittyjä oli muutamia eri tyyppisiä riippuen siitä, pitikö suo muuttaa niityksi vai kerättiinkö heinä suoraan suolta. Notkoniittyjä tehtiin veden vaivaamille alueille, joiden heinän kasvua edistettiin tulvittamalla. Aukeilla neva- ja lettosoilla sekä etenkin Lapin suurilla aapasoilla olivat puolestaan suoniityt yleisiä. Niitä ei tarvinnut erityisesti perustaa eikä hoitaa, vaan niistä korjattiin heinä. Suoniityt olivat huonotuottoisia eikä niistä useinkaan voitu korjata satoa joka vuosi. Niittytalouteen kuului niittytyypistä riippumatta aina kiinteästi ladot sekä niiden lisäksi suovat, haasiot, niittypadot ja saunat.

Suova

Niityltä kasattu heinä koottiin suoviin, joiden pohjalle asetettiin puiden vesoja tai riukuja, jotta alimmaiset heinät eivät kastuisi. Suovan keskellä oli pitkä keskuspuu, jonka ympärille heinät koottiin. Keskuspuita saattoi olla useampiakin riippuen suovatyypistä. Reunoille asetettiin metrin mittaisia keppejä, jotka tukivat rakennelmaa ja estivät heinien painumisen. 

Heinäsuovan pohja Kittilässä

Haasio eli haasia

Heinät saatettiin koota myös haasioon, mikä oli yleistä varsinkin Lapin aapasoilla. Haasiossa oli pitkittäisriukuja, jotka oli kiinnitetty allekkain suohon iskettyjen pystypuiden varaan. Myöhemmin pitkittäisriu´ut korvattiin rautalangoilla.

 

Heinähaasio Inarista

Rovaniemeltä kartoitetusta haasiosta näkyy suon pinnalle vain lahonneita pystypuita.

Yksi haasion pystypuista nostettuna suon pinnalle. Suohapot ovat säilyttäneet alaosan täydellisesti.

Pystypuun alaosasta voi lukea puun vuosirenkaat.

Niittypadot

Rehun tarpeen kasvaessa niittyjen heinäntuotantoa pyrittiin edistämään. Järvien pintoja laskemalla saatiin uutta viljelyalaa ja tätä varten perustettiin kylien yhteisiä järvenlaskutoimikuntia, joiden toimintaa kannustettiin myös valtion taholta. Purojen varsiin tehtiin myös niittypatoja, joilla tulvitettiin rantoja tai laajojakin suoalueita.

Kaivosoja Taivalkoskella on 200 metriä pitkä Peräsuon tulvittamiseen tehty kanava, jossa on niittypato.

Peräsuon reunasta löytyi kahdesta puusta tehty lautta eli kopukka, jolla heiniä kuljetettiin ojan yli.

Paiseniitty saattoi olla koko kylän yhteinen yritys, jota tulvitettiin niittypadolla. Sana paiseniitty tulee veden paisuttamisesta puronvarsiniitylle. Niitty jaettiin osallistuneiden kesken palstoihin, jotka merkittiin suohon lyödyillä tolpilla.

Taivalkosken Peräsuon paiseniitystä nostettu rajamerkkitolppa. Soille rajoja merkittiin kolmella tolpalla, joita kutsuttiin kolmeksi veljekseksi. Keskimmäinen tolppa oli pisin.

Taivalkosken Peräsuon niittyaukealla näkyi ainakin kahdeksan palstojen rajamerkkiä.

Niittysaunat

Niityllä saatettiin työskennellä useita viikkoja kaukana asutuksesta ja silloin yövyttiin niittysaunassa.
 

Taivalkosken Peräsuon ja Saunasuon välissä on niemi, jonka nimi on Saunasaareke. Niemestä löytyi niittysaunan seinän ja tulisijan jäännökset.

Toinen niittysaunan jäännös Taivalkoskella.

