maanantai 16. syyskuuta 2013

Loppua kohti vain paranee...

Neljän kuukauden maastotyön jälkeen tuntui siltä, että tervahautoja ja -pirttejä on nähty tarpeeksi. Mahtuuhan joukkoon paljon muutakin, jokunen kivikautinen asuinpaikka, pyyntikuoppajärjestelmiä ja kaikenlaista pikkukivaa. Mutta: mitähän tuolla näkyy... taas tervahauta.
Jotain muuta, please!

Ja tulihan se.

   
Arvatkaapas mikä tämä on. Ei ole linnanrauniota.
 
 
Tässä on edellisen pikkuserkku, kauan kadoksissa ollut Juoperin kalkinpolttouuni. Se löytyi hyvin maastoutuneena valtion maalta noin sata metriä oletetusta sijaintipaikasta.

Perhon, Alajärven ja Vimpelin rajaseutu on aika mielenkiintoinen. Aivan alussa säikähdin: huh, onko tuolla satanut lunta??? Kallioperä se vain oli, siis kalkkikiveä. Eikä enää ollut loputtomia mäntymetsiä, vaan laajoja eri tyyppisiä lehtoja.

Kun suunnistin peruskartan avulla, huomasin että silloin alueella liikkunut maanmittari on ilmeisesti myös kärsinyt tervahautasyndroomasta: monesta kohdasta, johon oli merkitty tervahauta, löytyi joko isoja miilunpohjia tai kalkinpolttouuni.


Hieman pohjoisempana kohokohtana olivat vanhat pitäjien ja läänien rajakivet, joista osa on voitu määrittää runsaan arkistotyön jälkeen. Kuvassa Jääkolun pyykki, joka lienee Hermelinin kartan perusteella vuonna 1776 perustetun Vaasan läänin rajakivi.

Vielä 10 maastopäivää jäljellä, jännitys tiivistyy...

- Hans-Peter,  Haapajärvi