Utosjoen kaukoniittyaluetta kartoittamassa

Utosjoki on pieni joki, joka alkaa Puolangan suo-alueiden pikkupuroista kasvaen hieman isommaksi Utajärven ja Puolangan rajan tienoilla. Lopulta joki laskee jo kohtuullisen kokoiseksi kasvaneena Oulujokeen Utajärven kohdalla. Inventoinnissa osoittautui, että Utosjoki on ollut menneisyydessä merkittävä kaukoniittyalue.

Luonnonniityt olivat erittäin merkittäviä suomalaisille pientiloille vielä pitkään 1900-luvulla. Pieniä kovalla työllä raivattuja peltotilkkuja ei uhrattu nälänhädän uhkaamassa maassa eläinten rehun viljelyyn. Pelloista pyrittiin saamaan leipä pöytään ja siemenviljaa seuraavaksi vuodeksi. Eläinten talvirehu oli sen takia hankittava muualta. Hyviä heinäniittyjä on karussa suomalaisessa maisemassa kuitenkin kovin vähän. Harvat niityt olivatkin todella arvokkaita ja ne saattoivat sijaita hyvinkin kaukana asutuksesta. Utosjoen niityt näyttävätkin kuuluneen Särkijärven kylälle, joka sijaitsee alueesta lähes 10 kilometriä pohjoiseen.

Niittyjä saatettiin myös muokata, jotta ne tuottaisivat enemmän heinää. Alueita saatettiin kulottaa tai ainakin niistä poistettin puita ja pensaita. Myös niittyjä halkovia vesistöjä padottiin. Keväällä vesi nostettiin niityille sammalien, puiden ja pensaiden taimien hävittämiseksi. Myöhemmin pato avattiin, jonka jälkeen vesi laski ja niityille kasvoi rehevä heinä.

Koska niityt olivat kaukana asutuksesta, tuli siellä kyetä majoittumaan pidempiäkin aikoja. Tämän takia niittyalueilla sijaitsi usein savupirttejä. Nämä olivat tyypillisesti noin 4 x 4 m kokoisia hirsistä rakennettuja yksinkertaisia rakennuksia. Hirsien välit oli tiivistetty sammaleella ja nurkassa savusi luonnonkivikiuas, joka antoi hieman lämpöä ja piti hyttyset loitolla. Heinän säilyttämiseen ja kuivaamiseen rakennettiin niityille aluksi erilaisia heinäsuopia tai haasioita, kunnes 1800-luvulla alettiin suosimaan heinälatoja, joissa heinä säilyi paremmin. Niityiltä saattaa löytää myös vanhoja rajamerkkejä, joista tyypillinen on esimerkiksi ns. "Kolme veljestä" eli kolme hirttä lyötynä pystyyn suolle keskimmäisen ollessa muita hieman pidempi.

Kesän aikana kartoitettiin Utosjoen varrelta noin 1,5 kilometriä pitkältä osuudelta kuusi latoa ja yksi niittysauna. Tätä voidaan pitää kohtuullisen suurena määränä. Vanhaa kartta-aineistoa tarkastelemalla päästään kuitenkin kiinni toiminnan koko laajuuteen.

Ensimmäinen tunnettu kartta Utosjoen niittyalueelta on pitäjänkartta vuodelta 1850 (Kansallisarkiston digitaaliarkisto). Pitäjänkarttoihin ei merkitty yksittäisiä rakennuksia, mutta niittyalue on mitattu tarkasti omaksi alueekseen. Mittaus on ollut verotus- ja omistussyistä hyvin tarkkaa ja vaikka maastonmuodot on usein piirretty varsin viitteellisesti, toistuvat rajojen muodot lähes identtisenä vielä nykyäänkin.

Alueen länsiosasta on olemassa yksittäinen karttalehti, joka on tehty sata vuotta pitäjänkarttaa myöhemmin vuonna 1950 (vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/). Suurin osa valtion maasta jää karttalehden ulkopuolelle, mutta alueen niittyjen laajuus paljastuu hyvin. Noin 4,5 kilometriä pitkällä jokiosuudella on sijainnut 24 rakennusta. Todennäköisesti suurin osa rakennuksista on ollut niittylatoja, mutta joukossa on varmasti myös joitakin niittysaunoja.  Inventoiduista ladoista näkyy tässä kartassa neljä latoa (numerot 3, 4, 5 ja 6).