Niittyladot

Heinä säilöttiin niityllä sijainneisiin latoihin. Niitä löytyy usein useampiakin samalta niityltä. Ladot on tehty taidokkaasti ja niistä löytyy monia hienoja yksityiskohtia, kuten oven saranoita ja jopa vitsapunoksia. Latojen seiniin on lisäksi usein kirjoitettu nimiä ja vuosilukuja. Muutamista ladoista on löytynyt myös ilmeisesti ihastumiseen tai rakastumiseen liittyviä kirjoituksia.

Heinälato Taivalkoskella.

Ladon seinään oli kaiverrettu nimi Heikki Väisänen.

Nimen lisäksi seinään oli kaiverrettu vuosiluku 1949.

Niittyladon oven sarana Rovaniemeltä

Taidokasta vitsapunontaa Taivalkoskella sijaitsevassa ladossa.

Niittyladon oven pieletkin oli sidottu vitsaksin.

Vitsapunos kestää aikaa.

Taivalkosken niittylato oli helppo ajoittaa, sillä ladon päätyhirsi löytyi suosta kellallaan. Päätyhirteen on veistetty vuosiluku 1911.

"Siellä, missä meille ainoastaan revontulet loistivat" - Kenttärata eli Kuoleman rata Taivalkoskella

Tänään tulee kuluneeksi tasan 69 vuotta siitä, kun neuvostoarmeija vapautti Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin. Sen kunniaksi vietetään Vainojen uhrien muistopäivää. Toisen maailmansodan kauhut ja vainot eivät rajoittuneet vain Saksan valloittamille alueille, vaan niitä koettiin myös Suomessa. Saksalaiset rakensivat Todt-organisaation johdolla vuosina 1942-44 Suomeen 178 kilometriä pitkän kapearaiteisen rautatien, joka rakennettiin pakkotyövoimalla. Tätä Kenttärataa olivat rakentamassa venäläiset sotavangit, puolalaiset pakko-otetut työvelvolliset ja saksalaiset rangaistusvangit. Tarkkaa radalla työskennelleiden lukumäärää ei tiedetä, mutta on arveltu, että heitä on ollut yli 3 000. Olot ratatyömaalla olivat kurjat ja saksalaiset julmia, jonka takia rata sai kansa keskuudessa nimen Kuoleman rata. Radan piti kulkea Hyrynsalmelta Kiestinkiin, mutta se ei koskaan täysin valmistunut sodan käännyttyä Lapin sodaksi. Vetäytyessään saksalaiset tuhosivat osan radasta.

Tämä tavallisen näköinen hiekkatie kätkee alleen synkän menneisyyden.

Kuoleman rataa on hankkeessamme inventoitu useampana vuonna Taivalkoskella. Ratalinjaus on edelleen käytössä autotienä ja sen varrella on useita asemia, sahoja, pilketehdas, vankileirejä ja hautoja. Inventoimistani kohteista tämä kokonaisuus on ollut koskettavimpia. 

Seuraavassa matkataan kenttäradan osuus Metsäkylästä Taivalkosken ja Kuusamon rajalle saakka. Kaikki kohteet sijaitsevat metsätalousmailla eikä niiden joukossa ole radan varressa olleita suuria asemia, kuten Korvua tai Isokumpu. Äänen radan rakentamisen aikaisille tapahtumille antaa puolalainen Josef Molka, joka joutui 18-vuotiaana pakkotyöhön Kenttäradalle Taivalkoskelle. Kokemuksistaan hän kirjoitti muistelmateoksen "Sota minun muistoissani", joka käännettiin suomeksi vuonna 2007. Lisäksi kohteista ovat kertoneet paikalliset asukkaat, joita inventointeja tehdessä on haastateltu.

Taivalkoskella inventoitu Kenttärata Metsäkylästä Taivalkosken ja Kuusamon rajalle.

