Ilomantsin kanavakämppä

Ilomantsissa, osin rajavyöhykkeellä, sijaitsee Syväjärvi, jonka itälaidalla on Syväperänkangas. Karttaan on kankaalla sijaitsevan järven ja Syväjärven väliin piirretty puro. Tämä hyvin tavallinen sininen viiva kartassa kätkee sisäänsä yhden uittotarinan.

Syväjärvi ja Syväjärven Kylkeinen, joiden välissä kanava sijaitsee. Vanhaan peruskarttaan on merkitty myös kämpän paikka. Kartta: Maanmittauslaitos.

Ilomantsissa uitettiin puuta 1930-luvulla Syväjärvestä Pyötikölle, jonne uittomatkaa kertyi lähes 10 kilometriä. Uitto oli hidasta ja työlästä, joten matkaa pyrittiin lyhentämään perkaamalla puroja ja tekemällä kanava Syväjärven Kylkeisen ja Syväjärven välille. Kanavasuunnitelman laativat vuonna 1938 metsänhoitaja Lauri Härö ja metsäteknikko Yrjö Komu ja työn hinnaksi arvioitiin 116 844 markkaa.

Kuvassa keskellä metsänhoitaja Lauri "Pippuri-Lasse" Härö metsähallinnon Itä-Suomen retkeilyllä vuonna 1950. Härö oli entinen pikajuoksija, joka edusti Suomea Pariisin olympialaisissa vuonna 1924. Kuva: P. Mansner/Lusto/Metsähallituksen kokoelma.

Rakennustyöt alkoivat vuotta myöhemmin ja työn edetessä paikalle siirrettiin kämppä Hoikanjärven luoteispäästä. Kanavan rakentaminen aloitettiin vaikeimmasta kohdasta eli Syväjärven ja Kylkeisen välisestä harjusta. Työmaa sijaitsi melko syrjässä ja tarina kertoo, että kanavan rakentajat olivat unohtua työmaalle talvisodan sytyttyä ja jäädä sodan jalkoihin. 

Kanavakämppä. Taustalla näkyy Syväjärven Kylkeinen.

Kämppää on uusiokäytetty ja sen katolle on rakennettu passipaikka.

Kämpän kamiina. Taustalla pulkka.

Patjat ja tyyny kuuluvat yhä varustukseen.

Kanavan valmistumisesta on kahdenlaista tietoa. Toisen mukaan kanava oli valmis jo talvisodan syttymisen aikoihin ja toisen mukaan rakennustöitä jatkettiin vielä sodan jälkeen. Metsähallitukseen tieto kanavasta ja sen rakentamisesta kiiri vuonna 1942. Virallisia suunnitelmia ryhdyttiin tekemään vuonna 1943, jolloin tehdyissä laskelmissa havaittiin, että Syväjärvi saattaisi tyhjentyä tai että järven virtaussuunnat muuttuisivat kanava takia. Loppujen lopuksi järvi ei ainakaan tyhjentynyt.

Kanavan käyttö jäi hyvin vähäiseksi. Erään tiedon mukaan sitä kunnostettiin vuonna 1957, jonka jälkeen tehtiin pieni koeuitto. Vuotta myöhemmin kanavassa uitettiin ensimmäisen ja viimeisen kerran 15 000 kiintokuutiometrin leimikko. Pian tämän jälkeen päättyi purouittojen aikakausi. Muistoksi tästä kaikesta jäi Syväjärven Kylkiäisen rannalle yksinäinen kanavakämppä taistelemaan aikaa vastaan.


Lähde: Kainulainen, Kalevi (2006): Ihmisen mittaiset jäljet. Ilomantsin hoitoalueiden metsäkämpät ja metsänvartijatilat.

Polkupyöräpataljoona 6 ja talvisodan viimeiset päivät

Oletteko kuulleet satakuntalaisista Polkupyöräpataljoona 6:n sotilaista, jotka talvisodassa taistelivat Suomussalmella? Minä en ollut ennen viime kesää, jolloin inventoin heidän tukikohtansa Akonjärven länsipuolella lähellä Juntusrantaa. Tukikohtaa rakennettaessa ja käytettäessä 75 vuotta sitten paukkui Suomussalmella 40 asteen pakkanen ja puna-armeijan tykistötuli.

Polkupyöräpataljoona 6 saapui Suomussalmelle 19.12.1939 ja joutui heti taistelutehtäviin. Pataljoona osallistui menestyksekkäästi neuvostoliittolaisen 163. divisioonan pysäyttämiseen ja tuhoamiseen vuoden 1939 lopussa ja 1940 alussa. Neuvostodivisioonan vetäytyessä tammikuun lopussa 1940 Ryhmä Suden osana toiminut Polkupyöräpataljoona 6 eteni heidän perässään Juntusrannan tuntumaan ja ryhmittyi puolustukseen Kokkojärven-Akonjärven länsipuolelle. Ensimmäinen majuri Järvisen johtaman esikuntakomppanian tukikohta perustettiin Ruottulan taloon Akonjärven rannalle. 

