torstai 31. lokakuuta 2013

Hyytäviä tarinoita talousmetsistä

Kuoleman laki

Kittilän Kuolemanlaen kämpälle tuli töihin uusi työmies. Työ oli fyysisesti raskasta ja miehet söivät joka päivä eväitään kämpällä. Tämä uusi työmies oli hyvin köyhä eikä hänellä ollut varaa eväisiin. Hän ei kehdannut kertoa tilanteestaan muille, joten muiden syödessä hän vain oli syövinään ja rapisteli eväspapereitaan. Tilanne jatkui niin kauan, että eräänä päivänä hän kuoli nälkään kämpässä. Kämpän raunioilla voi vielä tuulen huminan keskellä kuulla hiljaista rapinaa...


Kuoleman laki. Kämpän jäännös. Hei, mikä tuolla rapisi?!


Ristikuusi

Metsätyömies oli talvella v. 1927 Sallassa hiihtämässä savotan kämpille. Matkalla alkoi kovasti pyryttää ja pimeässä mies eksyi reitiltään. Myöhemmin metsästäjät, jotka luulivat ensin jäljittävänsä karhua, löysivät miehen kuoliaaksi paleltuneena puron varrelta, ilman suksia ja eväslaukkua, korpikuusen juureen tuupertuneena.


Tähän päättyi metsätyömiehen matka vuonna 1927.


Lapinkaivo

Kauhanevan maastossa lähellä Nummijärveä on pyöreä lampi, jota kutsutaan Lapinkaivoksi. Siihen liittyy ikivanhoja jo 1600-luvulta alkaen muistiin merkittyjä tarinoita. Kerrotaan, että lampeen olisi ammoin hukutettu lappalainen ja että siinä asuu kaivonhaltija, joka kysyttäessä kertoo kaivon syvyydeksi 30 kilometriä. Kerrotaan myös, että siihen on Suomen sodan aikaan upotettu venäläisen kenraalin kultaiset vaunut.


Lapinkaivo. Mikäs tuolla kimaltaa? Onko se kultaa?


Risti ja kruunu

Joskus sotien jälkeen kulki ryhmä metsätyömiehiä Ruunaalla joen rantaa noudattelevaa polkua. Oli kaunis kesäpäivä, mutta äkkiä nousi myrsky. Ryhmä kulki kohti Vastuuniemeä, jonka kärjessä odotti suojaisa kämppä. Yksi joukosta ei kuitenkaan koskaan päässyt perille, sillä salama iski jokivarren mäntyyn, jolloin sen alla kulkeneesta joukosta kuoli yksi tukkijätkä. Mäntyyn iskettiin tapahtuman muistoksi kirveellä risti ja sen alle leimakirveellä kruunu.


Risti ja kruunu. Tämän puun alle ei pidä mennä pitämään sadetta.


Kultahampaat

Sallan Karhutunturilla on ollut välirauhan ja jatkosodan aikana kenttävartioasema, jonka rakentamiseen käytettiin venäläisiä sotavankeja. Sodan jälkeen paikallinen mies oli Naruskajoella soutamassa. Mies haistoi kenttävartion kohdalla mätänevän lihan hajun ja meni rantaan. Hän löysi paikalta sotavankien ruumiita. Vainajilla oli kultahampaita, jotka mies irrotti ja pisti taskuunsa. Kotona hän laittoi ne tuvan pöydälle. Seuraavana yönä mies kuuli tuvasta kovaäänistä puhetta ja möykkää. Kun ovi avattiin, huone osoittautui tyhjäksi. Sama toistui useampana yönä. Viimein mies palautti kultahampaat vainajille ja yöllinen metelöinti loppui.


