tiistai 18. maaliskuuta 2014

Niityt ja niittyladot

Inventointimme kohdistuu pääasiallisesti metsätalouskäytössä oleviin metsiin, mutta myös osaan niin kutsutuista kitu- ja joutomaista. Nämä metsätaloudellisesti huonosti tuottavat maat ovat pääasiassa soita, kivirakkoja ja kallioita. Vaikka nykyään nämä maat ovat metsätalousmielessä huonosti tuottavia, olivat ne aikanaan aivan jotain muuta. 

Nykyisiä kitu- ja joutomaiksi laskettuja suomaita käytettiin aiemmin niittyinä, joista korjattiin karjalle talvirehu. Kaskiviljely oli hiipunut 1800–luvulle tultaessa ja sen loppumista edistivät etenkin isojako ja Metsähallituksen perustaminen vuonna 1859. Metsähallitus näet perustettiin hoitamaan ja suojelemaan kruunun metsiä, joiden tila oli huolestuttava osittain juuri kaskeamisen johdosta. Kaskeamisen jälkeen siirryttiin peltoviljelyyn, mutta pelloilla viljeltiin pääasiassa viljaa. Karjan talviruokinta oli järjestettävä muilla keinoin ja siihen kelpuutettiin peltoja huonommin tuottavia alueita, kuten suomaita. 

Vaikka isojako ja Metsähallituksen perustaminen selkeyttivät maiden omistussuhteita, jäivät niittymaat ja niiden nautintaoikeudet joissakin tapauksissa epäselviksi. Pääasiallisesti niityt kuuluivat talollisille, jotka jopa myivät tai vuokrasivat omistus- ja nautintaoikeuksiaan torppareille, mutta niittyjä saatettiin myös käyttää vuorovuosin ja joskus omistusta ei kyetty ollenkaan määrittämään. Tuohon aikaan niityt olivat halutumpia kuin metsämaat, mikä näkyy edelleen nykyisessä maanomistuksessa, sillä usein valtion omistaman metsämaan sisällä on kitu- ja joutomaata, joka on yksityisomistuksessa. 


Niittylato Sodankylässä

Niittyjä oli muutamia eri tyyppisiä riippuen siitä, pitikö suo muuttaa niityksi vai kerättiinkö heinä suoraan suolta. Notkoniittyjä tehtiin veden vaivaamille alueille, joiden heinän kasvua edistettiin tulvittamalla. Aukeilla neva- ja lettosoilla sekä etenkin Lapin suurilla aapasoilla olivat puolestaan suoniityt yleisiä. Niitä ei tarvinnut erityisesti perustaa eikä hoitaa, vaan niistä korjattiin heinä. Suoniityt olivat huonotuottoisia eikä niistä useinkaan voitu korjata satoa joka vuosi. Niittytalouteen kuului niittytyypistä riippumatta aina kiinteästi ladot sekä niiden lisäksi suovat, haasiot, niittypadot ja saunat.


Suova


Niityltä kasattu heinä koottiin suoviin, joiden pohjalle asetettiin puiden vesoja tai riukuja, jotta alimmaiset heinät eivät kastuisi. Suovan keskellä oli pitkä keskuspuu, jonka ympärille heinät koottiin. Keskuspuita saattoi olla useampiakin riippuen suovatyypistä. Reunoille asetettiin metrin mittaisia keppejä, jotka tukivat rakennelmaa ja estivät heinien painumisen. 


Heinäsuovan pohja Kittilässä














Haasio eli haasia


Heinät saatettiin koota myös haasioon, mikä oli yleistä varsinkin Lapin aapasoilla. Haasiossa oli pitkittäisriukuja, jotka oli kiinnitetty allekkain suohon iskettyjen pystypuiden varaan. Myöhemmin pitkittäisriu´ut korvattiin rautalangoilla.
 

Heinähaasio Inarista

Rovaniemeltä kartoitetusta haasiosta näkyy suon pinnalle vain lahonneita pystypuita.

Yksi haasion pystypuista nostettuna suon pinnalle. Suohapot ovat säilyttäneet alaosan täydellisesti.

Pystypuun alaosasta voi lukea puun vuosirenkaat.

Niittypadot


Rehun tarpeen kasvaessa niittyjen heinäntuotantoa pyrittiin edistämään. Järvien pintoja laskemalla saatiin uutta viljelyalaa ja tätä varten perustettiin kylien yhteisiä järvenlaskutoimikuntia, joiden toimintaa kannustettiin myös valtion taholta. Purojen varsiin tehtiin myös niittypatoja, joilla tulvitettiin rantoja tai laajojakin suoalueita.


Kaivosoja Taivalkoskella on 200 metriä pitkä Peräsuon tulvittamiseen tehty kanava, jossa on niittypato.

Peräsuon reunasta löytyi kahdesta puusta tehty lautta eli kopukka, jolla heiniä kuljetettiin ojan yli.

Paiseniitty saattoi olla koko kylän yhteinen yritys, jota tulvitettiin niittypadolla. Sana paiseniitty tulee veden paisuttamisesta puronvarsiniitylle. Niitty jaettiin osallistuneiden kesken palstoihin, jotka merkittiin suohon lyödyillä tolpilla.

Taivalkosken Peräsuon paiseniitystä nostettu rajamerkkitolppa. Soille rajoja merkittiin kolmella tolpalla, joita kutsuttiin kolmeksi veljekseksi. Keskimmäinen tolppa oli pisin.

Taivalkosken Peräsuon niittyaukealla näkyi ainakin kahdeksan palstojen rajamerkkiä.



Niittysaunat


Niityllä saatettiin työskennellä useita viikkoja kaukana asutuksesta ja silloin yövyttiin niittysaunassa.
 

Taivalkosken Peräsuon ja Saunasuon välissä on niemi, jonka nimi on Saunasaareke. Niemestä löytyi niittysaunan seinän ja tulisijan jäännökset.

Toinen niittysaunan jäännös Taivalkoskella.

Niittyladot


Heinä säilöttiin niityllä sijainneisiin latoihin. Niitä löytyy usein useampiakin samalta niityltä. Ladot on tehty taidokkaasti ja niistä löytyy monia hienoja yksityiskohtia, kuten oven saranoita ja jopa vitsapunoksia. Latojen seiniin on lisäksi usein kirjoitettu nimiä ja vuosilukuja. Muutamista ladoista on löytynyt myös ilmeisesti ihastumiseen tai rakastumiseen liittyviä kirjoituksia.


Heinälato Taivalkoskella.

Ladon seinään oli kaiverrettu nimi Heikki Väisänen.

Nimen lisäksi seinään oli kaiverrettu vuosiluku 1949.

Niittyladon oven sarana Rovaniemeltä

Taidokasta vitsapunontaa Taivalkoskella sijaitsevassa ladossa.

Niittyladon oven pieletkin oli sidottu vitsaksin.

Vitsapunos kestää aikaa.

Taivalkosken niittylato oli helppo ajoittaa, sillä ladon päätyhirsi löytyi suosta kellallaan. Päätyhirteen on veistetty vuosiluku 1911.