Vuoden 1970 peruskartassa (vanhatpainetutkartat.maanmittauslaitos.fi/) näkyy Utosjoen varrella enää kahdeksan niittylatoa (ympyröity punaisella). Karttaan on merkitty ainoastaan yksi inventoinnissa kartoitetuista ladoista (numero 6). Kartasta käy hyvin myös ilmi se, että suurin osa siihen piirretyistä ladoista ovat sijainneet yksityismaalla.

 

Nykyiseen peruskarttaan ei ole merkitty enää yhtään latoa. Valtion maat on merkitty karttaan tummalla rasterilla. Inventoidut ladot näkyvät harmaina ympyröinä (numerot 1-6). Myös Korpelan niittysauna näkyy harmaana S-kirjaimella merkittynä ympyränä välittömästi ladon numero 2 vieressä. Kartta-aineiston perusteella ladot Utosjoen varrella olisivat täysin kadonneita, mutta inventointi osoitti muuta.

Itäisimmästä niittyladosta (kartassa numero 1) oli jäljellä noin neljä lahonnutta hirsikertaa. Kohde ei esiinny missään tunnetussa kartassa ja se löydettiin kävelemällä joenrantaniittyä tunnetuista kohteista ylävirtaan. Taustalla näkyy rehevää ja jo osin umpeenkasvanutta niittyä sekä tummavetinen kapea Utosjoki.

 

Korpelan niittysaunasta (kartassa S-kirjain) oli jäljellä muutamia pitkälle lahonneita hirsikertoja sekä luonnonkivisen lieden jäännös. Paikka löydettiin paikallisten asukkaiden haastattelujen perusteella ja sen nimi saatiin samaa kautta. Niittysaunat ovat usein heikommin säilyneitä kuin ladot. Mahdollisesti tämä johtuu siitä, että ladot pysyvät paremmin kuivina kuin tiiviimmäksi rakennetut saunat. Myös kasvillisuuden eteneminen on nopeampaa kuivemmalle paikalle rakennetuissa saunoissa.

Toinen niittylato (kartassa numero 2) löydettiin muutamia kymmeniä metrejä saunan eteläpuolelta. Tätäkään latoa ei ole merkitty mihinkään karttaan, vaikka se on yhä selkeästi havaittavissa.

Niittylato numero 3 näytti olevan purettu ja siitä oli jäljellä enää alin hirsikerta ja sen päällä olevat lattiarakenteet. Lato on merkitty vuoden 1950 karttaan, mutta ei enää vuoden 1970 versioon.

Ladosta numero 4 oli jäljellä enää hyvin pitkälle lahonneita hirsiä. Ladon muoto oli kuitenkin yhä erotettavissa. Paikalle oli myös kasvanut tiheikkönä nuoria kuusia. Myös tämä lato on merkitty vuoden 1950 karttaan, mutta ei enää vuoden 1970 versioon.

Myös lato numero 5 oli purettu ja siitä oli jäljellä lahonnut pohja. Lato oli havaittavissa pohjasta törröttävästä pystypuusta, jonka ympärille oli kiedottu rautalankaa. Tämäkin lato on merkitty vuoden 1950 karttaan, mutta ei enää vuoden 1970 versioon.

Lopuksi löydettiin vielä niittylato numero 6. Tämä on merkitty sekä vuoden 1950 että 1970 karttaan ja siitä olikin jäljellä useita hirsikertoja ja katon rakenteita. Taustalla näkyy hyvin rehevää joenrantaniittyä, jolle on kasvanut koivikko käytön loputtua.

Vanhoista kartoista voidaan jossain määrin tunnistaa ja jopa ajoittaa niityillä sijainneita kohteita. Tiedot ovat kuitenkin viitteellisiä eivätkä ne välttämättä ole kovin johdonmukaisia. Karttoihin on nimittäin toisinaan piirretty jo purettuja latoja, kun taas paremmassa kunnossa olevia on voitu jättää merkitsemättä.

-Ville

Luuletko olevasi elävämpi kuin me olimme kerran?

