Tervetuloa hankkeen tulosseminaariin!

Järjestämme päivän mittaisen tulosseminaarin Kansallismuseon auditoriossa perjantaina 9.10.2015. Luvassa on paljon puhetta ja pohdintaa kulttuuriperinnöstä ja sen merkityksestä. Ohjelmaan pääset tutustumaan tarkemmin tästä ja ilmoittautumalla varmistat itsellesi kahvit. :-)

Tervetuloa!

Kihniön Germund

Kihniön inventoinnissa eräs viimeisistä maastotöistä oli Kankarijärvessä sijaitsevan Iso-Liettisen inventointi. Kartan perusteella saarella oli muutamia rakennuksia, mutta näistä ei ollut sen tarkempaa tietoa. Järven muilla rannoilla sijaitsee myös ennalta tunnettuja kivikautisia kohteita, joten saaren tarkastaminen vaikutti hyvin mielenkiintoiselta. 

Metsähallituksella ei ole veneitä Kankarijärvellä, joten ensimmäinen työ oli hankkia kulkupeli saarelle. Onneksi oppaana toimivalla metsurilla oli oma vene, joka tuotiin trailerilla paikalle. Pienen etsiskelyn jälkeen veneenlaskupaikka löytyi ja matka kohti saarta pääsi alkamaan.

Iso-Liettinen kuuluu samaan hiekka/moreenimuodostumaan kuin kuvassa vasemmalla näkyvä Pyhäniemi, joka on tunnettu esihistoriallinen kohde.  Kihniön ympäristössä on muutenkin yleisesti etelä-pohjoissuuntaisia hiekkamuodostumia, joille muinaisjäännökset alueella usein keskittyvät.

Parin kilometrin venematkan jälkeen rantauduimme onnistuneesti saarelle. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että ainakaan saaren tässä osassa ei olisi paljon nähtävää, sillä se oli oikeastaan vain yksi iso hiekkakuoppa. Lisäksi huomattiin, että järven pintaa on jossain vaiheessa laskettu. Alkuperäinen rantavalli sijaitsee noin metrin korkeudella nykyisestä vedenpinnalta. Metsittyneen hiekkakuopan halki kuljettaessa edessä alkoi kuitenkin siintää jonkinlainen isompi rakennus.

Hiekkakuopasta ylös kiivettyämme huomasimme, että karttaan merkityt rakennukset eivät olleet latoja tai laavuja, vaan paikalla oli suuri hirsihuvila ulkorakennuksineen.

 Huvila on yhä pystyssä, mutta katto on alkanut sortumaan eikä kestä enää montaa talvea.

  

Huvila oli tyhjennetty ja paikalle oli jäänyt vain hieman irtaimistoa, jota ei oltu kuljetettu muualle. Vaikka rakennus on seisonut tyhjillään pitkään, ei ilkivaltaa oltu juurikaan tehty, sillä syrjäisellä saarella ei liiku juuri muita kuin kalastajia.

 

Paikalta löytyneiden lehtien perusteella huvila on hylätty 1980-luvun alussa.

Tämän jälkeen pieni puhelintiedustelu kohteesta oli paikallaan. Kuten yleensä, vaikka itse ei kaikkea ennalta tiedäkään, paikalliset asukkaat kyllä tuntevat oman paikkakuntansta. Paikallisen Metsähallituksen toimiston vanhempi väki muisti, että kyseessä oli taiteilija Germund Paaerin huvila 1900-luvun alkupuolelta. Näin hyvin erikoiselle kohteelle saatiin selitys ja saaren inventointi voitiin suorittaa loppuun.

Huvilan pihalla on myös ladon ja huussin jäänteet. Ovirakenteiden yksityiskohdat voisivat olla taiteilijan itse tekemiä.

  

Rannassa oli hirsirakenteinen sauna, jonka edessä oli rajakivimäinen pystykivi. Kivi on selvästi kuljetettu kivettömälle hiekkasaarelle muualta ja pystytetty saunan nurkalle.

1960-luvun kartassa huvilan vieressä on myös kellari. Paikalla on nyt vain maakuoppa, josta kasvaa nuori koivu.

Iso-Liettinen jää taakse.

Maastotöiden jälkeen oli paikallaan hankkia vielä lisätietoja Germund Paaerista ja Iso-Liettisen rakennuksista. Kihniön keskustassa sijaitsee Puumilan talo, jossa on lounaan lisäksi tarjolla näyttely Germund Paaerista.

Eräs näyttelyn Puumilan talon tauluista. Germund Paaer oli pitkään Ateneumissa opettajana ja oli myös muun muassa Kalevala-Korun ensimmäinen suunnittelija.

Näyttelystä löydettiin lopulta se, mitä etsittiin. Vanha kuva huvilasta.

Näyttelyssä selvisi myös, että Paaer itse kutsui Iso-Liettistä Pyhäsaareksi ja että saari oli perheen ainoa pysyvä koti. Helsingin asunnot olivat tilapäisempiä ja perhe asui vähintään kesät saaressa Germundin vieraillessa Helsingissä aina tarvittaessa.

-Ville, Parkano 

Esihistoriallisista jääkaapeista lentokoneen putoamispaikkaan - retkikohteita Suomen luonnossa

Suomen luontoa juhlitaan viikonloppuna ja olemme sen kunniaksi koonneet tähän postaukseen retkikohteiksi sopivia kulttuuriperintökohteita. Kunkin retkikohteen kohdalta löytyy hieman tietoa itse kohteesta sekä reittiohjeet ja linkki Kansalaisen karttapaikkaan, josta saa tarkat koordinaattitiedot. Retkikohteet on jaettu kolmeen ryhmään sen mukaan, miten kohteelle pääsee - polkua pitkin, metsän halki tai autolla perille.

Mukavaa Suomen luonnon päivää ja antoisaa retkeilyä!

Polkua pitkin

1. Kuttura-Purnumukka postipolku, Inari

Kutturan kylän kaakkoispuolelta on vuoden 2012 inventoinnissa dokumentoitu noin 4,5 kilometriä pilkkapuiden reunustamaa Kutturasta Purnumukkaan johtanutta postipolkua. Polun varrella on reittiä osoittavien pilkkapuiden lisäksi muutamia puisia kylttejä sekä Kalaojan kohdalla sillan jäänteet. 

