Huovisen jalanjäljillä

Eräänä päivänä selasin Metsähallituksen tietojärjestelmään merkittyjä kulttuuriperintökohteita. Huomioni kiinnittyi Koillis-Sotkamossa sijaitsevan Mustavaaran etelärinteeseen merkittyyn rakennuksen raunioon. Kohteeseen oli tehty lisähuomautus: ”Veikko Huovinen”. Kyselin merkinnästä alueen suunnittelijoilta, jotka saivat jäljitettyä merkinnän tekijän, suunnittelijan, joka oli ehtinyt jo jäämään eläkkeelle. Hänellä oli hyvät tiedot alueen paikallishistoriasta ja näiden tietojen pohjalta päädyin lukemaan Veikko Huovisen kirjoittaman omaelämänkerran ”Muina miehinä” sekä kuuluisan romaanin ”Koirankynnen leikkaaja”. 

Veikko Huovinen on kirjailijana varsin tunnettu, mutta hänen toisesta urasta en tiennyt ennalta mitään. Omaelämänkerrassaan Huovinen kertoo työskennelleensä metsätöissä nuorena poikana. Tämä tapahtui juuri Mustavaaran kämpällä talvella 1946−47 ja kevättalvella 1948. Huovinen kertoo lähteneensä kämpälle repussaan voipurkki ja pussillinen annossokeria. Hammasharja jäi kotiin, koska ”se tuntui hienostelulta”. Kämppärakennuksessa oli toisessa päässä hakkuumiesten asuintilat ja toisessa päässä ajomiesten tilat. Keskellä rakennusta olivat keittiö ja teräväpää eli työnjohdon huone. Miehistötuvat lämmitettiin kamiinoilla, työnjohtajilla oli tiiliuuni. Miehet nukkuivat lavereilla, jotka oli tehty halkaistuista pölkyistä. Luteiden varalta patjan alle laitettiin DDT:tä, mutta ne löysivät silti tiensä kämppään. Mustavaaran eteläpuolella sijaitsevan puron lähellä sijaitsivat talli- ja saunarakennukset. Aamuisin kämpällä syötiin läskikastiketta ja perunoita ja sitten hiihdettiin töihin. Huovinen lapioi muurahaispesiä jäätielle ja kuokki raiteita sekä laski pinotavaran määrää. Iltaisin hän laski tilejä ja pinokuutiometrejä. Kämpällä vietettyä aikaa Huovinen muistelee lämpimästi. Hän lähtikin kämppäajan jälkeen Helsingin yliopistoon ja opiskeli metsänhoitajaksi.

Kirjassa ”Koirankynnen leikkaaja” päähenkilö Mertsi Vepsäläinen päätyy myös erinäisten vaiheiden kautta töihin savottaan. Kämpän kuvaus on niin yhteneväinen Mustavaaran kämpästä annetun kuvauksen kanssa, että Huovisen on täytynyt käyttää tuota kämppää romaanin tapahtumapaikkana. Mertsi ei kuitenkaan selviydy kämppäelämän haasteista aivan yhtä kirkkaasti kuin Huovinen itse aikoinaan selvisi. Olisi myös mielenkiintoista tietää, kuinka paljon romaanin tapahtumat perustuvat Huovisen omiin kokemuksiin ja kuinka paljon on puhdasta mielikuvituksen tuotetta.

Siirrytäänpä kuitenkin itse tapahtumapaikalle. Paljon ei kämpästä ole enää jäljellä. Kasvillisuudesta voidaan päätellä, että paikalla on ollut jonkinlainen avoimempi pihapiiri. Pienen hirsirakennuksen jäänteet ovat enää osittain pystyssä. Olisiko se voinut olla Huovisen mainitsema sauna? 

