Kylä Kainuussa

Syksy on jo sen verran pitkällä, että hankkeen viimeinen inventointiraportti on valmistumassa. Kesän työt veivät Kajaanissa Saaresmäen kylän maisemiin ja syksy on mennyt alueen historiaan tutustuessa. Saaresmäki (johon kuuluu myös Leppikylän alue) sijaitsee syrjässä, entisen Vuolijoen alueella, kaukana Oulujärven rannasta. Sijaintinsa perusteella voisi luulla, että kyseessä ei ole historiallisesti kovin merkittävä paikka, mutta siinä ei voisi olla enemmän väärässä. Saaresmäki on nimittäin Kainuun vanhimpia asuttuja kyliä.

Kylän historia alkaa 1500-luvun alkuvuosikymmeninä, jolloin Kustaa Vaasa käynnisti toimet Ruotsi-Suomen itärajan asuttamiseksi. Vuonna 1555 mainitaan kylän ensimmäisenä asukkaana Olli Halikainen ja vajaa kymmenen vuotta myöhemmin kylässä oli jo 13 taloa. Eläminen rajaseudulla ei kuitenkaan ollut helppoa ja sen saivat tuta myös Saaresmäen asukkaat. Kylä poltettiin Ruotsi-Suomen ja Venäjän välisen 25 vuotta kestäneen rappasodan aikana useasti ja vuoteen 1585 mennessä koko Oulujärven seutu oli autioitunut niin, ettei siellä ollut ainuttakaan veronmaksukykyistä taloa. Osa hengissä selvinneistä oli paennut Savon puolelle, mutta osa piilotteli piilopirteissä. Kesän inventointialueella sijaitsi yksi Saaresmäen kylän kauimmaisista taloista paikassa nimeltä Vihotti. Perimätiedon mukaan tämä olisi ollut paikka, jossa olisi ollut yksi Saaresmäen kylän asukkaiden piilopirteistä.

Vihotin aluetta. Kuvassa sammaleen ja kaatuneen puun peittämä peltoröykkiö. Paikalla ovat asuneet Honkaset ja Raappanat. Viimeisimpänä Vihotissa on ollut kaksi taloa, joita asuttivat Leinosen veljekset. Vihotin tila on aina sijainnut syrjässä ja matkaa lähimpään taloon on ollut 3 km. Alueella on perimätiedon mukaan sijainnut 1500-luvulla piilopirtti. 

Täyssinän rauha vuonna 1595 mahdollisti jälleen alueen asuttamisen. Rajakahakoita käytiin tosin vielä 1600-luvun puolellakin, mutta asutus säilyi alueella aina tästä eteenpäin. Saaresmäen kylässä on 1600-luvulla ollut jonkin aikaa talvimarkkinoiden pitopaikka. Tämän Kainuun vanhimman markkinapaikan tarkkaa sijaintia ei kuitenkaan tiedetä. Lisäksi Saaresmäen Hukkala on toiminut etelään vievän postitien varrella kestikievarina. Kerrotaan, että kun venäläiset isovihan aikaan vuonna 1715 hyökkäsivät Saaresmäkeen, polttivat he Hukkalan talon ja hakkasivat talon isännältä kädet poikki.  

Suomi siirtyi Venäjän vallan alaisuuteen vuonna 1809 ja kymmenen vuotta myöhemmin kulki Venäjän keisari Aleksanteri I Kainuun matkallaan Saaresmäen kylän halki. Vierailusta säilyneen muistitiedon mukaan keisarin tulosta oli ilmoittanut ratsulähetti, joka oli ohjeistanut kylän väkeä pitämään koirat kiinni ja pukeutumaan pyhävaatteisiin, kun he tulevat seuruetta katsomaan. 

Saaresmäen halki mutkittelevaa tietä keväällä 2015.

Isojako, joka toteutettiin Kainuussa 1840-1870, selkeytti kruunun ja yksityisten talonpoikien välistä omistusoikeutta. Muutokset eivät olleet Saaresmäellä suuria, sillä kruunu ei omistanut alueella paljonkaan maata. Isojaon jälkeen kylän talojen määrä nousi yhdeksästä neljääntoista. Kruununmetsien myötä tulivat myös metsänvartijatorpat, joista yksi, Honkamäki, inventoitiin kesällä. Torppa on sijainnut Vuolijoen kylän mailla.

