maanantai 9. maaliskuuta 2015

Juice ja Elvis Haapakeitaalla

Autioituneet talot ja pihapiirit ovat varmaankin koskettavimpia paikkoja, joita kulttuuriperintöinventoinneissa voi kohdata. Menneiden vuosikymmenten elämä tulvahtaa vastaan kun astuu autioituneen talon sisään. Tässä kurkistellaan Siikaisten Haapakeitaalla sijaitsevan autioituneen maatilan päärakennukseen ja sen ympäristöön. Aikanaan perille on päässyt autolla, mutta nykyään kulkuyhteys suon keskellä sijaitsevaan metsäsaarekkeeseen on umpeutunut tavallisella autolla kulkemattomaksi.  Keitähän täällä asui ja mihin he lähtivät?




Päätin aloittaa tutkimukset villiintyneen kasvillisuuden keskellä kohoavasta päärakennuksesta. Sisäänpääsyn hidasteena oli lukittu ulko-ovi, mutta keplottelin itseni sisään kuistin rikkoutuneen ikkunan kautta. Sisälle päästyäni huomasin, että kuistin ja talon välissä oli vielä yksi ovi, jonka takaa kuului outoa ääntä. Hamusin varovasti käsiini tavaraläjästä löytämäni ruostuneen kirveen ja avasin oven henkeäni pidätellen, lieneekö siellä vaikka vihainen mäyrä? Vaan huh huh, ketään ei näkynyt oven takana, mutta ääni tulikin ullakolta, jonne johtivat ainoastaan harmajat tikapuut. Kirves kädessä lähdin nousemaan tikkaita.




Pääsin ullakolle tavarapaljouden keskelle. Rikkinäisen ikkunan edessä oli tuulessa heiluva verho ja sen raoista pyrki pikkulintuja ullakolle, ehkäpä kärpäsiä syömään. Tuo ihmeellinen ääni lähti lintujen siipien räpinästä ja törmäilystä ehjiin ikkunalaseihin ja heiluvaan verhoon. Laskin kirveen ullakon lattialle ja aloin tutkia ympäristöä. Kasoissa oli vanhoja koulukirjoja ja vihkoja, joista näki keitä talossa oli asunut. Ullakon jälkeen lähdin tutkimaan alakertaa.


Juankoski here I come. Nuori Juice Leskinen Suosikin keskiaukeamalta. Ajoittuu 1970 -luvulle. Juliste on tuttu omasta lapsuudestani erään kaverini autotallin seinältä.


Tuvan uuni ja liesi sekä ompelukone. Matotkin vielä lattialla.


Näkymä keittiöön.


Elvis, Tupelo, Missisippi lähes elävänä Haapakeitaalla. Elvis elää Haapak....




Oli aika siirtyä sisätiloista ulos. Tuntui siltä, että olin jo kylliksi viipynyt jonkun toisen kodissa. Kaikesta näki, että aikanaan tässä oli asunut perhe ja paikka oli tulvinut elämää. Nyt luonto oli ottamassa ihmisen hetkeksi valtaamaa paikkaa takaisin.




Talon ympäristössä oli umpeenkasvavia peltoja ja niittyjä, ehkä laitumiakin. Kiertelin aluetta ja kuvasin sekä dokumentoin kaiken näkemäni. Oli aika lähteä pois, syyspäivän hämärtyessä. Tuskin enää tänne palaisin. Palasivatkohan hekään?