Korsu Karhutunturin kenttävartiolla Sallassa


Lopuksi kauhistuttava tarina söpöinä karvapalleroina pidetyistä liito-oravista. Ne ovat kuin Gremlinsejä

Vapauslehti vuodelta 1924 uutisoi seuraavaa:

"Siipioravat metsätyömiesten kauhuna

Kun Pielaveden Koivujärvellä t.k. 9 pnä propsien hakkaajat menivät metsään n.s. Ristolan maalle, niin tuli nuolen nopeudella suuri joukko siipioravia työskentelevien miesten kohdalle puihin. Miehet alkoivat oravajahdin kaataen useita kymmeniä kuusia alas, mutta oravat eivät sodassa antautuneetkaan aluksi, piileskelivät kunnes vihdoin alkoivat kiivaan taistelun vainoojiaan vastaan. Yhtäkovaa hyökkäsi koko suuri siipioravien parvi miehiä kohden, joten miesten oli tuossa tuokiossa hämmästyksestä neuvottomina peräännyttävä. Kun oravat huomasivat vahvempansa voitetuiksi, niin ajoivat pakenevia miehiä takaa noin puoli kilometriä. Äkäisimmät siipioravat tarraantuivat miesten niskohin, partoihin y.m. Miehillä oli taysi työ taistellessaan noiden pikkusoturien kanssa. Muutamia miehiä purivat siipioravat tässä kuumassa ottelussa niin että lienee ollut asiaa lääkäriin."

perjantai 25. lokakuuta 2013

Pinnan alta

Metsähallituksen kulttuuriperintöinventoinneissa liikutaan paljon sellaisilla metsäalueilla, jotka on ennakkoon määritelty erityisen otollisiksi kohteiden löytämisen kannalta. Usein näihin liittyvät sekä nykyiset että muinaiset vesistöt ja ranta-alueet. Tuhansien vuosien aikana maannouseminen on muuttanut vesistöolosuhteita paljon ja esimerkiksi kivikautiset muinaisrannat ovat usein syvällä nykyisissä metsissä. Toisaalta etenkin korkeammalla merenpinnasta sijaitsevat, ja siksi jo varhain paikoilleen asettuneet pienemmät järvet ovat pysyneet paljolti ennallaan. Esihistoriallisen ajan lisäksi myös tuoreemmat muinaisjäännökset ja kulttuuriperintökohteet sijaitsevat usein vesistöjen varsilla. Maantieliikenteen kehitys on arkeologisessa mielessä varsin tuore ilmiö ja vesistöt olivat pääasiallisia kulkuväyliä aina 1800-luvulle saakka. Muutkin seikat, ennen kaikkea kalastus, ohjaavat usein asutusta ja muuta toimintaa vesistöjen läheisyyteen.

Vedenalaisinventointi on oma erityisalansa, jota ei Suomessa ole kovinkaan paljon vielä tehty. Vedenalaiskohteet on myös tässä tapauksessa rajattu pääasiallisesti KMO-hankkeen ulkopuolelle. Kuitenkin, koska hankkeessa kuljetaan paljon rannoilla ja muutenkin vesistöjen läheisyydessä, tulee jonkin verran eteen tilaisuuksia tarkastella myös vedenpinnan alaisia alueita. Lisäksi inventoijat liikkuvat joka vuosi jonkin verran myös vesillä, etenkin Keski- ja Itä-Suomen järvialueilla, jossa merkittävä osa inventointialueesta sijaitsee järvien saarissa. Vaikka vedenalaiskohteita ei erityisesti pyritä tässä yhteydessä kartoittamaan, tulee kohteita aina välillä vastaan. Joskus vesistöt ovat niin matalia tai kirkasvetisiä, että niitä pystyy havainnoimaan rannalta tai kahlaamalla. Tilaisuuden tullen on hankkeessa pidetty silmät auki myös muunlaisten mahdollisuuksien kannalta.