  

  

 

 

 

Kuvien kaiverrukset ovat kolarilaisen pleunakämpäksi kutsutun niittykämpän seinistä. Nimikirjaimien ja vuosilukujen lisäksi seiniltä löytyy kirjoituksia, joista selvimmät ovat vuodelta 1878:  "Minä olen täälä kuin orpo piru helvetissä" ja viereisellä seinällä vuodelta 1872: "Woi kuinka sataa ja meilä on luokoa 10 sauran alaa".

Inga ja Jussi Kolarin perukoilta

Niityt ja niittyladot

Inventointimme kohdistuu pääasiallisesti metsätalouskäytössä oleviin metsiin, mutta myös osaan niin kutsutuista kitu- ja joutomaista. Nämä metsätaloudellisesti huonosti tuottavat maat ovat pääasiassa soita, kivirakkoja ja kallioita. Vaikka nykyään nämä maat ovat metsätalousmielessä huonosti tuottavia, olivat ne aikanaan aivan jotain muuta. 

Nykyisiä kitu- ja joutomaiksi laskettuja suomaita käytettiin aiemmin niittyinä, joista korjattiin karjalle talvirehu. Kaskiviljely oli hiipunut 1800–luvulle tultaessa ja sen loppumista edistivät etenkin isojako ja Metsähallituksen perustaminen vuonna 1859. Metsähallitus näet perustettiin hoitamaan ja suojelemaan kruunun metsiä, joiden tila oli huolestuttava osittain juuri kaskeamisen johdosta. Kaskeamisen jälkeen siirryttiin peltoviljelyyn, mutta pelloilla viljeltiin pääasiassa viljaa. Karjan talviruokinta oli järjestettävä muilla keinoin ja siihen kelpuutettiin peltoja huonommin tuottavia alueita, kuten suomaita. 

Vaikka isojako ja Metsähallituksen perustaminen selkeyttivät maiden omistussuhteita, jäivät niittymaat ja niiden nautintaoikeudet joissakin tapauksissa epäselviksi. Pääasiallisesti niityt kuuluivat talollisille, jotka jopa myivät tai vuokrasivat omistus- ja nautintaoikeuksiaan torppareille, mutta niittyjä saatettiin myös käyttää vuorovuosin ja joskus omistusta ei kyetty ollenkaan määrittämään. Tuohon aikaan niityt olivat halutumpia kuin metsämaat, mikä näkyy edelleen nykyisessä maanomistuksessa, sillä usein valtion omistaman metsämaan sisällä on kitu- ja joutomaata, joka on yksityisomistuksessa. 

Niittylato Sodankylässä

Niittyjä oli muutamia eri tyyppisiä riippuen siitä, pitikö suo muuttaa niityksi vai kerättiinkö heinä suoraan suolta. Notkoniittyjä tehtiin veden vaivaamille alueille, joiden heinän kasvua edistettiin tulvittamalla. Aukeilla neva- ja lettosoilla sekä etenkin Lapin suurilla aapasoilla olivat puolestaan suoniityt yleisiä. Niitä ei tarvinnut erityisesti perustaa eikä hoitaa, vaan niistä korjattiin heinä. Suoniityt olivat huonotuottoisia eikä niistä useinkaan voitu korjata satoa joka vuosi. Niittytalouteen kuului niittytyypistä riippumatta aina kiinteästi ladot sekä niiden lisäksi suovat, haasiot, niittypadot ja saunat.

Suova

Niityltä kasattu heinä koottiin suoviin, joiden pohjalle asetettiin puiden vesoja tai riukuja, jotta alimmaiset heinät eivät kastuisi. Suovan keskellä oli pitkä keskuspuu, jonka ympärille heinät koottiin. Keskuspuita saattoi olla useampiakin riippuen suovatyypistä. Reunoille asetettiin metrin mittaisia keppejä, jotka tukivat rakennelmaa ja estivät heinien painumisen. 

Heinäsuovan pohja Kittilässä

Haasio eli haasia

Heinät saatettiin koota myös haasioon, mikä oli yleistä varsinkin Lapin aapasoilla. Haasiossa oli pitkittäisriukuja, jotka oli kiinnitetty allekkain suohon iskettyjen pystypuiden varaan. Myöhemmin pitkittäisriu´ut korvattiin rautalangoilla.

 

Heinähaasio Inarista

Rovaniemeltä kartoitetusta haasiosta näkyy suon pinnalle vain lahonneita pystypuita.

