Näytetään tekstit, joissa on tunniste KMO. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KMO. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Kurjalan kalliolta Rekimiilunnotkoon

Suomen kansa on ehtinyt joka paikkaan. Osoituksena tästä ovat paikannimet joita riittää  kaukaisimpiin erämaihin asti. Osa nimistä ei avaudu millään, jotkut kutkuttavat mielikuvitusta ja toisinaan ne tuntuvat kertovan hyvinkin selvästi mitä paikassa on puuhattu. Tähän tarinaan olen koonnut nimistöä viime vuosien inventointireissuilla eteeni tulleista paikoista.


Kuuma, Jokioinen


Kuuma oli nimensä veroinen paikka. Helteisen kesäpäivän aikana kolusimme vaihtelevaa maastoa, josta inventointisäkin pohjalle kertyi muun muassa naurishautoja ja lähistöltä myös pyyntikuoppia. Kuvassa Eero Kakkuri.


Kurjalankallio, Jokioinen


Täälläpä ei kuitenkaan ollut erityisen kurjaa. Melko kauniissa kuusikossa ketunleipien katveessa kökötti loivapiirteinen naurishaudan hahmo.


Rekimiilunnotko, Tammela


Tänne piti tulla karttaan piirretyn nimen "Rekimiilunnotko" takia. Ja löytyihän täältä tervahauta kyseisen notkon reunalta. Tässä nimi oli hyvä enne.


Miilukaski, Padasjoki


Miilukaski kutsuu inventoijaa jo pelkällä nimellään. Lisäksi laserkeilausaineistossa näkyi paikalla kaksi hiilimiilukumparetta. Molemmat löytyivät maastostakin, mutta ne olivat osittain vahingoittuneet maanmuokkauksessa. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että ennestään tuntemattomia kulttuuriperintökohteita voi olla todella vaikea havaita metsäkoneesta käsin ilman olemassa olevaa ennakkotietoa. Siksi on tärkeää, että kulttuuriperintö inventoidaan ja sen sijainti tulee tunnetuksi ja ne merkitään maastossa ennen toimenpiteitä. Miilukaskesta ei  kuitenkaan löytynyt kaskiröykkiöitä, joten paikalla on aikanaan kaskettu ilman enempiä raivaustöitä.


Korsulaani, Tammela


Korsulaani on sijainniltaan syrjäinen kangasmaa soiden ympäröimässä maastossa. Paikalta löytyi tulisijallisen rakennuksen jäännös, josta oli jäljellä vain kivirakenteet. Se on aikanaan tehty isojen maakivien ympärille ja siinä lienee ollut puu/sammalkate. Tulisijan savuaukko näkyy kuvassa Eero Kakkurin oikealla puolella. Asumus on ollut pieni, yhden asuttava. Vaan kuka tässä on oleskellut ja koska. Joka tapauksessa se on rakennettu niin, että sitä on ollut erittäin vaikea havaita.


Kuolio, Kuusamo


Jos nimi voi olla enne, niin Kuusamon Kuoliossa se sitä on. Paikalla on venäläisten sotavankien hautakuoppia. Kuolio on nimenä paljon toista maailmansotaa vanhempi, mutta joillekin se oli kohtalo.


Kruununkivi, Hämeenlinna ja Hattula


Hattulan ja Hämeenlinnan rajalla on Kruununkivi. Kiveen on kaiverrettu rajanvahvistusmerkiksi kruunu. Asiakirjoissa kivi mainitaan jo 1400-luvulla ja se ollut silloisten Hattulan, Vanajan ja Hauhon pitäjien kylien välinen rajakivi. Nykyisin Vanaja ja Hauho kuuluvat Hämeenlinnaan ja moni muukin asia on muuttunut 500 vuoden aikana, mutta kivi kantaa yhä kruunuaan ja toimittaa virkaansa rajalla.


Lakukivi, Juupajoki


Lakukivi jököttää Juupajoen ja Ruoveden rajalinjan tuntumassa. Eero Kakkuri tutkailee kiven pintaa.


Siitinjärvi, Orivesi


 Tällä kauniilla paikalla on merkkejä esihistoriallisesta asuinpaikasta. Oriveteläisten alkukotiko?

