Lustossa Metkuilemassa

Viime viikonloppuna 12.-14.6. pidettiin Suomen Metsämuseo Lustossa Metku - Metsäkulttuuripäivät. Viikonlopuille on järjestettävä muuta ohjelmaa kuin metsässä liikkumista työn puolesta ja niinpä lähdin käymään lauantaina Punkaharjulla. Ohjelmassa oli tuolloin muun muassa moottorisahauksen SM-kilpailut, ja koska itse olen vain kerran eläessäni kokeillut moottorisahaa (huonolla menestyksellä, en saanut sitä edes käyntiin) niin ajattelin, että ammattilaisten seuraaminen saattaisi olla hauskaa.

Luston kohdille saavuttuani huomasin, etten todellakaan ollut ainoa Metkuille menijä, sillä auto piti jättää puolen kilometrin päähän tapahtumapaikasta. Kävelysuunnasta ei voinut erehtyä, sillä moottorisahan pärinä kuului jo autolle asti.  Heti alkuun pääsinkin ihastelemaan moottorisahaveistoa, siinä syntyi näppärästi niin karhu kuin metsokin.

Koneita tuli seuraavaksikin vastaan, sillä esillä oli traktoreita eri vuosikymmeniltä. Uusiakin koneita olisi ilmeisesti ollut esillä, mutta ne jätin suosiolla väliin.

Moottorisahan pärinä ohjasi minut edelleen moottorisahakeräilijöiden kansainväliseen kokoontumiseen, jossa sahattiin jos minkälaisilla sahoilla. Pärinä oli kova, puru lensi ja katku tuntui sieraimissa. Kävin ihmettelemässä esillä olleita sahoja ja totesin, ettei minusta olisi niiden käyttäjäksi - ei edes kaverin kanssa.

Pärinäkierros jatkui kun siirryin seuraamaan moottorisahauksen SM-kilpailua. Kilpailu koostuu viidestä osiosta, joita ovat puun tarkkuuskaato, teräketjun vaihto, alta-päältäsahaus, tarkkuuskatkaisu ja karsinta. Itse näin tarkkuuskatkaisua, puun tarkkuuskaatoa ja lopuksi myös huikean oksien karsinnan. 

Tarkkuussahausta.

Ja sitten on tuomariston vuoro mitata jälki.

Moottorisahauksen SM-kilpailuiden viimeinen tehtävä oli oksien karsinta.

Näissä kisoissa mitataan aikaa ja lasketaan millejä ja kilpailu eteni antaumuksella ja vakavuudella. Palkintojen jakokin näyttää kuvan perusteella hyvin vakavalta tilanteelta, mutta kyllähän siellä huumoriakin oli ilmassa.

Voittajakolmikon harras hetki.

Huumori kukki myös laavulla, heti Sannin ja Marleenan lauttakahvilan vieressä, kun Kairan kulkijat Kai Laitinen ja Heikki Rantanen tarinoivat ja lauloivat. Juttua piisasi päivän aikana useampaankin otteeseen, joten jokainen Metku-päivän kävijä pääsi kuuntelemaan jutustelua.

Metsämuseon puolella kolusin Vanhan savotan ja törmäsin siellä vanhoihin Savukosken tuttuihin Nuortin konesavottaan sekä Saparosokan kämppään. Opin myös uutta uittosanastoa ja kertasin vanhaa. Koneajan puolella tulivat vastaan erilaiset metsäkoneet sekä Metsähallituksen Hiace, jolla on ajettu kunnioitettavat 335 476 kilometriä. Pakkohan siitä oli kuva ottaa.

Ja näinhän minä niitä tukkijätkiäkin, tietysti lauttakahvilan vieressä! 

Seuraavan kerran Metku - Metsäkulttuuripäivät järjestetään Lustossa vuonna 2017. Jos tuolloin liikutte Punkaharjun suunnalla, niin menkäähän katsomaan mitä kaikkea metsäkulttuuri on.