Metsäkylä

Matka alkaa Metsäkylästä, jonka kohdalla Kenttäradasta erkani sivuraide Palokumpuun. Palokumpu sijaitsee lähellä radan varressa ollutta Korvuan asemaa, jonka ympäristöä rakentajajoukot käyttivät yhtenä tukikohtanaan. Tästä toiminnasta on metsätalousmaille jäänyt jälkiä pilketehtaasta, varastorakennuksista ja täisaunasta.

Pilketehtaan jäännös Palokummussa. Paikalla on kaksi hyvin säilynyttä betoniperustusta. Pilketehdas on toiminut vankileirin yhteydessä.

Jäänteitä radan yhteydessä toimineesta varastoalueesta- ja rakennuksista. Alue on tasoitettu ja kaivettu osin hiekkaharjuun. Koilliskulmalla on vielä jäljellä pieni pätkä n. 1,5 m korkean muurin jäännöstä.

Täisaunan piipun jäännös, johon on kiinnitetty tuohesta tehtyjä muistokirjoituksia. Paikalla on ollut n. 15 m pitkä rakennus, joka on purettu. Saunan lähellä on lisäksi kaivon jäännös.

Metsäkylä - Isokumpu

Metsäkylästä Kenttärata kulki pohjoiskoilliseen kohti Isokumpua ja siellä sijainnutta asemaa, josta on jäljellä muun muassa veturitallien ja -pajan sekä vankileirin jäänteitä. Paikalla on myös Kenttäradan uhrien muistomerkki. Metsätalousmailla on tällä radan osuudella jäänteitä asemasta ja vankileiristä. Lisäksi radan varressa on hautapaikkoja.

Tällä paikalla on perimätiedon mukaan sijainnut venäläisten sotavankien vankileiri. Leiristä on jäljellä vain n. 20 x 20 m kokoinen muuta maanpintaa hieman syvemmällä oleva tasoitettu alue sekä kuoppia, joista yksi on ilmeisesti kaivon jäännös. Vasemmalla näkyvä tie on vanha Kenttäradan pohja, joka on nykyään käytössä metsäautotienä.

"Alussa (venäläiset) vangit työskentelivät sorakuopalla ja myöhemmin he toimivat metsureina. Raskaiden tukkien kanto ja jatkuva lumeen vajoaminen niiden painon alla oli heille aivan ylivoimaista, vaikka he kantoivat tukit kävellen tiukasti toistensa jalanjäljissä. Myöhemmin saksalaiset joutuivat työllistämään vankeja muissa töissä, sillä useinkaan edes hakkaaminen ei saanut tukkien painosta kaatuneita vankeja nousemaan ylös." (Molka 2007: 111)

"Todellinen gehenna alkoi venäläisille sotavangeille Saksan armeijan vetäytymisen aikaan ensin Pohjois-Suomeen ja sitten Norjaan. Alussa he tekivät töitä kuten mekin korjaten teitä, mutta myöhemmin heitä ajettiin kuin karjaa, he joutuivat kulkemaan jalan satoja kilometrejä. Tämän marssin aikana heitä kuoli joukoittain." (Molka 2007: 114)

Autioharjun kohdalla on perimätiedon mukaan sijainnut jatkosodan aikaan asema, josta on jäljellä joitakin puurakenteita. Tämä kivikasa samalla paikalla on luultavasti Kenttärataa varten tehdyn kivivaraston jäännös.

Hepokankankaalla sijaitsee puolalaisen vangin hauta.

Tähän Taljajärven pohjoispuolella sijaitsevaan suokuoppaan on paikallisten silminnäkijöiden mukaan haudattu kenttäradalla työskennelleitä vankeja.

Isokumpu - Taivalkosken ja Kuusamon raja

Isokummusta rata jatkui koilliseen kohti Taivalkosken ja Kuusamon rajaa. Radan varrella on metsätalousmailla useita kohteita (muun muassa saha ja siihen liittyviä rakennusten jäänteitä, leiri ja hautapaikkoja). Lisäksi kauempana radasta sijaitsi leirejä, joilla tuotettiin puuta Kenttäradan rakentamista varten.

