Kevätretki Porvooseen

Kulttuuriperinnön etsijät hajaantuvat kohta kuka minnekin päin Suomea, mutta sitä ennen tehtiin yhteinen maastoretki Itä-Uudellemaalle. Retkellä testattiin maastolaitteita ja tutustuttiin kulttuuriperintöön.

Ensimmäinen kohde oli Porvoon keskiaikainen linnan paikka. Kuvan männyn ja taustalla näkyvän Porvoon kirkon ikuisti aikanaan myös Albert Gustaf Aristider Edelfelt. 

Linnamäki varustettiin keskiajalla vallein ja kuivahaudoin. Linnamäen varustukset ovat luultavasti 1300-luvun lopulta, jolloin Albrekt Mecklenburgilainen hallitsi ja rakennutti uutterasti uusia linnoja ja linnoituksia. 

Linnamäen vieressä on Pikkulinnanmäki ja sen ylimmällä kohdalla sijaitsee vanhemman roomalaisen rautakauden kalmisto, jonka runsas esineistö ajoittuu 0 – 400 jälkeen ajanlaskun. Kohde sai arkeologikunnan riehaantumaan.

Porvoon linnamäen ja kirkon välissä on historiallisella ajalla käytetty Maarinlahden luonnonsatama. 

Seuraava kohde oli Husholmen, joka on niin ikään 1300-luvun lopun linnan paikka. Husholmen oli todennäköisesti linnanherran asuinpaikka, mutta sitä saattoivat käyttää myös Itämerellä vaikuttaneet vitaliaaniveljekset, joiden toiminta keskittyi lähinnä merirosvoukseen.

Husholmenin linnan kallioilla kasvaa runsaasti kulttuurikasveja, jotka ovat levinneet ihmisen mukana.

Pernajassa vierailtiin Sigfridsin tilalla, jossa Mikael Agricola on syntynyt.  Muistokiven viereinen kyltti kertoo: "Tässä pihassa Torsbyn kylässä syntyi Suomen kirjakielen isä, raamatunsuomentaja ja uskonpuhdistaja Mikael Olavinpoika (myöh.) Agricola noin vuonna 1510. Kotitilalla viljeltiin maata ja hoidettiin 5 lehmää, 3 hiehoa, 2 hevosta ja 4 lammasta. Lisäksi kalastettiin. Vuonna 1592 tila periytyi Mikaelin sisarenpojalle Sigfrid Månsinpojalle, josta nimi Sigfrids."

Pernajan keskiaikainen kirkko Agricolan lapsuusmaisemissa. 

”Kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen”, totesi Agricola. Herran nuhteeseen taipuivat myös muuten niin riehakkaat tutkijamme Agricolan rintakuvan alla. 

-Taisto

Epäjumalia ja uskomuksia

Mikael Agricola oli paitsi kirjakielemme isä myös varhaisimpia kansanperinteen tallentajia ja hänen psalmien suomennoksen esipuheesta vuodelta 1551 löytyy lista suomalaisista epäjumalista. Luettelo sisältää sekä länsi- että itäsuomalaisia jumalolentoja, joiden joukossa on meillekin tuttuja nimiä, kuten Tapio, Achti, Äinemöine, Turisas, Ilmarinen, Tontu, Piru ja Menningeine. Uskomuksiin liittyviä kohteita löytyy metsistä yhä, lähes 500 vuotta Agricolan listan ilmestymisen jälkeen.

  Kuppi- eli uhrikivi Hattulan Lehijärven rannassa. Eero Kakkuri tutkii kiveen koverrettua kuppia, joka on saattanut liittyä esimerkiksi hedelmällisyyskulttiin tai erilaisten vaivojen ja sairauksien parantamiseen. Tiedämme, että suomalaiset vielä vähän aikaa sitten toivat uhrikivien kuppeihin muun muassa juuri poikineen lehmän maitoa tai uutisviljaa, jotta talon sato-onni pysyisi hyvänä. Toisaalta joissakin kivissä tai kallioissa oli parantavia voimia ja niiden kuppeihin tai koloihin kertyneellä vedellä voitiin parantaa muun muassa silmä- tai suusairauksia.

 Mennyttä ja muinaista. Nokialainen uhrikiven kupin mittakaavana. Connecting ancient people.

 Uhrikiven vieressä oli sammalpeitteinen kenkä. Menningeisenkö?

 Suomalaisten kuolemaan liittyvistä uskomuksista kertovat karsikkopuut. Puita tehtiin esimerkiksi kuljetettaessa vainajaa kirkolle tai kalmistoon ja niiden uskottiin estävän kuollutta tulemasta takaisin. Kuvassa on vanhan kirkkopolun varressa makaava kelopuu, johon on perimätiedon mukaan kaiverrettu ristejä ja vuosilukuja, kun vainajia on kuljetettu Ruunaan takamailta Lieksan kirkolle. Kaiverrukset ovat kasvaneet osittain puun sisään eikä kirjain tai numerokokonaisuuksista enää saa selvää. Tämän puun lähistöllä oli toinenkin kaatunut kelo, jossa oli kaiverrruksia.

 Karsikkopuu Lieksassa. Puuhun on kaiverrettu vuosiluku 1805 ja nimikirjaimet SL. Siihen on lisäksi lyöty muutama puutappi samoin kuin erääseen toiseen lähellä olevaan puuhun. Tapit liittynevät uskomuksiin, joiden mukaan vainaja voitiin "naulata" kiinni tai hänen kontilleen voitiin tehdä paikka, jotta hän ei enää palaisi kummittelemaan. 

 Ruunaanjärven rannalla on vanha mänty, johon on kaiverrettu järven puolelle vuosiluku 1772 ja sen alle kirjaimet IOEL. Mitähän varten kaiverrus on tehty, onko tähän hukkunut Joel vuonna 1772?

 Rajoihin on liittynyt vahvoja uskomuksia. Niillä tiedetään liikkuneen muun muassa rajahaltijoita ja kummituksia, jotka valvoivat rajan rauhaa. Uskottiin myös, että rajoille haudatut eivät pääse kummittelemaan. Vanhimmat tunnetut rajamerkit ovat helposti erotettavia luonnonmerkkejä, kuten järviä, jokien suita, saaria, siltapaikkoja tai isoja maakiviä.  Kuvassa on vähintään 1300-luvulta peräisin oleva Sopenvaha-niminen rajakivi Hämeenlinnassa. Eero Kakkuri on kiven päällä ja hänen alapuolellaan on kiven syrjään kaiverrettu risti.

 Risti on vanha voiman symboli ja ristikuvio oli keskiajalla tavallinen tapa vahvistaa rajakiven voimaa. Toinen vanha tapa oli kaivertaa rajakiveen ympyrä.

Metsissä, tuntureilla ja soilla voi edelleen kohdata jotain, joka varovasti tai voimallisesti nostattaa esiin mielen sopukoihin tallentuneen palasen suomalaista muinaisuskoa tai herättää ajatuksia - metsä on yhä pyhä.