- Piritta

Epäjumalia ja uskomuksia

Mikael Agricola oli paitsi kirjakielemme isä myös varhaisimpia kansanperinteen tallentajia ja hänen psalmien suomennoksen esipuheesta vuodelta 1551 löytyy lista suomalaisista epäjumalista. Luettelo sisältää sekä länsi- että itäsuomalaisia jumalolentoja, joiden joukossa on meillekin tuttuja nimiä, kuten Tapio, Achti, Äinemöine, Turisas, Ilmarinen, Tontu, Piru ja Menningeine. Uskomuksiin liittyviä kohteita löytyy metsistä yhä, lähes 500 vuotta Agricolan listan ilmestymisen jälkeen.

  Kuppi- eli uhrikivi Hattulan Lehijärven rannassa. Eero Kakkuri tutkii kiveen koverrettua kuppia, joka on saattanut liittyä esimerkiksi hedelmällisyyskulttiin tai erilaisten vaivojen ja sairauksien parantamiseen. Tiedämme, että suomalaiset vielä vähän aikaa sitten toivat uhrikivien kuppeihin muun muassa juuri poikineen lehmän maitoa tai uutisviljaa, jotta talon sato-onni pysyisi hyvänä. Toisaalta joissakin kivissä tai kallioissa oli parantavia voimia ja niiden kuppeihin tai koloihin kertyneellä vedellä voitiin parantaa muun muassa silmä- tai suusairauksia.

 Mennyttä ja muinaista. Nokialainen uhrikiven kupin mittakaavana. Connecting ancient people.

 Uhrikiven vieressä oli sammalpeitteinen kenkä. Menningeisenkö?

 Suomalaisten kuolemaan liittyvistä uskomuksista kertovat karsikkopuut. Puita tehtiin esimerkiksi kuljetettaessa vainajaa kirkolle tai kalmistoon ja niiden uskottiin estävän kuollutta tulemasta takaisin. Kuvassa on vanhan kirkkopolun varressa makaava kelopuu, johon on perimätiedon mukaan kaiverrettu ristejä ja vuosilukuja, kun vainajia on kuljetettu Ruunaan takamailta Lieksan kirkolle. Kaiverrukset ovat kasvaneet osittain puun sisään eikä kirjain tai numerokokonaisuuksista enää saa selvää. Tämän puun lähistöllä oli toinenkin kaatunut kelo, jossa oli kaiverrruksia.

 Karsikkopuu Lieksassa. Puuhun on kaiverrettu vuosiluku 1805 ja nimikirjaimet SL. Siihen on lisäksi lyöty muutama puutappi samoin kuin erääseen toiseen lähellä olevaan puuhun. Tapit liittynevät uskomuksiin, joiden mukaan vainaja voitiin "naulata" kiinni tai hänen kontilleen voitiin tehdä paikka, jotta hän ei enää palaisi kummittelemaan. 

 Ruunaanjärven rannalla on vanha mänty, johon on kaiverrettu järven puolelle vuosiluku 1772 ja sen alle kirjaimet IOEL. Mitähän varten kaiverrus on tehty, onko tähän hukkunut Joel vuonna 1772?

 Rajoihin on liittynyt vahvoja uskomuksia. Niillä tiedetään liikkuneen muun muassa rajahaltijoita ja kummituksia, jotka valvoivat rajan rauhaa. Uskottiin myös, että rajoille haudatut eivät pääse kummittelemaan. Vanhimmat tunnetut rajamerkit ovat helposti erotettavia luonnonmerkkejä, kuten järviä, jokien suita, saaria, siltapaikkoja tai isoja maakiviä.  Kuvassa on vähintään 1300-luvulta peräisin oleva Sopenvaha-niminen rajakivi Hämeenlinnassa. Eero Kakkuri on kiven päällä ja hänen alapuolellaan on kiven syrjään kaiverrettu risti.

 Risti on vanha voiman symboli ja ristikuvio oli keskiajalla tavallinen tapa vahvistaa rajakiven voimaa. Toinen vanha tapa oli kaivertaa rajakiveen ympyrä.