Honkamäen metsänvartijatilan kellari.

Saaresmäen kylästä on olemassa muistitietoa 1800- ja 1900-luvuilta. Kylässä on tuolloin asunut eräs hyvin toimelias isäntä, joka on muun muassa perustanut tervatehtaan (joka räjähti) ja rakentanut tammen (jonka ensimmäinen kevätutlva vei) ja myös sillan Vuolijoen yli. Lisäksi kylässä kerrotuissa tarinoissa esiintyvät pirut ja trullit sekä tietäjät Honkanen, Niskan ukko ja Pahaksi Mallaksi kutsuttu muori. Yksi tarinoista liittyy metsäyhtiön mieheen, joka oli särkenyt Niskan ukon linnunpyydyksen. Ukko oli ennustanut, että pyydyksen rikkoja tulisi tunnustamaan tekonsa. Näin tapahtuikin, sillä särjettyään pyydyksen oli metsäyhtiön miehen jalat tulehtuneet rakkuloille, joihin eivät lääkärin linimentit tehonneet. Mies oli mennyt Niskan ukon luokse ja tunnustanut tekonsa. Ukko oli antanut neuvoksi pestä jalat lämpimällä vedellä kolmena iltana peräkkäin ja niin olivat jalat parantuneet.

Saaresmäellä, kuten muuallakin Kainuussa, tervanpoltto on ollut keskeinen elinkeino ja kyläläisillä on ollut lupa ottaa tervaksia kruununmetsistä. Kylässä on myös 1840-1850 -luvuilla toiminut rautasulatto Saaresjoen varrella Hytinkosken kohdalla. Rautaa on perimätiedon mukaan paikalla poltellut Hytin Heikki ja rautaharkot on viety talvella hevosella Salahmin ruukkiin.

Tervahauta Saaresmäen kylässä lähellä Vihotin tilaa.

Sodan jälkeen Saaresmäellä ja Leppikylässä on ollut yhteensä 65 asuttua taloa. Viime kesänä vain muutamassa talossa näytti enää olevan ympärivuotista asutusta suurimman osan taloista ollessa kesäkäytössä tai täysin autioituneita. Osa autioituneista taloista oli päätynyt valtiolle ja pääsin näin tutustumaan tähän yhteen Kainuun vanhimmista asutuista kylistä. Suosittelen kylässä pistäytymistä kaikille, jotka haluavat ajella vanhaa latojen ja riihien reunustamaa mutkittelevaa kärrytietä. Ette tule pettymään.

Leppimäen tilan leivinuuni tuo mieleen mukavia muistoja menneisyydestä. Samanlaisessa uunissa valmistui karjalanpaistit ja -piirakat lapsuuden kesinä. 

Ruunamäen torpasta/tilasta on jäänyt jäljelle muhkea kivistä tehty navetan perustus. Talo on merkitty 1800-luvun karttoihin ja muistitiedon mukaan sitä ovat asuttaneet Karjalaiset ja Pikkaraiset.

Korkeamäellä sijainneen talon jäännös. Vieressä seisseestä ehjästä huussista löytyi ajoittavaa materiaalia - sunnuntain Hesari vuodelta 1990.

- Hanna

Lähteet: 
Jokelainen, Eljas (2005): Perinnetietoa ja muistelmia Saaresmäen, Leppikylän ja Kytökosken kyliltä. 
Tervonen, Päivi (2003): Vuolijoen kulttuurimaiseman kerroksia. Alueelliset ympäristöjulkaisut 316. Kainuun ympäristökeskus.
Väisänen, Heino (1998): Kainuun kansan waiheita vv. 1500-1900. Jyväskylä.

Kun keisari Kainuussa kävi

Vuonna 1819 Venäjän keisari Aleksanteri I teki kiertomatkan Suomen suuriruhtinaskuntaan. Elokuun lopussa hän poikkesi myös muutamaksi tunniksi Kajaaniin. Keisarin kerrotaan hurmanneen matkallaan suomalaisia säätyläisnaisia, joista eräs oli oululainen opettaja, kirjailija ja naiskoulutuksen edelläkävijä Sara Wacklin. Annetaan hänen kertoa keisarin historiallisesta vierailusta.