Inventoinneissamme nimet ovat monesti johdattaneet kulkuamme metsissä. Ne kertovat, että alueilla on ennenkin oltu ja asusteltu. Nimet myös muuttuvat tai voivat hävitäkin aikojen saatossa. Tämän huomaa jo vertailemalla eri ikäisiä karttoja samalta alueelta. Niistä voi myös nähdä, että jotkin nimet ovat vähintään satoja vuosia vanhoja. Vanhimpien nimien ikää voi vain arvailla eikä niiden merkitys enää aukene meille.



Kolmen inventointiryhmän satunnainen kohtaaminen Murhivaaran laella siellä jossain 2014 jKr. Kuvassa Ville Laurila, Antti Heikkinen, Jussi Kivioja ja Hanna Kelola-Mäkeläinen. Kameran takana kirjoittaja.

- Jouni

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Juice ja Elvis Haapakeitaalla

Autioituneet talot ja pihapiirit ovat varmaankin koskettavimpia paikkoja, joita kulttuuriperintöinventoinneissa voi kohdata. Menneiden vuosikymmenten elämä tulvahtaa vastaan kun astuu autioituneen talon sisään. Tässä kurkistellaan Siikaisten Haapakeitaalla sijaitsevan autioituneen maatilan päärakennukseen ja sen ympäristöön. Aikanaan perille on päässyt autolla, mutta nykyään kulkuyhteys suon keskellä sijaitsevaan metsäsaarekkeeseen on umpeutunut tavallisella autolla kulkemattomaksi.  Keitähän täällä asui ja mihin he lähtivät?




Päätin aloittaa tutkimukset villiintyneen kasvillisuuden keskellä kohoavasta päärakennuksesta. Sisäänpääsyn hidasteena oli lukittu ulko-ovi, mutta keplottelin itseni sisään kuistin rikkoutuneen ikkunan kautta. Sisälle päästyäni huomasin, että kuistin ja talon välissä oli vielä yksi ovi, jonka takaa kuului outoa ääntä. Hamusin varovasti käsiini tavaraläjästä löytämäni ruostuneen kirveen ja avasin oven henkeäni pidätellen, lieneekö siellä vaikka vihainen mäyrä? Vaan huh huh, ketään ei näkynyt oven takana, mutta ääni tulikin ullakolta, jonne johtivat ainoastaan harmajat tikapuut. Kirves kädessä lähdin nousemaan tikkaita.




Pääsin ullakolle tavarapaljouden keskelle. Rikkinäisen ikkunan edessä oli tuulessa heiluva verho ja sen raoista pyrki pikkulintuja ullakolle, ehkäpä kärpäsiä syömään. Tuo ihmeellinen ääni lähti lintujen siipien räpinästä ja törmäilystä ehjiin ikkunalaseihin ja heiluvaan verhoon. Laskin kirveen ullakon lattialle ja aloin tutkia ympäristöä. Kasoissa oli vanhoja koulukirjoja ja vihkoja, joista näki keitä talossa oli asunut. Ullakon jälkeen lähdin tutkimaan alakertaa.


Juankoski here I come. Nuori Juice Leskinen Suosikin keskiaukeamalta. Ajoittuu 1970 -luvulle. Juliste on tuttu omasta lapsuudestani erään kaverini autotallin seinältä.


Tuvan uuni ja liesi sekä ompelukone. Matotkin vielä lattialla.


Näkymä keittiöön.


Elvis, Tupelo, Missisippi lähes elävänä Haapakeitaalla. Elvis elää Haapak....




Oli aika siirtyä sisätiloista ulos. Tuntui siltä, että olin jo kylliksi viipynyt jonkun toisen kodissa. Kaikesta näki, että aikanaan tässä oli asunut perhe ja paikka oli tulvinut elämää. Nyt luonto oli ottamassa ihmisen hetkeksi valtaamaa paikkaa takaisin.




Talon ympäristössä oli umpeenkasvavia peltoja ja niittyjä, ehkä laitumiakin. Kiertelin aluetta ja kuvasin sekä dokumentoin kaiken näkemäni. Oli aika lähteä pois, syyspäivän hämärtyessä. Tuskin enää tänne palaisin. Palasivatkohan hekään?