Entisajan kädenjälkiä - kulttuuriperintökohteiden kaiverruksista

Kulttuuriperinöinventoinneissa tutkittavista rakennuksista ja muista kohteista tavataan silloin tällöin kaiverruksia tai muita kirjoituksia. Nämä tarjoavat ainutlaatuisen, käsinkosketeltavan yhteyden menneisyyden ihmisiin. Usein kaiverrukset ovat esimerkiksi nimikirjaimia, vuosilukuja tai päiväyksiä, jotka tarkentavat tietoja kyseisestä paikasta hyvinkin paljon. Suuri osa kiinteistä kulttuuriperintökohteista on elinkaarensa päässä ja maatumassa takaisin osaksi luontoa. Tämän takia käsillä ovat viimeiset hetket näiden menneisyyden jälkien tallentamiselle.

Ylivoimaisesti eniten kaiverruksia on myllyissä. Tämä johtuu paljolti siitä, että myllyt olivat usein monen talon tai koko kylän yhteisiä rakennuksia ja eräänlaista julkista tilaa. Myllyt toimivat esimerkiksi nuorison kohtaamispaikkoina ja niihin liittyykin runsaasti erilaista tarinaperintöä.

 

 Liesjoen myllyn ovi Seitsemisen kansallispuistossa. Alunperin mylly on sjainnut Ruoveden Koverokoskella. Ovessa on runsaasti erilaisia merkkejä, kuten puumerkkejä, nimikirjaimia, vuosilukuja ja tähtiä.

Vastaavia kuvioita löytyy myös Kurussa sijaitsevan Puntasen myllyn hirsistä.

 

 Puolangan Myllykankaan myllyn katon rajassa on puumerkkejä.

 

Puolangan Hiltusen myllyn lahonneessa hirressä näkyy vielä kaiverrus "W 1911".

 Puolangan Myllykorven myllyn jäänteen lahonneessa hirressä on mm. kaiverrus "1922".

Vanhoilla suo- ja puroniityillä on sijainnut paljon latoja, joiden jäänteitä on vielä helposti havaittavissa. Ladoissa yleisimpiä tekstejä ovat vuosiluvut, mutta joskus tavataan myös nimikirjaimia tai muita kirjoituksia.

 Kiekerön niittyladossa Oulangan kansallispuistossa on kaiverrus "I M 1915".

Koivujoen niittylatoon Puolangalla on kaiverrettu vuosi 1947.

Myös niittysaunoissa, savottakämpissä ja muissa erämaiden väliaikaisasumuksissa on usein kaiverruksia. Asukkaat ovat jättäneet nimensä ja/tai majoittumisajan seinähirsiin.

 Ison Reikäsuon niittysaunan hirressä on nimikirjaimet P. T.

 Koukkariahon niittysaunan lahonneessa hirressä näyttäisi lukevan "M R 1939".

 Lehmivaaran kämpän hirteen on kirjoitettu kynällä "1961" sekä muita jo lähes hävinneitä tekstejä.

Uunivaaran savottakämpän romahtaneessa kellarissa on käynyt ilmeisesti Paul Pilton 23.1. -55.

Vanhoista puista tavataan silloin tällöin kaiverruksia, etenkin itäisen Suomen metsäalueilta. Kaiverrukset saattavat merkitä esimerkiksi kaskialueiden rajoja, kulkuväyliä tai muita merkityksellisiä pisteitä.

 

Nurmeksen Uuronvaaralla sijaitsevassa vanhassa petäjässä on kaiverrus 1883.

Puuhun terällä leikatut kaiverrukset ovat yleisimpiä tekstejä kulttuuriperintökohteissa, mutta silloin tällöin tavataan myös esimerkiksi kiveen hakattuja kaiverruksia. Rajamerkkejä ja niihin tehtyjä numerointeja tavataan hyvin yleisesti, mutta välillä havaitaan muitakin kaiverruksia.

 Jääkolun rajapyykissä ikivanhalla rajapaikalla Kinnulan, Reisjärven ja Pihtiputaan rajalla on runsaasti erilaisia kaiverruksia. Esimerkkinä tämä valtakunnan (Ruotsin) kruunu.

Pihtiputaan Kolkunmäellä on vanhan tien varressa kalliopaljastumassa kaiverrus 1822.

Juuan Mättäikköpurolla sijaitsevan siirtolohkareen päällä on useita vuosilukuja, mm. 1838.

-Ville, Tikkurila

Kulttuuriperintöä kaupan - Kainuun puromyllyt

Senaattikiinteistöt on Helsingin Sanomien uutisen mukaan myymässä ensi vuonna kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita, joiden joukossa on Kainuun puromyllyjä. Näitä kotitarvemyllyjä kartoitettiin Kainuun alueella 1980-luvulla ja kartoitetuista myllyistä 13 kunnostettiin. Nykyään nämä kunnostetut myllyt kuuluvat valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin (RKY). 