Rakennuksen jäänteet. Kuva: Riikka Mustonen/Metsähallitus

Metallitavaraa rakennuksen jäännösten vieressä. Kuva: Riikka Mustonen/Metsähallitus

Kookas kaivanto hirsijäänteiden läheisyydessä. Kuva: Riikka Mustonen/Metsähallitus

Kämppärakennusten hirret on usein siirretty uusiokäyttöön seuraavalle savottapaikalle, joten ei ole yllättävää, että vanhat kämppärakennukset säilyvät vain harvoin meidän päiviimme asti. Huovisen ansiosta tiedämme kuitenkin, millaista elämä juuri Mustavaaran kämpällä on ollut. Suosittelen lähteenä käyttämiäni kirjoja myös muille luettavaksi.

- Riikka

Lähteet:
Huovinen Veikko, 1980. Koirankynnen leikkaaja. Otava.
Huovinen, Veikko, 2001. Muina miehinä. Kirjailijan muistelmia. WSOY.

Uunikummut

Ihminen on koko olemassaolonsa ajan kaivanut kuoppia ja kasannut kumpuja. Useimmiten kummut ovat kivistä tehtyjä röykkiöitä, joiden ikä, alkuperä ja tarkoitus arkeologin tulisi selvittää. Metsätalousmaiden inventoinnissa löytämäni kivikasat ovat lähinnä olleet uunin raunioita, joiden rakenteet ovat ajan myötä romahtaneet. Lopputuloksena syntyy kivikumpu. Mistä sitten tietää, onko kyseessä uunin rauniokumpu vai ei? No ei sitä aina tiedäkään. Useimmiten arvoitus ratkeaa kuitenkin päättelemällä. 

 Rovaniemeltä löytyneen pienen kämpän seinät ovat melkein kadonneet uunin raunion ympäriltä. Seinien olemattomat jäänteet kertovat kuitenkin heti, mistä on kyse.

Usein seinät ja uunit ovat jo painuneet turpeeseen. Huomaatko kuvassa suorakaiteen muotoisen turveneliön, joka erottuu ympäröivästä niitystä? Neliö on muodostunut lahoavien hirsiseinien muuttuessa turpeeksi. Männyn kohdalla on kivinen uunin raunio, jonka erotti vain tunnustelemalla maakumpua. Ympäröivä niitty on ollut kämpän piha ja sekin erottuu vielä selkeästi sitä ympäröivästä kuivasta mäntykankaasta. 

Kämppien uunien perustaksi on toisinaan tehty hiekasta maapenkki, jonka reunalla on ollut hirsisalvosrakenne. Tämän kivikasan ympärillä näkyy suorakaiteen muotoinen korotettu maa-alue, jonka reunassa on jäänteitä puurakenteesta. 

Edellisen kuvan uunissa on ollut samanlainen puusalvosrakenne kuin tässä kämpän takassa. 

Tunnistamisessa maaston peitteisyys hankaloittaa havainnointia. Tämä Posiolta löytynyt kivikasa paljastui uuniksi sekä ympäriltä löytyneen luonnonkivistä tehdyn kivijalan että historiallisten lähteiden avulla.

Joskus läheiset rakenteet paljastavat merkityksen. Tämän suorakaiteen muotoisen uunin lähellä on tervahauta. Uuni on peräisin haudanpolttajien tervapirtistä.

Uuniksi rakenne paljastuu usein pitkänomaisesta arinakivestä, jonka alapuolella tulipesä on sijainnut. Arinan päällä olevat kivet voi edelleen havaita kovassa kuumuudessa palaneiksi ja hauraiksi.

Savusaunan uuneissa on matala arina, jonka päällä on pieniä kiviä ja hormia ei ole havaittavissa.  Kuvan maasto laskee läheiseen ojaan, josta saunan vesi on kannettu.

 Kalkinpolttouunissa on holvirakenne.

Toisinaan uunien hormi on säilynyt. Tätä luonnonkivistä tehtyä rakennetta, jossa ei ole käytetty sidosmateriaaleja, kutsutaan kylmämuuraukseksi.

Tätä uunia ei luultavasti ole tehty rakennuksen sisään, koska rakennelma sijaitsee epätasaisessa louhikossa. Uunin ikä ja merkitys jäivät arvoitukseksi.

 -Taisto