Kesällä 2012 tuli eteen mahdollisuus tarkastella Kurun ympäristön metsälampia snorklaamalla. Mahdollisuuteen luonnollisesti tartuttiin heti. Syrjäisiä metsäalueita on tutkittu arkeologisesti hyvin vähän ja niiden vesistöjä vielä vähemmän. Tutkittaviksi valittiin viisi pientä järveä tai lampea, jotka olivat helposti tavoitettavissa ja rannoiltaan ja muodoiltaan sopivia. Suorantaiset lammet rajattiin tarkastelun ulkopuolelle ja keskityttiin sellaisiin vesistöihin, joilla oli kiinteämpiä rantoja. Lisäksi tarkasteltiin nimistöltään sopivia (Lapinjärvi) sekä sopivan muotoisia (kapeita salmia). Lisäpontta tutkimukseen toi paikallinen kertomus, jonka mukaan johonkin lampeen olisi tippunut sodan aikana Neuvostoliiton hävittäjäkone.


 Sukeltaja tarkastelemassa snorklaamalla kapean salmen pohjaa Ylöjärven Lapinjärvellä.

 
Tällä kertaa snorklaamalla ei kuitenkaan tehty uusia löytöjä. Sateisen kesän takia tummavetiset suolammet olivat vielä normaaliakin humuspitoisempia ja näkyvyys oli parhaimmillaankin alle metrin. Tarkastuksessa kuitenkin käytiin tarkasti lävitse muutamia kapeita salmia, joista olisi kohteet olleet löydettävissä huonosta näkyvyydestä huolimatta. Tarkastuksessa tuli todettua lähinnä, että juuri näissä kohteissa ei vedenalaisia rakenteita ollut.


 Tumman suolammen kasvillisuutta välittömästi pinnan alla.


Metsähallituksen inventointien aikana on vedenalaiskohteita tarkasteltu myös rannalta tai kahlaamalla. Tällöin kyseessä ovat olleet erityisen kirkasvetiset vesistöt. Rannalta käsin onkin löydetty muutamia liistekatiskojen jäänteitä. Tämänkaltaisia kalastusrakennelmia on Suomessa käytetty yleisesti esihistorialliselta ajalta aina 1900-luvun alkupuolelle saakka.

 
  
                           Liistekatiskan jäänteitä kirkasvetisessä pohjavesilammessa Ruovedellä.

- Ville

torstai 24. lokakuuta 2013

Metsien vessat

Metsätyökämppien yhteyteen rakennetuista muista rakennuksista parhaiten ovat säilyneet vessat. Kun kämppien käyttö on loppunut, ovat rakennukset ja rakennelmat olleet haluttua uusiokäyttötavaraa, mutta vessat eivät ilmeisesti ole kelvanneet kenellekään, onneksi!

Seuraavassa esittelenkin Posiolta, Rovaniemeltä ja Kittilästä löytyneitä vessoja, jotka ovat yksinään jääneet uhmaamaan aikaa metsän siimekseen.


Hyvin säilynyttä vessaa edustaa Kittilästä kaksiovinen ja pyttyinen rakennus, jota on kunnostettu uudella kattohuovalla ja pinnoiterimoilla. Jopa saranat on uusittu. Niinpä huussi palvelee metsän kävijöitä, vaikka kämppä, talli ym. rakennukset ovat ympäriltä hävinneet.


Alkeellisinta vessarakennelmaa edustanee riukuvessa, joka tässä Posion Aimojoen tapauksessa on kuitenkin luksusversio: istumariu'un lisäksi puiden väliin on kiinnitetty selkänoja ja rakennelman alle on kaivettu kuoppa.


Vessojen mersua edustaa tämä Rovaniemen käymälä, jonka seinät on tehty halkaistuista pyörörimoista, jotka on huolellisesti naulattu tukirakenteeseen ja ovetkin on maalattu keltaiseksi.


Vessat ovat yleensä vaikeasti ajoitettavissa vuodelleen, ellei niissä ole seinäkirjoituksia. Tämän Rovaniemen vessan lattialta löytyi kuitenkin sanomalehden kappale, jossa oli vuosiluku 1963. Tässäkin tapauksessa kämppä oli hävinnyt siinä määrin, että lattian sijakin oli vaivoin hahmotettavissa.


