tiistai 14. tammikuuta 2014

Myyräntyötä Vienan reitillä

Arkeologin työ on parhaimmillaan melkoista myyräntyötä, jossa kaivaudutaan kerros kerrokselta yhä syvemmälle historian syövereihin. Aina sitä ei tarvitse tehdä maastossa, vaan se onnistuu myös kahvikuppi kädessä sisätiloissa. Vienan reitin kohdalla kävi juuri näin.

Vienan reitiksi kutsutaan satoja vuosia vanhaa kauppatietä tai reitistöä, joka on kulkenut Oulujärveltä Hyrynsalmen kautta Arkangeliin saakka. Reittejä on ollut useita Vienan Kemin ja Oulun välillä. Suomussalmella Vienan reittiä on inventoitu ja suojeltu 28 km verran Vängänkylästä Viiankiin. Vienalaisten kauppiaiden ja laukkukauppiaiden lisäksi poluilla ovat 1800-luvulla kulkeneet muun muassa Elias Lönnrot ja  I. K. Inha matkoillaan Vienan laulumaille. Lönnrotin Vienan alueelta keräämistä runoista syntyi myöhemmin Kalevala. Reitin käyttö hiipui 1900-luvun alussa loppuen alkuperäisessä tarkoituksessa 1920-luvulla Suomen itsenäistyttyä ja rajojen sulkeuduttua. Polkuja ja teitä käytettiin kuitenkin vielä sotatarkoituksissa toisen maailmansodan aikana.

Vienan reitti on kartoitettu Vängänkylästä Viiankiin Kainuun silloisen ympäristökeskuksen toimesta vuonna 2004. Lisäksi se on inventoitu Kainuun Museon inventoinnissa vuonna 2007. (Kuva 1) Osa reitistä kulkee metsätalousmaiden läpi ja sitä on näiltä osin inventoitu viime kesänä. Kuten kaikkien vanhojen kulkureittien kohdalla, myös Vienan reitti on vuosien ja vuosisatojen saatossa osin tuhoutunut ja sitä on paikoin vaikea seurata maastossa. Tämän takia päätin asemoida Kansallisarkistosta tilatut vanhat metsätalouskarttasarjat 1800-luvun puolivälistä 1930-luvulle saakka uusien päälle ja katsoa, paljastuisiko niistä jotakin uutta. Ja paljastuihan niistä.

Kuva 1. Vienan reitti vuoden 2004 Kainuun ympäristökeskuksen johdolla tehdyn kartoituksen perusteella

Metsätalouskarttasarjasta vanhimpaan vuosien 1860-1902 yhdistelmäkarttaan, jossa vanhin osa perustuu isojakokarttoihin, oli merkitty tie, joka kulkee Koljatin-, Kevätti- ja Kivi-Kevättijärvien eteläpuolitse aina Viiankiin saakka (kuva 2). Voisiko tämä olla Vienan reitti?

Kuva 2. Vuonna 1860-61 tehdyssä karttapohjassa näkyy reitti, joka kulkee samoilla kohdin kuin vuonna 2004 inventoitu polku.

Asemoituani kartat ja digitoituani kartalla kulkevan polun oli aika katsoa kuinka lähelle toisiaan uusi ja vanha polku menisivät. Tulos oli mahtava! Polut kulkevat lähes identtisinä suuren osan matkasta (kuva 3). Koljatinjärven ja Kevättijärven välissä 1800-luvun kartan reitti kulkee hieman etelämpänä kuin myöhemmin inventoitu. Lisäksi Viiangin päässä reitin kulku on hieman eri, mutta se voi johtua myös kartan asemoinnista. Viimeinen osuus Viiangissa rajan yli on jälleen lähes identtinen.


Kuva 3. Tummanruskealla inventoinnissa 2004 kartoitettu reitti ja vaaleansinisellä vanhasta metsätalouskartasta digitoitu reitti.