Ohjeet kohteelle: Postipolulle pääsee autolla kahdestakin kohtaa, sillä se risteää sekä Kivijoelle menevän että Anninlammen länsipuolella olevan metsäautotien kanssa. Kivijoen ja postipolun risteys kartalla. Anninlammen länsipuolella olevan metsäautotien ja polun yhtymäkohta kartalla.

2. Schutzwall, saksalaisten puolustusrakennelmia, Tankavaara

Saksalaiset rakensivat Lapin sodan aikaan Ivaloon pääpuolustusaseman nimeltä Schutzwall. Siihen kuuluvia laajoja kokonaisuuksia on kartoitettu Tankavaarasta Ivaloon johtavan tien varrelta useita. Kaksi niistä sijaitsee Iso Tankavaaran pohjoislaidalla Koijakkokurun ja Ivaloon johtavan tien välissä, Purnumukan risteyksen etelä- ja kaakkoispuolilla. Alueelta on kartoitettu yli 110 erilaista rakennetta: muun muassa taisteluhautoja, teltan pohjia, poteroita, tuliasemia ja korsuja. Kohteet ovat hyvin eritasoisesti säilyneitä ja osa niistä on jo ehtinyt osittain tuhoutua.

Ohjeet kohteelle: Puolustusrakennelmat sijaitsevat kahdessa keskittymässä Purnumukan risteyksen etelä- ja kaakkoispuolilla. Risteyksen kohdalta lähtee polku kohti Loijakkokurua ja ensimmäiset kohteet sijaitsevat polun molemmin puolin noin 100-150 metrin päässä tiestä. Tämän puolustusaseman keskipiste kartalla. Toinen keskittymä sijaitsee tästä noin 700 m päässä itään hiekanottoalueen tuntumassa. Kohteen keskipiste kartalla.

3. Lentokonejänkä lentokoneen putoamispaikka, Rovaniemi

Lentokonejängälle on Lapin sodan aikaan 15.10.1944 tippunut Junkers JK-263 -kone. Se on kuulunut lentorykmentti  4:n pommituslaivue 44:ään ja sen tehtävänä on ollut tiedustella Rovaniemen lentokenttää ja kauppalaa. Lennolla olivat mukana sähköttäjä, kersantti Onni Luumi, tähystäjä, kornetti Rainer Leheskivi,  lentomestari Osmo Metsola ja vänrikki Untamo Siivonen. Lento lähti Rissalan tukikohdasta tuhoutumispäivän aamuna ja saksalaisten ilmatorjunta osui siihen Rovaniemen lentokentän yllä. Kone joutui tekemään pakkolaskun jängälle ja miehistöstä Luumi ja Leheskivi pelastautuivat laskuvarjolla, kun taas Metsola ja Siivonen onnistuivat tuomaan koneen alas. Laskuvarjolla hypänneet eivät selviytyneet, vaan Leheskiven ruumis löydettiin 1946 Vennivaaran rinteestä ja Luumi katosi ja julistettiin kadonneena kuolleeksi vuonna 1947. Pakkolaskun tehneet Metsola ja Siivonen selvisivät. Koneen pakkolaskupaikalle on vuonna 2003 pystytetty muistomerkki, jolla kunnioitetaan sodassa kaatuneita, haavoittuneita ja luokkaantuneita lentäjäveteraaneja.

Inventoinnissa saadun paikallisen tiedon mukaan lentokoneen osia on viety sodan jälkeen valvontakomission toimesta Neuvostoliittoon. Niitä on kuitenkin edelleen pakkolaskupaikalla osittain suoturpeeseen painuneena. Kerrotaan myös, että paikalliset asukkaat ehtivät tyhjentää lentokoneen tankit ja pyörittää bensalla puimakonetta useiden vuosien ajan.

Ohjeet kohteelle: Metsäautotieltä on kyltti Lentokonejängälle ja kohteelle kulkee polku, joka on loppupäästään vetinen. Kävelyä kohteelle tulee noin 700 m. Lentäkonejängälle johtavan polun pää kartalla.

4. Jättiläissaari jätinkirkko, Muhos 

Pohjanmaan ja Perämeren rannoille rakennettiin kivestä noin 4 000 - 5 000 vuotta sitten suuria, pääosin suorakaiteenmuotoisia, kivivalleja eli jätinkirkkoja, joiden käyttötarkoitusta ei edelleenkään tiedetä varmasti. Yksi näistä sijaitsee Muhoksella Jättiläissaaressa. 

Jättiläissaaren jätinkirkko on noin 17 x 12 m kokoinen ja sen 3 m paksuiset vallit ovat 0,5 - 0,8 m korkeat. Kivirakenne on rakentamisaikaan sijainnut meren rannalla, johon nykyään on matkaa noin 34 kilometriä. 

Ohjeet kohteelle: Jättiläissaarelle johtaa läheisen Pirttijärven itäpuolelta Tuppelan kohdalta pitkospuupolku. Kävelyä kohteelle tulee noin 1,2 kilometriä. Kohde kartalla.

5. Mustaperä kivikautinen talo, Kylmäluoman retkeilyalue, Taivalkoski

Mustaperän etelärannalta Kylmäluoman retkeilyalueelta löydettiin vuoden 2010 inventoinnissa kivikautinen talon jäännös. Se erottuu maastosta suorakaiteenmuotoisena noin 14 x 6,2 m kokoisena lounais-koillissuuntainen painaumana, jonka syvyys on noin 50 - 70 cm. Painauman koillispuolella on kaatunut kelohonka, jonka alta löytyi palaneita kiviä, kvartsi-iskoksia sekä palanutta luuta. Palaneesta luusta tehdyn radiohiiliajoituksen mukaan paikalla on asuttu noin 5 300 vuotta sitten.

Ohjeet kohteelle: Kohde sijaitsee Kylmäluoman retkeilyalueella ja sen ohi kulkee retkeilyalueen polku. Kylmäluoman retkeilykeskukselta matkaa kohteelle tulee noin 3,5 kilometriä. Kohde kartalla.

6. Mustalamminkangas pyyntikuoppajärjestelmä, Suomussalmi

Pirttiperän pohjoispäässä kulkevalla harjulla on 17 pyyntikuopan muodostama pyyntikuoppajärjestelmä. Kuoppien halkaisija vaihtelee 1-3 m välillä ja syvyydeltään ne ovat 0,4 - 1 m. Harjun leveämmässä länsipäässä kuoppia on 2-4 kuopan ryhmissä. Pyyntikuoppia on myös harjun etelärinteen alla olevalla tasanteella. Pirttiperän rannalta löytyy kuoppien lisäksi kivikautinen asuinpaikka, rakennuksen jäännöksiä sekä useita tervahautoja.