Vessojen tyylit ja rakenteet vaihtelevat. Tässä tapauksessa on käytetty sahattuja parruja. Ovessa on leveät laudat ja lautakatto on tehty ilmeisesti metsästä karsittujen pyöreiden puiden päälle.


WC:n istuintyypit vaihtelevat. Tässä Kittilän istuimessa reiän reunat on vuoltu kaareviksi mukavuussyistä.


Tämän WC:n istuin on sisään rakennettu laatikko, jossa on ollut kaksi istumasijaa. Intiimitoimituksesta ei ole ollut tietoakaan näissä karskeissa olosuhteissa.


Yleinen metsätyökämppien vessatyyppi on kolmepyttyinen, kaksiovinen rakennus, jossa miehistölle on ollut kaksi ja naiskokille yksi pytty. Tässä vessassa maalia on riittänyt istuintasoon.


Rovanieltä löytynyt vessa, jossa on ovien päällä lasi-ikkunat. Rakennelman läheisyydestä löytyi kämpän ja tallin kivijalat.


Yleisin oven lukko on on ollut yksinkertainen kääntösalpa.


Aikanaan metsä ottaa omansa. Usein wc:t pyllähtävät pyllylleen, eli kaatuvat taakse, koska niiden takaosaan on maahan kaivettu kuoppa.


Vessat ovat myös haluttua ravintoa. Hirvieläimet kaluavat vessojen takaosia, kuten tässä Kittilän tapauksessa. Aikanaan rakennelman seiniin on imeytynyt ureaa ja suoloja ja ne toimivat kuten hirvien nuolukivet.


Valitettavasti vessat kelpaavat myös ihmisille, kuten tässä Rovaniemen uiton pirtin vessassa, josta seinät on poltettu rantanuotiolla.


Lopuksi vielä kaunis kuva Kittilän vessasta. Tämä hento rakennelma taistelee vielä.

- Taisto Karjalainen

maanantai 14. lokakuuta 2013

Tiiliuunissa poltettu kirkko ja muita havaintoja

Kesällä 2012 inventoimme Hattulan ja Hämeenlinnan alueilla sijaitsevaa Parolannummen aluetta, jossa jo 1600-luvulta lähtien on pidetty sotilasleirejä. Ruotsin vallan aikana mm. Hakkapeliitat kokoontuivat leirikentälle harjoituksiinsa ja myöhemmin venäläinen sotaväki äkseerasi pölyisillä nummilla. Itsenäisyyden ajan koitettua on Parolannummea hallinnut suomalainen sotaväki panssarivaunuineen.

Mitäs kaikkea sieltä löytyikään?


Tältä paikalta paljastui noin kymmenen vuotta sitten ihmisen alaleuka ja muita luita. Perimätietojen mukaan kyseiseltä Kamaramäen alueelta on kautta aikojen löytynyt ihmisluita. Tiedettiin myös, että täällä jossain on Venäjän vallan aikana sijainnut leirikirkko ja hautausmaa. Joidenkin arvelujen mukaan mäkeen olisi mahdollisesti haudattu jo paljon varhemminkin, esim. 1600-luvun nälkävuosien aiheuttamien epidemioiden uhreja sekä myös sotaväkeä ja läheisen Vähä-Luolaisten eli Nummen kylän asukkaita.

Inventoinnin yhteydessä löysimme Kansallisarkistosta venäläisen kartan vuodelta 1819, johon on ko. paikalle merkitty hautausmaa ja sen keskelle neliskulmainen rakennus leirikirkon merkiksi. Leirikirkkoon liittyy seuraava tarina: Eräänä syksyisenä yönä 1800-luvun lopulla läheisessä Katinalan kylässä poltettiin tiiliä ja puut pääsivät loppumaan. Tuolloin leirikirkko haettiin polttopuiksi. Varkaus huomattiin vasta noin viikon päästä ja kirkon paikalta seurattiin kärryjen jälkiä Katinalaan, johon ne johtivat. Puita vain ei enää löydetty, sillä ne oli poltettu jo uuneissa. Juttu raukesi todistusaineiston puutteeseen.


