sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Suo säilyttää salojaan

Kun ajattelee kulttuuriperintöä, ei suo tule ihan ensimmäisenä mieleen sen sijaintipaikkana. Ehkäpä juuri siksi projektissamme on inventoitu metsätalousmaiden lisäksi myös kitu- ja joutomaita, joihin suot metsätaloudessa lasketaan. Katsotaan, onko siellä mitään ja siellähän on!

On sanottava, että suot eivät ole helpoimpia inventoitavia ja tottumattomalle ne voivat olla vaarallisiakin, nimittäin:


Suo upottaa! Inga Nieminen tutkimassa Sodankylän suota jossain Lokan länsipuolella.


Paarmapaljoutta Sodankylän inventoinnissa. 


Tätä niittylatoa inventoitaessa ei voinut pysähtyä hetkeksikään, muuten vajosi jänkään.  Vetiset suot olivat haluttuja niittytalouskohteita, koska niillä saraheinä kasvoi parhaiten. Niitettäessä käytettiinkin usein suksia.


Niin lähellä ja niin kaukana. Tähän tutkija tie tyyssäsi.


On soita toki käytetty kulkureittinäkin. Tässä kuvassa pitkospuut johtavat Posiolla Mäntyjoen uittopadolle.


Keväällä suot ovat jäässä ja kävely kovalla pohjalla on kepeää.


Lapin jängillä etäisyydet ovat omaa luokkaansa. 
 

Pitkospuut ovat säilyneet suon sisässä.


Heinähaasion puut ovat maanpinnalta lahonneet, mutta suon sisällä tolppien päät ovat kuin vastahakatut.


Suoturvetta käytettiin myös rakenteissa. Kuvan turveseinä on Rovaniemen erään tukkikämpän kellarin seinää.

 
Ranualla rämeen turve oli kerätty tervahautojen katteeksi.


Tukkisavottojen kämpät rakennettiin usein suon tai järven tuntumaan. Suurin syy tähän oli veden saanti. Lähimpänä vesilähdettä sijaitsi sauna, johon vesi oli kannettava.  Lähde eli hete Kittilässä sijaitsevan tukkikämpän vieressä. Lähteistä noudettiin vesi ja kylmässä vedessä myös säilytettiin pilaantuvia elintarvikkeita. 


Kämpän sauna sijaitsee tyypillisesti suon reunassa. Tämä sauna on osittain palanut.


Vesihämähäkki tervehtii yksinäistä jängän kulkijaa.

-Taisto