Pääreitti oli nyt osin paikannettu, mutta vanhat kartat tarjosivat myös jotain uutta. Vanhan kartan reitin osuus Aittojärveltä Hyryn kautta Malahvianvaaraan näytti eroavan vuonna 2004 kartoitetusta (kuva 4). Toisin kuin nykyisessä reitissä, joka lähtee Aittokankaalta itään, 1800-luvun kartassa tie kaarsi Aittokankaan jälkeen koilliseen haarautuen ainakin kahdeksi eri tieksi, joista toinen jatkui Aittojärven rantaan ja toinen etelään Hoikkaselän rantaan. Hoikkaselän rannassa polku puolestaan erkani itään ja länteen meneviksi haaroiksi, jotka molemmat johtivat silloisille kruununmetsätorpille. Tämä etelään Hoikkaselän rantaan johtava tie näkyy vielä 1974 peruskartassa, mutta ei enää nykyisessä peruskartassa.


Kuva 4. Ahvenvaarassa reitit eroavat toisistaan. Vuonna 2004 kartoitettu reitti (1.) jatkuu suoraan itään, vanhassa kartassa tie kaartaa koilliseen (2.), jossa se haarautuu Aittojärvelle ja Hoikkaselälle (3.) johtaviksi teiksi.

Edellä mainittua 1860-luvun karttaan perustuvaa pohjoisempaa reittiä ei voinut seurata Savilahden rantaa pidemmälle, sillä Malahvianvaaran ympärysmaat ovat kuuluneet Vuokin jakokunnan maihin eivätkä siksi näy kartassa. Avuksi tulivat vuosina 1926 ja 1938 tehdyt metsätalouskartat, joihin oli merkitty tiet kyseisellä alueella.

Tie jatkaa 1920- ja 1930-luvun kartoissa Savilahden rantaa itään nousten Aittojärveä myötäillen harjun päälle. Vuonna 2004 kartoitettu reitti ja tämä 1920- ja 1930-lukujen kartoissa näkyvä reitti kohtaavat taas Kapeaselän rannalla, josta ne jatkavat samaa matkaa Porraslammen itäpuolelle saakka. Siellä 1920- ja 1930-lukujen kartassa näkyvä tie kaartaa suoraan pohjoiseen Hyrylle ja yhdistyy idässä Syntisenkankaalla 1800-luvun kartassa näkyvään tiehen, kun taas 2004 kartoitettu reitti jatkaa itään Hyryn eteläpuolitse. (Kuva 5) Tämä Hyryn eteläpuolitse kulkeva polku on merkitty sekä vuoden 1974 karttaan että nykyiseen peruskarttaan, mutta vanhemmista kartoista se puuttuu. Reitit kohtaavat uudestaan myöhemmin Syntisenkankaalla. 


Kuva 5. Aittojärven ja Malahvianvaaran välissä kulkeneet tiet 1800-luvun puolivälistä 1930-luvulle saakka. Numero 1 on vuonna 2004 kartoitetu Vienan reitti. Numero 2 on 1860-luvun kartassa näkyvä reitti siltä osin kuin se eroaa vuoden 2004 inventoidusta. Numero 3 on 1926 ja 1938 talouskartoissa näkyvä tie. Numero 4 on 1800-luvun kartassa näkyvä reitti, joka kulkee 2004 kartoitetun Vienan reitin kanssa samaa linjaa.

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Onko vuonna 2004 inventoitu reitinosa vanhempi kuin nämä kartat, onko reitti ollut olemassa, mutta se on jäänyt pois käytöstä ja kartanpiirtäjä on piirtänyt vain uuden reitin, onko toinen reiteistä kesä- ja toinen talvireitti vai onko reitti kenties syntynyt vasta myöhemmin? Kysymyksiä on tässä vaiheessa enemmän kuin vastauksia. Mielikuvituksen laittaa kuitenkin liikkeelle se havainto, että vuoden 1974 Maanmittauslaitoksen peruskarttaan ei ole enää merkitty Savilahden eteläpuolitse menevää polkua, mutta vuonna 2004 inventoitu etelämpää kulkeva polku löytyy osittain kartalta. Mistä se siihen nyt tuli? Tämä polku häviää vuoden 1974 ja nykyisen peruskartan teon välillä. Savilahden eteläpuolitse kulkeva polku puolestaan häviää karttojen perusteella vuosien 1938 ja 1974 välillä.

