Neljän kuukauden maastotyön jälkeen tuntui
siltä, että tervahautoja ja -pirttejä on nähty tarpeeksi. Mahtuuhan joukkoon
paljon muutakin, jokunen kivikautinen asuinpaikka, pyyntikuoppajärjestelmiä ja
kaikenlaista pikkukivaa. Mutta: mitähän tuolla näkyy... taas tervahauta.
Jotain muuta, please!
Ja tulihan se.
Arvatkaapas mikä tämä on. Ei ole linnanrauniota.
Tässä on edellisen pikkuserkku, kauan
kadoksissa ollut Juoperin kalkinpolttouuni. Se löytyi hyvin maastoutuneena
valtion maalta noin sata metriä oletetusta sijaintipaikasta.
Perhon, Alajärven ja Vimpelin rajaseutu on
aika mielenkiintoinen. Aivan alussa säikähdin: huh, onko tuolla satanut
lunta??? Kallioperä se vain oli, siis
kalkkikiveä. Eikä enää ollut loputtomia mäntymetsiä, vaan laajoja eri tyyppisiä
lehtoja.
Kun suunnistin peruskartan avulla, huomasin
että silloin alueella liikkunut maanmittari on ilmeisesti myös kärsinyt
tervahautasyndroomasta: monesta kohdasta, johon oli merkitty tervahauta, löytyi
joko isoja miilunpohjia tai
kalkinpolttouuni.
Hieman pohjoisempana kohokohtana olivat vanhat
pitäjien ja läänien rajakivet, joista osa on voitu määrittää runsaan
arkistotyön jälkeen. Kuvassa Jääkolun pyykki, joka lienee Hermelinin kartan
perusteella vuonna 1776 perustetun Vaasan läänin rajakivi.
Vielä 10 maastopäivää jäljellä, jännitys
tiivistyy...
- Hans-Peter,
Haapajärvi
