tiistai 3. helmikuuta 2015

Salvosrakenteet

Metsien kulttuuriperintökohteista suuri osa liittyy metsässä asumiseen. Usein metsien asunnot tehtiin väliaikaista olemista varten ja vaatimattomimmat asumukset ovat maakuoppia, joiden reunoille kuopan maat on kasattu seiniksi ja seinien päälle on pyöreistä puista tehty katto. 

Kämppälaki tuli voimaan 1920-luvulla ja se velvoitti rakentamaan savotoille kunnolliset asuintilat, jotka luonnollisesti tehtiin hirsistä. Lapissa poromiehet rakensivat porokämppiä erotusaitojen yhteyteen ja uittoväylille tehtiin uitonpirttejä. Niittytaloudessa tarvittiin sekä asuinrakennuksia että latoja. Myöhemmin metsiin on rakennettu vapaa-aikaan liittyviä metsästys- ja kalastusmajoja sekä piilopirttejä. Kaikkea metsärakentamista yhdistää kuitenkin runsas salvosrakenteiden käyttö. Tiettömien taipaleiden takana luonnollisin rakennustarve oli pyöreä honka, josta salvamalla saatiin paitsi asuintilat, myös monta muuta rakennetta.


Yksinkertaisin salvostyyppi on niin sanottu koirankaulasalvos, jossa puuhun on veistetty alapuolelle seuraavaa hirttä varten salvos. Koirankaulasalvos oli nopea tehdä ja sitä käytettiin etenkin sivurakennusten ja kylmien tilojen rakentamiseen, joiden ei tarvinnut olla tiiviitä. 


Karhunloukun jykevää koirankaularakennetta Kittilässä.


Harvinaisempaa oli tehdä salvos veistämällä kolo puun yläpuolelle.


Molemminpuolinen salvos ja hirsien varaus teki rakenteesta tiiviin. Hirsien välissä käytettiin riiveenä kunttaa.


Niittyladot tehtiin ohuista pyöröpuista ja salvokset jätettiin tarkoituksella harvaksi. Puiden välistä käynyt ilmavirta kuivatti heiniä ja esti homehtumisen. 


Ladon seinärakenne salvettiin alaspäin kapenevaksi, jotta vesi ei päässyt juoksemaan hirsien välistä sisään.


Poroaidoissa salvamista tehtiin vain sen verran, että rakenne pysyi paikallaan ja aita saatiin rakennettua mahdollisimman korkeaksi. 


Poroerotusaidan keskusosa eli kirnu tuettiin ulospäin ojentuvilla tukipuilla.


Suurissa kämpissä väliseinät tehtiin myös hirsistä ja salvoksien päät tulevat tässä Rovaniemen kämpässä päädyn ulkopuolelle. Vintti on yhtenäinen tila. Myöhemmin kämppiin rakennettiin usein laudasta eteisiä. 


Rovaniemen Kuohungin pääkämpässä yläosa ja jalka on laudoitettu. Hirsiseinät on tuettu pystypuilla, jotka on surrattu pulteilla seinän läpi.


Saunojen seinät tehtiin tiiviiksi veistetyistä hirsistä, joiden nurkkiin tehtiin lohenpyrstösalvos. 


Kämpät on useimmiten rakennettu suon reunaan, jossa on lähde. Myöhemmin rakennettiin myös hirsisalvoskaivoja, joiden rakenne on tiivis.


Erityisosaamista vaativat uittopatojen arkkurakenteet, joiden keskusosa täytettiin kivillä. Salvosrakenteen tuli kestää veden painetta ja virtauksia.


Salvostekniikkaa käytettiin myös sodassa. Kuvassa Rovaniemen juoksuhauta- ja korsurakenteita.


Hyviä hirsiä on kierrätetty joskus useampaankin kertaan. Kämpät saatettiin purkaa ja siirtää savottojen mukana. Kuvassa Rovaniemen Saittajärven kalakentän rakennus, jonka hirret ovat peräisin vanhemmasta rakennuksesta.

 
Porojen räkkäsuojat eli liemut on useimmiten tehty kämppien vanhoista hirsistä. 


Porokämpän uudelleen pystyttämisen yhteydessä kunttariive on korvattu lasivillalla. Seinäkirjoitusten perinne on kuitenkin jatkunut katkeamatta. 


Myöhemmin salvostyypit monipuolistuivat ja varsinkin vapaa-ajan rakennuksissa esteettiset seikat tulivat tärkeiksi. 


1800-luvulta olevan poroaidan salvos Kittilässä uhmaa aikaa. 

- Taisto