maanantai 27. tammikuuta 2014

"Siellä, missä meille ainoastaan revontulet loistivat" - Kenttärata eli Kuoleman rata Taivalkoskella

Tänään tulee kuluneeksi tasan 69 vuotta siitä, kun neuvostoarmeija vapautti Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin. Sen kunniaksi vietetään Vainojen uhrien muistopäivää. Toisen maailmansodan kauhut ja vainot eivät rajoittuneet vain Saksan valloittamille alueille, vaan niitä koettiin myös Suomessa. Saksalaiset rakensivat Todt-organisaation johdolla vuosina 1942-44 Suomeen 178 kilometriä pitkän kapearaiteisen rautatien, joka rakennettiin pakkotyövoimalla. Tätä Kenttärataa olivat rakentamassa venäläiset sotavangit, puolalaiset pakko-otetut työvelvolliset ja saksalaiset rangaistusvangit. Tarkkaa radalla työskennelleiden lukumäärää ei tiedetä, mutta on arveltu, että heitä on ollut yli 3 000. Olot ratatyömaalla olivat kurjat ja saksalaiset julmia, jonka takia rata sai kansa keskuudessa nimen Kuoleman rata. Radan piti kulkea Hyrynsalmelta Kiestinkiin, mutta se ei koskaan täysin valmistunut sodan käännyttyä Lapin sodaksi. Vetäytyessään saksalaiset tuhosivat osan radasta.

Tämä tavallisen näköinen hiekkatie kätkee alleen synkän menneisyyden.

Kuoleman rataa on hankkeessamme inventoitu useampana vuonna Taivalkoskella. Ratalinjaus on edelleen käytössä autotienä ja sen varrella on useita asemia, sahoja, pilketehdas, vankileirejä ja hautoja. Inventoimistani kohteista tämä kokonaisuus on ollut koskettavimpia. 

Seuraavassa matkataan kenttäradan osuus Metsäkylästä Taivalkosken ja Kuusamon rajalle saakka. Kaikki kohteet sijaitsevat metsätalousmailla eikä niiden joukossa ole radan varressa olleita suuria asemia, kuten Korvua tai Isokumpu. Äänen radan rakentamisen aikaisille tapahtumille antaa puolalainen Josef Molka, joka joutui 18-vuotiaana pakkotyöhön Kenttäradalle Taivalkoskelle. Kokemuksistaan hän kirjoitti muistelmateoksen "Sota minun muistoissani", joka käännettiin suomeksi vuonna 2007. Lisäksi kohteista ovat kertoneet paikalliset asukkaat, joita inventointeja tehdessä on haastateltu.

Taivalkoskella inventoitu Kenttärata Metsäkylästä Taivalkosken ja Kuusamon rajalle.

Metsäkylä


Matka alkaa Metsäkylästä, jonka kohdalla Kenttäradasta erkani sivuraide Palokumpuun. Palokumpu sijaitsee lähellä radan varressa ollutta Korvuan asemaa, jonka ympäristöä rakentajajoukot käyttivät yhtenä tukikohtanaan. Tästä toiminnasta on metsätalousmaille jäänyt jälkiä pilketehtaasta, varastorakennuksista ja täisaunasta.

Pilketehtaan jäännös Palokummussa. Paikalla on kaksi hyvin säilynyttä betoniperustusta. Pilketehdas on toiminut vankileirin yhteydessä.

Jäänteitä radan yhteydessä toimineesta varastoalueesta- ja rakennuksista. Alue on tasoitettu ja kaivettu osin hiekkaharjuun. Koilliskulmalla on vielä jäljellä pieni pätkä n. 1,5 m korkean muurin jäännöstä.

Täisaunan piipun jäännös, johon on kiinnitetty tuohesta tehtyjä muistokirjoituksia. Paikalla on ollut n. 15 m pitkä rakennus, joka on purettu. Saunan lähellä on lisäksi kaivon jäännös.


Metsäkylä - Isokumpu


Metsäkylästä Kenttärata kulki pohjoiskoilliseen kohti Isokumpua ja siellä sijainnutta asemaa, josta on jäljellä muun muassa veturitallien ja -pajan sekä vankileirin jäänteitä. Paikalla on myös Kenttäradan uhrien muistomerkki. Metsätalousmailla on tällä radan osuudella jäänteitä asemasta ja vankileiristä. Lisäksi radan varressa on hautapaikkoja.