Mustanlinnunlammen rannalla sijainneen sahan betonisia uunien jäänteitä. Lähistöllä on myös kaivon jäännös sekä neliskanttinen kaivanto, jonka tarkempaa käyttötarkoitusta ei tiedetä.

"Saksalaiset kiirehtivät rakentamisen kanssa ja toivat Valtakunnasta lähes kaiken tarvittavan. Ainoastaan puupölkyt tehtiin varta vasten rakennetulla sahalla, joka sijaitsi Isokummussa." (Molka 2007: 62)

"Talvella piti kaataa niin paljon puita, että niitä riitti myös kevään rospuuton ajan työrintamille. Joten kaadoimme puita, katkoimme oksia ja kannoimme niitä sitten kainalossa, usein jopa satoja metrejä. Meidän vanhat ja hauraat takkimme alkoivat hajota riekaleiksi ja jouduimme iltaisin ompelemaan ja parsimaan niitä, jotta seuraavana päivänä meillä olisi ollut jotakin lämmintä harteille pantavaksi." (Molka 2007: 62)

Rakennuksen jäännös Salmisenkankaalla. Paikalla on kaikkiaan kolme rakennuksen jäännöstä.

Salmisenkankaan rakennusten jäänteitä: yhden rakennuksen ovenkarmiin oli kaiverrettu kirjaimia, joista erottuivat kirjaimet VMIA A.

Salmisenkankaan rakennusten jäänteitä: seinän vieressä on ollut penkki.

Salmisenkankaan rakennusten jäänteitä: uunin jäännös. Yhdessä rakennuksista oli myös luonnonkivistä tehdyn tulisijan jäännös.

"Parakkimme seisoi yksinkertaisesti puupölkyillä, eikä siinä ollut minkään näköisiä perustuksia, lattian alla oli vain tyhjä tila. Parakissa oli neljä ikkunaa, yksi ulko-ovi sisäeteiseen, ja eteisestä meni toinen ovi yhteiseen tupaan. Kalusteina oli kaksi aaltopellistä tehtyä kamiinaa, kaksi pitkää lankkupöytää ja neljä penkkiä. Meidän makuupaikkamme olivat parakin päädyssä. Makuupaikat koostuivat lankuista kyhätyistä levyistä, ja niiden leveys oli kaksi ja puoli metriä ja pituus sama kuin koko parakin leveys. Kolme sellaista hyllyä muodosti ikään kuin kolme hyllyä, joiden tukena olivat puiset parrut." (Molka 2007: 50)

Yksittäinen betonisen uunin jäännös Peuralammen rannalla. Paikalla on sijainnut Harjajoen leiri.

Alkuperäistä Kenttäradan pohjaa on suojeltu tekemällä uusi tie (oikealla) alkuperäisen radan pohjan viereen.

"Työolosuhteet olivat erittäin raskaat. Teemme kaivutyötä ja kiskojen asettamista, nostamme kiskot, kannamme räjäytettyjä lohkareita ja viemme kottikärryllä maa-aineksen pois. Pahin painajainen on porata reikiä graniittiin." (Molka 2007: 52)

"Rangaistus seurasi, jos ei ollut riittävän ahkera työssä, puhdisti lapion väärin työn loputtua, oli nälkäinen, huulien asento oli väärä vääränä hetkenä, juoksi kutsuttuna liian hitaasti, katse ei ollut riittävän ystävällinen, ja monista muistakin rikkeistä, joita kovin moni ei pystynyt edes kuvittelemaan. Oli hyvin tavallinen sanonta, että jota kuta hakattiin pelkästään olemassa olon vuoksi. Eniten pahoinpideltyjä olivat heikoimmat ja murretut, hitaasti liikkuvat, mutta myös ne, jotka olivat kehittäneet huippuunsa taidon säästää itseään työssä." (Molka 2007: 107)

Satasaaren kohdalla noin 2 kilometrin päässä Kenttäradasta sijaitsi vankileiri. Paikalla on kolme rakennuksen jäännöstä, joista yksi oli tunnistettavissa saunaksi.