Ohjeet kohteelle: Akonkankaan kohdalta lähtee polku/metsäautotie Pirttiperän rantaan, josta harjulle on noin 200 m kävelymatka polkua pitkin. Harjun päällä kulkee polku. Kohde kartalla.

7. Pyhänkankaan karsikko, Saarijärvi

Vainajia on kuljetettu Saarijärven kirkkomaahan Pyhänkankaan halki kulkevaa tietä myöten. Pyhänkankaan kohdalla on perimätiedon mukaan pysähdytty lepuuttamaan hevosia, tehty karsikkopuu ja otettu ryyppy vainajan muistolle. Karsikkopuita kerrotaan olleen tien varressa toista sataa, mutta suurin osa niistä on jo kaatunut myrskyssä. Nykyään puita on jäljellä 28 kappaletta. Näihin vainajien muistoksi tehtyihin puihin on voitu kaivertaa puun kylkeen tehtyyn pilkkaan esimerkiksi vainajan nimi, syntymä- ja/tai kuolinvuosi, risti tai puumerkki. Lisäksi puusta voitiin karsia oksia.

Pyhänkankaan karsikkopuissa vanhin kaiverrus on vuodelta 1833 ja nuorin vuodelta 1897.  Puu, jossa on teksti "1860 HP", on yhdistetty Heikki Niilonpoika Paatelaiseen, joka on kirkonkirjojen mukaan kuollut kyseisenä vuonna halvaukseen 67-vuotiaana. Lisäksi teksti "1846 AK" saattaa liittyä Antti Juhananpoika Kauppiseen. Karsikko on rauhoitettu vuonna 1904 metsänhoitaja Karl Branderin aloitteesta.

Ohjeet kohteelle: Pyhänkankaan karsikko sijaitsee Pyyrinlahdesta Kurelahteen johtavan vanhan tien varrella kohdassa, jossa on jyrkkä nousu. Kohde on merkitty peruskarttaan ja sinne johtaa tieltä polku. Kohteelle on kävelyä noin 200 m. Kohde kartalla.

8. Puosinkallio pronssikautisia hautaröykkiöitä, Salo

Puosinkalliolla Salossa on kolme pronssikautista hautaröykkiötä, joita on arkistolähteiden mukaan kaivanut kapteeni Forsström vuonna 1879. Kaivauksissa olisi löydetty luunsirpaleita, tuhkaa, hiiltä ja pronssisoljen puolikas ja pronssimiekka tai -tikari, jotka ovat joutuneet hukkaan. Lisäksi erään tiedon mukaan Särkisalon kunta olisi ottanut röykkiöistä runsaasti kiviä 1900-luvun alussa kirkkolaiturin tekoa varten. Nykyään hautaröykkiöistä suurimman halkaisija on 15-18 m ja pienimmän noin 5 m.

Ohjeet kohteelle: Kohde sijaitsee meren rannan tuntumassa olevalla kalliolla, josta on komea näkymä merelle. Kohde on merkitty peruskarttaan ja sinne johtaa polku. Kohde kartalla.

9. Savijärven tervatehdas, Evon retkeilyalue, Hämeenlinna

Savijärven tervatehdas kuuluu ensimmäisiin Suomessa rakennettuihin moderneihin tervatehtaisiin. Se on lisäksi varhaisin tunnettu esimerkki kemiallisesta tuotantolaitoksesta, jossa perinteistä teollisuutta uudistettiin tieteellisen tutkimuksen keinoin. Tehdas perustettiin 1864 ja toiminnan lakkaamisajankohtaa ei tiedetä tarkasti, mutta laitetyypit ovat vanhentuneet 1890-luvulla.

Tervatehtaan rakennukset ovat vielä 1900-luvulla olleet ainakin päällisin puolin melko hyvässä kunnossa. Nykyään paikalla on nähtävissä lohkotuista kivistä kylmämuurattu kaksiosainen retorttiuuni, jonka koko on noin 3,1 x 5,5 metriä ja korkeus noin 1,6 metriä. Lisäksi retorttiuunin länsipuolella, vajaa kymmenen metriä ylärinteeseen päin, on tasattu alue, joka vaikuttaa rakennuksen perustukselta. Retorttiuunin pohjoispuolella on tiilistä muuratun pyöreän tervauunin pohja, jonka halkaisija on noin 6 metriä. Puron itärannalla on myös puisen uittorännin maatuneita jäännöksiä ja tervatehtaan pohjoispuolelta löytyy moderni betoninen pato.

Ohjeet kohteelle: Tervatehtaan paikka sijaitsee Savijärvestä Rahtijärveen laskevan puron länsirannalla ja se on merkitty peruskarttaan. Tehtaan paikan ohitse kulkee joen molemmin puolin polku/tie. Kohde kartalla.

Metsän halki:

1. Iso Matkavaara kivilatomuksia, Pudasjärvi

Ison Matkavaaran laella olevassa rakkakivikossa ja välittömästi sen alapuolella olevassa rinteessä on 19 torni- tai kekomaista kivilatomusta, joiden korkeus vaihtelee 40 - 90 cm välillä. Halkaisijaltaan latomukset ovat noin 60 - 100 cm. Latomuksien on erään teorian mukaan oletettu olleen väliaikaisia uuninkivivarastoja, mutta siihen tarkoitukseen kivet ovat väärää lajia ja  kasat sijaitsevat liian kaukana asutuksesta. Todennäköisemmin ne ovatkin jonkinlaisia merkkirakennelmia.

Ohjeet kohteelle: Kohde sijaitsee vaaran päällä ja lähin metsäautotie kulkee noin 200 m päästä. Kohde kartalla.  

2. Latvavaara rakkakuoppia, Yli-Ii

Yli-Iin Latvavaaran laella olevasta rakkakivikosta löydettiin vuonna 2012 yhteensä 14 kuoppaa. Näitä ns. rakkakuoppia on tehty esihistorialliselta ajalta historialliselle ajalle saakka ja niitä on  todennäköisesti käytetty lihansäilytysvarastoina. Kuoppien alla kulkee usein puroja, joiden vesi on pitänyt kivet ja niissä säilytetyn ruuan kylminä, joten kuoppien voisi sanoa olevan ensimmäisiä jääkaappeja. Latvavaaran kuoppien koko vaihtelee 1,1 - 3 m välillä ja syvyydeltään ne ovat 0,4 - 0,7 m. 