Näkymä Vähä-Luolajan eli Nummen kylän kylämäen eteläpäästä entisen Tarkan talon pihalta Kamaramäkeen, jossa leirikirkko ja hautausmaa sijaitsivat.


Eero katselee vanhan keinumännyn vankkaa oksaa kylämäellä. Nykyisin kylä on autio, mutta siellä on vielä rakennuksia ja rakennuksen jäännöksiä. Kylämäkeä on asuttu keskiajalta 1900-luvun lopulle.


Excalibur?


Parolannummen tunnetuin eläin: Parolan leijona. Keisari Aleksanteri II:n vierailun yhteydessä J.V. Snellman neuvotteli kieliasetuksen, jonka perusteella suomi tuli tasavertaiseksi kieleksi ruotsin rinnalle oikeus- ja virkakielenä. Parolan leijona on pystytetty paikalle tapauksen muistoksi.


Keisarinmänty kasvaa Parolannummen reunassa Pikku-Parolan lähellä. Se on Suomen paksuin mänty, ympärysmittaa on noin 5,5 metriä. Puuhun liittyy monia tarinoita ja sen nimi on eri aikoina vaihdellut. Kuninkaanmännyksi sitä on kutsuttu, sillä kerrotaan Ruotsin kuninkaiden Kustaa III:n ja Kustaa IV Adolfin levähtäneen sen alla sotaväkeä tarkastaessaan. Rakuunanmännyksi sitä on myös nimitetty, koska tarina kertoo erään rakuunan kätkeneen sen suojiin joukko-osastonsa lipun Suomen sodan aikana. Keisarinmänty -nimen puu sai, sillä sen alla kerrotaan Aleksanteri II:n ruokailleen joukko-osastojen tarkastuksen yhteydessä. Puun ikää ei tiedä kukaan. Joidenkin arvelujen mukaan se on vähintään 400 vuotta vanha.


Uutta kulttuuriperintöä. Merkkipuu panssarivaunu-uran varresta.

- Jouni ja Eero

lauantai 12. lokakuuta 2013

Jos metsään haluat mennä nyt...



Lieksa, uittomiehen keksi keskellä uittopatoa.


Sodankylä, tahkokivi maalitauluna vanhan kämpän luona.


Lieksa, pyörätuoli ja jalkatuet vanhan asuinpaikan takamailla.


 
Lieksa, sammaloitunut kirjoituskone rakennuksen uunin seinustalla.

Lieksa, vanhat lastenrattaat puuhun nostettuina.

 Savukoski, kolmipyörä kämpän luona.


Ranua, Lapin sodan taistelupaikan läheltä löytynyt leikkiauto.

Ranua, toisen maailmansodan aikaan amerikkalaisilla ja saksalaisilla käytössä olleen kuorma-autotyypin hytti.


"Ja suu on laakista raikas" lienee saanut alkunsa eräässä korsussa jatkosodanaikaisessa Sallassa. Suuvesipullot oli joku kaivanut esiin ja asettanut kannon päälle.


Savukoski, taskumatti ja myrskylyhdyn kanta kämpällä.


- Inga (Lieksa, Ranua) ja Siiri (Sodankylä, Salla, Savukoski)

tiistai 8. lokakuuta 2013

Rukajärven tien varrella

Kenttätyöt Lieksassa ovat takana ja jälkityöt sen verran kesken, kuin tähän aikaan syksystä sopiikin olla.

Kenttäkauden valokuvia läpikäydessä on vastaan tullut runsaasti kuvia erilaisista karhunjätöksistä, käpälänpainaumista hiekkatiellä sekä kuvat tongitusta muurahaispesästä, jonka penkominen taisi jäädä kesken saapuessamme paikalle. Otso ei kuitenkaan inventoijille kesän mittaan näyttäytynyt, vaikka samoilla apajilla toistuvasti liikuttiinkin. Myös majavien patoja ja pesiä bongailimme innokkaasti, mutta asukkaita emme pesien lähistöllä nähneet. 

