maanantai 23. syyskuuta 2013

Jäähyväiset Kainuulle

Kainuun osalta on aika jättää hyvästit kulttuuriperinnölle tältä kesältä. Tilastotieteen näkökulmasta katsoen Suomussalmen läntinen tiimi ehti tarkastaa 202 kohdetta, joissa oli yhteensä n. 600 alakohdetta. Ensi kesänä inventointi siirtyy Pohjois-Suomussalmen alueelle ja järjestelmissä odottaa valmiiksi satoja tarkastettavia kohteita.

Tältä kesältä parhaiten jäivät mieleen sotakohteet sekä Suomussalmella aiemmin tuntemattoman kulttuuriperintötyypin eli hiilimiilujen löytyminen. Nämä miilut keskittyvät erityisesti keskustan eteläpuolisille alueille. Miilujen keskittymiselle tälle alueelle löytyy erittäin hyvä selitys: Ämmän ruukki. Raudanvalmistuksessa tarvittiin hiiltä ja sitä saatiin ruukkia ympäröiviltä kankailta. Hiilimiilut eivät ole olleet täysin kadoksissa, sillä useat niistä oli merkitty peruskarttaan tervahaudoiksi.

Kuvan keskellä hyvin naamioitunut hiilimiilu.

Syksy on luonnossa liikkuessa hienoa aikaa. Tähän lopuksi muutama tunnelmakuva Kainuusta. 

Ehdottomia suosikkejani: Hiljainen kansa.

Kajaanin linna
Kuten eräässä nimeltä mainitsemattomassa elokuvassa todetaan: I´ll be back! 

- Hanna