maanantai 20. huhtikuuta 2015

10 000 vuotta ja 10 000 suojeltua kohdetta

Kulttuuriperintömme alkoi muodostua heti jääkauden jälkeen ja sen muodostuminen jatkuu edelleen, sillä metsiin jää koko ajan ihmisen jäljiltä erilaisia merkkejä. Ne liittyvät muun muassa asumiseen, työntekoon, elinkeinoihin, kulkemiseen, sotiin, uskomuksiin ja jopa harrastuksiin.


Asutuksen jäännöksiä vaaran laella Lieksan Ruunaan suunnalla. Paikka lienee jäänyt autioksi noin 1960-70 -luvuilla.

Historiallisella ajalla autioituneisiin asuinpaikkoihin kytkeytyy monesti pellon raivauksessa syntyneitä kiviröykkiöitä tai maatalousrakennusten jäännöksiä ja umpeenkasvavia kulkureittejä.

Vähintään keskiajalta polveutuvan Kyrönkankaan kesätien kulkua Kauhanevalla. Tiepohjaa on vahvistettu jossain vaiheessa puunrungoilla, joiden päitä nousee siellä täällä tien pinnan läpi. Muinainen valtatie on hiljennyt kansallispuiston halki kulkevaksi pyörä- ja patikointireitiksi.

Metsien kulttuuriperinnön kartoittamisessa on alkamassa kuudes ja viimeinen kenttäkausi, jonka jälkeen työ on tehty. Olemme kartoittaneet valtion talousmetsistä yli 10 000 kohdetta, joiden aikahaarukka on liki 10 000 vuotta. Lähes kaikkialta metsistämme löytyy merkkejä ihmisen toiminnasta ja osa merkeistä on ikivanhoja, osa nuorempia. Miten näitä sitten voidaan suojella niin, että ne säilyvät tuleville sukupolville. Miten kunnioitamme tätä rikasta ja ainutkertaista kulttuuriperintöä?

Ensimmäiset ja tärkeimmät askeleet suojelussa on tehty, kun metsien kulttuuriperintö on inventoitu. Inventointien perusteella tiedämme minkälaista kulttuuriperintö eri puolilla Suomea on ja missä se sijaitsee. Olemme projektin alusta lähtien kouluttaneet ja ohjeistaneet sekä Metsähallituksen suunnittelijoita ja metsureita että alihankintaketjun toimijoita. Koulutuksissa on opetettu tunnistamaan kohteet maastossa ja toimimaan niiden suhteen oikealla tavalla kaikissa metsien käsittelyn vaiheissa. Nämä ohjeet on sisällytetty myös metsätalouden ympäristöoppaaseen ja henkilöstölle on jaettu mukana kulkevat kenttäohjeet, jotka on laadittu yhteistyössä Museoviraston ja muiden alan toimijoiden kesken. 


Metsähallituksen työntekijät kulttuuriperintökoulutuksessa Rovaniemellä. Päivi Tervonen kertoo metsien rakennetusta kulttuuriperinnöstä. Metsähallitus huomioi metsien käsittelyssä  kulttuuriperinnön paljon laajemmin kuin lait ja asetukset edellyttävät.

Arkeologi, harjoittelija ja metsuri dokumentoimassa puromyllyn paikkaa. Kohdetiedot tallennetaan Metsähallituksen tietojärjestelmään, josta löytyvät paikkatiedon lisäksi kohdekuvaus ja kuvat.

Suunnittelija merkitsee toimenpidealueella sijaitsevan kulttuuriperintökohteen sinisin nauhoin, jotta puunkorjuussa osataan varoa kohdetta.

Tervahauta, jonka päältä puusto on poistettu. Kohteen kohdalle jätetään pitkät kannot, jotta se erottuu maastossa metsien käsittelyn kaikissa vaiheissa.

Mitä nämä ohjeet sitten konkreettisesti ovat? Kulttuuriperintökohteiden suojelun lähtökohtana on tietenkin se, että kohteet säilyvät vaurioitumattomina. Kulttuuriperintökohteen päältä ei saa ajaa, sitä ei saa muokata eikä sen päälle saa kasata puuta tai hakkuujätettä. Jotta vaurioilta vältytään, on erittäin tärkeää, että kohteen päällä kasvava puusto poistetaan, sillä juuriston aiheuttamat vauriot tai myrskyssä kaatuneen puun repäisemä maakerros voi hajoittaa kohteen rakennelmia ja kerrostumia pahoin. Puunkorjuun yhteydessä kulttuuriperintökohteen merkiksi pyritään jättämään pitkät kannot, jotta kohteen havaitseminen jatkossakin on mahdollista jopa vuosikymmenten ajan. Samalla hakkuualueelle jää myös hieman enemmän mahdollisuuksia lahopuun syntymiselle. 

Puuston poistolle on kuitenkin olemassa selvä poikkeus. Vanhojen kulkureittien osalta on jätettävä riittävä suojavyöhyke siten, että reitin polkumaisuus säilyy. Nämä määritykset on annettu vanhoja kulkureittejä koskevassa toimintaohjeessa, joka sekin on laadittu ja yhteisesti hyväksytty yhteistyössä Museoviraston ja muiden alan toimijoiden kesken.


Metsissä risteilevien polkujen ja kärryteiden ikää ei aina helposti tule arvanneeksi tai edes miettineeksi. Ne saattavat kuitenkin olla jopa tuhatvuotisia kaukoreittejä tai lähialueen kyliä ja taloja yhdistäviä verkostoja. Yllä olevan kuvan kaltaisessa paikassa tajuaa heti, että kyseessä on vanha tie, sillä se yhdistyy kauniisti ympäröiviin vanhoihin rakennuksiin. Kuva on Evon retkeilyalueelta vanhan kruununtorpan alueelta, joka nykyisin on yksityisomistuksessa.

Valtion talousmetsien neljän miljoonan hehtaarin inventointiurakka alkaa siis olla loppusuoralla ja yhteisten metsiemme kulttuuriperinnön tulevaisuus vaikuttaa turvatulta. Metsähallitus hallinnoi kuitenkin vain noin kolmannesta Suomen metsäpinta-alasta. Yksityismetsiä on kaksi kolmasosaa ja käytännössä niiden kulttuuriperintö on täysin inventoimatta ja siten suuren tuhoutumisriskin alainen. Yksityismetsät painottuvat Oulun eteläpuolelle alueille, joilla vanha maanviljelysasutus kylineen, peltoineen ja lähimetsineen sijaitsee. Näillä alueilla kulttuuriperintökohteita on varmasti paljon enemmän kuin valtion metsissä, jotka yleensä sijaitsevat asutukseen nähden takamailla. Voitaisiinko yksityismaillakin seurata Metsähallituksen esimerkkiä siinä, kuinka yhteisen kulttuuriperintömme suojelemiseen tulisi suhtautua?

- Jouni