Inventointimme kohdistuu pääasiallisesti
metsätalouskäytössä oleviin metsiin, mutta myös osaan niin kutsutuista kitu- ja
joutomaista. Nämä metsätaloudellisesti huonosti tuottavat maat ovat pääasiassa soita,
kivirakkoja ja kallioita. Vaikka nykyään nämä maat ovat metsätalousmielessä huonosti tuottavia, olivat ne aikanaan aivan jotain muuta.
Nykyisiä kitu- ja joutomaiksi laskettuja suomaita käytettiin aiemmin niittyinä, joista korjattiin karjalle talvirehu.
Kaskiviljely oli hiipunut 1800–luvulle tultaessa ja sen loppumista edistivät etenkin
isojako ja Metsähallituksen perustaminen vuonna 1859.
Metsähallitus näet perustettiin hoitamaan ja suojelemaan kruunun metsiä, joiden
tila oli huolestuttava osittain juuri kaskeamisen johdosta. Kaskeamisen jälkeen
siirryttiin peltoviljelyyn, mutta pelloilla viljeltiin pääasiassa viljaa.
Karjan talviruokinta oli järjestettävä muilla keinoin ja siihen kelpuutettiin
peltoja huonommin tuottavia alueita, kuten suomaita.
Vaikka isojako ja Metsähallituksen perustaminen selkeyttivät maiden omistussuhteita, jäivät niittymaat ja niiden nautintaoikeudet joissakin tapauksissa epäselviksi. Pääasiallisesti niityt kuuluivat talollisille, jotka jopa myivät tai
vuokrasivat omistus- ja nautintaoikeuksiaan torppareille, mutta niittyjä saatettiin
myös käyttää vuorovuosin ja joskus omistusta ei kyetty ollenkaan määrittämään.
Tuohon aikaan niityt olivat halutumpia kuin metsämaat, mikä näkyy edelleen nykyisessä maanomistuksessa, sillä usein valtion omistaman metsämaan sisällä on kitu- ja joutomaata, joka on
yksityisomistuksessa.
 |
Niittylato Sodankylässä |
Niittyjä oli muutamia eri tyyppisiä riippuen siitä, pitikö suo muuttaa niityksi vai kerättiinkö heinä suoraan suolta. Notkoniittyjä tehtiin veden vaivaamille alueille, joiden heinän
kasvua edistettiin tulvittamalla. Aukeilla neva- ja lettosoilla sekä etenkin
Lapin suurilla aapasoilla olivat puolestaan suoniityt yleisiä. Niitä ei tarvinnut
erityisesti perustaa eikä hoitaa, vaan niistä korjattiin heinä. Suoniityt olivat
huonotuottoisia eikä niistä useinkaan voitu korjata satoa joka vuosi. Niittytalouteen kuului niittytyypistä riippumatta aina kiinteästi ladot sekä niiden lisäksi suovat, haasiot, niittypadot ja saunat.
Suova
Niityltä kasattu heinä koottiin suoviin,
joiden pohjalle asetettiin puiden vesoja tai riukuja, jotta alimmaiset heinät
eivät kastuisi. Suovan keskellä oli pitkä keskuspuu, jonka ympärille heinät
koottiin. Keskuspuita saattoi olla useampiakin riippuen suovatyypistä. Reunoille
asetettiin metrin mittaisia keppejä, jotka tukivat rakennelmaa ja estivät
heinien painumisen.
 |
Heinäsuovan pohja Kittilässä | | | | | | |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Haasio eli haasia
Heinät saatettiin koota myös haasioon,
mikä oli yleistä varsinkin Lapin aapasoilla. Haasiossa oli pitkittäisriukuja,
jotka oli kiinnitetty allekkain suohon iskettyjen pystypuiden varaan. Myöhemmin
pitkittäisriu´ut korvattiin rautalangoilla.
 |
Heinähaasio Inarista |
 |
Rovaniemeltä kartoitetusta haasiosta näkyy suon pinnalle vain lahonneita pystypuita. |
 |
Yksi haasion pystypuista nostettuna suon pinnalle. Suohapot ovat säilyttäneet alaosan täydellisesti. |
 |
Pystypuun alaosasta voi lukea puun vuosirenkaat. |
Niittypadot
Rehun tarpeen kasvaessa niittyjen
heinäntuotantoa pyrittiin edistämään. Järvien pintoja laskemalla saatiin uutta
viljelyalaa ja tätä varten perustettiin kylien yhteisiä järvenlaskutoimikuntia,
joiden toimintaa kannustettiin myös valtion taholta. Purojen varsiin tehtiin
myös niittypatoja, joilla tulvitettiin rantoja tai laajojakin suoalueita.
 |
Kaivosoja Taivalkoskella on 200 metriä pitkä Peräsuon tulvittamiseen tehty kanava, jossa on niittypato. |
 |
Peräsuon reunasta löytyi kahdesta puusta tehty lautta eli kopukka, jolla heiniä kuljetettiin ojan yli. |
Paiseniitty
saattoi olla koko kylän yhteinen yritys, jota tulvitettiin niittypadolla. Sana paiseniitty tulee veden paisuttamisesta puronvarsiniitylle. Niitty jaettiin
osallistuneiden kesken palstoihin, jotka merkittiin suohon lyödyillä tolpilla.
 |
Taivalkosken Peräsuon paiseniitystä nostettu rajamerkkitolppa. Soille rajoja merkittiin kolmella tolpalla, joita kutsuttiin kolmeksi veljekseksi. Keskimmäinen tolppa oli pisin. |
 |
Taivalkosken Peräsuon niittyaukealla näkyi ainakin kahdeksan palstojen rajamerkkiä. |
|
|
|
Niittysaunat
Niityllä saatettiin työskennellä useita
viikkoja kaukana asutuksesta ja silloin yövyttiin niittysaunassa.
 |
Taivalkosken Peräsuon ja Saunasuon välissä on niemi, jonka nimi on Saunasaareke. Niemestä löytyi niittysaunan seinän ja tulisijan jäännökset. |
|
 |
Toinen niittysaunan jäännös Taivalkoskella. |
Niittyladot
Heinä säilöttiin niityllä sijainneisiin latoihin. Niitä löytyy usein useampiakin samalta niityltä. Ladot on tehty taidokkaasti ja niistä löytyy monia hienoja yksityiskohtia, kuten oven saranoita ja jopa vitsapunoksia. Latojen seiniin on lisäksi usein kirjoitettu nimiä ja
vuosilukuja. Muutamista ladoista on löytynyt myös ilmeisesti ihastumiseen tai rakastumiseen liittyviä kirjoituksia.
 |
Niittyladon oven sarana Rovaniemeltä |
 |
Taidokasta vitsapunontaa Taivalkoskella sijaitsevassa ladossa. |
 |
Niittyladon oven pieletkin oli sidottu vitsaksin. |
 |
Vitsapunos kestää aikaa. |
 |
Taivalkosken niittylato oli helppo ajoittaa, sillä ladon päätyhirsi löytyi suosta kellallaan. Päätyhirteen on veistetty vuosiluku 1911. |