Polkupyöräpataljoona 6:n tekemät kenttävarustelutyöt Akonjärven tuntumassa. Kuvassa Ruottulan talo (1.) sekä sen länsipuolelle rakennettu Nuolivaaran/Karhuaron tukikohta (2.). Kartta: Kansallisarkisto.

Ruottulan talosta esikuntakomppania siirtyi helmikuun alussa 1940 noin 1,5 kilometrin päähän Nuolikankaalle/Karhuarolle metsän keskelle rakennettuun tukikohtaan. Syynä tukikohdan muuttoon oli se, että neuvostojoukot olivat ryhtyneet harjoittamaan tarkkuusammuntaa Ruottulaan ja osumia oli tullut liian lähelle. Polkupyöräpataljoona 6:n sotapäiväkirjassa kerrotaan neuvostojoukkojen häirinnästä:

3.2.-40 Klo 10,30 ryssät ampuivat tykistöllä, 7 kranaattia laukesi järven jäällä Ruottasista itään. Sen jälkeen tuli 9 viholliskonetta, jotka ampuivat esik:aa. Kk.suihku tuli m.m. puhelimen kohdalta asuinrakennukseen ja navettarakennukseen. Lentokoneet kulkivat klo 12,10 saakka. Ei vahinkoa.

4.2.-40 Klo 14,30 7 lentokonetta kierteli Ruottasen päällä ampuen kk:lla n. tunnin ajan. 

Esikuntakomppania otti Ruottulasta mukaansa riihen, jota käytettiin komentokorsun pohjana. Osa tukikohdan rakenteista tehtiin räjäyttämällä, mikä oli hyvin epätyypillinen rakennustapa eikä vastaavaa tietääkseni tunneta Suomussalmelta. Tukikohtaa rakensivat sekä esikuntakomppanian miehet että pioneeriryhmä kersantti Olavi Saarion johdolla.

Komentokorsu, jonka pohjana käytettiin Ruottulan talo riihtä. Korsussa majoittuivat majuri Järvisen lisäksi lääkäri Tolvi, adjutantti Hälikkä, kirjuri Kujansuu, tiedustelu-upseeri Kause ja lähetti Halminen. Korsun kaminana toimi Ruottulasta tuotu hella.

Suon laidalla sijaitsevasta miehistökorsusta on katto painunut sisään.

Katetun konekivääripesäkkeen jäänteet suon laidalla melko lähellä komentokorsua.

Pioneerijoukkojen teltan paikka erottuu pyöreänä maavallina, jossa on etualalla kulkuaukko/sisäänkäynti.

Kallioon räjäyttämällä tehdyn korsun jäännös.

Tallikatoksen jäännöksiä löytyy yhä puista.

Nuolikankaan/Karhuaron tukikohtaa käytettiin talvisodan päättymiseen saakka. Sodan viimeisestä päivästä kirjoitetaan sotapäiväkirjassa seuraavaa:

13.3.-40 Klo 6,00 ilmoitus Sudesta, että vihollisuudet lopetetaan molemmin puolin klo 11,00. Edellinen ilmoitettiin heti kaikkien yksiköiden päälliköille; samalla käskettiin varovaisuuteen.
Klo 10,10 ilmoitti täh. asema kaksi, että ryssät hyökkää Kokkojärven yli. N. 10 ryssää tuli partiona yli.
Klo 10,15 annettiin käsky krh.keskityksen antamisesta Juntusrantaan.
Klo 10,16 puhelinlinja poikki Maikonahoon, ryssät ampuneet kranaateilla.
Klo 10,17 ilmoitus 3. K:sta, että ryssät eivät päässeet etenemään, vaan vetäytyivät Harjunniemeen.
Klo 11,00 annettiin käsky korp. Lauroselle vetää Ruottasin tankoon Suomen lippu.
Klo 12,30 kuunneltua radiosta rauhanehdot annettiin käsky vetää Ruottasissa kohotettu lippu puolitankoon. 
Klo 15,00 ilmoitti res.vänr. Peuravuori, että aamulla aikaisin kävi muutamia ryssiä Rasilan mäellä, mutta palasivat heti pois. 

Talvisodan tappiot olivat raskaat. Suomussalmen taisteluissa kaatui noin 800 suomalaista ja noin 23 000 neuvostosotilasta. Taloja Suomussalmen alueella poltettiin noin 270. Lisäksi 266 siviilihenkilöä jäi sodassa neuvostojoukkojen vangiksi ja joutui vankileirille, jossa 13 heistä kuoli. 

Talvisodan jälkiä näkyy yhä tukikohdan lisäksi Suomussalmella useassa paikassa. Pysäyttävin niistä sijaitsee Puraksen tuntumassa erään puun kyljessä osin jo kaarnan peittämänä.

HK
1940 13/3
KLO 11 A
RAUHA

- Hanna

Lähde: Huttunen, Pertti 2010: Sodan jälkiä Suomussalmella. Sotahistoriallisten kohteiden inventointiraportti. Suomussalmen kirjasto, kotiseutuarkisto.