Ohjeet kohteelle: Latvavaaran länsipuolelle johtaa metsäautotie. Kohde on tieltä noin 200 m päässä vaaran laella. Kohde kartalla.

3. Kelkkavaara rajakivi, Kuusamo

Kelkkavaaran laen kaakkoispäässä on aukealla paikalla pyöreä kivilatomus, jossa on pystykiven ympärille ladottu kehämäisesti kiviä. Jäkälän peittämän kivirakenteen läpimitta on 1,5 m ja korkeus 1,2 m. Rajakivi saattaa olla yksi Kitkan ja Maanselän lapinkylien välisen rajan merkeistä.

Ohjeet kohteelle: Kohteen lähelle johtaa Heinäjärven itäpuolelta metsäautotie. Kohde sijaitsee noin 75 m päässä tieltä. Kohde kartalla.

4. Palmikkijoki uittoränni ja -laitteita, Valtimo

Valtimossa Palmikkijoen varteen on uittoa varten rakennettu puinen noin 120 m pitkä uittoränni eli uittoruuhi. Ränni on leveimmillään noin 1,5 m leveä ja korkeutta sillä on noin 1 m. Sen länsipäädyssä on lisäksi hirsistä salvottu uittopato ja  joen reunoille on rakennettu noin 35 metrin matkalle hirsisiä suisteita eli ohjeseiniä. Uittoränni on ollut käytössä ainakin 1920-luvun lopulta lähtien.

Ohjeet kohteelle: Kohteelle ei kulje polkua. Autolla pääsee hiekkatietä pitkin noin 200 m päähän kohteesta. Kohteelle täytyy kulkea ojitetun suon halki. Kohde kartalla.

5. Laukansaari Punkaharju, Savonlinna

Punkaharjun Laukansaarelta on tänä kesänä inventoitu monta eri ikäistä kohdetta. Saarelta löytyy useita torppien ja maatilojen jäännöksiä, joista parhaiten säilynyt kokonaisuus on alueen keskivaiheilla oleva Samulilan tila. Tila on ollut suuri ja siinä on ollut iso päärakennus, jonka perustukset näkyvät maastossa edelleen, joskin puskien ja heinän peittämänä. Tilaan on kuulunut myös navetta, sauna, riihi, kaivo sekä erilaisia kellareita.

Saaren itärannalta löytyy puolestaan useita sotakohteita, joista Karjalankalliolla sijaitseva kivirakenne on voinut karttalähteiden perusteella olla osa venäläisten asemia, joita alueella oli Ruotsin ja Venäjän välisessä sodassa 1788-1790. Kalliolla on myös Salpalinjaan kuuluva kallioon louhittu ja nykyisin kaiteilla ympäröity kaapelikaivannon perustus. Kaapeli oli ollut tarkoitus vetää Laukansaaren ja sitä vastapäätä olevan Vasattaren väliin. Muita Salpalinjaan  kuuluvia puolustusvarustuksia on saarella Muuraissalmen kohdalla, Leviäniemen kaakkoiskärjessä sekä Murtoniemessä. Kaikissa näissä on nähtävissä taisteluhautoja ja osassa on myös romahtaneita miehistökorsuja.

Laukansaaren kaakkoisosasta löytyy lisäksi kuppikivi, jonka ”aitoudesta” on tosin esitetty epäilyjä. Alue, jossa kuppikivi on, on nykyisin nuorta koivikkoa, mutta aiemmin se on ollut Laukansaaren yhteislaidunta. Kertomusten mukaan paikalliset lapset ovat tehneet kupit odotellessaan äitejään, jotka ovat olleet laitumella lypsämässä lehmiä.

Ohjeet kohteelle:  Kohteet sijaitsevat ympäri Laukansaarta ja kaikille kohteille ei johda tietä/polkua. 

Autolla perille:

1. Paljakainen kestikievari, Inari

Paljakainen oli kruunun omistama kestikievari ja se perustettiin ilmeisesti vuonna 1920. Kievaria isännöivät Eevert Siivikko (1920-1925), Aukusti Tomperi (1926-1928), Albert Rajala (1929-1934) ja Hannes Tanhua (1935-1940).

Paljakaisessa oli navetta ja kaksi lehmää, ja kuuden hevosen tallissa oli talon puolesta yksi hevonen. Navetan ja tallin lisäksi pihapiirissä oli aitta, heinälato ja sauna Paljakaisojan rannalla. Kaikki rakennukset poltettiin maan tasalle Lapin sodassa.

Ohjeet kohteelle: Kohteelle pääsee autolla, sillä kestikievari sijaitsee vanhan maantien ja uuden E4-tien välissä. Etelässä kohde rajautuu Paljakaisojaan. Kievarin rakennusten jäännösten ympärillä on laaja ja tasainen, avoin kenttä. Kohde kartalla.

2. Kuohungin savottakämppä, Rovaniemi

Kuohunkijoen varrella on sijainnut Kuohungin pääkämppä, joka toimi 1900-luvun savotoiden aikaan muiden savottakämppien keskuskämppänä. Kuohungissa asuivat metsätyöherrat ja osa työmiehistä. Kämpän suuruudesta kertoo se, että siellä sijaitsi myös kauppa. Alueella on vielä nähtävissä pääkämpän ja kaupparakennuksen lisäksi kellari, liitereitä, keskuslämmistyshuone ja halkovaja.

Ohjeet kohteelle: Kohde on merkitty peruskarttaan ja kämpän pihaan pääsee autolla. Kohde kartalla.

3. Karhuaro talvisodan aikainen tukikohta, Suomussalmi 

Karhuaron hyvin säilynyt talvisodan aikainen tukikohta kartoitettiin Suomussalmen vuoden 2014 inventoinnissa. Tukikohta on ollut käytössä sodan viimeisinä kuukausina 5.2.-13.3.1940 ja se on toiminut polkupyöräpataljoona 6:n komentokeskuksena.

Polkupyöräpataljoona 6 eli PPP 6 toimi suoraan päämajan alaisuudessa ja sitä johti Majuri Järvinen. Linnoitustyön Karhuaron alueella tekivät pataljoonan esikuntakomppania ja pioneerijoukot kersantti Olavi Saarion johdolla. Tukikohta sijaitsi ensin noin 1,5 km päässä kaakkoon Akonjärven rannalla Ruottulan talossa, mutta neuvostojoukkojen ryhtyessä harjoittamaan tarkkuusammuntaa Ruottulan taloon, päätettiin se siirtää kauemmas korpeen Karhuahon alueelle. Veteraanit itse ovat käyttäneet tukikohdasta nimeä Nuolikangas.

