perjantai 31. lokakuuta 2014

Verevää valtionhallintoa

Vuoden 1785 tiekarttaan on piirretty vaatimattoman näköinen neliö Oulu-Kajaani -maantien varteen Muhokselle linnuntietä noin 2,5 kilometrin päähän lähimmästä talosta. Neliön yläpuolelle on kirjoitettu kaunokirjaimin "Afrättnings Platts". Paikka oli varattu Pohjanmaan rikollisista pahimmille - niille, jotka saivat sovittaa tekonsa omalla hengellään.

 
Digisalapoliisityötä. Vuoden 1773 Haxellin piirtämä Muhoksen kartta, johon on vahvistettu punaisella Oulu-Kajaani -maantie. Vihreä neliö tien varressa on Wallenborgin vuoden 1785 kartasta tähän karttaan digitoitu mestausalueen paikka.

Ruotsi-Suomessa laki oli ankara ja 1700-luvun alkupuoliskolla kuolemantuomion saattoi saada 68 eri teosta. Sellaisia olivat muun muassa tappo, murha, lapsenmurha, varkaus, eläimeen sekaantuminen, huoruus ja jumalanpilkka. Tuomion toimeenpani pyöveli eli peeveli, joka edusti lääninhallinnon alinta virkamiestasoa. Pyöveleitä oli yksi jokaista lääniä kohti ja toimialue oli laaja. Muhoksen mestauspaikalla piilukirvestä ehti käyttää kolme eri pyöveliä: Pohjanmaan läänin pyöveli Niilo Eskonpoika Rönblad sekä Oulun läänin pyövelit Carl Fredrik Strandberg ja Heikki Luohuanmäki.

Alun perin mestaustuomiot pantiin täytäntöön kaupunkien toreilla tai pitäjien kirkkojen ympäristössä. Näin tehtiin myös Muhoksella, jossa joulun alla vuonna 1758 mestattiin ja poltettiin roviolla Rovastinsaaressa lapsenmurhasta tuomittu Anna Kaisa Ruut. Tarina kertoo, että Anna oli palvelustyttönä talossa ja lapsen isä oli talollisia.


Muhos Teerikangas. Paikalla kerrotaan nähdyn "tyhjää väkeä". Hetkinen... Näetkö sinäkin kuvassa vaalean naishahmon?

Kun mestauspaikkoja ryhdyttiin pian tämän jälkeen perustamaan pelotukseksi ja varoitukseksi yleisten teiden varsille, siirtyi Muhoksenkin mestauspaikka Rovastinsaaresta Oulu-Kajaani -tien varteen nykyiselle Teerikankaalle. Alue raivattiin puista ja paikalle pystytettiin mestauspaalut. Mestauksen jälkeen ruumis jätettiin sään ja lintujen armoille siihen asti, kunnes pyöveli tuli uudelleen paikalle hautaamaan mestatun. Lain mukaan hautaus tuli tehdä mestauspaikalle.

Teerikankaalle päättyi neljän onnettoman sielun elämä. Heistä ensimmäinen oli 18-vuotias uudistilallisen poika Paavo Juhonpoika Ojala Muhoksen (nykyisen Utajärven) Sotkajärven kylästä. Häntä syytettiin eläimiin sekaantumisesta, jonka hän tunnusti. Tämä "iljettävyyden synti" oli tapahtunut tuomitun omien sanojen mukaan "Saatanan viekottelun ja painostuksen vaikutuksesta". Paavo Juhonpoika Ojala tuomittiin mestattavaksi kaulan katkaisulla ja roviolla polttamalla. Myös ne eläimet, joihin hän oli sekaantunut, kokivat saman kohtalon. Mestauspäiväksi määrättiin 29.10.1766. 


Vanhaa Oulu-Kajaani -maantien pohjaa mestauspaikan edustalla. Tätä tietä pitkin tuomitut kuljetettiin paikalle.

Mestausta varten maasto raivattiin. Nyt paikalla kasvaa Metlan tutkimusmetsää.

