keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Mitä ihmettä, kiviä kasoissa!

Toukokuun viimeisellä viikolla päästiin täällä Kemijärvelläkin maastoon. Viikon aikana tulikin nähtyä ne tyypillisimmät kohteet, joihin kulttuuriperintöinventoinnissa täällä pohjoisessa törmää: nimittäin metsätyökämpät, poroaidat ja pyyntikuopat. Viikkoon mahtui myös muutakin, sillä aloitin maastotyöt helpoimman kautta ja kävin aivan alkuun tarkastamassa muutamia tunnettuja kiinteitä muinaisjäännöksiä. Innokkaimmin näistä odotin näkeväni kalapatsaan, jonka Hannu Kotivuori oli dokumentoinut vuonna 1989. Aikoinaan kalapatsaita on ollut runsaastikin pitkin kalaisten järvien rantoja, mutta nyttemmin ne ovat suurimmaksi osaksi tuhoutuneet. Näin on ilmeisesti käynyt myös tuolle Kotivuoren havaitsemalle patsaalle, sillä en sitä enää löytänyt. Todennäköisesti se on vuosien saatossa kaatunut ja maatunut olemattomiin. Kesän yksi tavoitteistani onkin nähdä edes yksi edelleen pystyssä oleva kalapatsas, Naarmankairassa niitä kuulemma vielä on mahdollista nähdä. Tuolle alueelle suuntaan kuitenkin vasta heinäkuun puolella.

Mielenkiintoisimpia kohteita viime viikolta olivat kuitenkin kolme kivilatomusta, jotka kävin tarkastamassa. Kivilatomukset tuovat mieleen rajamerkit, mutta niiden sijainti oli kummallinen. Mielikuvahan rajamerkkien osalta on se, että ne sijaitsevat korkeilla ja avarilla paikoilla, josta ne näkyvät kauaksikin. Hiipanniemellä latomus oli kuitenkin pystytetty rinteeseen lähelle kivikon laitaa niin, että se oli ennemminkin suojassa kuin näkyvillä. Latomuksen kaakkoispuolella rinne nousi jyrkästi ylöspäin ja sen ympärillä oli isoja kivenlohkareita.


Hiipanniemen kivilatomus erottuu juuri ja juuri puiden takaa.

Lähempää latomus erottuukin jo paremmin. Taustalla siintää Kemijärvi.

Toinen kivilatomus sijaitsi Muljuksen kaakkoisrinteellä. Tämä oli helppo löytää, sillä alueella oli tehty hakkuu, ja maasto oli avaraa. Latomus oli rakennettu ison ja tasaisen kivenlohkareen päälle kauniiksi keoksi. Myös muut viime viikolla havaitut latomukset oli rakennettu lohkareiden päälle ja näin latomukselle oli saatu vähällä vaivalla tukeva pohja ja lisää korkeutta.


Kivilatomus Muljuksen rinteessä.

Paikanselän latomus olikin hieman hankalampi tapaus. Se oli sijoitettu Paikanselän länsipuolelle jontkan pohjalla olevan matalan harjanteen päälle. Vieressä rinteellä olisi komeat avokallioalueet, jossa latomus erottuisi selvästi, mutta jostain syystä paikaksi on valittu huomaamattomampi kohta. Kahdessa edellisessä kohteessa latomukset olivat säilyttäneet hyvin muotonsa, mutta täällä Paikanselässä kiveys oli osin hajonnut.


Paikanselän latomus.

Aluksi pidin näitä latomuksia rajamerkkeinä, mutta ne eivät sijaitse millään tunnetulla rajalla – ei kuntarajoilla tai vanhalla Lapin ja Lannan rajalla. Paikallisoppaanani kulkeva metsuri muisteli lukeneensa jostain, että täälläpäin oli 1900-luvun alussa kulkenut porukoita rakentamassa näitä latomuksia. Kun tarpeeksi asiaa kaivelin, niin löysin tiedon, jonka mukaan tällaisia kivilatomuksia on käytetty maantieteellisen kartoituksen sidemittauksessa ja ne on pystytetty 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. KMO-inventoinneissa näitä ns. koonillisia latomuksia on dokumentoitu aiemminkin mm. Rovaniemeltä. Koonillisista kivilatomuksista, rajamerkeistä ja muista kiviröykkiöistä on Taisto Karjalainen kirjoittanut artikkelin, joka on ilmestynyt Muinaistutkijassa 2/2013. Metsässä jokainen uusi päivä on mahdollisuus oppia jotain uutta!

- Piritta