Tukikohta on Suomussalmen sotakohteiden joukossa poikkeuksellinen useammastakin syystä. Ensinnäkin se on Suomussalmen ainoa talvisodan aikainen autenttisena säilynyt pataljoonan komentopaikkakokonaisuus ja toiseksi tukikohdan linnoitteita on tehty louhimalla ja räjäyttämällä. Tällaista tapaa ei tunneta Suomussalmen alueelta muualta, vaan näin pysyviä linnoitteita on tehty lähinnä Karjalan kannaksen suunnalla.

Ohjeet kohteelle: Tukikohdan halki kulkee metsäautotie ja jäänteitä löytyy tien molemmilta puolilta. Kohde kartalla.

Ps. Jos yllä olevista kohteista ei löytynyt vielä sopivaa, niin lisää retkikohteita löydät Luston metsäkulttuurikartalta! 

Hossan Värikallio - matka kolmen maailman kohtauspaikkaan

Tällä viikolla ilmoitettiin, että Suomussalmella Hossan retkeilyalueella sijaitsevan Värikallion kalliomaalausten katselutasanne on jouduttu sulkemaan sen huonon kunnon vuoksi ja maalauksia voi tällä hetkellä ihailla vain veneellä tai kanootilla järveltä käsin. Satuin kesälomalla (vihdoin ja viimein) vierailemaan Värikalliolla ja uhmaamaan hyvin vinossa ollutta katselutasanteelle johtavaa siltaa. Koska vielä ei ole tietoa, milloin maalauksille pääsee taas jalkaisin, päätin järjestää nojatuolimatkan tälle kuviomäärältään Suomen kolmanneksi laajimmalle kalliomaalaukselle. Ota siis hyvä asento ja mennään!

Kalliomaalauksille johtaa Lihapyörteen pysäköintialueelta 3,5 kilometrin pituinen polku, joka on osa kahdeksan kilometrin mittaista Värikallion polkurengasreittiä. Polku kulkee Korkeakankaan ja Mieskalliovaaran halki ja sieltä avautuu hieno näkymä pystysuoraan vedestä nousevalle Värikalliolle. 

Siellä se jo näkyy! Värikallio Somerjärven rannalla.

Mieskalliovaaralta polku laskeutuu Somerjärven rantaan, joka ylitetään sen kapeasta kohdasta entistä uittopatoa, nykyistä siltaa, pitkin. Kalliomaalaukset sijaitsevat tästä noin 300 metrin päässä Somerjärven pohjoisrannalla. Maalausten eteen rakennettu katselutasanteelle johtava silta on pahasti kallellaan ja on nyt suljettu.

Värikallion kalliomaalaukset on löydetty vuonna 1977, kun Leena Mäkelä ja Juha Rossi kevättalvisella hiihtoretkellä huomasivat paikan. Kalliosta on tunnistettu tutkijasta riippuen noin 40-60 kuviota, joiden tulkitaan liittyvän metsästykseen ja shamanismiin. Maalaukset on tehty kallion pintaan punamullalla, johon on voitu sekoittaa verta, rasvaa tai munankeltuaista. Kalliosta liuenneet mineraalit ovat ajan myötä muodostaneet maalausten päälle ohuen niitä säilyttävän piioksidikerroksen. Näin Värikallionkin maalaukset ovat säilyneet meidän päivimme 3 500 - 4 500 vuoden takaa.

Värikallio, johon on tehty maalauksia noin 10,5 x 2,5 m kokoiselle alueelle. Alimmat kuvista on maalattu vain noin 20 cm korkeudelle vedenpinnasta.

Osa maalauksista erottuu vielä hyvin, kun taas osa on kulunut tunnistamattomiksi.

Kallioon maalatuista kuvista on useampia tulkintoja, jotka perustuvat suulliseen kansanperinteeseen ja kirjallisiin tietoihin pohjoisen perinteisestä maailmankuvasta. Maalauspaikkojen tulkitaan kuvastavan ihmisten asuttaman maailman (kallio), kuolleiden maailman (vesi) ja henkien maailman (taivas) kohtaamispaikkaa. Mitä tähän kolmen maailman yhtymäkohtaan sitten maalattiin?

Värikalliosta löytyy kymmeniä ihmishahmoja, joilla osalla on sarvet ja osalla kolmionmuotoinen pää. Näiden hahmojen katsotaan olevan shamaaneja, jotka pystyivät liikkumaan kuolleiden ja elävien maailmojen välillä. Yllä olevassa kuvassa voi nähdä näitä sarvi- ja kolmiopäisiä shamaaneja, joista jälkimmäisiä ei tunneta muualta. Lisäksi kuvassa näkyy useita tikkumaisia hirviä tai peuroja, jotka ovat tyypillisiä Värikalliolle, mutta harvinaisia muualla.

Kuvassa keskellä olevan sarvipäisen shamaanin tulkitaan tanssivan, kun taas kolmiopäisistä hahmoista vasemmanpuoleisen uskotaan esittävän kuollutta shamaania, sillä hahmolta puuttuu silmä ja toinen käsi. Hahmon jalkojen väliin on lisäksi maalattu viiva, joka voidaan tulkita joko fallossymboliksi tai kuvaukseksi synnytyksestä.

Järveltä katsottuna kallioseinämän vasemmassa laidassa on tikkumallisten otusten ketju, jossa alimpana on kolmiopäisen henkiolennon kasvot. Olennolle tulkitaan piirretyn kasvoihin vain nenä. Kasvojen vieressä on hirvi ja yläpuolella lintu. "Otusketjussa" on ainakin hirviä, ihminen ja karhu, joka esiintyy maalauksissa harvoin. Maalauksen arvellaan kuvaavan shamaanin matkaa tuonpuoleiseen apuhenkiensä kanssa.

Hirvet muodostavat Värikalliolla ihmishahmojen jälkeen maalausten toiseksi suurimman ryhmän. Kuvassa oleva viisijalkainen hirvi sijaitsee kallion oikeassa laidassa. Pohjoisella pallonpuoliskolla tunnetaan laajasti taivaallisen hirven metsästyksestä kertova myytti ja hirven on uskottu olevan auringon perässä kulkeva kantaisä. Osan Värikallion hirvistä on myös tulkittu esittävän peuroja.