Kartoista paljastui myös toinen hyvin mielenkiintoinen seikka. Aiemmassa Vienan reitin tutkimuksessa mainitaan, että reittiä kuvaavassa ensimmäisessä kartassa vuodelta 1650 rajanylityspaikka on merkitty Korpijärven tienoille eikä Viiankiin, kuten myöhemmissä kertomuksissa (kuva 6). Tämä Korpijärven länsipuolen ylityspaikka mainitaan olevan merkitty myös vuoden 1746 Cajanuksen karttaan, mutta tätä osaa reitistä ei tietääkseni ole tutkittu.

Kuva 6. Ote Claes Claessonin vuoden 1650 kartasta, johon Vienan reitti ja Korpijärven ylityspaikka on merkitty.

Yllättävää oli, että vanhoista metsätalouskartoista 1860-luvulta löytyi rajanylityspaikka Korpijärven länsipuolelta (kuva 7). Sama reitti on piirretty vielä 1920- ja 1930-luvun karttoihinkin. Se, onko alla olevassa kartassa näkyvä rajanylityspaikka sitten Claessonin ja Cajanuksen kuvaama, voi olla mahdotonta selvittää. Jollei paikalta sitten löydy Cajanuksen kuvailun mukainen typistetty mänty, joka on toimittanut rajamerkin virkaa.

Kuva 7. Korpijärven länsipuolelle karttaan merkitty rajanylityspaikka.

Tätä rajalle johtanutta polkua/tietä ei ole enää merkitty vuoden 1974 peruskarttaan Suomen puolelle, mutta silloisen Neuvostoliiton puolella se kylläkin näkyy. Eli polku häviää 1930- ja 1960-lukujen välillä.

Muinaisjäännösrekisteriin on Vienan pääreitin lisäksi merkitty Isokangas-niminen yhdystien paikka. Tie on kulkenut "pääreitiltä" etelään kohti Marjokylää. Muinaisjäännöspiste sijaitsee Iso-Valkeainen-järven pohjoispuolella. (Kuva 8) Vanhat metsätalouskartat eivät pettäneet tälläkään kertaa.

Kuva 8. Palojärveltä etelään lähtevät tiet digitoituna sinisellä viivalla vanhimman metsätalouskartan päälle. Karttaan on punaisella ympyröity Marjokylä ja punainen kolmio keskellä karttaa on polun paikkaa osoittava muinaisjäännöspiste.

Kartassa on kaksi reittiä kohti Marjokylää. Pohjoisempaa lähtevä reitti kulkee Isokankaan ja siellä sijaitsevan muinaisjäännöspisteen kautta. Marjokylästä on puolestaan kulkenut reitti itään kohti Kivijärveä ja rajaa. Tämä yhdystie on merkitty vielä 1920- ja 1930-lukujen kartoihin sekä vuoden 1974 peruskarttaankin melkein samalla linjauksella, mutta nykykartoissa sitä ei enää ole. Tämä osa reitistöstä häviää siis joskus 1974 ja nykyajan välillä.

Vanhojen reittien inventointi on haasteellista, sillä reitit elävät sekä kartalla että ihmisten mielissä. Yhtä ja ainoaa reittiä ei ole ollut, sillä maasto, vuodenajat ja kulkupeli ovat määränneet milloin mistäkin on kuljettu. Ensi kesälle tämä karttatarkastelu tuotti paljon kysymyksiä ja inventoinnin kohteita. Toivottavasti vastauksia kysymyksiin löydetään Kainuun metsistä. Ensin kuitenkin jatkuu myyräntyö arkistossa ja kaivautuminen yhä kauemmas historian kerroksiin.  

- Hanna