Miten Ilomantsin Lahnavaaran metsänvartijatila ja Korkeasaari liittyvät toisiinsa?

Ilomantsissa inventoitiin viime kesänä Lahnavaaran metsänvartijatilan rauniot. Tilan tiedetään olleen asutun jo vuonna 1859 ja metsänvartijoita Lahnavaarassa on työskennellyt vuodesta 1863 alkaen vuoteen 1924 saakka. Tilan viimeisenä metsänvartijana toimi Juho Koljonen, jonka kuoleman jälkeen uutta metsänvartijaa ei tilalle enää nimitetty, vaan piirin asioita hoidettiin läheiseltä Hullarin metsänvartijatilalta käsin. Lahnavaaran tila ei kuitenkaan autioitunut, vaan  Juhon perikunta jäi asuttamaan sitä talvisotaan saakka.

Yksi Lahnavaaran metsänvartijatilan rakennuksista, jossa on kaksi suurta uunia. Tilan alueelta dokumentoitiin rakennusten jäännösten lisäksi kellareita, kiviaitaa ja erilaisia kivikasoja ja kuoppia.

Lahnavaaran metsänvartijatila sijaitsi syrjässä muusta asutuksesta rajan tuntumassa ja sen lähin naapuri oli kuuden kilometrin päässä sijainnut Hullarin metsänvartijatila. Kuvassa vanhaa tien pohjaa Lahnavaarasta Hullariin.

Mutta miten tämä Ilomantsin takamailla sijainnut metsänvartijatila sitten liittyy Korkeasaareen? Tässä vaiheessa kuvaan astuvat karhut. Metsänvartijatilat sijaitsivat syrjäisillä alueilla, jossa myös karhut viihtyivät. Näin oli Lahnavaarassakin, jossa kierteli 1920-luvun alussa iso karhu, jonka arvioitiin tappaneen parikymmentä kotieläintä ja metsänvartijatilaltakin se oli niitä vienyt kolme. Syksyllä 1924 Juho onnistui paikantamaan ja merkitsemään karhun pesän. Eläin oli tarkoitus ampua talvipesälle, mutta Juhon kuoltua täytyi karhulle löytää toinen kaataja. Tämä löytyikin lehti-ilmoituksen kautta, kun ns. karhun kierroksen osti joensuulainen agronomi Lauri Alhola. Hinnaksi sovittiin 2 500 markkaa aikuisesta karhusta ja 500 markkaa pennusta. Maaliskuun lopussa karhunkaataja saapui Lahnavaaraan ja karhu ammuttiin. Pesästä löytyi neljä kissankokoista karhunpentua, jotka vietiin tilalle. Pennut kuljetettiin reellä Kiukoisten metsänvartijatilan ja Hattuvaaran koulun kautta maailmalle. Kolme niistä päätyi Korkeasaareen ja yhden piti metsästäjä itse.

Sitä, mitä pennuille tämän jälkeen tapahtui, ei tarina kerro, mutta metsänvartijatilan tarina päättyi miinaan. Lahnavaaraa ei talvisodan sytyttyä suomalaisten toimesta poltettu, kuten monia muita raja-alueen tiloja, mutta rajamiehet miinoittivat tilan uunin, joka räjähti myöhemmin sitä lämmitettäessä. Alueella käytiin myös loppukesästä 1944 kiivaita taisteluita, joista muistuttavat metsästä löytyvät poterot, juoksuhaudat ja ampumapesäkkeet.

Lähde: Kainulainen, Kalevi (2006): Ihmisen mittaiset jäljet. Ilomantsin hoitoalueiden metsäkämpät ja metsänvartijatilat. Jyväskylä.

Taistelutantereiden kartoitusta

Viime viikolla vierähti useampi päivä toisen maailmansodan aikaisia kohteita dokumentoidessa. Kuurtojoella kartoitin kohteen, joka on osa Salpalinjaa  ja siten myös osa valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä. Maastossa paikalla erottui erilaisia kaivantoja ja juoksuhaudan tai yhteyskäytävien pätkiä sekä poteroita. Vesisade oli niistä osan täyttänyt.

Salpalinjan veden täyttämiä rakenteita Kuurtojoella.

Salpalinja-kohteesta hieman pohjoiseen, Kuurtolan alueella, käytiin talvisodan kiivaita taisteluita 5.12.1939. Alueen puolustusta vahvistettiin sotien välissä ja paikalla näkyi yhä useita kaivantoja ja kuoppia sekä kivestä kasattuja useiden metrien pituisia ja noin metrin levyisiä rakenteita.

Kivirakenne Kuurtolan taistelupaikalla.

Oma henkilökohtainen taisteluni oli hyvin paljon vähäpätöisempi, mutta voitokas. Hyttyset olivat nimittäin ilmestyneet melko sankoin joukoin. Taistelussa päädyttiin kirjaimellisesti kutkuttavaan lopputulokseen: minä vs. hyttyset 1-0!

Haute couture kesä 2013.

- Hanna, Suomussalmi