Vasenta ja oikeaa on pidetty sukupuolisena vastakkainasetteluna ja ihmishahmojen on tulkittu Värikallion maalauksessa olevan miehiä tai naisia riippuen siitä, kumpaa kättä hahmo pitää ylhäällä. Vasen tarkoittaa naista ja oikea miestä. Kuvassa keskellä olevan hahmon on siten tulkittu esittävän miestä. Kuvassa alhaalla näkyy mahdollisesti saukko (toisten tulkintojen mukaan sisilisko), joita kallioon on maalattu kaksi. Saukkoa on pidetty monien Siperian kansojen keskuudessa sekä voimakkaana henkenä että veden ja manalan isäntänä. Saukkoon on yhdistetty myös oveluus ja taitavuus, joita ihmisissä on arvostettu. Ylimpänä kuvassa on maalauksen ainoa otus, jolla katsotaan olevan sarvet ja sen arvellaan esittävän hirven sijasta peuraa (ystäväni näki kuvassa ostoskärryn :-D).

Suomessa kalliomaalauksilla on viime vuosina suoritettu arkeoakustisia tutkimuksia, joilla on pyritty selvittämään minkälainen merkitys äänellä on voinut kalliomaalauksissa ja niiden paikan valinnassa olla. Värikallion akustisia ominaisuuksia on tutkittu vuonna 2013. Samassa tutkimuksessa kalliosta kartoitettiin mahdollinen rummuttava shamaani/hahmo. Jos tulkinta on oikea, on rummuttava shamaani/hahmo Suomen ensimmäinen. Vastaanvanlaisia kuvia tunnetaan Pohjois-Norjan kalliopiirroksista ja niiden katsotaan kertovan äänen merkityksestä piirroksissa ja niihin liittyvissä rituaaleissa. 

On aika lähteä paluumatkalle, joka kulkee noin neljän kilometrin verran hienoissa maisemissa. Ensin voi ihailla maalauksille johtavaa entistä uittopatoa, nykyistä siltaa, järven toiselta laidalta. Tämän jälkeen kavutaan vaaranrinnettä ylös jyrkän rinteen päälle.

Loppumatkasta polku mutkittelee naavaisten puiden keskellä ja ilmassa kuuluu Somerkosken pauhu. Lihapyörteelle saavutaan aivan Somerjoen rantaa pitkin.

Puiston portista ulos ajaessa hymy nousee huulille: "Van käöhän uuvestaan". Ihan varmasti, vai mitä?

- Hanna

Huovisen jalanjäljillä

Eräänä päivänä selasin Metsähallituksen tietojärjestelmään merkittyjä kulttuuriperintökohteita. Huomioni kiinnittyi Koillis-Sotkamossa sijaitsevan Mustavaaran etelärinteeseen merkittyyn rakennuksen raunioon. Kohteeseen oli tehty lisähuomautus: ”Veikko Huovinen”. Kyselin merkinnästä alueen suunnittelijoilta, jotka saivat jäljitettyä merkinnän tekijän, suunnittelijan, joka oli ehtinyt jo jäämään eläkkeelle. Hänellä oli hyvät tiedot alueen paikallishistoriasta ja näiden tietojen pohjalta päädyin lukemaan Veikko Huovisen kirjoittaman omaelämänkerran ”Muina miehinä” sekä kuuluisan romaanin ”Koirankynnen leikkaaja”. 

Veikko Huovinen on kirjailijana varsin tunnettu, mutta hänen toisesta urasta en tiennyt ennalta mitään. Omaelämänkerrassaan Huovinen kertoo työskennelleensä metsätöissä nuorena poikana. Tämä tapahtui juuri Mustavaaran kämpällä talvella 1946−47 ja kevättalvella 1948. Huovinen kertoo lähteneensä kämpälle repussaan voipurkki ja pussillinen annossokeria. Hammasharja jäi kotiin, koska ”se tuntui hienostelulta”. Kämppärakennuksessa oli toisessa päässä hakkuumiesten asuintilat ja toisessa päässä ajomiesten tilat. Keskellä rakennusta olivat keittiö ja teräväpää eli työnjohdon huone. Miehistötuvat lämmitettiin kamiinoilla, työnjohtajilla oli tiiliuuni. Miehet nukkuivat lavereilla, jotka oli tehty halkaistuista pölkyistä. Luteiden varalta patjan alle laitettiin DDT:tä, mutta ne löysivät silti tiensä kämppään. Mustavaaran eteläpuolella sijaitsevan puron lähellä sijaitsivat talli- ja saunarakennukset. Aamuisin kämpällä syötiin läskikastiketta ja perunoita ja sitten hiihdettiin töihin. Huovinen lapioi muurahaispesiä jäätielle ja kuokki raiteita sekä laski pinotavaran määrää. Iltaisin hän laski tilejä ja pinokuutiometrejä. Kämpällä vietettyä aikaa Huovinen muistelee lämpimästi. Hän lähtikin kämppäajan jälkeen Helsingin yliopistoon ja opiskeli metsänhoitajaksi.

Kirjassa ”Koirankynnen leikkaaja” päähenkilö Mertsi Vepsäläinen päätyy myös erinäisten vaiheiden kautta töihin savottaan. Kämpän kuvaus on niin yhteneväinen Mustavaaran kämpästä annetun kuvauksen kanssa, että Huovisen on täytynyt käyttää tuota kämppää romaanin tapahtumapaikkana. Mertsi ei kuitenkaan selviydy kämppäelämän haasteista aivan yhtä kirkkaasti kuin Huovinen itse aikoinaan selvisi. Olisi myös mielenkiintoista tietää, kuinka paljon romaanin tapahtumat perustuvat Huovisen omiin kokemuksiin ja kuinka paljon on puhdasta mielikuvituksen tuotetta.

Siirrytäänpä kuitenkin itse tapahtumapaikalle. Paljon ei kämpästä ole enää jäljellä. Kasvillisuudesta voidaan päätellä, että paikalla on ollut jonkinlainen avoimempi pihapiiri. Pienen hirsirakennuksen jäänteet ovat enää osittain pystyssä. Olisiko se voinut olla Huovisen mainitsema sauna? 