"Keisari tulee! Keisari tulee! Lempeän, suuren Aleksanterin saamme nähdä täällä!" huusivat perin ihastuksissaan kaikki toisilleen Oulussa, niin vanhat kuin nuoretkin. Kun varma tieto oli saapunut keisarin tulosta maaherranvirastoon ja se ehtinyt levitä ympäri kaupunkia, niin kaikki, joissa oli elämä ja henki, joutuivat ilokseen liikkeeseen, niin eläimet kuin ihmisetkin.

Keisari lähti elokuun 28 päivänä Nissilän majatalosta Iisalmella ruhtinas Volkonskyn ja kapteeni Gripenbergin seuraamana Vuolijoen kylään, missä purjealus ja miehistö odottivat valmiina järven yli menoa varten. Kovalla tuulella tämä matka oli vaarallinen, ja nytkin sattui raivoamaan niin raju myrsky jo ennenkuin keisari astui purteen, että koko hänen seurueensa koetti neuvoa häntä olemaan antautumatta alttiiksi uhkaavalle vaaralle. Mutta Aleksanteri ei luopunut päätöksestään. Hän meni pelkäämättä alukseen ja muut seurasivat mukana. Kahdeksan rivakkaa suomalaista merimiestä tarttui airoihin ja tarmokas kapteeni itse peräsimeen. Viiden peninkulman merimatka suoritettiin kolmessa ja puolessa tunnissa.

Keisari saapui Kainuuseen Vieremän Nissilän kestikievarista. Seurue kulki Haapalankankaan kautta Oulujärvelle ja sieltä veneellä Kajaaniin. Paluumatka tehtiin maitse Lehtovaaran, Vuottolahden ja Saaresmäen kautta takaisin Nissilään ja sieltä Ouluun.

Kun hänen keisarillinen majesteettinsa oli astunut maihin klo 12 päivällä ja armollisesti vastannut kaikkiin maistraatin, papiston ja sinne maihinnousupaikalle ihmetyksissään ja riemuissaan kokoontuneen kansanjoukon kunnianosoituksiin, katseli hän Ämmäkoskea ja putousta sekä Kajaanin linnan raunioita, joita nyt päivän aikana parhaalla tahdollakaan ei voitu koristaa minkäänlaisella kuultokuvalla, vaikka maaherran ensimmäisen käynnin juhlimiseksi täällä sellainen oli laitettu ja koristeltu maaherran suurikokoisilla nimikirjaimilla ja lääninsihteerin niiden alla pienemmillä, kuten hyväätarkoittavat kajaanilaisemme olivat tottuneet ne näkemään lääninhallituksen kuulutusten alla.

Kajaanin rauniolinna.

Linnan raunioilta keisari kiiruhti kaupungin kirkkoon, jossa hän hiljaa ja syvässä ja kaikkia läsnäolevia liikuttavassa hartaudessa rukoili, jonka jälkeen hän kävi raatihuoneella ja sitten majoittui hänelle varattuihin huoneisiin kappalaisentalossa pastori Appelgrenin luona, mikä hauskan rouvansa ja tämän herttaisen, nuoren sisaren neiti Ulla Holmbergin kanssa esitettiin keisarille. Tämä neitonen auttoi sisartaan emännän toimessa keisarille teetä tarjoillen, jossa Aleksanteri iloisena ja leikillisenä oli hänelle apuna, niin että arka impi sai enemmän rohkeutta ja keisari oli sydämestään huvitettu sievän tytön hämmennyksestä ja lapsellisesta ajatustavasta. 

Kun keisari oli jakanut useita armonosoituksia uskollisille alamaisilleen, jotka perin kiitollisina siunasivat häntä kyynelsilmin, lähti hän paluumatkalle seurueensa kanssa. Ensi aluksi hän kulki ratsastamalla, jolloin hän sai käytettäväkseen kaupungissa löytyvän ainoan satulan. Harvoissa paikoissa keisari kuitenkin voi käyttää hevosta raivaamattomien teiden vuoksi. Mutta talojen, joita kuitenkin löytyi harvassa, läheisyydessä kaatuivat puut tehden tilaa rakastetulle hallitsijalle. 