Tällä paikalla on perimätiedon mukaan sijainnut venäläisten sotavankien vankileiri. Leiristä on jäljellä vain n. 20 x 20 m kokoinen muuta maanpintaa hieman syvemmällä oleva tasoitettu alue sekä kuoppia, joista yksi on ilmeisesti kaivon jäännös. Vasemmalla näkyvä tie on vanha Kenttäradan pohja, joka on nykyään käytössä metsäautotienä.

"Alussa (venäläiset) vangit työskentelivät sorakuopalla ja myöhemmin he toimivat metsureina. Raskaiden tukkien kanto ja jatkuva lumeen vajoaminen niiden painon alla oli heille aivan ylivoimaista, vaikka he kantoivat tukit kävellen tiukasti toistensa jalanjäljissä. Myöhemmin saksalaiset joutuivat työllistämään vankeja muissa töissä, sillä useinkaan edes hakkaaminen ei saanut tukkien painosta kaatuneita vankeja nousemaan ylös." (Molka 2007: 111)

"Todellinen gehenna alkoi venäläisille sotavangeille Saksan armeijan vetäytymisen aikaan ensin Pohjois-Suomeen ja sitten Norjaan. Alussa he tekivät töitä kuten mekin korjaten teitä, mutta myöhemmin heitä ajettiin kuin karjaa, he joutuivat kulkemaan jalan satoja kilometrejä. Tämän marssin aikana heitä kuoli joukoittain." (Molka 2007: 114)


Autioharjun kohdalla on perimätiedon mukaan sijainnut jatkosodan aikaan asema, josta on jäljellä joitakin puurakenteita. Tämä kivikasa samalla paikalla on luultavasti Kenttärataa varten tehdyn kivivaraston jäännös.

Hepokankankaalla sijaitsee puolalaisen vangin hauta.

Tähän Taljajärven pohjoispuolella sijaitsevaan suokuoppaan on paikallisten silminnäkijöiden mukaan haudattu kenttäradalla työskennelleitä vankeja.


Isokumpu - Taivalkosken ja Kuusamon raja


Isokummusta rata jatkui koilliseen kohti Taivalkosken ja Kuusamon rajaa. Radan varrella on metsätalousmailla useita kohteita (muun muassa saha ja siihen liittyviä rakennusten jäänteitä, leiri ja hautapaikkoja). Lisäksi kauempana radasta sijaitsi leirejä, joilla tuotettiin puuta Kenttäradan rakentamista varten.


Mustanlinnunlammen rannalla sijainneen sahan betonisia uunien jäänteitä. Lähistöllä on myös kaivon jäännös sekä neliskanttinen kaivanto, jonka tarkempaa käyttötarkoitusta ei tiedetä.

"Saksalaiset kiirehtivät rakentamisen kanssa ja toivat Valtakunnasta lähes kaiken tarvittavan. Ainoastaan puupölkyt tehtiin varta vasten rakennetulla sahalla, joka sijaitsi Isokummussa." (Molka 2007: 62)

"Talvella piti kaataa niin paljon puita, että niitä riitti myös kevään rospuuton ajan työrintamille. Joten kaadoimme puita, katkoimme oksia ja kannoimme niitä sitten kainalossa, usein jopa satoja metrejä. Meidän vanhat ja hauraat takkimme alkoivat hajota riekaleiksi ja jouduimme iltaisin ompelemaan ja parsimaan niitä, jotta seuraavana päivänä meillä olisi ollut jotakin lämmintä harteille pantavaksi." (Molka 2007: 62)


Rakennuksen jäännös Salmisenkankaalla. Paikalla on kaikkiaan kolme rakennuksen jäännöstä.

Salmisenkankaan rakennusten jäänteitä: yhden rakennuksen ovenkarmiin oli kaiverrettu kirjaimia, joista erottuivat kirjaimet VMIA A.

Salmisenkankaan rakennusten jäänteitä: seinän vieressä on ollut penkki.

Salmisenkankaan rakennusten jäänteitä: uunin jäännös. Yhdessä rakennuksista oli myös luonnonkivistä tehdyn tulisijan jäännös.