Rakennuksen jäänteet. Kuva: Riikka Mustonen/Metsähallitus

Metallitavaraa rakennuksen jäännösten vieressä. Kuva: Riikka Mustonen/Metsähallitus

Kookas kaivanto hirsijäänteiden läheisyydessä. Kuva: Riikka Mustonen/Metsähallitus

Kämppärakennusten hirret on usein siirretty uusiokäyttöön seuraavalle savottapaikalle, joten ei ole yllättävää, että vanhat kämppärakennukset säilyvät vain harvoin meidän päiviimme asti. Huovisen ansiosta tiedämme kuitenkin, millaista elämä juuri Mustavaaran kämpällä on ollut. Suosittelen lähteenä käyttämiäni kirjoja myös muille luettavaksi.

- Riikka

Lähteet:
Huovinen Veikko, 1980. Koirankynnen leikkaaja. Otava.
Huovinen, Veikko, 2001. Muina miehinä. Kirjailijan muistelmia. WSOY.

Kapuloita rattaisiin

1700- ja 1800-luvuilla Vaalan ja Paltamon alueella ei ollut paljon teitä. Vesitse liikuttiin niin paljon kuin mahdollista, mutta maalla liikkuessa käytettiin polkuja. Polut pyrkivät kiertämään suuret vaarat ja suot, mutta koska soita on niin paljon ne jouduttiin usein ylittämään suoraan pitkospuita tai kapulateitä  pitkin.

Vanhat polut on merkitty karttoihin katkoviivalla. Pitkospuut on merkitty ”sikssak-viivoilla”, jossa seuraava viiva alkaa keskeltä edellistä viivaa. Esimerkki tästä alla. Kapulatie on merkitty lyhyillä poikittaisilla viivoilla.

Kartassa polkua ja suon poikki kulkevia pitkospuita. Kartta: Maanmittauslaitos, Vanhat painetut kartat: kartta 342311, vuodelta 1951

Samuli Paulaharju kertoo Kainuun mailta. Kansantietoutta Kajaanin kulmilta –kirjassa (1958), että porrastettu Papintie (porrastettu siksi, että pappi pystyi sitä mustilla kengillä kulkemaan) kulki Jaalangan Polvijärveltä Otermalle. 

”Puolivälissä taivalta oli Istumakivenkangas, jossa oli kivistä tehty ’rouvastin istuin’ ja sen vieressä suuri kuiva honka, mihin ’kaikki herrat olivat leikanneet puumerkkinsä ja vuosiluvun’” (Paulaharju 1958:22)

Istumakivenkangas löytyy nykyisistäkin peruskartoista. Oterma on kankaasta pohjoiseen ja Polvijärvi kaakkoon, joten polku on todennäköisesti kulkenut suunnilleen pohjois-eteläsuuntaisesti tai luode-kaakkosuuntaisesti. Polku alkoi kiinnostaa minua erityisesti, kun sain Kajaanin Metsähallituksen työntekijältä tiedon, että kankaan eteläpuoleisella suolla on säilynyt pätkä jonkinlaista kapulatietä tai pitkospuutietä. 

1970-luvun kartassa Istumankivenkankaalle ei ollut merkitty polkuja.  Vuoden 1942 kartassa Istumakivenkangas on hieman vaikeasti hahmotettavissa, mutta alueen poikki kulkee jonkinlainen polku.

Kartta: Talouskartta Vaalan hoitoalueesta. 6. Karttalehti.  Tehty Metsähallituksessa v. 1942. Kansallisarkisto

Maastossa puujäänteiden löytäminen vaati ahkeraa tamppaamista, jotta onnistui erottamaan kengän alla jatkuvan puurakenteen erillisistä kaatuneista puunrungoista ja oksista. Puurakenne kuitenkin löytyi. Se oli lähes täysin kadonnut aluskasvillisuuden ja humuskerroksen alle. Tunnustelemalla voisi päätellä, että kysymys on pitkospuista, joissa lyhyiden poikittaispuiden päälle on laitettu vierekkäin kaksi pitkää puunrunkoa. Kapuloita ei rakenteessa ainakaan tuntunut.

Puurakenne kulkee kuvassa oikealla, jäkälämuodostelman alla. Kuva: Riikka Mustonen/ Metsähalllitus

Vain muutamia puurakenteita oli näkyvissä. Kuva: Riikka Mustonen/ Metsähallitus

Havaittu pätkä pitkospuita nykykartalla. Kartta: © Metsähallitus 2008, © Maanmittauslaitos 1/MML/08

Löydetty tienpätkä oli suurinpiirtein pohjois-eteläsuuntainen. Onko sillä mitään tekemistä ns. Papintien kanssa?  Siitä ei ole tietoa. Tieto Papintiestä on liian epämääräinen ja vanhat kartat liian tulkinnallisia. Reittejä on voinut olla lukuisia eri suuntiin ja vaikka puu säilyykin melko hyvin hapettomissa oloissa suon sisällä, voivat löydetyt pitkokset olla paljon nuorempia. Paikalla on kuitenkin hieno historia, joka on onneksi säilynyt sen nimessä.

- Riikka 

Kun sota saapui Enontekiölle

Lapin sota alkoi syyskuussa 1944. Enontekiölle saksalaisjoukot vetäytyivät Yli-Muonion taistelun jälkeen 3.11.1944. Erillinen pataljoona 21.4. Komppanian sotapäiväkirjassa lukee 3.11.1944 seuraavasti: 

 

                 Eteneminen jatkui Sonkajärvelle missä viholl. viivytysjoukot puolustautuivat.

Inventoidessa maastossa havaittiin yli neljäkymmentä poteroa Sonkajärven ja Muoniontien välisellä kannaksella, missä oletettavasti saksalaisten viivytysjoukot ovat ottaneet suomalaiset vastaan. Pian saksalaiset siirtyivät pohjoisemmaksi, ja kun 6.11. rintamavastuun otti Jalkaväkirykmentti 3 (ent, Jalkaväkirykmentti 8) saksalaiset ovat olleet Palojoensuu-Muotkajärvi linjalla, jossa heillä on ollut viivytysasema. Suomalaiset asettuivat oletettavasti Äijäjoen pohjoispuolelle, noin 4 kilometriä etelään saksalaisten linjoista. 