Satasaaren vankileirin rakennuksista noin 350 m päässä sijaitsee tämä hauta, johon on paikallisen informantin mukaan haudattu puolalainen vanginvartija.

Kenttäradasta noin 4 kilometrin päässä Kostonjoen rannassa Kaupinmutkan kohdalla sijaitsi paikallisen informantin mukaan myös vankileiri, josta tuotettiin puuta Kenttäradalle. Leiristä on jäljellä uunin lisäksi tasoitettu alue, jossa on muutamia kaivantoja. Paikallinen informantti kertoi, että hän oli vieraillut leirillä pikkupoikana ja hauskuuttanut leirin kokkeja aurinkolaseilla, jotka oli saanut rintamalta.

Kauimpana Kenttäradasta sijainnut vankileiri sijaitsi Kostonjärven pohjoispuolella noin 16 kilometrin päässä radasta. Leiristä oli jäljellä heikosti maastosta erottuva rakennuksen jäännös sekä tämä kuvassa oleva uunin pohja. Tältäkin paikalta tuotettiin puuta Kenttäradan tarpeisiin.

Josef Molka lähti muiden pakkotyöläisten kanssa kohti Kuusamoa 21.7.1944 ja päätyi sieltä eri vaiheiden kautta saksalaisten mukana Norjaan. Toukokuun 14. päivänä 1945 Norjan Punaisen ristin edustaja saapui puolalaisten silloiseen leiriin ja vapautti sen. "Meidän vapauttamisemme ei aiheuttanut niitä valtavia, täynnä tunnetta olevia reaktioita, kun vapautusarmeija saapuu, ja se toivotetaan tervetulleeksi kukin, halauksin ja hurraa- huudoin. Meillä ei ollut ketään, jonka olisimme voineet toivottaa tervetulleeksi. Meidän tunteemme epävarmuudesta todelliseen iloon kasvoivat asteittain sitä mukaan, kun meille selvisi, että kauhu on takanapäin ja emme enää ole halveksittavia orjia." (Molka 2007: 143)

Kotiin Josef Molka pääsi palaamaan 23.11.1945 melkein tasan kolme vuotta sen jälkeen, kun hänet oli sieltä haettu: "Vain kaksi tuntia marssia rautatieasemalta kotiin... En enää palaa sinne, missä meille ainoastaan revontulet loistivat." (Molka 2007: 153)

- Hanna

Vanhoja valtateitä ja muinaisia polkuja

Metsien kätköissä on monenlaisia unholaan painuneita kulkureittejä. Osa hyvin vanhoistakin teistä tai poluista voi olla vielä nykyisinkin käytössä, mutta osa on kadonnut kokonaan tai osittain. Joissain tapauksissa aikoinaan hyvin merkittäväkin valtaväylä on jäänyt sivuun, kun tilalle on tullut uusi ja ehkä enemmän asutusta myötäilevä kulkuväylä. Toiset reitit ovat jääneet pois, koska asutus alueelta on hävinnyt tai kulkuneuvot ovat muuttuneet toisenlaisiksi. Muutoksia on tapahtunut kautta aikain, mutta viimeiset suuret muutokset ovat tapahtuneet vasta 1900-luvulla, jolloin esim. talvitiet jäivät pitkälti pois käytöstä. Hevospelit vaihtuivat autoihin, suksia alettiin käyttää vain urheilemiseen tai polkupyörillä ei enää liikuttu halki erämaiden kulkevia pyöräteitä metsätyökämpältä toiselle. 

Valtion metsien kulttuuriperintöinventoinneissa on tullut vastaan monenlaisia kulkureittejä ja niiden jäännöksiä. Tässä pari esimerkkiä laajasta valikoimasta.

