Ensimmäiset päivät maastossa menevät aina
eteensä tuijottaessa ja tasapainoa hakiessa. Ojien yli hypellessä tekee mieli tehdä
ristinmerkki, sulkea silmät ja toivoa parasta. Kävellessä ei voi katsella
ympärilleen, jollei halua löytää itseään purosta, kivenkolosta tai vaakatasosta
mättäältä. Kumisaappaisiin on lisäksi aina talven aikana ilmestynyt jostakin reikä
eikä mukana ole vaihtosukkia. Tätä ensimmäiset kenttätyöviikot ovat, sisäisen vuorikauriin etsintää.
Tasapainon lisäksi
ensimmäisellä viikolla on ehditty etsiä (ja löytää) useita
kulttuuriperintökohteita. Kivikkoisesta puron varresta löytyi pienen saunan
jäänteet ja pitkän hiekkatien päästä yli puolivuosisataa sitten uuteen paikkaan
muutetun maatilan rakennuksia. Jälkimmäinen kohde vaati hieman
salapoliisityötä, jotta vadelmapuskien, paksun heinän ja varpujen alle
kätkeytyneet rakennusten jäänteet saatiin dokumentoitua.
 |
| Uskoisitko, että kuvassa keskellä on saunan jäänteet? |
 |
| Varpujen alle peittynyt vanhan maatilan päärakennus. Oikealla heinän peittämä uunin jäänne. |
Onneksi viikko ei ole
ollut pelkkää kumisaappaiden kärkien tuijottelua, vaan aikaa on ollut pysähtyä
ja katsella ympärilleen. Luonto on tällä hetkellä hienoimmillaan, kun aurinko paistaa,
hyttyset ovat vielä toukkavaiheessa ja lämmintä on juuri sopivasti. Kevään
ensimmäinen suolla tepasteleva kurki on bongattu ja ketunluolasto nähty.
 |
| Toukokuun auringossa kylpevä joenrantamaisema. |
 |
| Luolastossa pesivät ketut. |
Ihmeitä ei yhdessä yössä
tapahdu, joten luvassa on vielä kompurointia ja kylmiä kylpyjä. Mutta kunhan
vähän jaksaa odottaa, saa taas olla itsestään ylpeä, kun ojat, ryteiköt tai
kivikot eivät enää pidättele, vaan matka taittuu vuorikauriin lailla. Ei se
ulkokuori, vaan se sisäinen palo.
- Hanna, Suomussalmi