Kartta saksalaisten alkuperäisestä vetäytymissuunnitelmasta, viivytysasemista ja pääpuolustusasemista. Palojoensuu-Muotkajärvi- viivytysasema on merkitty karttaan punaisella ympyrällä. Alkuperäinen kartta: Kulju, Mika. Lapin sota 1944-1945, s.41

Tämän kesän inventoinnissa kartoitettiin yksi saksalaisten viivytyslinjan asema sen koillispäästä Hetantien varresta. Etelälahdenvaaralla oli yli sata saksalaisten majoitus- ja telttakorsua sekä suuria korsuja ajoneuvoja varten. Lisäksi löytyi tähystyspuita, poteroita ja juoksuhautaa 1,5 kilometriä. 

Hyvin säilynyt saksalaisten rakentama puinen korsu.

Lapin sotaa käytiin talvella, joten kamina oli ehdoton kenttävaruste. Tässä kamina vielä paikallaan korsun nurkassa.

Saksalaisten tähystyspuu.

Sotilaan vai sotavangin? Mitähän tapahtui tämän kengän omistajalle?

Juoksuhautaa Etelälahdenvaaran laidalta.

Suomalaiset olivat altavastaajina saksalaisten hyvin varusteltuja puolustusasemia vastaan. Suomalaisten joukkojen huolto oli myös hankala hoitaa räjäytettyjen siltojen, huonojen tieyhteyksien ja miinojen takia. Lisäksi suomalaisten täytyi marraskuusta alkaen jakuvasti kotiuttaa vanhempia ikäluokkia rauhansopimuksen mukaisesti. Rintamavastuuseen siirtyivät siis 1925 syntyneet. Tästä syystä tätä sotavaihetta on kutsuttu lasten ristiretkeksi.

Saksalaiset pysyivät samalla rintamalinjalla kolme viikkoa, jonka aikana suomalaiset harjoittivat lähinnä partiotoimintaa ja vihollisen toiminnan häirintää omasta asemapaikastaan. Tappioita tuli silti.

7.11.44 Vihollinen edelleen tiukasti asemissa. Tiedustelupartiomme saavat vastaansa kk. tulta tien suunnalta. Klo 14.00 Rykmentistä tuli käsky jatkaa tiedustelua edelleen. 2. Partiota lähetetty toinen Muonion jokivartta ja toinen tien oikealla puolella. Tappiot 6. haavoittunutta.

9.11.44 Vihollinen jatkuvasti asemissaan. Patl. Kom. Kapt. Ivakko ja adj. Luutn. Vauhkonen haavoittuivat. Kapt. Jokinen tuli v.s komentajaksi luutn. Pitkänen 2. K:an päällikoksi ja vänr. Häyrynen adjutantiksi. Tiedustelupartioita lähettiin jatkuvasti tien oikealle puolella. Tappiot 1. kaatunut ja 4 haavoittunutta.

10.11.44 Vihollinen edelleen asemissaan. Kello 19.00 lähti kaukopartio Enontekiön kirkolle tehtävänä tutkia liikennettä – tiellä. Tappiot 1. kaatunut ja 2. haavoittunutta. Toinen haavoittunut luutn Paavola 1 K:sta.

                         Lyhenteitä: K: komppania. adj: adjutantti. kapt: kapteeni. kk:konekivääri. Patl: Pataljoona. kom: komentaja.

12.11. teltat määrättiin kaivettaviksi maahan, kun alkoi käydä selväksi, että viholliset ovat tiukasti asemissaan. Inventoinneissa havaittiin Äijäjoen pohjoispuolisella majoitusalueella ainakin 80 rinteeseen kaivettua telttakorsun paikkaa. Monien seinät oli vahvistettu hirsillä. Majoitusalue on ollut noin 700 x 300 metrin laajuinen ulottuen Muoniontien molemmin puolin. 

Harjoittelija tallentaa korsujen tietoja maastolaitteelle. 

16.11.44. 10.00 Tarkasti komentaja etulinjan ja käski varmistuksen lisäämisestä tien itäpuolelle niin, että varmistus ulottuu tiestä noin 400 m. itään olevalle suoaukemalle. Samoin käski kaivaa joka miestä kohti ampumakuopat ja pitämään jouk. johtajan hälytysharjoituksia.

Ampumakuoppia eli poteroita rinteessä.

22.11. 7.50 Sää kirkas, pakkasta 21 C. 10.-12.00 Vihollisen kovaa tykistötulta noin 1-1.5 km., etulinjan taakse.

Tältä paikalta saksalaiset ovat ampuneet suomalaisia kenttähaupitsilla. Kuvassa kenttähaupitsin kranaatin säilytyskehyksiä.

Viimein 26.11. suomalaiset partiot havaitsevat saksalaisten siirtyneen Palojoensuusta pohjoiseen. 

26.11.44 7.30 Sää pilvinen, pakkasta 4 C. myöhemmin päivällä satoi lunta.

7.30 Komentajan käskystä, lähti 1.sta 1 joukkue ja 1 kk ryhmä johtajana Kapt. Jokinen, tehtävänä miehittää Paljukkamaastossa oleva kukkula, jonka 2 pataljoonaa oli aikaisemmin vallannut.

8.00 Lähti 2 komppaniasta 1+6 liikkeelle tehtävänä tiedustella tien – suunnassa onko vielä vihollinen asemissaan entisessä paikassa.

9.30 Partio huomasi vihollisen pääjoukot vetäytyneen pois asemista pohjoiseen, ainoastaan pienet viivytysosastot olivat paikoillaan, jotka vetäytyivät myöskin partiomme edesä

15.00 Partion saavuttua Palojoensuun maastoon, saamatta kosketusta viholliseen.

15.10 Rykm. Kom. Antoi käskyn patalj. Lähtövalmiiksi 27.11.44 klo 9.00

Saksalaisten pääjoukot siirtyivät aikaisemmin rakennettuun Sturmbock-asemaan, joka nykyään tunnetaan paremmin Järämän linnoitusalueena. Tässä vaiheessa linnoitus oli lähes voittamaton. Suomalaisten täytyi vain tyytyä seuraamaan saksalaisten toimintaa omilta tähystys- ja partiointipaikoiltaan. Saksalaiset irrottautuivat asemistaan 11.1.1945. Lapin sota kesti kuitenkin vielä huhtikuun 27. päivään saakka.

- Marika

Lähteet: 

Kulju, Mika: Lapin sota 1944-1945

Vuontisjärvi, Elsa: Enontekiöläiset sodassa ja kotirintamalla 1939-1945

Lainaukset: Kansallisarkisto: 4./Er.P 21 Sotapäiväkirja 15.6.1944-28.11.1944

Kansallisarkisto: 1./JR 8 Sotapäiväkirja 6.11.1944-4.12.1944