Yksi haasion pystypuista nostettuna suon pinnalle. Suohapot ovat säilyttäneet alaosan täydellisesti.

Pystypuun alaosasta voi lukea puun vuosirenkaat.

Niittypadot

Rehun tarpeen kasvaessa niittyjen heinäntuotantoa pyrittiin edistämään. Järvien pintoja laskemalla saatiin uutta viljelyalaa ja tätä varten perustettiin kylien yhteisiä järvenlaskutoimikuntia, joiden toimintaa kannustettiin myös valtion taholta. Purojen varsiin tehtiin myös niittypatoja, joilla tulvitettiin rantoja tai laajojakin suoalueita.

Kaivosoja Taivalkoskella on 200 metriä pitkä Peräsuon tulvittamiseen tehty kanava, jossa on niittypato.

Peräsuon reunasta löytyi kahdesta puusta tehty lautta eli kopukka, jolla heiniä kuljetettiin ojan yli.

Paiseniitty saattoi olla koko kylän yhteinen yritys, jota tulvitettiin niittypadolla. Sana paiseniitty tulee veden paisuttamisesta puronvarsiniitylle. Niitty jaettiin osallistuneiden kesken palstoihin, jotka merkittiin suohon lyödyillä tolpilla.

Taivalkosken Peräsuon paiseniitystä nostettu rajamerkkitolppa. Soille rajoja merkittiin kolmella tolpalla, joita kutsuttiin kolmeksi veljekseksi. Keskimmäinen tolppa oli pisin.

Taivalkosken Peräsuon niittyaukealla näkyi ainakin kahdeksan palstojen rajamerkkiä.

Niittysaunat

Niityllä saatettiin työskennellä useita viikkoja kaukana asutuksesta ja silloin yövyttiin niittysaunassa.
 

Taivalkosken Peräsuon ja Saunasuon välissä on niemi, jonka nimi on Saunasaareke. Niemestä löytyi niittysaunan seinän ja tulisijan jäännökset.

Toinen niittysaunan jäännös Taivalkoskella.

Niittyladot

Heinä säilöttiin niityllä sijainneisiin latoihin. Niitä löytyy usein useampiakin samalta niityltä. Ladot on tehty taidokkaasti ja niistä löytyy monia hienoja yksityiskohtia, kuten oven saranoita ja jopa vitsapunoksia. Latojen seiniin on lisäksi usein kirjoitettu nimiä ja vuosilukuja. Muutamista ladoista on löytynyt myös ilmeisesti ihastumiseen tai rakastumiseen liittyviä kirjoituksia.

Heinälato Taivalkoskella.

Ladon seinään oli kaiverrettu nimi Heikki Väisänen.

Nimen lisäksi seinään oli kaiverrettu vuosiluku 1949.

Niittyladon oven sarana Rovaniemeltä

Taidokasta vitsapunontaa Taivalkoskella sijaitsevassa ladossa.

Niittyladon oven pieletkin oli sidottu vitsaksin.

Vitsapunos kestää aikaa.

Taivalkosken niittylato oli helppo ajoittaa, sillä ladon päätyhirsi löytyi suosta kellallaan. Päätyhirteen on veistetty vuosiluku 1911.

Kyly, banja, suovdnji, saun ja bastu - saunakulttuuria metsistä

 "Saunarauha on kotirauhaa ja joulurauhaa kalliimpi, sen me maailman ensimmäisenä kylpykansana hyvin tiedämme."

- Sakari Pälsi - 

Sauna on aina ollut osa suomalaisten elämää. Siellä on synnytty, kuoltu ja peseydytty puhtaaksi niin pahoista hengistä kuin savottatyöstä. Tämän hienon perinteen kunniaksi kokosimme yhteen metsätalousmailta löytynyttä saunakulttuuria Rautavaarasta Posiolle.

Niittysauna, Taivalkoski

Tämä alun perin tuohikattoinen sauna löytyi Taivalkoskelta joen rannasta kahden suon väliseltä metsäsaarekkeelta. Viereisellä suolla on kaksi niittyladon jäännettä. Saunan luonnonkivistä tehty kiuas on sijainnut oviaukon vieressä. Kahdella seinällä on kivillä tuetut neliskulmaiset tuuletusaukot ja rakennuksen hirret on veistetty sisä- ja ulkopuolelta tasaisiksi. Yhteen oviaukon yläpuolella olleista hirsistä on veistetty kirjaimia ja kuva. Saunaa on luultavasti käytetty 1940-50 -luvuille saakka. Puusto metsäsaarekkeella on yli 100 vuotta vanhaa.