Kyrönkankaan tie

Kauhanevan kansallispuiston halki kulkeva Kyrönkankaan tie on yksi vanhimmista valtateistämme. Se on mainittu Jaakko Teitin vuonna 1556 laatimassa selvityksessä. Tie kulki Pohjanmaalta Korsholman linnakkeesta Hämeenlinnaan Kauhanevan ja sitä ympäröivän erämaan halki. Se oli aluksi vain kangasmaalle syntynyt polku, jota vasta 1600-luvulla alettiin kunnostamaan ratsutieksi. Tie oli käytössä vain kesäaikaan. Talvella reitti kulki Parkanon kautta. Tien vanhin syntyhistoria on hämärän peitossa, mutta se lienee syntynyt helppokulkuiseen kangasmaastoon viimeistään keskiajalla. Tien varhaisimmat käyttäjät lienevät olleet eränkävijöitä, joiden myötä alueen vakituinen asutuskin hiljalleen syntyi. Tie oli 1770-luvulle saakka vilkkaimmin liikennöity tie Pohjanmaalta Etelä-Suomeen. Sen käyttö hiipui, kun Kurikan ja Jalasjärven välinen vanha talvitie kunnostettiin kesäkäyttöön ja tämä ns. Hämeenmetsän kautta kulkeva reitti jäi pitempänä matkustajaliikenteeltä syrjään. Nykyisin se on museotienä ja sitä pitkin kulkee polkupyöräreitti.

Pohjankankaalla tie kulkee harjumaisessa maastossa. Kuva on Karvian puolelta.



Karttaote vuoden 1750 kartasta. Piirtänyt T. Rönholm. 7:2 Vaasan maakunta-arkisto. 

Kartassa näkyy tien kulku Kauhanevan kohdalla sekä vasemmalla Kauhalampi. Etelässä (kartan alaosassa) näkyvät tekstit Trumba ja Bro. Ne merkitsevät siltarumpua ja siltaa, jotka on pitänyt rakentaa Kauhalammesta purkautuvan ojan yli. Nykyisin Kauhalammesta laskeva puro laskee nevalle melko suoraan itään samasta kohdasta, josta se tässä kartassa on valuttanut vetensä koko lailla etelään.

Tien kulkua Kauhanevan pohjoispäässä. Suon kohdalla tie kapenee nykyisestä noin 4-5 metristä 2,5 metriin. Kuten kuvasta näkyy, on hiekkainen osuus vielä kapeampi. Suon sisässä on vanhoja puurakenteita, joista esim. pitkospuun tai kapulatien runkoja näkyy siellä täällä työntyneenä polun nykyisen hiekkapinnan läpi. Koska puu säilyy suossa tuhansiakin vuosia, olisi mahdollista tutkia kuinka vanhoja tämän tien vanhimmat rakenteet ovat. Pitäisi vain kaivaa esiin alimmaisia säilyneitä rakenteita ja tehdä niistä esim. dendrokronologinen ajoitus.

Unohtunut kulkureitti Oudonjärveltä pohjoiseen

Taivalkosken Oudonjärveltä löytyi vuodelta 1862 peräisin olevan metsätalouskartan perusteella jo unohtunut ja lähes tyystin hävinnyt kulkureitti. Se pystyttiin paikantamaan siltä osin kuin se tuossa vanhassa kartassa näkyi.

Vuoden 1862 karttaan (J.W. Poppius) on merkitty Kaakkurilammen luoteispuolelle silta, joka kulkee suon yli kovan maan kärjestä koilliseen kohti metsäsaareketta. Tätä karttaa ja nykyistä peruskarttaa vertaamalla sillan sijaintipaikka pystyttiin löytämään. Paikantamisessa auttoi kartassa näkyvä Kaakkurilampi, joka on vielä nykyisinkin saman niminen.

Tällaisena sillanjäännös näyttäytyi, kun arkeologi saapui paikalle. Rakenne erottuu suossa leveänä kohoumana, joka johtaa niemekkeen kärjestä kohti suosaareketta. Kohouman sivulinjoilla on erotettavissa lyhyitä pystypuun pätkiä. jotka lienevät olleet sillan reunamerkkejä korkeamman veden aikana.