Ottamatta kantaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden myymiseen, tutustutaanpa myytäviksi kaavailtujen kotitarvemyllyjen historiaan ja niihin myllyihin, joita tänä kesänä inventoinnissa Pohjois-Suomussalmelta dokumentoitiin.

Peurokosken kunnostettu hierinmylly Suomussalmella. Tämä mylly on rakennettu vuonna 1948  ja se on yksi suojelluista myllyistä. Myllyssä on jauhettu jauhoja vielä 1950-luvulla.

Kainuun alueen vesimyllyistä varhaisin kirjallinen tieto on 1500-luvulta. Purojen varteen rakennettiin hierin- tai härkinmyllyjä, joiden nimitys juontaa juurensa myllyn siipitukista, joka ulkomuodoltaan muistutti entisaikaista vispilää tai taikinansekoituskeppiä. Keskiajalla myllytoiminta oli keskittynyt kruunulle ja talonpoikia yritettiin estää rakentamasta kotitarvemyllyjä. Säännöt ja lait eivät kuitenkaan tepsineet. Lopulta vuonna 1885 myllyvero lakkautettiin, jonka jälkeen myllyjen rakentaminen lähti nousuun. On arvioitu, että tuolloin Oulun läänissä toimi 60 veromyllyä, kun kotitarvemyllyjä oli 1 210.

Kainuussa vesimylly oli vaatimaton satulakattoinen rakennus, joka noudatteli talousrakennusten rakennustapaa. Pienet purojen varsien hierinmyllyt olivat yksikerroksisia hirsistä tehtyjä rakennuksia, joiden seinät oli sahattu tai veistetty suoriksi. Sisäänkäynti oli aina toisessa päätyseinässä ja ikkunan virkaa toimittivat joko avoin ovi tai pienet aukot seinissä. Myllyrakennuksen perustaksi riittivät nurkkakivet. Myllyt olivat lähes poikkeuksetta maalaamattomia, vain Sotkamon Huovilasta tunnetaan maalattu mylly.

Jauhaminen tapahtui laittamalla jyvät jauhinkivien yläpuolella olevaan kartiomaiseen tuuttiin, josta ne porsaan ja karistuskepin avulla ohjattiin jauhinkivien väliin. Jauho ajautui kivien kehyksenä olleeseen matalaan laatikkoon eli kahaan, josta se lakaistiin talteen. Kiviä pyöritti vesi, joka ohjattiin rännin, padon tms. avulla myllyn alla olevaan jauhinkiveä pyörittävään siipitukkiin.

 

Peurokosken myllyn sisärakenteita. Jauhopöytä tai kaha ja jauhinkivet, joiden väliin vilja päätyi suppilomaisen tuutin ja sen alla olevan allasmaisen porsaan kautta. Tuutin etupuolella on karistuskeppi, jolla varmistettiin jyvien valuminen porsaasta kiven silmään.

Myllyissä jauhettiin ruista, ohraa ja kauraa. Vehnä lähetettiin Kainuussa Paltamon tai Kajaanin myllyihin, sillä muualla ei ollut kuorintalaitteita käytössä. Jyvät jauhettiin vain kertaalleen ja isoimmat kuorenosat ja leseet erotettiin seulomalla. Myllyistä suurimmat olivat käytössä ympäri vuoden, mutta pienissä myllyissä työskenneltiin vain syksyisin tai syksyisin ja keväisin.

Edellä kuvatunlaisia hierinmyllyjä kartoitettiin kesän inventoinnissa Pohjois-Suomussalmen alueelta yhteensä viisi. Ne sijaitsivat kolmen eri puron tai joen varressa. Myllyjen tarkkaa ikää tai käyttöajankohtaa ei tiedetä. Vanhan kartta-aineiston perusteella osa kartoitetuista myllyistä tai myllyn paikoista on ollut käytössä jo 1800-luvulla.

Puromyllyjen kartoitus aloitettiin Tervajoesta Myllysuon kohdalta, josta dokumentoitiin kaksi noin 30 metrin päässä toisistaan olevaa myllyä. Toinen myllyistä oli merkitty peruskarttaan ja toinen löytyi tarkastusreissulla. Jälkikäteen selvisi, että myllyt oli merkitty jo 1860-luvun pitäjänkarttaan.

Joessa edelleen sinnittelevä mylly. Kuvassa etualalla hirsistä tehdyn patoaltaan jäänteet.  Puisia patoja alettiin korvata betonisilla 1920-luvulla, mutta Kainuussa tämä alkoi tapahtua vasta 1950-luvulla.

Kartoitusreissulla löytyneen toisen myllyn jääntet sattuivat "oikealle" puolelle jokea. Rakennuksen sisällä oli vielä siipitukin jäänteet. Myllyn takaseinään oli kaiverrettu kirjaimet XP.

Veden virtausta voitiin vahvistaa tekemällä jokeen sivu-uoma. Tervajoen myllyistä toinen oli tehty tällaisen uoman päälle.

