Russakoita ja kummituksia Pakolassa

Puolangan Honkavaaran etelälaidalla sijainneeseen Pakolan torppaan liittyy kummitustarina.

Pakolan ja Jänisvaaran torpat Honkavaaralla. Kartta: Kansallisarkisto

Tarinan mukaan torpasta hävitettiin russakoita jättämällä talo kylmilleen kovilla pakkasilla pariksi päiväksi. Talon väki siirtyi täksi ajaksi Jänisvaaraan evakkoon. Vaaralta oli näköyhteys Pakolaan, jossa yöllä huomattiin pienen valon liikkuvan huoneesta toiseen, vaikka talo oli tyhjillään. Kukahan talossa vaelteli?

Honkavaaran etelälaidalla sijaitsee nykyään pieni palsta metsätalousmaata, joka inventointiin viime kesänä. Palstalta löytyi tilan jäännös, joka osuu melko tarkalleen Pakolan tilan kohdalle. Kummituksia tai muuta omituista ei paikalta tavattu.

Tilan päärakennuksen jäännös. Vierestä löytyi kaivo ja navetan paikka, joka erottui maastossa heinittyneenä aukeana.

Karsikon kauhu Poro-Jussi Seppänen

Oletteko kuulleet Suomussalmella asuneesta Poro-Jussista? Lupasin aiemmin kesällä kertoa lisää inventointikohteisiin liittyviä tarinoita. Poro-Jussin tarinan jäljille päädyin sattumalta alkukesästä käydessäni läpi vanhoja kartta-aineistoja. Seuraava tarina on kerrottu Ylä-Kainuun tarinakartastossa, joka on ehdolla Vuoden kotiseututeokseksi.

Poro-Jussi Seppänen (1824-1870) oli 1800-luvun kuulu metsärosvo ja kulmakuntien vitsaus. Hän asui Näljängällä mäkitupalaisena torpassa, joka tunnettiin Kumpulan tai Karsikon nimellä. 

Salapoliisityön tuloksena Poro-Jussin torpan paikka paikannettiin vuoden 1861 pitäjänkartasta.

Karsikon torpan paikalta löytyi tämä veden täyttämä pyöreähköreunainen, halkaisijaltaan n. 1,2-1,5 m mittainen kaivanto, jossa oli nähtävissä joitakin puurakenteita.

Torpan ympäristö erottui vielä muusta maastosta kasvillisuuden perusteella.

Poro-Jussi herätti ihmisissä pelkoa, sillä sen lisäksi, että hän oli rosvo, oli hän myös mahtava velho, jonka kerrotaan öisin kaivaneen hautausmaalta ylös ruumiita mahtinsa ylläpitämiseksi. Lisäksi sanotaan, että hänen katseensa porautui läpi ruumiin ja rosvousretkillään hän osasi taikoa vahtikoirat äänettömiksi. Poro-Jussilla oli myös vaimo, joka luki ahkerasti raamattua ja jumalan sanaa, mutta huusi väliin apuun piruakin.

Poro-Jussi ryösteli poroja ja ruokatavaroita kauemmissakin pitäjissä eikä häntä saatu millään kiinni, vaikka sitä useasti yritettiin. Erään ryöstöretken hän teki Kiannanniemen Simolaan, josta hän varasti tervarahoilla ostetut sarkapakat. Poro-Jussilla oli usein matkassaan apureita, joista Matti Kemppainen koitui lopulta hänen kohtalokseen.

Matti Kemppainen, jonka Poro-Jussi oli lumonnut apurikseen, riitautui Poro-Jussin kanssa erään ryöstöretken saaliinjaosta. Suutuspäissään Matti ilmoitti seuraavan ryöstön kohteeksi joutuvaan Halli-nimiseen taloon, että Poro-Jussi on tulossa yöllä ryöstöretkelle. Talon väki asetti tästä säikähtäneenä seuraavaksi yöksi useita miehiä vartioon ruoka-aittaa vastapäätä. Keskiyön kieppeillä vartioväkeä alkoi mystisesti nukuttaa. Seurueen pyssymies, joka oli Poro-Jussin kavaltanut Matti Kemppainen, vaipui uneen. Muut miehet pitivät toisiaan hereillä. 

Pian ruoka-aitan rappusille ilmestyi Poro-Jussi, joka alkoi tiirikoida aitan lukkoa auki. Tuolloin Matti ampui häntä tinakuulilla, sillä lyijy ei olisi velhoon pystynyt. Yksi kuulista osui rosvoa reiteen. Poro-Jussi pakeni haavoittuneena metsään ja kerrotaan, että puu, jonka juurelle hän pakeni, kuivui ja kuoli. Tilanteensa toivottomuuden tajuttuaan rosvo päätti antautua ja rukoili armoa. Miehet veivät hänet lämpimään saunaan ja sitoivat haavan. Seuraavana päivänä haava kuitenkin ajettui ja tuskat lisääntyivät eikä verenvuotoa saatu loppumaan. Rosvon anelu ja valitus herättivät sääliä ja hänet päätettiin viedä kinkeripaikka Toloseen ja lääkäriin.

Pitäjäläiset kirjoittivat lääkärille saatekirjeen, jossa kertoivat miehen olevan suurrosvo ja kulmakuntien kauhu. Kirjeessä annettiin ymmärtää, että sairaan henkiin jääminen olisi vähemmän suotavaa. Poro-Jussin jalka oli jo tässä vaiheessa ehtinyt tulehtua ja kuume nousta. Lääkärille jäikin enää tehtäväksi muka puhdistaa haava ja lyödä siihen tuliöljyä. Poro-Jussi kuoli vammoihinsa 14.2.1870 ja pitäjäläisten toive toteutui. 