Pyövelin piilukirves heilahti Teerikankaalla 1700-luvulla vielä kahdesti. Tammikuussa 1774 mestattiin 46-vuotias uudistalokas Pekka Matinpoika Lehtolainen Muhoksen kirkonkylästä. Hänet tuomittiin vaimonsa kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Lähes kolme vuotta tämän jälkeen marraskuussa 1776 kunnostettiin mestaustelineet jälleen, kun Erkki Pekanpoika Kekkonen eli Kärnä, 24-vuotias talokas Laitasaaren kylästä, mestattiin miehentaposta.

Viimeisen kerran pyöveli saapui suorittamaan virkatehtäväänsä Teerikankaalle joulukuussa 1802, jolloin mestattiin 30-vuotias torppari Mikko Ollinpoika Tiikkaja Utajärven Niskankylästä. Asiakirjojen mukaan Mikko oli juottanut naapuritalon vävyn Aapo Kokon humalaan ja pahoinpidellyt hänet hengiltä. Tämän jälkeen hän oli yrittänyt lavastaa surman hukkumisonnettomuudeksi heittämällä ruumiin Oulujokivarteen. Kyseessä oli oikeuden mukaan palkkamurha, johon Tiikkajan oli houkutellut uhrin vaimo. Mestaus pantiin täytäntöön 18.12.1802 kello 10.

Vaikka Teerikankaalla ei enää 1800-luvun alun jälkeen päitä putoillut, herätti paikka kauhua ja pelkoa vielä yli 100 vuotta myöhemminkin. Samuli Paulaharjun haastattelema Juho Juvani kertoi vuonna 1913 alueesta seuraavaa:

"Sanotaan kalman olevan siinä paikassa. Eivät tohtineet ennen käydä siellä eikä muillakaan paikoilla, missä oli ruumista pidetty. Jos sattui koskemaan kädellä tai jalalla semmoista paikkaa, niin sylästiin siihen ja sanottiin: "Herra Jeesus, eihän tuosta mitään liene tarttunut."

Teerikankaalla kerrottiin myös kummittelevan ja alueella oli nähty "tyhjää väkeä". Kotiseutu-lehdessä vuodelta 1910 mainitaan alueella kummittelevan muuan viattomasti mestattu mies. Rauhattomia sieluja lepyteltiin rahoilla ja kerrotaan, että "kolme rahaa on pitänyt uhriksi panna siihen, jotta on päässy ihmiset kulkemahan sivu."


Mestauspaikalla kerrotaan vaeltelevan levottomia sieluja, joita lepyteltiin rahoilla. Tarkastusmatkalla ei etsinnöistä huolimatta tavattu kuin pullon henki.

Teerikankaaseen ja kummituksiin liittyy myös mielenkiintoinen sivujuonne. Mestauspaikan tuntumassa kerrotaan 1400-luvulla kulkeneen Ruotsin ja Novgorodin rajan ja paikalla olisi sen merkkinä ollut kivi, johon oli hakattu Ruotsin kruunu, Venäjän risti ja Lapin vasara. Arvellaan, että tämä Ruskonkivi tuhoutui 1950-luvulla tienrakennustöiden yhteydessä, mutta joidenkin mielestä kivi on edelleen Teerikankaalla noin 100 metrin päässä nykyisestä tiestä. Miten nämä kaksi - mestauspaikka ja rajakivi - sitten liittyvät toisiinsa? Vastaus piilee uskomuksissa. Uskottiin näet, että rajoille haudatut eivät pääsee kummittelemaan ja ihmiset olisivat näin olleet turvassa mestattujen rauhattomilta sieluilta.


Rajakiveksi uskottu kivi Teerikankaalla. Kivestä ei löydetty siihen kaiverrettuja merkkejä, joten mysteeri jatkuu.

Näiden traagisten tositarinoiden myötä toivotamme kaikille hirvittävää halloweenia! Ja muistakaa Teerikankaan ohitse seuraavan kerran kulkiessanne sylkäistä ja sanoa: "Herra Jeesus, eihän tuosta mitään liene tarttunut."

- KMO:n arkeologit

Lähteet: Mikko Moilanen, Metla ja KMO:n tarkastusmatka. Lisätietoa aiheesta: mikko.moilanen@metla.fi