Niittysauna

Kirjaimia ja kaiverruksia yhdessä saunan hirsistä.

Kivellä tuettu tuuletusaukko.

Tervapirtti/sauna, Taivalkoski

Tervahautojen vierestä löytyy toisinaan pieniä hirsistä rakennettujen pirttien jäännöksiä. Joskus näistä pirteistä on jäljellä enää sammaleen ja varpujen peittämä kivikasa, mutta tämä tervapirtti oli verrattain hyvin säilynyt. Kiuas on tehty luonnonkivistä ja kahdella seinällä on pienet tuuletusaukot. Hirret ovat savun seurauksena sisäpuolelta mustuneet. Rakennus on kooltaan 4 x 4 m ja kiukaan halkaisija noin 2 m. Pirtti sijaitsee noin 20 m päässä tervahaudasta.

Tervapirtti

Tuuletusaukko

Mustunutta seinää

Kruununmetsätorpan sauna, Rautavaara

Repolan kruununmetsätorpan alueella on useita rakennusten ja kellareiden jäännöksiä. Yksi rakennuksista on sauna, jossa on luonnonkivistä tehty kiuas. Päärakennus on rakennettu vuonna 1902, mutta saunan tarkasta rakennusvuodesta ei ole tietoa. Kruununmetsätorppaan liittyy mielenkiintoinen kuriositeetti, sillä torpan lähellä on kuoppa-asumuksen jäänne. Kuopassa tiedetään asuneen vanhemman naishenkilön vielä 1950-luvun paikkeilla.

Repolan tilan sisältä mustunut sauna.

Asuinkuopan jäännös

Autiotilan sauna, Rautavaara

Tämä autiotilan saunarakennus on ollut kaksiosainen: siinä on ollut hirsirakenteinen sauna ja lautarakenteinen eteinen. Kiuas on tehty luonnonkivistä.

Pihlaja on vallannut saunan jäänteet

Nurkkasalvosta

Porokämpän sauna, Kittilä

Tämä puoliksi palanut porokämpän sauna oli saanut uuden katon. Sisältä löytyi kunnon lauteet ja puulämmitteinen kiuas. Seinäkirjoitukset ja hiirten jätökset nurkassa kertoivat, ettei saunaa oltu käytetty ihan viime vuosina. Saunan alla oli lisäksi havaittavissa vanhemman rakennuksen perusta.

Puoliksi palaneen saunan takapuoli

Lauteet

Mystinen sauna, Kittilä

Tuli koitui usein saunojen kohtaloksi. Kittilän takamailta löytyi tämä kevyesti palanut sauna, jossa oli kattoakin jäljellä. Sisältä löytyivät sekä lauteet että tynnyrimallinen kiuas.

Sauna Kittilän takamailla

Lauteita, kiuas ja palanutta kattoa

Kierrätyssauna, Posio

Rakennuksia on voitu kierrättää ja yksi esimerkki tästä on tämä Posiolla sijaitseva neulaskoppi, josta oli tehty sauna. Neulaskopissa säilytettiin alun pitäen uittopadon neulaisia eli puita, joilla säännösteltiin veden virtauksen määrää. Kiuas tässä entisessä neulaskopissa, nykyisessä saunassa, on moderni.

Neulaskopista tehty sauna

Sauna sisältä

Saunakulttuurin liittyvät jäänteet

Saunarakennusten lisäksi inventoinnissa on tullut vastaan monia saunakulttuuriin kuuluvia esineitä. Tässä niistä muutama:

Saniaisten valtaama pönttöuuni

Arabian valmistama pesuvati

Porin Mainio -merkkinen saunan vesipata

Pönttöuuni kattilahatulla

Lopuksi muutama kuva saunarannoista, jotka kuuluvat kiinteästi yhteen saunarakennusten kanssa.

Metsänvartijan tilan saunaranta

Autioituneen maatilan saunaranta

Joutsenpariskunta saunarannassa

 Oikein rauhallista ja saunan täyteistä joulua kaikille!