Metsissä, tuntureilla ja soilla voi edelleen kohdata jotain, joka varovasti tai voimallisesti nostattaa esiin mielen sopukoihin tallentuneen palasen suomalaista muinaisuskoa tai herättää ajatuksia - metsä on yhä pyhä.

Metsien elukat

Nykyisen metsäteollisuuden suurimpia investointeja ovat paperikoneet, joiden hankkimista yhtiöt miettivät pitkään. Nyt esittelemme vanhanajan paperikoneen; parkkauspukin, jota myös elukaksi kutsutaan.

Paperinvalmistukseen menevät pöllit ja sullit parkattiin jo metsässä, jotta niistä saatiin puhtaan valkoista paperia. Parkattu puu kuivui nopeasti eikä siihen ehtinyt iskeä sienitaudit eikä sinistyminen. Parkattu puu myös kellui paremmin uitossa.

Pukki eli elukka lienee saanut nimensä siitä, että se muistuttaa omilla jaloillaan seisovaa olentoa, jonka jalkojen yläpäät muistuttavat pukin sarvia. Inventoidessani erehdyin itsekin luulemaan metsän takaa näkyvää pukkia usein poroksi tai hirveksi.

 Vanhimmissa pukeissa jalat on kiinnitetty pukin selkään huolellisilla salvoksilla.

Salvokset on tehty siten, että jalat ahtautuvat pukin selkäosaan parkattavan puun painosta, eikä kiinnitykseen tarvittu nauloja.

Myöhemmissä pukeissa jalat on kiinnitetty nauloilla ja pukkien muotoilu on käynyt huolimattomaksi.

Pukin selän alaosaan on tehty hahlo, jotta parkattava puu pysyisi paikallaan. Yläosassa puun liikkumista estivät pukin sarvet. 

 Pukit katoavat hitaasti luontoon. Jalat lyhenevät ja selkä painuu ensiksi alaosaltaan turpeeseen.

 Savotan päätteeksi tukkijätkä on jättänyt puiden mittauksessa käytetyn mittakepin pukin päälle. Mittakepin suureet olivat jalkoja ja tuumia.

Nämä kaksoset oli tuotu kämpän pihaan odottamaan seuraavaa savottaa ja odottavat sitä siellä vieläkin.  

 Posiolaiseen parkkauspukkiin on keksitty uusiokäyttöä. Tikka on perustanut kävynkuorimisahjonsa pukin toiseen korvaan. Puiden parkkausperinnettä on myös elvytetty. Taivalkoskella on järjestetty pöllin parkkuun maailmanmestaruuskisoja vuodesta 2010 lähtien.

- Taisto

Kulttuuriperintövuosi 2014 - Top 10 -tarinat

Vuosi alkaa olla paketissa ja on aika katsoa taaksepäin. Mikä tänä vuonna sykähdytti? Mikä kiinnosti ja mitä luettiin? Kokosimme yhteen blogin luetuimmat tarinat vuodelta 2014, olkaa hyvät! 

Top 10 -tarinat:

10. Kaikki mikä piippaa! 

9. Kun sotavangit Hallasenahontien rakensivat

8. Nojatuolimatka Teijolle perustettavaan kansallispuistoon

7. Verevää valtionhallintoa

6. Vanhoja valtateitä ja muinaisia polkuja

5. Luuletko olevasi elävämpi kuin me olimme kerran?

4. Lönnrotin(kin) jäljillä Kainuussa

3. Metsäautoja Humppilasta Sodankylään

2. "Siellä, missä meille ainoastaan revontulet loistivat" - Kenttärata eli Kuoleman rata Taivalkoskella

1. Sotamuistoja Lapin metsistä

Hyvää uutta vuotta 2015!