Entä miten kävi Poro-Jussin entiselle ryöstökumppanille ja hänet lopulta ampuneelle Matti Kemppaiselle? Hän vapautui Poro-Jussin lumouksesta ja istui teostaan muutaman kuukauden linnassa. Loppuelämänsä hän eli nuhteettomasti ja hiljaisesti eikä koskaan puhunut hyvää eikä pahaa Poro-Jussista.

- Hanna, Suomussalmi

Piispajärven kuninkaan Tauriaisen ja Kellovaaran Kello-Jussin karhunmetsästys eli kuinkas sitten kävikään

Viime syksynä ilmestyi Ylä-Kainuun tarinakartasto, johon on koottu alueen kansanperinnettä. Teoksesta löytyy useita inventointikohteisiin liittyviä tarinoita, kuten seuraava tarina epäonnisesta karhunmetsästyksestä Suomussalmella.
 

Tarina sijoittuu Piispajärven länsirannalla sijainneen Halmelahden metsänvartijatilan maille.  Tilan perustamisvuodesta ei ole varmaa tietoa, mutta netistä löytyneessä sukuselvityksessä mainitaan Halmetlahdessa syntynyt ja siellä vuoteen 1847 asunut torppari ja metsänvartija Jacob Pehrinpoika Tolonen. Hänellä oli tytär nimeltä Sanna Kemppainen os. Tolonen, jonka sukunimi täsmäisi tarinakartastossa mainitun tilan viimeisen asukkaan, Kalle Kemppaisen eli Halme-Kallen, sukunimeen. Toloset ovat selvityksen mukaan asuneet Halmetlahdessa jo 1700-luvulla, mutta sitä onko kyseessä juuri sama tila, on mahdotonta varmistaa. Omissa lähteissäni vanhin merkintä tilasta on vuoden 1904 pitäjänkartassa. Tarinakartaston mukaan tila on poltettu sodan aikana.

Halmelahden metsänvartijatila vuoden 1904 kartassa.

Halmelahden metsänvartijatilalle johtava polku.

Metsänvartijatilan paikka nykyään. Rakennukset ovat sijainneet kuvan keskellä olevan kuusikon kohdalla.

Tarinan mukaan karhu oli tappanut tilan lehmän, jonka vuoksi peto päätettiin tappaa. Sitä ryhtyivät kaatamaan Piispajärven kuningas Tauriainen ja Kellovaaran Kello-Jussi. Karhunmetsästystä säätelivät ennen vanhaan tarkat riitit, loitsut ja taiat. Raadon luokse tehtiin talas ja Tauriainen yllytti karhun tulemaan päälleen. Karhua voitiin kutsua tulemaan monin eri keinoin, joita muun muassa Samuli Paulaharju on kirjannut ylös. Karhu voitiin suututtaa tekemällä "ilvettä" karhun jäljille ottamalla lihaa haaskasta ja sivelemällä sillä karhun jälkiä. Haaskalle saatettiin myös laittaa suuhun karhun lävitse ammuttu kuula tai sen päälle kala, jonka toinen kala oli niellyt takaperin. Myös hauenpää hampaineen toimi. Karhun kutsuminen ei ollut mitään lastenleikkiä, kuten Tauriainen ja Kello-Jussi tarinan mukaan saivat huomata. Kun karhu oli kerran kutsuttu, niin sen täytyi tulla vaikkei se olisi halunnutkaan ja kun se tuli, oli se hirveänä.

Kutsuttuaan karhun kaksikko laittoi raadon päälle varvun, johon karhun tulosta varoittava tiainen voisi laskeutua. Tämän jälkeen he nousivat talaalle karhua odottamaan. He olivat sopineet, että Kello-Jussi ampuu ensimmäisen laukauksen, sillä sen ase, joka oli laittanut karhun tulemaan, ei ollut tappava ennen kuin veri saatiin näkyviin.

Karhun tulosta kertova tiainen ilmestyikin, mutta lensi suoraan miesten hatun reunalle. Tämä enne sai miehet pelkäämään ja kohta kauhealla mörinällä tuleva peto säikäytti miehet alas talaalta ja pakoon. He juoksivat karhu kintereillään Halmelahden tilalle, jossa se pysähtyi tilan korkean aidan eteen niin, että turve pöllysi. Miehet puolestaan juoksivat suoraan pirtin uuniin eikä karhua saatu miehistä irti ennen kuin uunin suulle sytytettiin pieni tuli. Susi-Heikki, joka tarinakartaston mukaan oli nähnyt tilanteen omin silmin, kertoi miesten juosseen itsensä henkitoreisiin eikä heistä enää ollut karhulle vastusta. 

Kiviaitaa pellon laidassa.

Tiheän kasvillisuuden alla on luonnonkivistä tehdyn uunin jäännös, joka kuvassa erottuu isona kumpareena. Tännekö miehet karhua pakenivat?

Halmelahdessa ei karhuja inventointihetkellä onneksi näkynyt. Paikka oli upea ja se tarjosi hienon yllätyksen, joka sopi tarinaan täydellisesti. Metsän puolelta isojen kuusten takaa löytyi suuri kylmämuuratun uunin jäännös. Itse en ole vastaavanlaisiin uuneihin aiemmin törmännyt. Jos joku blogin lukijoista tietää lisää uunista, niin siitä olisi hienoa kuulla!

Halmelahden tilalta löytynyt iso uunin jäännös. Onko se pelkkää yhteensattumaa, että tarinassa mainitaan uuni?

Inventoinnissa olemme aina yrittäneet saada kiinni tarinoista kohteiden takana ja voin luvata, että lisää tarinoita kuullaan vielä kesän aikana!

- Hanna