Kairalla tunnustelemalla selvisi, että suossa kohoumana näkyvän rakenteen leveys on noin metrin. Pienen lapiointituokion jälkeen paljastui, että noin 15 senttiä paksun suoturpeen alla on siltarakenne, joka muodostuu 5-6 rinnakkain asetetusta puusta. Puut lienevät olleet alunperin pyöreitä eli niitä ei ole veistetty tasaiseksi, mutta jonkun verran ne olivat tasaiseksi kuluneet. Leikkaukseen nousi vesi melko nopeasti, joten tämän tarkempia havaintoja ei rakenteesta saatu. Pituutta sillalla on noin 140 metriä kovasta maasta kovaan maahan.

Reitti näytti vanhan kartan perusteella jatkuvan suosaarekkeessa pohjois-luoteeseen. Metsiköstä löytyikin muutama vanha pilkkapuu, jotka johdattivat seuraavan suon reunaan, jossa reitti jatkui suohon painuneina pitkospuina.

Vanhat pilkkapuut osoittivat jo hävinneen polun ammoista kulkureittiä maastossa. (Pilkkapuu = puu, jonka kylkeen veistettiin kirveellä polun kulkua osoittava merkki.)

Vanhaa kulku-uraa pystyi seuraamaan kaikkiaan kolmen suosaarekkeen yli. Aina löytyi jostain vanha pilkkapuu ja seuraavan suon reunasta pitkospuun jäännökset. Pohjoisessa maaperä alkoi kuitenkin muuttua kuivemmaksi ja kovemmaksi ja lopulta vanha reitti katosi kokonaan. Aivan viimeisimmässä kolkassa kuljin suota ristiin rastiin ja pitkin poikin ja koitin kairalla tunnustelemalla löytää turpeen alta pitkospuun jäännöksiä. Näin löytyikin se viimeinen pätkä.

Myyrälehdon tienoilla pitkospuiden pää oli jo kokonaan kadonnut sammaleiden ja turpeen alle.



Kukahan näitä lienee viimeksi tallustellut.

Oli mieleenpainuvaa päästä jäljittämään ja kulkemaan tätä vanhaa reittiä, jonka lähtöruutu lienee sijainnut jossain Oudonjärven rannoilla. Mihin se sieltä aikanaan on johtanut jäi arvoitukseksi, mutta se näyttäisi kuitenkin suuntautuneen kohti Tyrä- ja Jokijärviä, joiden rannoilla on ollut vahvaa asutusta jo varhain. Yksi Kalle Päätalokin asui aikoinaan siellä. Liekö hänkin kulkenut näillä puilla.

- Jouni

Kyly, banja, suovdnji, saun ja bastu - saunakulttuuria metsistä

 "Saunarauha on kotirauhaa ja joulurauhaa kalliimpi, sen me maailman ensimmäisenä kylpykansana hyvin tiedämme."

- Sakari Pälsi - 

Sauna on aina ollut osa suomalaisten elämää. Siellä on synnytty, kuoltu ja peseydytty puhtaaksi niin pahoista hengistä kuin savottatyöstä. Tämän hienon perinteen kunniaksi kokosimme yhteen metsätalousmailta löytynyttä saunakulttuuria Rautavaarasta Posiolle.

Niittysauna, Taivalkoski

Tämä alun perin tuohikattoinen sauna löytyi Taivalkoskelta joen rannasta kahden suon väliseltä metsäsaarekkeelta. Viereisellä suolla on kaksi niittyladon jäännettä. Saunan luonnonkivistä tehty kiuas on sijainnut oviaukon vieressä. Kahdella seinällä on kivillä tuetut neliskulmaiset tuuletusaukot ja rakennuksen hirret on veistetty sisä- ja ulkopuolelta tasaisiksi. Yhteen oviaukon yläpuolella olleista hirsistä on veistetty kirjaimia ja kuva. Saunaa on luultavasti käytetty 1940-50 -luvuille saakka. Puusto metsäsaarekkeella on yli 100 vuotta vanhaa.