Iso-Perangan Myllyniemestä Myllylän tuntumasta kartoitettiin valtion maalta pienen puron varrelta toiset kaksi myllyä. Myllyjä on ollut noin 240 m pitkän puron varrella kolmaskin, mutta se sijaitsee nykyään yksityismaalla ja näytti olevan osin purettu.

Aika on tehnyt tehtävänsä. Toisesta myllystä oli jäljellä enää alin hirsikehikko ja jauhinkivet.

"Vierivä kivi ei sammaloidu" piti paikkaansa jauhinkivien kohdalla. Kivien koko määräytyi veden voiman mukaan ja myllyihin pyrittiin saamaan mahdollisimman tehokkaat (eli suuret) kivet. Kookkaampia kiviä voitiin myös pyörittää hitaammin, jolloin jauhot eivät päässeet lämpenemään.

Toinen huomattavasti paremmassa kunnossa oleva mylly. Takaseinään oli kaiverrettu tekstiä, josta ei enää saanut selvää. Taustalla näkyy pieni maan- ja kiviensekainen pato, jolla veden virtausta on pyritty säätelemään.

Tormuan lähistöltä Maaselänvaaran kupeesta kulkevan puron varrelta melkoisesta tiheiköstä löytyi kesän viimeinen mylly. Edellisistä myllyn paikoista poiketen tämän kohteen kohdalla ei kartassa ollut mylly-alkuisia paikan- tai talonnimiä.

Ryteikössä piilotteleva melko hyvin säilynyt mylly.

Myllyn lattia oli romahtanut ja siten kivetkin olivat tippuneet puroon. Seinissä oli vielä jäänteitä luultavasti jauhopöydän ja tuutin kiinnityksistä. Ikkunoiden virkaa toimittivat pienet aukot seinissä.

Puron itärannalla noin 8 metrin päässä myllystä makasi tämä jauhinkivi. Kivien tuli olla pinnaltaan karkeita, jotta jyvät jauhautuivat kunnolla.

Myllyihin liittyy monia tarinoita ja uskomuksia. Joidenkin myllyjen viereen rakennettiin myllysaunoja, joissa asusteli myllytonttuja. Tonttujen kerrotaan huolehtineen siitä, ettei jauhattaja nukkunut liian kauaa. Myllyä ei nimittäin voinut jättää pitkäksi aikaa yksin jauhamaan, sillä jos jyvät pääsivät jostakin syystä loppumaan, tyhjänä pyöriminen kulutti kivet nopeasti.

Tonttujen lisäksi myllylle saattoi ilmestyä paholainen. Erityisen usein se ilmestyi pyhäpäivänä, jolloin kirkon oppien mukaan vallitsi pyhätyökielto. Kerrotaan, että mylly saattoi yhtäkkiä pysähtyä ja syyksi paljastua iso ruma mies, joka piti kiinni vesirattaasta estäen sitä pyörimästä. Tämä miehen kerrotaan olleen vuodenajasta riippuen joko paholainen tai noita, joka tuli vaanimaan myllärin sielua.

Uskottiin myös, että naiset tuovat huonoa onnea eikä heitä päästetty myllylle lainkaan. Tämän uskomuksen juuret saattavat olla keskiajassa, jolloin kirkko halusi kitkeä pois myllyprostituution. Niin tai näin, mylly säilyi miesten omana paikkana toiseen maailmansotaan saakka, jolloin miesten ollessa rintamalla naisten tuli hoitaa työt, myös jauhojen jauhaminen.

Kotitarvemyllyjen loppu koitti Kainuussa 1950- ja 1960-luvuilla. Vesimyllyjen käyttö lakkasi traktorikäyttöisten kotitarvemyllyjen, sähkön saapumisen ja ihmisten kulutustottumusten muutosten myötä. Kainuun viimeiset vesimyllyssä jauhetut jauhot jauhettiin tiettävästi 1970-luvun lopulla Ristijärven Karppalan myllyssä.

- Hanna

Lähteet:

Korhonen, Teppo 1993: Vesimyllyt. Historia, rakenne, käyttö ja kunnostus erityisesti kainuulaisen mylllyperinteen valossa. Kainuun museo.

Itärajalla

Suomussalmen itäinen tiimi sai myös avattua kenttäkautensa kuluneella viikolla. Eräs käydyistä kohteista oli tämä hieno niittylato.

Sen katteeksi oli onneksi rakennettu uusi katto, ja näin sen säilyminen hieman pitempään on varmistettu.

Toisena päivänä kuljimme vanhaa polkua pitkin myllylle. Polun kulku oli merkitty puihin pilkoilla.

Myllyllä oli ihana tunnelma ja vesi solisi kauniisti.

Itärajalla kartoitimme pyyntikuoppia pitkällä harjumuodostelmalla, joka laskeutui välillä järvien tasolle.

Lopuksi kuva inventointiapulaisesta, joka harkitsee tässä selvästikin uranvaihtoa rajakoiraksi.

Riikka

Suomussalmi