"Parakkimme seisoi yksinkertaisesti puupölkyillä, eikä siinä ollut minkään näköisiä perustuksia, lattian alla oli vain tyhjä tila. Parakissa oli neljä ikkunaa, yksi ulko-ovi sisäeteiseen, ja eteisestä meni toinen ovi yhteiseen tupaan. Kalusteina oli kaksi aaltopellistä tehtyä kamiinaa, kaksi pitkää lankkupöytää ja neljä penkkiä. Meidän makuupaikkamme olivat parakin päädyssä. Makuupaikat koostuivat lankuista kyhätyistä levyistä, ja niiden leveys oli kaksi ja puoli metriä ja pituus sama kuin koko parakin leveys. Kolme sellaista hyllyä muodosti ikään kuin kolme hyllyä, joiden tukena olivat puiset parrut." (Molka 2007: 50)


Yksittäinen betonisen uunin jäännös Peuralammen rannalla. Paikalla on sijainnut Harjajoen leiri.

Alkuperäistä Kenttäradan pohjaa on suojeltu tekemällä uusi tie (oikealla) alkuperäisen radan pohjan viereen.

"Työolosuhteet olivat erittäin raskaat. Teemme kaivutyötä ja kiskojen asettamista, nostamme kiskot, kannamme räjäytettyjä lohkareita ja viemme kottikärryllä maa-aineksen pois. Pahin painajainen on porata reikiä graniittiin." (Molka 2007: 52)

"Rangaistus seurasi, jos ei ollut riittävän ahkera työssä, puhdisti lapion väärin työn loputtua, oli nälkäinen, huulien asento oli väärä vääränä hetkenä, juoksi kutsuttuna liian hitaasti, katse ei ollut riittävän ystävällinen, ja monista muistakin rikkeistä, joita kovin moni ei pystynyt edes kuvittelemaan. Oli hyvin tavallinen sanonta, että jota kuta hakattiin pelkästään olemassa olon vuoksi. Eniten pahoinpideltyjä olivat heikoimmat ja murretut, hitaasti liikkuvat, mutta myös ne, jotka olivat kehittäneet huippuunsa taidon säästää itseään työssä." (Molka 2007: 107)


Satasaaren kohdalla noin 2 kilometrin päässä Kenttäradasta sijaitsi vankileiri. Paikalla on kolme rakennuksen jäännöstä, joista yksi oli tunnistettavissa saunaksi.

Satasaaren vankileirin rakennuksista noin 350 m päässä sijaitsee tämä hauta, johon on paikallisen informantin mukaan haudattu puolalainen vanginvartija.

Kenttäradasta noin 4 kilometrin päässä Kostonjoen rannassa Kaupinmutkan kohdalla sijaitsi paikallisen informantin mukaan myös vankileiri, josta tuotettiin puuta Kenttäradalle. Leiristä on jäljellä uunin lisäksi tasoitettu alue, jossa on muutamia kaivantoja. Paikallinen informantti kertoi, että hän oli vieraillut leirillä pikkupoikana ja hauskuuttanut leirin kokkeja aurinkolaseilla, jotka oli saanut rintamalta.

Kauimpana Kenttäradasta sijainnut vankileiri sijaitsi Kostonjärven pohjoispuolella noin 16 kilometrin päässä radasta. Leiristä oli jäljellä heikosti maastosta erottuva rakennuksen jäännös sekä tämä kuvassa oleva uunin pohja. Tältäkin paikalta tuotettiin puuta Kenttäradan tarpeisiin.

Josef Molka lähti muiden pakkotyöläisten kanssa kohti Kuusamoa 21.7.1944 ja päätyi sieltä eri vaiheiden kautta saksalaisten mukana Norjaan. Toukokuun 14. päivänä 1945 Norjan Punaisen ristin edustaja saapui puolalaisten silloiseen leiriin ja vapautti sen. "Meidän vapauttamisemme ei aiheuttanut niitä valtavia, täynnä tunnetta olevia reaktioita, kun vapautusarmeija saapuu, ja se toivotetaan tervetulleeksi kukin, halauksin ja hurraa- huudoin. Meillä ei ollut ketään, jonka olisimme voineet toivottaa tervetulleeksi. Meidän tunteemme epävarmuudesta todelliseen iloon kasvoivat asteittain sitä mukaan, kun meille selvisi, että kauhu on takanapäin ja emme enää ole halveksittavia orjia." (Molka 2007: 143)

Kotiin Josef Molka pääsi palaamaan 23.11.1945 melkein tasan kolme vuotta sen jälkeen, kun hänet oli sieltä haettu: "Vain kaksi tuntia marssia rautatieasemalta kotiin... En enää palaa sinne, missä meille ainoastaan revontulet loistivat." (Molka 2007: 153)

- Hanna