Entisajan kädenjälkiä - kulttuuriperintökohteiden kaiverruksista

Kulttuuriperinöinventoinneissa tutkittavista rakennuksista ja muista kohteista tavataan silloin tällöin kaiverruksia tai muita kirjoituksia. Nämä tarjoavat ainutlaatuisen, käsinkosketeltavan yhteyden menneisyyden ihmisiin. Usein kaiverrukset ovat esimerkiksi nimikirjaimia, vuosilukuja tai päiväyksiä, jotka tarkentavat tietoja kyseisestä paikasta hyvinkin paljon. Suuri osa kiinteistä kulttuuriperintökohteista on elinkaarensa päässä ja maatumassa takaisin osaksi luontoa. Tämän takia käsillä ovat viimeiset hetket näiden menneisyyden jälkien tallentamiselle.

Ylivoimaisesti eniten kaiverruksia on myllyissä. Tämä johtuu paljolti siitä, että myllyt olivat usein monen talon tai koko kylän yhteisiä rakennuksia ja eräänlaista julkista tilaa. Myllyt toimivat esimerkiksi nuorison kohtaamispaikkoina ja niihin liittyykin runsaasti erilaista tarinaperintöä.

 

 Liesjoen myllyn ovi Seitsemisen kansallispuistossa. Alunperin mylly on sjainnut Ruoveden Koverokoskella. Ovessa on runsaasti erilaisia merkkejä, kuten puumerkkejä, nimikirjaimia, vuosilukuja ja tähtiä.

Vastaavia kuvioita löytyy myös Kurussa sijaitsevan Puntasen myllyn hirsistä.

 

 Puolangan Myllykankaan myllyn katon rajassa on puumerkkejä.

 

Puolangan Hiltusen myllyn lahonneessa hirressä näkyy vielä kaiverrus "W 1911".

 Puolangan Myllykorven myllyn jäänteen lahonneessa hirressä on mm. kaiverrus "1922".

Vanhoilla suo- ja puroniityillä on sijainnut paljon latoja, joiden jäänteitä on vielä helposti havaittavissa. Ladoissa yleisimpiä tekstejä ovat vuosiluvut, mutta joskus tavataan myös nimikirjaimia tai muita kirjoituksia.

 Kiekerön niittyladossa Oulangan kansallispuistossa on kaiverrus "I M 1915".

Koivujoen niittylatoon Puolangalla on kaiverrettu vuosi 1947.

Myös niittysaunoissa, savottakämpissä ja muissa erämaiden väliaikaisasumuksissa on usein kaiverruksia. Asukkaat ovat jättäneet nimensä ja/tai majoittumisajan seinähirsiin.

 Ison Reikäsuon niittysaunan hirressä on nimikirjaimet P. T.

 Koukkariahon niittysaunan lahonneessa hirressä näyttäisi lukevan "M R 1939".

 Lehmivaaran kämpän hirteen on kirjoitettu kynällä "1961" sekä muita jo lähes hävinneitä tekstejä.

Uunivaaran savottakämpän romahtaneessa kellarissa on käynyt ilmeisesti Paul Pilton 23.1. -55.

Vanhoista puista tavataan silloin tällöin kaiverruksia, etenkin itäisen Suomen metsäalueilta. Kaiverrukset saattavat merkitä esimerkiksi kaskialueiden rajoja, kulkuväyliä tai muita merkityksellisiä pisteitä.

 

Nurmeksen Uuronvaaralla sijaitsevassa vanhassa petäjässä on kaiverrus 1883.

Puuhun terällä leikatut kaiverrukset ovat yleisimpiä tekstejä kulttuuriperintökohteissa, mutta silloin tällöin tavataan myös esimerkiksi kiveen hakattuja kaiverruksia. Rajamerkkejä ja niihin tehtyjä numerointeja tavataan hyvin yleisesti, mutta välillä havaitaan muitakin kaiverruksia.

 Jääkolun rajapyykissä ikivanhalla rajapaikalla Kinnulan, Reisjärven ja Pihtiputaan rajalla on runsaasti erilaisia kaiverruksia. Esimerkkinä tämä valtakunnan (Ruotsin) kruunu.

Pihtiputaan Kolkunmäellä on vanhan tien varressa kalliopaljastumassa kaiverrus 1822.

Juuan Mättäikköpurolla sijaitsevan siirtolohkareen päällä on useita vuosilukuja, mm. 1838.

-Ville, Tikkurila