Niittysauna

Kirjaimia ja kaiverruksia yhdessä saunan hirsistä.

Kivellä tuettu tuuletusaukko.

Tervapirtti/sauna, Taivalkoski

Tervahautojen vierestä löytyy toisinaan pieniä hirsistä rakennettujen pirttien jäännöksiä. Joskus näistä pirteistä on jäljellä enää sammaleen ja varpujen peittämä kivikasa, mutta tämä tervapirtti oli verrattain hyvin säilynyt. Kiuas on tehty luonnonkivistä ja kahdella seinällä on pienet tuuletusaukot. Hirret ovat savun seurauksena sisäpuolelta mustuneet. Rakennus on kooltaan 4 x 4 m ja kiukaan halkaisija noin 2 m. Pirtti sijaitsee noin 20 m päässä tervahaudasta.

Tervapirtti

Tuuletusaukko

Mustunutta seinää

Kruununmetsätorpan sauna, Rautavaara

Repolan kruununmetsätorpan alueella on useita rakennusten ja kellareiden jäännöksiä. Yksi rakennuksista on sauna, jossa on luonnonkivistä tehty kiuas. Päärakennus on rakennettu vuonna 1902, mutta saunan tarkasta rakennusvuodesta ei ole tietoa. Kruununmetsätorppaan liittyy mielenkiintoinen kuriositeetti, sillä torpan lähellä on kuoppa-asumuksen jäänne. Kuopassa tiedetään asuneen vanhemman naishenkilön vielä 1950-luvun paikkeilla.

Repolan tilan sisältä mustunut sauna.

Asuinkuopan jäännös

Autiotilan sauna, Rautavaara

Tämä autiotilan saunarakennus on ollut kaksiosainen: siinä on ollut hirsirakenteinen sauna ja lautarakenteinen eteinen. Kiuas on tehty luonnonkivistä.

Pihlaja on vallannut saunan jäänteet

Nurkkasalvosta

Porokämpän sauna, Kittilä

Tämä puoliksi palanut porokämpän sauna oli saanut uuden katon. Sisältä löytyi kunnon lauteet ja puulämmitteinen kiuas. Seinäkirjoitukset ja hiirten jätökset nurkassa kertoivat, ettei saunaa oltu käytetty ihan viime vuosina. Saunan alla oli lisäksi havaittavissa vanhemman rakennuksen perusta.

Puoliksi palaneen saunan takapuoli

Lauteet

Mystinen sauna, Kittilä

Tuli koitui usein saunojen kohtaloksi. Kittilän takamailta löytyi tämä kevyesti palanut sauna, jossa oli kattoakin jäljellä. Sisältä löytyivät sekä lauteet että tynnyrimallinen kiuas.

Sauna Kittilän takamailla

Lauteita, kiuas ja palanutta kattoa

Kierrätyssauna, Posio

Rakennuksia on voitu kierrättää ja yksi esimerkki tästä on tämä Posiolla sijaitseva neulaskoppi, josta oli tehty sauna. Neulaskopissa säilytettiin alun pitäen uittopadon neulaisia eli puita, joilla säännösteltiin veden virtauksen määrää. Kiuas tässä entisessä neulaskopissa, nykyisessä saunassa, on moderni.

Neulaskopista tehty sauna

Sauna sisältä

Saunakulttuurin liittyvät jäänteet

Saunarakennusten lisäksi inventoinnissa on tullut vastaan monia saunakulttuuriin kuuluvia esineitä. Tässä niistä muutama:

Saniaisten valtaama pönttöuuni

Arabian valmistama pesuvati

Porin Mainio -merkkinen saunan vesipata

Pönttöuuni kattilahatulla

Lopuksi muutama kuva saunarannoista, jotka kuuluvat kiinteästi yhteen saunarakennusten kanssa.

Metsänvartijan tilan saunaranta

Autioituneen maatilan saunaranta

Joutsenpariskunta saunarannassa

 Oikein rauhallista ja saunan täyteistä joulua kaikille!