Ensimmäisenä päivänä keisari kulki kaksi peninkulmaa enimmäkseen jalkaisin ja seuraavana päivänä viisi peninkulmaa levähdettyään kolme neljä tuntia talonpojan talossa Lehtovaaran kylässä. Hän saapui myöhään Säräisniemen kylään Paltamon pitäjässä, mutta sieltä hän jatkoi matkaansa vielä samana iltana, ensin neljännespeninkulmaa maalaisrattailla ja sitten viisi neljännestä Nissilän majataloon kuriirirattailla, mitkä eräs vastaantuleva matkustaja tarjosi käytettäväksi. 

Saaresmäen kylän läpi mutkittelevaa tietä, jota pitkin Aleksanteri I matkallaan kulki. Perimätiedon mukaan keisarin matka oli ollut kyläläisille yllätys, josta ratsulähetti oli tuonut tiedon. Lähetin antamien ohjeiden mukaan kylän koiria ei saanut päästää tien vierelle haukkumaan ja kyläläisten tuli pukeutua pyhävaatteisiin tullessaan seuraamaan keisarin kulkuetta. Nykyään tie on nimetty Keisarintieksi.

Koko tuon vaivalloisen vaellusretken kestäessä oli keisari paljon jakanut avustusta köyhille ja sairaille, kohdellut kaikkia tien varrella ja harvassa olevissa taloissa tapaamiaan ihmisiä lempeästi ja ystävällisesti sekä tervehtinyt heitä suomenkielellä. Muutamana päivänä aterioi keisari varattoman talonpoikaistalon siistissä tallissa, kun ei ollut mukavampaa ruokasalia. Elokuun 30 p:nä klo 8 aamulla, hän jatkoi kulkuaan iloisena ja reippaalla mielellä kerääntyneen väkijoukon hänelle yhtenään toivottaessa edelleen onnea ja siunausta.

Monella tapaa historiallinen talli. Kyltti kertoo, että "Tässä tallissa, joka alkuansa oli rakennettuna Haapalankankaan uudistalossa Paltamon pitäjässä Wuolijoen kylässä einehti aikansa korkein hallitsija, meidän armollisin ja hellästi rakastettu keisari Aleksanteri I 28 pnä Elok. 1819 matkustaessaan Kajaanin kaupunkiin." Talli siirrettiin Paltaniemeen kuvakirkon viereen vuonna 1826 ja se on siten myös Suomen vanhimpia, ellei peräti vanhin, kotiseutumuseo.

Keisarin tallin seinät ovat täynnä kaiverruksia. Vanhimmat niistä ovat 1800-luvun lopulta.

Kello puoli yhdeksän illalla elokuun 30 päivänä ajoi keisari Aleksanteri keveissä matkavaunuissa Limingan tullista Ouluun seurassaan ruhtinas Wolkonsky, henkilääkärinsä, maaherra von Born, kapteeni Gripenberg ynnä muita. Äkkiä kuin leimaus kaupunki hohti heti juhlavalaistuksessaan. Suuri, salaperäinen A kirjain hehkui monivärisenä keskellä kuultokuvaa kunniaportin yläpuolella. 

Keisarista saattoi sanoa samaa mitä Julius Caesar on sanonut itsestään: "Hän tuli, hän näki, hän voitti." Siten Aleksanteri valtasi kaikkien sydämet. Hän lumosi ylhäiset ja alhaiset, vanhat ja nuoret. Nekin täällä, jotka tähän asti eivät voineet rukoilla Venäjän keisarillisen perheen puolesta, siunasivat Aleksanterin nähtyänsä koko hänen sukuaan."


Vaikka keisarin matkasta on pian kulunut 200 vuotta, voi historian havinaa edelleen aistia niin mutkaisella ja vanhojen aittojen reunustamalla Keisarintiellä kuin Paltaniemen kirkon vieressä nököttävän tallin edustalla. Tutustumisen arvoisia paikkoja vaikka kesälomalla!

- Hanna

Matkakertomus lyhennettynä teoksesta: 
Wacklin, Sara: Satanen muistelmia Pohjanmaalta ynnä Saara Wacklinin kuoltua julkaistuja pohjalaisia kaskuja. Jyväskylä 1924.