Lieksalaisella metsätiellä oli aamutuimaan ollut muitakin nelivetoja liikenteessä.
 
Majavan pesä ja pesälle johtava "valtatie"

Eläinjälkibongailusta huolimatta pääosa kenttäkauden kuvista esittää sitä mitä pitääkin; kivikautisia asuinpaikkoja, pyyntikuoppia, tervahautoja,  hiilimiiluja, uittopatoja, savottakämppiä, rajamerkkejä  ja muita kulttuuriperintökohteita.  

Lieksan metsissä on poikkeuksellisen runsaasti vainajien muistoksi kaiverrettuja karsikkopuita 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun. Kauniisti kaiverrettuja merkkejä katsellessa ihmetyttää, miksi nykypäivän kaivertaja (TERO WAS HERE -97) ei yllä samaan?

Karsikkopuu Lieksan Piilosessa: 1858/4/17 JK.

Karsikkopuita etsiessämme tarkastimme kaikki potentiaalisilta näyttävät kelopuut sillä seurauksella, että kaadettaviksi leimattujen, mutta syystä tai toisesta pystyyn jääneiden leimapuiden määrä kesän kohteissa on runsas. Erilaisten kruunuleimojen lisäksi leimapuubingossamme olivat mukana tähti (Enso-Gutzeit Oy), sydän (A. Ahlström Oy), talo (Veitsiluoto Oy) sekä puolikuu (Kotvio Oy). Vaihtelu virkistää. 


Metsähallituksen leimapuu rajavyohykkellä, taustalla Venäjä.

Talvisodan ensimmäiset laukaukset ammuttiin Lieksan Inarissa. Jatkosodassa taisteluita ei Lieksan –silloisen Pielisjärven pitäjän  – alueella käyty, mutta linnoitustyöt jatkuivat välirauhan ajalta jatkosodan loppuun saakka. Jatkosodan aikaan Rukajärven rintamalle ja miehitettyyn Rukajärven kylään johtaneen Rukajärven tien suomenpuoleinen osa kulkee inventointialueen halki.  Olihan rautatie sota-aikana Lieksassa lähimpänä valtakunnan itärajaa. Rukajärven tien varrella on seitsemän parakkirakennuksen vuoksi Jukolan motiksi nimetty jatkosodan aikainen koulutuskeskus, jonka materiaalit huutokaupattiin välittömästi sodan päätyttyä vastaamaan rakennusainepulaan.  Alueella on jäljellä rakennusten kivijalkoja, sirpalesuojia ja juoksuhautoja sekä jäännökset mm. täisaunasta. Tarkkasilmäinen kulkija voi löytää alueelta myös silitysraudan, bakeliitin palasia tai yöastian. 

 
Rakennuksen kivijalka Jukolan motissa
Lautasen reunapala Jukolan kanttiinin kivijalan päällä

Hieman Jukolan motista itään on Änäkäinen, talvisodan viivytysasema, jonka päälle välirauhan aikana rakennettiin Salpalinjan etuasema. Alueella on runsaslukuisten poteroiden, korsujen ja juoksuhautojen lisäksi nähtävissä mm. Salpalinjaan kuuluva luola, massiivisia panssariesteitä ja niiden rakentamistarpeeseen vastaava kivilouhos, konekivääripesäkkeitä ja suolle pystytettyjen piikkilankaesteiden tolppia. Lähistöllä on talo, jossa saatiin alueella ensikosketus neuvostopartisaaneihin. Valokuvissa aurinko paistaa ja kaivannot ja panssariesteet häviävät puiden varjoihin. 


Sisäänkäynti Änäkäisen luolaan. Käytävän päässä on laaja kalliosuoja konekivääripesäkkeineen.


 
Se, mitä Änäkäisen suolla risteilevien piikkilankaesteiden tolpista on jäljellä.


- Inga, fyysisesti Turussa, näitä kirjoitellessa ajatukset Lieksassa.